lauantai 16. marraskuuta 2013

Flow


Flow-tila. Se kun huomaat ajan liitävän, kun saat tehdä rakastamiasi asioita.

Pari iltaa sitten huomasin miettiväni sängyssäni, että nyt minulla on hyvä olla, nyt olen todella onnellinen. Näihin ajatuksiin oli hyvä nukahtaa. Olen pienen ajan sisällä kiireisestä arjestani huolimatta nähnyt tärkeitä ystäviäni, edes vilaukselta. Kirjoittaessa englannin esseetä ystävästäni hymyilin koko tunnin. Hymyilin koko illan jonka vietin ystäväni kanssa tehden lempipuuhaani; treenaten. Kuin vain yksi kaunis sana voi hymyn saada aikaan, nauru jo parantaa maailmaa. Pysähtykää miettimään mitä onni on.

Miettikää myös myös käytöstänne. Missä vaiheessa töykeydestä on tullut coolia, vai onko se aina ollut? Vai kateusko se perimmäinen syysi olikin, nyt tarkoitksenasi hajoittaa? Sen voin kertoa että nauratat minua.  Missäköhän vaiheessa ymmärrät luovuttaa? Oi prinsessa pieni, ehkä yritinkin vain auttaa? Pian ei ole pientäkään kunnioitusta jäljellä, ehkä vielä joku päivä ymmärrät. 

Toisen jakson koeviikko ei jaksa stressata vielä. Olen tehnyt täydellisen treenikalenterin ja kuuntelen ihanaa musiikkia. Mielihyvääni lisäsi vielä vähän aikaa sitten home made-suklaapalleroiset, joista kyllä tulikin sitten liiallisen mättämisen jälkeen hieman huono olo. :D 

Joulukuu on aivan pian, aika hupsua. En kyllä erityisemmin odota joulua. Jouluna vaan pakkosyötetään ja vältetään kaikenlaista oikeaa tekemistä, toisinsanoen vaan ollaan. Se 'oleminen' vaan tuppaa olemaan meikäläiselle astetta haastavampi juttu. Kokoajan pitäisi olla jotain tekemistä, vähintään sillä suunnittelutasolla. Tosin, joulun alla saa kuunnella joululauluja ja keksiä rakkaimmille ihmisille lahjoja. Lisäksi jouluvalot ovat ihanuuksia! Ehkei se siis olekaan ainoastaan huono asia? Ja ainiin, 28.12 on tulossa Vain Elämää-konsertti isin kanssa!

Tekisi kyllä aivan älyttömästi mieli hehkuttaa joka ikisessä postauksessa yhä enemmän treeneistä ja vikellysjutuista, koska nehän sen suurimman palasen meikäläisen ajasta vie. Toisaalta haluan yrittää välttää blogini yksipuolistumista. Taas kyselen, mutta minkä tyyppisiä postauksia teitä kiinnostaisi lukea? Ajatuksia maailmasta, kuvapainoitteisia postauksia, faktoja itsestäni, treenipostauksia taivai jotain aivan muuta? Lisäksi ajattelin että mites olisi jos pitäisin blogissani joulukalenteria, mutta siihen tarvitsisin jonkun punaisen langan mukaan.

Nyt on mahdollisuus vaikuttaa, yritän toteutella mahdollisimman paljon toiveita- pimeän ja iloisen syksyn kunniaksi. :)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

tee postaus koulusta, lukiostasi! :)

Hetaito kirjoitti...

Nyt oli kyllä todella hämmentävä kommentti :D Eikös ne kaikki lukiot ole samankaltaisia? Hah, katellaan jos saan mitään inspiraatiota aikaseks..

Anonyymi kirjoitti...

Treenaamisesta! Koirastas et mitä teet sen kaa yms. Koulusta ja miten luet kokeisii ? :D

Hetaito kirjoitti...

:) Kiitos ideoista & inspiraatiosta!