Kun ei ymmärrys riitä

Pyydän jo anteeksi ennen kuin kukaan edes ehtii tajuta: Olenhan nyt sisällä koneeni kanssa, vaikka ulkona aurinko viettää parhaita päiviään ja takapihan nurmikko on vihreämpää kuin koskaan ennen. Taisi kuitenkin kiintiöni jo täyttyä, makailinhan siellä jo nelisen tuntia... Lisäksi oli pakko päästä purkamaan päätäni, sillä joitakin ylemmän tason päätöksiä en aivan allekirjoita...

Hmm. Useat lukijatkin varmaan tietävät, että olen lehtiaddikti ja luen joka aamu vähintään sen Keski-Uusimaan, millä yritän epätoivoisesti sivistää itseäni ja pitää tietoisuutta ympäristöstäni yllä. Tänäänhän siellä oli juttu, joka koski tulevaisuuden lukiolaisia: Kaikkien pitäisi suorittaa lukio kolmessa vuodessa tai se on moikkamoi. Siis mitä ______, anteeksi MITÄ!? Hieman pisti vihaksi tuommoinen uutinen... Uudistushan tarkoittaisi tulevaisuuden lukiolaisille kolmen vuoden joustamatonta pakkopullaa ja poistaisi mahdollisuudet vaihtoon, sekä pidentämiseen oppimisvaikeuksien tai kilpaurheilun takia. Saanko kysyä, että mitähän hittoa tällä saavutetaan? Ymmärrän, että lukioista halutaan lusmut pois, mutta miksi tuollainen joustamaton järjestelmä on vireillä? Hei mitä jos aloitettaisiin adressi: Lukio omassa tahdissa! Ärsyttää vaan niin saakelisti ajatuskin siitä, ettei nuorilla olisi pian lainkaan liikumavaraa... ''Pidennetään työuria''... Mitä järkeä on heivata nuoret opiskelemasta työelämään, jossa ei ole tarpeeksi työpaikkoja. Opiskellaan lyhyemmän aikaa ja jäädään väliinputoajiksi, mahtava suunnitelma! Aargh. 

Joo, no tommoisia mietteitä nyt ekana tuli mieleen. Sitten vaan hengitellään ja lasketaan kymmeneen ja siirrytään asioissa etiäppäin. Tuntuu ihan mahtavalta, kun kouluhommat alkavat olla jo loppusuoralla, vietin kuluneella viikolla jo yhden vapaapäiväni kesätamineita shoppaillen. Koska en ikinä ehdi kauppoja kiertämään, on tuollaiset kultaiset tilaisuudet pakko hyödyntää viimeistä nyöriä myöten.... Eli ostelin about koko kesän edestä! Tämä shopaholic kantoi kotiin kolmet shortsit, hameen + siihen yläosan, sifonkipaitulin sekä ton ylimakeen olkihatun. Jee!

Ensi viikolla vastaan koulujutuista tulee vielä vektorikoe & äikän kirja-elokuva-vertailuessee, sekä kevätjuhla. Muuten ohjelmassa on reenejä, valmennusta sekä serkun ja kavereiden miittailua. Ai joo, alkaahan mun kesäduunailutkin sunnuntaina...., hii oon aika innoissani siitäkin! 

Vikellyksen osalta seuraava goali on Lahden kisat 14.-15.6 Takkulassa, jonne on nyt ilmottauduttu sekä yksilönä, että osana Kadi-joukkuetta. Lahden jälkeen suuntana on CVI Kaposvar (Unkari), jonne lähdetään pelkästään neljän vikeltäjän voimin: ilman valmentajia siis... Hehheh, mitäköhän siitäkin tulee! Noh, mutta niistä varmaan vielä jossain vaiheessa lisää selostusta.  Naattikaa naattikaa kesäilystä ja kertokaa omia pohdintoja tosta lukiouudistuksesta sekä kesäsuunnitelmistanne!

kesäilyä kohti

The things you are passionate about are not random. They are your calling.

PM 2013

Täällä taas, ruudun äärellä postailemassa ja muita elektroniikka-addikteja viihdyttämässä. Ja miksiköhän moinen ajankohta? Koska huomenna alkaa koeviikko ja koko ajan on pakko keksiä tekosyitä karata kirjojen luota. Heh, en taida olla ainut kesälomasta kiinnostunut?

Tossa eilispäivän viettelin suurimmaksi osaksi Tampereella Niihaman ratsastuskoulun pukkipäivässä, koutsin osassa tälläkertaa. Meidän pikkujunnut (hmm.. tai, no onhan ne kaikki kohta mua pidempiä) on edistynyt ihan tajuttomasti lyhyessä ajassa ja Tampereella kaikki tekivät mahtavat suoritukset: tästä on hyvä lähteä Lahden kisoja kohti. Joka kerta valmentaminen antaa mulle enemmän ja enemmän. Jotenkin vaan rakastan kaikkea siinä, varsinkin sitä hymyä junnujen huulilla onnistumisen jälkeen. Valmentajan roolissa oppii tuntemaan itsensä todella tärkeäksi ja haluaa todella edistää nuorten kehitystä parhaansa mukaan. Kiitos tietysti tuhannesti Roosalle, valmentajaparilleni, joka on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi.

Omat treenit menneet myös ihan kiitettävästi, paljon on periksiä tullut hinkattua lähiaikoina; niin hepalla kuin pukillakin... Mistä saisin ehkä aasin kokoisen sillan rakennettua yhteen mahtavaan asiaan: Mitä luultavammin tulen saamaan oman pukin! Kukaan ei ehkä haluaisi tietää tätä, mutta olen innoissani kuin pikkutyttö karkkikaupassa. Tekisi mieli hyppiä seinillä ja huutaa JIPIIIIIIIIIIIIIIIIIII. Okei, no.. ainakin melkein. Aikataulusta ei mitään tietoa, mutta eiköhän se jossain kesän aikana tuonne takapihalle ilmesty. Huippua, vihdoin pääsen treenaamaan kunnolla myös kotona.

Pilvilinnojen parista voidaan palata vielä maan tasalle ja todeta, että mun pitäisi olla oikeasti kertaamassa saksan akkusatiivi- ja datiiviperopositioita ja muita kummallisuuksia... Hui. Jos mäkin tsemppaan koeviikon kunnialla läpi, niin yrittäkää tekin jaksaa vielä viimeiset kokeet, kohta olemme vapaita! Koittakaa vaikka piristyä välillä katselemalla vanhoja kuvianne, naurutakuulla.

Heta 12-vee leirikoulussa...

Unelmat ja tavoitteet käyvät käsi kädessä

Ihan ensimmäiseksi kaikkien huomio varmaan kiinnittyi uuteen banneriini, joka on ainakin mun mielestä ihan tajuttoman pähee, tykkään paljon. Kiitos tästä Ellinooralle. 

Mielessä on aikalailla pyörinyt taas vaihteeksi oma treenaaminen ja valmentaminen. Mä tiedän ettei monikaan siellä ruudun toisella puolella varmastikaan ymmärrä mua ollenkaan ja oon itsekin välillä vähän hämmentynyt mun elämäni kulusta. Sitä on vaikea yrittää selittää ihmisille, jotka ovat aivan erihenkisiä... Niille mun maailma tuntuu ihan utopialta. Toisaalta, tartteeko sitä edes yrittää selittää? Ehkä ei.

Myös tulin pohtineeksi, että miten haaveet eroavat tavoitteista? Haaveethan ovat asioita, joista unelmoidaan. Asioita, joiden toteutumiseksi pitäisi tehdä töitä. Ihmiset tekevät asioita, jotta saavuttaisivat unelmiaan. Entäs ne tavoitteet? Eikö tavoitteet olekin juuri määränpäitä, joita saavuttaakseen pitäisi tehdä duunia. Ovatko unelmat siis tavoitteita? Kai ne tavallaan ovat. Mielivaltaisesti jokaisen alitajunta ohjaa tekemisiämme kohti haaveitamme, halusimme sitä tai emme. Haaveilu ja unelmat ovat hyvä juttu, ne antavat elämälle mielekkyyttä ja antavat tulevaisuudelle uusia tuulia joita seurata.

Jayssss, suunnitelmat lukiota varten, check! Kurssivalinnat ensi vuodelle tehty, samoin valinnat kirjoitettavista aineista. Moni varmaan pohdiskelee saman aihepiirin kanssa: mitä kirjoittaa ja milloin? Ahdistaa varmaan, kun pitäisi nyt jo tietää mitä elämältään haluaa. Itse olen kuitenkin hieman saanut selvyyttä tulevaisuuden suunnitelmiini: Aion suorittaa lukion 3.5 vuodessa, kuitenkin kirjoittaen kolmosvuotisten tahdilla. (=Jään lukiolle sitten suorittamaan niitä turhia pakollisia kursseja kirjoitusten jälkeen. Mun kirjoitustahti tulee olemaan jotakin tämän kaltaista:

2.kevät = terveystieto

3.syksy = lyhyt saksa + äikkä

3.kevät = pitkä matikka, ruotsi + enkku

Jes. Millasia suunnitelmia muilla lukiolaisilla on tai minne aiotte hakea lukion jälkeen? Toki muitakin tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita saa esittää. Loppuun vielä haluan muistuttaa kaikkia hetkien tärkeydestä: nauttikaa hyvistä hetkistä, ne antavat voimia. Ottakaa kaikki irti kuitenkin myös huonoista hetkistä, ne opettavat paljon ja näyttävät usein uuden valoisan polun kohti uusia unelmia.

Kerrassaan kummallinen kisamatka

Huoooooooooooooah. Oon niiiin tajuttoman väsynyt. Siitä Hollannin kisareissusta ajattelin kuitenkin postailla vaikka sänkykin kyllä kieltämättä houkuttaisi aika paljon.. 

Keskiviikko

Keskiviikko-aamuna tapahtui viimeiset pakkailut ja lähtö koneella ensin kohti Köpenhaminaa ja sieltä Amsterdamia. Köpiksen stoppauksella ehdimme syödä ja kaikki odottivat kisamatkaa innolla. Damin päässä kaikkien laukut saapuivat paikalle ja kaikki vaikutti todella sujuvan. Matkan ensimmäiset mutkat alkoivat etsiessämme shuttlebussiamme autovuokraamolle ja odotellessamme vuokraamossa pienen tovin. Vuokraussotkujen jälkeen ajoimme tallille purkamaan hepat, minkä jälkeen suuntasimme majoitukseemme, Walibi Worldiin. Respa vaikutti kuolleelta ja väsymys näkyi matkalaisten naamoilta kellon lähestyessä puolta yötä. Puhelin tuuttasi ja tuuttasi, kukaan ei vastannut. Ajatus autossa nukkumisesta toi kylmiä väreitä ja epätoivo meinasi vallata mielen kunnes vihdoin saimme vastauksen ja avaimet mökkeihimme. Sänky oli kyllä täydellinen, en usko että kukaan meistä koki nukahtamisvaikeuksia sinä yönä.

Torstai

Torstai alkoi aikaisin aamulla kun Suomen vikellystiimi suuntasi kaaransa tallille. Tallilla purimme kaikki tavarat rekasta ja taluttelimme heppoja. Ihanan leipälounaan jälkeen treenasimme maneesissa pääasiassa perusliikkeitä. Reeniheppani oli matkalla kerännyt hieman energiaa ja olin treenin jälkeen lievästi sanottuna hieman kauhuissani seuraavasta päivästä. Myöhemmin päivällä oli Vet-check, eli eläinlääkärin tarkastus, josta kaikki heppamme pääsivät onneksi ylpeinä läpi. Illan hämärtyessä saimme tietää aikataulujamme ja kävimme majapaikalla onnellisesti nukkumaan, autuaan tietämättömänä tulevasta.

Perjantai

Herään muiden keskusteluun ja katson kännykkäni kelloa: 03.00. Heitän peiton sivuun ja silmät kiinni muurautuneina kysyn että mitäköhän hemmettiä ihmiset tekevät siihen aikaan ylhäällä. Kisatoverini selittävät tilanteen: Alakerrasta oli kuulunut saksan(?)kielistä miesten puhetta ja myöhemmin televisio oli alkanut huutamaan. Ovi oli jäänyt auki näiltä öisiltä vierailta ja kaukosäätimemme oli viety. Tässä vaiheessa ajatukseni oli tiivistetty kolmeen kirjaimeen: W A T !?

Aamulla keskustelu öisistä tapahtumista jatkui, mutta kello juoksi ja kohta olinkin jo areenalla suorittamassa periksiä. En tiedä oliko normaalista poikkeava kisaverkka parantanut vai huonontanut suoritustani, parasta näyttöäni se ei kuitenkaan ollut. Muut liikkeet suoritettiin kunnialla seisontaa lukuunottamatta. Olen tehnyt paljon seisontaharjoitteita mutta onnistun jotenkin aina kisoissa heittämään kaiken hukkaan. Olin pettynyt. Tuntui kuin olisin pettänyt muutkin.

Illemmalla vuorossa oli muiden kannustamista ja todella taitavien vikeltäjien seuraamista, ihailua. Illalla hirvitti hieman käydä nukkumaan, monestakin syystä.

Lauantai

Kyyripäivä. Vapaaohjelmat olivat aivan uskomattomia, kuten tietysti vikeltäjätkin. Harmillisesti uuden maneesin katon pelottavat äänitehosteet toivat lisäjännitystä joihinkin hevosiin. Musiikkien kanssa oli myös osittain ongelmia: edellisenkään päivän osa levyistä ei soinut enää. Kuten suomalaisen junnutiimin kanssa kävi, se oli tosi sääli. Musiikeista tai hevosista ei kuitenkaan voi koskaa tietää, pelottaa kuitenkin ajatus sopeutumisesta yllättävään tilanteeseen.

Oman vuoroni koittaessa sain kuulutuksen jossa music-lady kertoi, ettei musiikkini toimi ja että hän laittaa jonkun toisen musiikin. Olin todellakin vihainen ja kauhuissani: olin raatanut teemani eteen ja pelkäsin uuden musiikin sekoittavan pääni. Sain kuitenkin vapaaohjelmani ehjästi suoritettua, flikistäkin tulin jaloilleni. Nyt olin iloinen, vain musiikki hieman jäi harmittamaan - on teema kuitenkin niin suuri osa tätä lajia.

Sunnuntai

Sunnuntaina en ollut iloinen: olin saanut pisteeni. Sain huonoimmat pisteet mitkä olen koskaan kyyristäni saanut vaikka tein yhden parhaimmista suorituksistani. En ymmärtänyt sitä ollenkaan. Olin todellakin toivonut perusliikkeistä kutosta ja kyyristä siitä ylöspäin. Taso on kova ja tiedän sen kyllä, mutten silti ole tyytyväinen 5.7 pisteisiin. Toisaalta, eihän sitä suomalaisille hepoille tai vikeltäjille -jotka ovat suhteellisen harvinainen näky kv-kisoissa- voi antaa kunnollisia pisteitä. Eh, no myönnän ehkä olevani hieman katkera. 

Maanantai

kahdentoista tunnin matkaamisen jälkeen vihdoin kotona. Aaaah kiitos ja aamen. Paranemisia niin fyysisesti kuin henkisestikin rammoille tovereilleni ja kiitos Annille ja Roylle matkaamisesta heppojen kanssa. Ilman heitä ei tämäkään reissu ei olisi toteutunut.

Romaani on hyvä lopettaa muutamiin omiin mietteisiini tulevasta kisakaudesta. Seuraavana vuorossa Lahti, joka on kesäkuun puolivälissä, sen jälkeen toivon Paulan olevan kunnossa roadtrippiämme varten (Unkari + Saksa). Elokuussa ehkä tulossa taas EM-kisat ja syksyllä Karjaa ja PM-kisat.

Kisareissu oli rankka, mutta toi rutkasti oppia ja motivaatiota tulevaan. Lupaan opetella eläytymään paremmin ja liikkumaan sulavammin. Haluan opetella flikin hevosen selässä (=ei alastulona) ja aion vielä päästä toiselle kierrokselle cvi-kisoissa. Periksiä pitää tietysti treenata myös kuivaharjoitteluna ja saada näin asennot kuntoon.