! Ajastettu postaus ! Kirjoitettu 16.10.2016
Moi.
Moi.
Tää on nyt taas yksi niistä postauksista, jonka julkaiseminen pelottaa ihan törkeesti. Oon miettinyt aihetta jo pidemmän aikaa - en vaan oo saanut ajatuksistani muodostettua mitään järkeenkäyviä lauseita saati sitten kokonaista postausta. Toivottavasti joku pystyy edes jossain määrin ymmärtämään mun tuntemuksia, koska.. noh, vertaistuki olisi ihanaa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Mulle on jotenkin aina ollut tosi luonnollista pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon - mahdollisimman hyvin. Oon pienestä pitäen ehkä tiedostamattomasti ajautunutkin tietyissä asioissa sellaiseen suorittamiseen ja perfektionismin tavoitteluun..., johon jotkut teistäkin ovat saattaneet ehkä törmätä. Perfektionismi ei itsessään ole paha asia, mutta yhdessä suorittamisen kanssa siitä voi tulla kovinkin vaarallinen yhtälö.
Mitä suorittaminen mun tapauksessani tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että oon aina jossain. Mistä kertoo se, että joka kerta kun olen kotona vaikka viikonloppuaamuisin mun vanhempani tai veljeni ihmettelee suureen ääneen tätä tapahtunutta ihmettä: Miten voi olla mahdollista, että Hetakin on kotona? Usein mulla siis todellakin on kalenteri niin täynnä. että käyn kotona lähinnä nukkumassa.
On siis mulle hyvin normaalia, etten kauheesti ehdi viettää aikaa kotona. Uskon, että mun perheeni ja ystäväni ovat jo hyvin tottuneet tähän. Mun elämä kun on jo ala-asteelta lähtien ollut sitä paikasta A juoksemista paikkoihin B,C,D ja Ö - näin vähintäänkin. Miksi näin? Oon tullut siihen tulokseen, että vuorokaudessa on vaan liian vähän tunteja, koska a) jos haluat kehittää itseäsi jossain, tarvitset toistoja ja b) jos haluat kehittää itseäsi monessa eri asiassa, tarvitset vielä lisää niitä toistoja. Ennen sinkoilin eri harrastusten ja koulun välillä, näin vanhemmiten kuvioihin on tupsahdellut myös muita ''juoksevia'' ja hoidettavia asioita.
Mistä kertoo, että vaikka olen kirjoittanut ylös ''kaikki'' hoidettavat asiat, juolahtaa mieleeni usein ajatus lähettämättömästä sähköpostista aivan yht'äkkiä, kun olen suorittamassa jotain aivan muuta. Lisäksi "rentoutuessani" muistan neljä asiaa lisää, jotka on muistettava organisoida tai tehdä. Mistä kertoo, että sekä kalenterini, tietokoneeni kansi sekä radioni on liimailtu täyteen post-it-lappuja? Olen myös muun paperin ja yliviivaustussien suurkuluttaja.
Enkä taida useinkaan pysähtyä tekemään mitään asiaa yksikseensä, vaan termi ''multitasking'' kuvaa elämääni pelottavan hyvin.
Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei kukaan perfektionisti halua myöntää oikeasti olevansa perfektionisti, koska epäonnistumisen pelko kasvaa näin ollen entistä suuremmaksi. Täydellisyyden tavoittelijoiden maailma on rakennettu usein kehujen ja onnistumisten päälle, eikä identiteetistä ole helppo luopua. Mikä on mun henkilökohtainen mielipiteeni, olenko perfektionisti? No, enhän mä voi sitä kieltää. En tykkää alisuoriutua, koska koen niin suurta tarvetta muiden miellyttämiseen - ja yleensä alisuoriutuminen jossain tehtävässä - oli se sitten koulutehtävä, urheilusuoritus tai duunijuttu - tuppaa tekemään ''pahaa'' jollekkin toiselle.
Jos ylipäätään asiat on mahdollista hoitaa hyvin, miksi tekisin ne huonosti? Jos itsestään voi antaa hyvän vaikutelman, miksen tekisi sitä? Jos voin tekemiselläni vaikuttaa toisen mielialaan joko positiivisesti tai negatiivisesti, miksi valitsisin jälkimmäisen?
Ehkä suurin syy, miksi pidän tästä piirteestä, löytyy juurikin äskeisestä lauseesta: koska tekemällä asioita hyvin voin vaikuttaa jonkun muun ihmisen mielialaan. Ja mun mielestä elämässä on oikeesti parasta se, kun saa jonkun toisen voimaan hyvin.
Suoriutujista ja perfektionismiin taipuvaisista henkilöistä syntyy helposti yli-ihmisen vaikutelma. Mä tiedän, että kovin moni näkee mutkin sellaisena. Oon puhunut ko. asiasta monen ystäväni kanssa ja olen yllättävän monesti kuullut tavallaan kehuja siitä, kuinka tunnun saavan niin hirveästi aina aikaan - samalla, kun joku toinen "ei tee mitään". Totuushan on kuitenkin se, että se juokseminenkin vaatii jossain vaiheessa veronsa.
Mutta miksi ihmeessä otin aiheen nyt esille? Mua pelottaa, etten tiedä missä mun raja menee. Mun verkkokalvoille on ikuisesti jäänyt muistijälkiä muutamasta tilanteesta, joissa lähes poikkeuksetta vanhemmat (suhteessa, eli mun ikään ainakin +15v) ihmiset ovat sanoneet vähän eri sanoilla ikään kuin varoituksia siitä, ettei kaikkea kannata ottaa niin turhan vakavasti - tai ettei sitä rimaa kannata aina asettaa niin ylös. Vielä enemmän oikeestaan kun ne sanat, mulle on mieleen jäänyt se sellainen huolestunut katse, joka niillä kaikilla on ollut sanoessaan tämän... Aivan kuin ne olisi oikeasti halunneet sanoa mulle jotain tosi tärkeää.
Kaikista oudointahan tässä on, että noi kaikki ihmiset, jotka ovat ton mulle sanoneet, ovat olleet ns. puolituttuja - siis ihmisiä, jotka ovat parhaimmillaan seuranneet elämääni sen vajaan 90 minuutin ajan ennen kyseistä kommenttia.
Miten hyvä ihmistuntemus pitää olla, että voi osua noin oikeaan? Vai onko se vaan niin selvää?
Oonko mä kävelevä aikapommi?
...
Mistä se kertoo, että ''tuntemattomat'' yrittää hidastaa mun vauhtia?
Nää on vaikeita kysymyksiä, koska kuten jo postauksen alussa mainitsin, tästä on tullut mun pienen elämäni aikana suuri osa mun persoonaani. On tosi vaikea yrittää hiljentää tahtia, kun auto ei ole vielä jättänyt tielle. Entäs jos se jossain vaiheessa tekeekin niin?
Varmasti kyse on myös siitä, etten uskalla luopua noista piirteistä, koska ne tekee musta mut. Jos mä en hoida tiettyjä asioita, kuka ne hoitaa? Jos mä en enää joka paikassa, mitä musta jää jäljelle?
Muutos on kovin vaikeaa, koska vastassa olisi pieni identiteettikriisi.
Te ette edes halua tietää, mitä kaikkea oon jo saanut mun kalenteriini loppuvuodeksi + hamaan tulevaisuuteen...
3 kommenttia:
Voi heta ❤ jälleen kerran hyvä postaus. En ehkä täydellisesti voi samaistua tähän, mutta suurimmaks osaks kyllä. Oon myös ollut pienestä pitäen se joka on juossut paikasta a paikkaan b,jonka kalenteri on täys, jos siinä on joku kolo niin kyllä se aika nopeesti siitä täyttyy. Mulla ero on vaan siinä, että se rima ei kaikissa asioissa oo mulla niin korkeella ja et mun luonteeseen ei varsinaisesti kuulu perfektionisti. Kyllä musta joku pieni perfektionisti löytyy mutta ei mitään sellasta minkä ihmiset huomais musta heti. Ja tässä tuleekin sitten se ongelma et tositosi usein mun menot menee päällekäin ja se aiheuttaa sit yliäärästä päänvaivaa... Ja toinen ongelmaa aiheuttava asia on se että oon aina ja jokapaikasta myöhässä. Mutta jos mun pitäis pitää "lepopäivä" - niin käsitteenäkin se on jo vähän kammoksuttava, jos mulla on kunnon menokausi päällä niin en mä osaa kunnolla pysähtyä. Eilen sain yheltä kaverilta kommenttia, ku n olin vielä puol 10 aikaan sängyssä ja pohdin että oonkohan tulossa kipeeks niin kaveri vastas "todellakin oot vähän kipee,ku et oo jo tähän aikaan pää kolmantena jalkana jossain " - sit usein kuulen myös kans kommenttia tosta kun oon saanu päivän aikana paljon aikaa. Ja se on vaan totta että tykkään siitä et saan tehtyä paljon päivän aikana, siitä tulee hyvä ja onnistunu fiilis.
Tuli hieman sekava vastaus (kaikki vielä oikeaoppisesti pötköön kirjotettuna...), mutta etköhän sä jotain ymmärrä :)
Heippa Heta,
hienoa, että uskalsit julkaista tekstin. Samojen juttujen kanssa täällä muutkin painiskelee, usko pois. Samalla tavalla olen miettinyt, mitä jättää pois kun tuntuu, että mitään ei voi jättää pois. Koulun suhteen opettelin pois ylisuorittamisesta yliopistossa, ja töissäkin pystyn nykyään tekemään riittävästi, mutta en liikaa. Monella muulla elämän osa-alueella sen sijaan on edelleen aika isoja vaikeuksia tän asian kanssa. Vikellys tietysti pahimpana...
Ympäristö tukee ylisuorittajaa, vaikka tarkoittaa hyvää. Olen saanut osani varoittavista katseista mutta myös kehuista ja identiteetin pönkityksestä, joka liittyy siihen, että olen niin aikaansaava ja tehokas. Nuorempana vieläpä kuvittelin, että haluan kumppaniksi samanlaisen intohimoisen ja kiireisen joka paikassa säätäjän. Onneksi sain kotona makoilevan rentoilijan, joka tasapainottaa ja tukee hermoromahduksissa.
Ajattelen, että on tosi hyvä välillä sanoa ääneen ja kirjoittaa näkyville sitä, että ylisuorittajan elämä ei ole pelkästään hauskaa ja ihanan tehokasta. Se voi herätellä kohtalontovereita. Mäkin olen monesti pienessä päässäni vertaillut, että Heta on saanut aikaan sitä ja tätä vikellyksessä/valmentajana - ja vaikka olisin itse saavuttanut samoja asioita, se ei riitä, koska olen 5 vuotta vanhempi, eli mun pitäisi olla pidemmällä (kyllä, kuulostaa täysin älyvapaalta ajatuskululta näin auki kirjoitettuna). Kun kuulin, että lähdet reissuun, olin helpottunut. Tuntui, että voin sillä oikeuttaa omiakin poissaolojani (joudun töiden takia olemaan paljon pois ja joskus muistakin syistä) - ettei muillakaan ole aina valmentaja kotona.
Ainakin mulle on hyvin vaikea myöntää sitä, että kaikissa asioissa en saavuta mitään hyvää sillä, että teen tehokkaasti priimaa jälkeä. Tuntuu sotivan kaikkia periaatteitani vastaan, että laiskuus kannattaisi, mutta niin se vain taitaa olla. Tsemppiä siis itse kullekin (tai sellaista, öö, käänteistä tsemppiä olla tekemättä asioita...?)!
Kiitos Elli. Niinhän se on, huippufiilis, kun saa paljon aikaan. Tavallaan sekin on kai jonkinlainen addiktio, jota ei vaan osaa lopettaa?
Kiitos Viivi. Vikellys on paha, koska se on vielä niin lapsenkengissä & on ilmeisen vaikeaa tajuta, ettei vikellystä Suomessa kehitetä Keski-Euroopan tasolle vuodessa, edes muutamassa hassussa.
Eikä sitä ehkä tosiaan osaa arvostaa omia tekemisiään, koska kyllähän sitä aina tuntuu, että joku toinen tekee enemmän - tai vähintäänkin paremmin. Oon hämmästynyt tuosta, että oot joskus "vertaillut" meitä valmentajina, koska en oo itse tosiaan ajatellut asiaa noin - ai että mäkö saanut jotain aikaan?
Ikävertailun (kun tuntuu, että itse on vanhempana jäljessä jostakin) kuitenkin tunnistan, sillä vikellyksessähän tuo korostuu kovin helposti. Aina, joka vuosi, tulee joku nuorempi, joka on sua tuplasti parempi... Tuntuu helposti, että aika ajaa ohiste.
Joskus elämä tuntuu tosi haastavalta, kun kaksi ääntä tuntuu sotivan päässä. Monesti kyllä ainakin mä tunnun kyllä nykyään jo tiedostavan asiat, jotka eivät ehkä tee mulle hyvää (esim. Toi kalenterin ylibuukkaus), mutta pinttyneestä tavasta on kyllä hankala päästä eroon. Ja kun on tosiaan niin sikana kivoja asioita, joista ei haluaisi karsia yhtäkään! Millä teet valinnan, mikä jää pois?
Kiitos vielä tsempeistä, samat sinne. Kyllä tää tästä!
Lähetä kommentti