VIDEO: Yksi vaikeimmista päätöksistäni

  Moikka. Pahoittelen taukoja ja sönkötystä. Heittäkää kommenttia, jos haluatte lisää videoita tai tää herätti jotain ajatuksenjuoksua jota haluasitte jakaa mulle (myös anonyymina). 

Pieni info-kiva-yllätysvideo

Hellurei!

Tähän väliin pienimuotoista vlogitynkää hyvin vinkeällä artikulaatiolla veistettynä.

 
Jos olitte kirjottamassa nyt äikkää, kertokaa ihmeessä, minkä tehtävän teitte ja mikä fiilis jäi. Ja jos tykkäsitte vidistä, niin heittäkää ihmeessä taas jotain kommenttia tuonne alas, niin tiedän kannattaako tällaisia alkaa väsäilemään vähän useammin! :-)

TÄTÄ TE OLETTE ODOTTANEET

Hihi, anteeksi klikkiotsikko, mutta suurimman osan kohdalla taidan olla oikeassa. Multa on moneen otteeseen pyydetty taas vuoden varrella videoita, mutta enhän mä niitä koskaan ehdi väsäilemään. Nyt on kuitenkin - ah niin ihana - loma & ajattelin antaa teille tämmösen vaatimattoman pienen joululahjan. Kuvasin perjantaina mun ihka ensimmäisen My Dayn, ja tässä muutamien tuskaisten tuntien työn tulos. Laittakaa ihmeessä kommenttia tän postauksen loppuun, että mitä mieltä olitte mun päivästä - tai ylipäätään vidistä? Toinen asia, joka mua kiinnostaa kovasti on se, että miksi ihmeessä ihmiset seurailevat näitä mun höpötyksiä? Jos vain viitsit, liitä kommenttiisi oma vastauksesi: Miksi sinä seuraat minua?/ Mikä mun blogistani tekee seuraamisen arvoisen?

Kiitän, kumarran ja toivotan kaikille hyvät joulut - muistakaa relata!

Nauruterapiaa

  Syysloma on ohi. 

Musta tuntuu, että heti kun kirjoittelin kaikesta kivasta ja ihanasta, niin karma palautti meitsin takaisin maan pinnalle: eihän se elämä - tai treenit - oo aina niillä ruusuilla tanssimista. Mä ehdinkin jo miettiä, että onko oikein, että mulla menee niin hyvin?  Ympärilläni on paljon ihmisiä, joilla on tällä hetkellä huolia ja murheita. Ehkä niiden mun hyvien hetkien on tarkoitus antaa mulle voimaa tukea muita kansssaeläjiä? Jos itsellä menee hyvin, on minusta oikeutettua tuoda sitä iloa myös muiden päivään. Hyvinä päivinä tuetaan, huonoina saadaan tukea. Sitä vartenhan ne lähimmäiset ovat.

...Nyt takaisin siihen lomaan: 

Siivosin, treenasin, pohdiskelin ensi kauden teemoja, tein paria koulujuttua, valmensin, näin vanhaa kaveriporukkaa, kävin metsäretkellä, shoppalin itselleni kauniin talvitakin, kävin katsomassa superhyvän leffan (Intern), leivoin sitruuna-mustikkajuustokakun, kävin Prison Islandissa Liinan ja Even kanssa, puhuin syvällisiä ja harrastin paljon nauruterapiaa. Aika paljon juttuja sitä viikossa ehtiikin tehdä. Kiitän seuralaisiani näissä erinäisissä aktiviteeteissa, olette aika huippuväkeä. Jos sanonta kuuluu, että minä olen lähimpien ystävieni keskiarvopersoona, niin olen kyllä itsekin aika huippu tyyppi. 

... Noh, ainakin melkein.

Anyways, suosittelen kaikille lämpimästi tuota Prison Islandia. Itse lähdin matkaan hieman skeptisenä, mutta paikka olikin aika siisti, sopivasti ärsyttävä. Mikäli koet olevasti jotenkin älykäs, suosittelen kokeilemaan ko. paikkaa - viimeistään siellä tunnet itsesi hyvinkin tyhmäksi. :D Hauskaa toki oli, sitä en kiellä!

Toinen asia, jonka ajattelin vielä nostaa esille, oli tuo Ystäväni Hevonen -pätkä, joka löytyy nyt Yle Areenasta. Hienosti kuvattu & editoitu video, ei voi muuta sanoa. Käykää ihmeessä katsomassa ja kertokaa, että mitä te tykkäsitte? 

Kuvat 3 & 4: Emmi Kähkönen / Ystäväni Hevonen

Joukkueen voima & TIHS

Moikka.

Viivi kirjoitti taannoin joukkueen voimasta. Koska aihe on henkilökohtaisesti ajankohtainen tällä hetkellä, ajattelin avata sanaisen arkkuni aiheesta.

En ole koskaan ollut ''joukkueihminen''. Mä en ole tykännyt koskaan kuulua joukkueeseen.

Kieltäydyin viime syksynä ottamasta osaa joukkueeseen kaudella 2015. Jotenkin ihmeellisesti mut kuitenkin viime keväänä revittiin - ehkä vähän pakostakin - mukaan. Alkuvuoden treenaus oli yhtä kamalaa kuin muistinkin: treeneistä puuttui porukkaa, mikään ei sujunut ja valoa ei näkynyt tunnelin päässä. Mietin, että tästäkö se sama vanha taas alkaa? Kun hevonen tuntui tökkivän ja kehitystä ei tapahtunut, oli koko tiimin mieliala maassa. Välillä tuli parempia kausia, mutta aina palattiin samaan vanhaan.

Pikkuhiljaa kesän - ja kisojen - lähestyessä kaikki alkoi sujua jo hieman paremmin. Meidän tiimi tuntui vihdoin löytävän jonkun syvemmän yhteyden.

Tanskan kilpailut olivat ensimmäinen koitoksemme. Emme toivoneet mitään suurta tai mahtavaa, mutta saimme yllättyä positiivisesti - se ei ollut aivan järkyttävää. Virheitä sattui kaikille, mutta niistä oli helppo selvitä yhdessä; paljon helpompi kuin yyveetä tehdessä. Kukaan ei nimittäin ollut yksin. Yhteisöllisyydestä oli myös hyötyä onnistumisissa... Nehän koettiin moninverroin! Monta ihmistä iloitsemassa samasta asiasta antaa jotenkin niin paljon enemmän.

Tanskan jälkeen palailtiin treenin ääreen ja motivoituneina pakersimme PM-kisoja varten. Ennen PM'meitä kävimme Lahden kisoissa, jossa kaikki - siis aaaaivan kaikki - meni pieleen. Keskittyminen oli hukassa, tippumisia sateli maan kamaralle kuin lehtiä syksyllä ja kaikkien motivaatio oli nollan pinnassa.

PM-kisoissa kaikki kuitenkin muuttui. Yritimme vain pyrkiä hyvään suoritukseen, mutta saimmekin enemmän. Paljon enemmän. Yhä lämmöllä muistellaan niitä hetkiä, joita saimme kokea noissa hienoissa kisoissa. Vapaaohjelmat joukkueen kanssa menivät nappiin, enkä ehkä koskaan ole iloinnut kilpailuissa yhtä paljon. Joukkueen kanssa sen ilon jakaminen on todella upeaa.

Noiden kisojen jälkeen joukkueen treenit ova olleet täyttä hauskanpitoa. Ei olla liiemmin keskitytty mihinkään kilpailuihin valmistautumisiin tai muihin epäolennaisiin asioihin, ollaan vain tosiaan pidetty hauskaa. Hauskaa saatiin pitää myös näytöksessä Tallinnan International Horse Show'ssa.

Areenalle juostiin miniverkan jälkeen hyvin kuumottavissa tunnelmissa. Kyyriä oltiin tehty heinäkuun jälkeen ehkä viidesti ja esiintymisessä paineet onnistua ovat kovat. Juoksu areenalle oli kuitenkin sanoinkuvaamattoman hienoa. Juoksumusiikki toi koko tiimille kylmät väreet ja keskellä suurta Saku-Suurhallia tunsi itsensä hyvinkin mitättömäksi. Tunnelma areenalla oli aivan käsittämättömän upea: pimeä areena, värikkäät spotit. kova musiikki & basso, suuret screenit ja koko se ihmismassa. Ja se taputuksien määrä.... Aaaaah! Se oli käsittämättömän hienoa.

Koko kyyri meni todella hyvin, eikä ilon kyyneliltäkään vältytty. Mun on pakko sanoa, että olin hyvinkin kauan siinä uskossa, että joukkueen tekeminen on tyhmää.

En ole koskaan ollut ''joukkueihminen''. Mä en ole tykännyt koskaan kuulua joukkueeseen.

Tää vuosi - ja tämä viimeinen yhteinen kokemus - kuitenkin muutti kaiken. Joukkueessa voi olla myös mahtavaa. Joukkue voi olla mahtavinta. Se voi olla hienointa, upeinta, näyttävintä ja ylipäätään parasta. Katsokaa vaikka!

Mä haluan kiittää mun koko tiimiä (myös Paulaa) ja Annia perheineen kuluneesta kaudesta. Kiitos kun mursitte mun ennakkoluuloni. Kiitos, kun näytitte, miltä joukkueen kanssa voi tuntua. Kiitos, että sain kokea tän kaiken just teidän kanssanne. Ootte rakkaita.

Nyt on jotenkin tyhjä olo. Kai tää on sellaista jonkinlaista kaipuuta?

Löllöhylje

....Lähtee muutaman tunnin sisällä kohti Viroa, nimittäin Tallinnan Horse Show'hun esiintymään! Toivottakaas meille onnea ja menestystä, me yritetään olla nätisti ja antaa lajille (& Suomelle) mainetta ja kunniaa.

 

ps. Älkää kokeilko kyseistä liikettä kovalla. Tai pehmeällä. Tai ikinä missään. 

Se sattuu nenään.

Mikä tekee sut onnelliseksi?

Millaisia ovat ihmiset, jotka ovat onnellisia? Millaisia ovat he, jotka kykenevät nauttimaan elämästä täysin siemauksin, vaikka välillä mentäisiin alamäkeen ja kovaa? Onnellisilla ihmisillä on yleensä pari yhteistä piirrettä... He omaavat positiivisen elämänasenteen ja

He ovat löytäneet sen oman juttunsa. 

Annan kovasti arvoa ihmisille, joilla on intohimoa jotain lajia tai asiaa kohtaan. On hienoa nähdä, kuinka he kerta toisensa jälkeen tekevät aivan järjettömästi töitä sydämenasioidensa eteen, koska ne ovat heille tärkeitä. Myös työn jäljessä huomaa eron: mikäli työ (mikä tahansa 'oikea' työ, harrastus, vapaaehtoistyö, taide ym.) on tehty sydämellä, kyllä sen erottaa - niin tekijästä kuin työstäkin.

HeRon treeneihin (minä koutsin roolissa) tuli viime viikonloppuna aikuinen kokeilija. Kysellessäni taustoja, S kertoi harrastaneensa tanssia ja halunneensa kokeilla vikellystä jo pitkään. Nyt hän ajatteli, että kun kerran mahdollisuus kokeilla on, niin miksi ei? Treenien jälkeen meillä oli yksi hyvinkin innostuneelta vaikuttanut aikuisvikeltäjä.

Esimerkilläni yritän valaista sitä puolta, ettei koskaan ole liian myöhäistä toteuttaa unelmiaan, toteuttaa itseään. Koskaan ei ole liian myöhäistä löytää sitä omaa juttuaan. 

Lajinkin sisällä voi erottua. Itselläni vahvuutena urheilijana on ehdottomasti näyttävä ilmaisu. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla pitäisi olla näin. Kaikki saavat ilmaista itseään omalla tavallaan. Tämän takia en yleensä halua sorkkia pikkuistenikaan vapaaohjelmia liikaa - esimerkiksi musiikkia tai teemaa. Vinkki viitonen siis kaikille vikeltäjille: etsi omat vahvuutesi (vahvuudet liikkeissä, ilmaisussa, sujuvuudessa, erilaisuudessa). Korosta niitä.

If you love what you are doing, you will be successful.

Suoritukset viime kauden ekoista ja vikoista kisoista :--)

#Ylpeä

Päivien hiekka liukenee tiimalasissa valoakin nopeammin, tuntuu kuin ei ehtisi edes kissaa sanoa.

Hei vaan ystäväiset, täällä taas.

Musta tuntuu, että en oo ehtinyt edes katsahtamaan tänne koneen suuntaan viimeiseen viikkoon - tai puoleentoista. Pieniin hetkiin mahtuu yllättävän monia aikavarkaita, joista yksi on ehdottomasti viikkokohtaiset menot x. Viikko-/päiväkohtaisia menoja voivat olla esimerkiksi lisätreenit, kavereiden tapaaminen tai pukusovitus Pasilan suunnalla. Kaikki niin kivoja juttuja, mutta taas palataksemme aiheeseemme, sitä aikaa on vain sen 24h/vuorokausi.

Myös viikonloput on tungettu täyteen tavaraa. Onnekseni jakso on vasta alussa, eikä deadlinet vielä paina kamalasti päälle. Viime viikonloppu meni aika lailla juoksuttaessa - siis hyvin sekalaisilla fiiliksillä. (Järjestimme siis sunnuntaina pienimuotoiset kilpailuharjoitukset vikellyksessä treenitallillamme Kellokoskella.) Yllättävän moni asia toimi yllättävän hyvin, ottaen huomioon järjestäjien nuoren kokemuksen kilpailujen järkkäilyistä. Aina on parannettavaa, mutta saimme paljon positiivista palautetta.

Itse kilpailusuoritukset menivät omilta tytöiltä aivan järjettömän hyvin. Erityismaininta annettakoon Team Shupalle, joista olen todella iloinen ja ylpeä. Oli, ja on, kyllä mahtavaa juoksuttaa noin hienoa ja taitavaa porukkaa, en voi muuta sanoa. Jotenkin se kaikki työ ja tuska valmentamisen eteen tuntuu niin pieneltä työmäärältä, kun voi nähdä kehitystä tapahtuvan. Se palkitsee todella. Tästä on mahtava jatkaa nälkäisenä kohti vaativampia liikkeitä ja varmempaa suorittamista! ... Mitä mä tässä selitän... Katsokaa itse!

On tainnut mennä hymyoppi perille.. :)

Niin söpöjä ja niiiin hyviä <3

Mä en vaan voi ymmärtää miten kohta on jo toukokuu. Mitä enemmän sivuja kalenterista tulee käänneltyä, sitä lähemmäs omaakin kisakautta kurvaillaan. Vapaaohjelmaa on pariin otteeseen rämmitty ... ja se nyt menee ja ei mene. Parit muutokset tulivat tänään kuvioihin ja luultavasti tuskailen niiden kanssa nämä seuraavat pari viikkoa ennen Budapestia. Musa ollut kunnossa jo pidemmän aikaa, puvunkin käyn hakemassa ensi viikon alusta. Treeneissä kaikki osa-alueet rullailevat nätisti omissa uomissaan - pääkoppa ehkä tarttisi hieman rauhoittelua.

Ps. Nyt lähiaikoina on taas tullut harvinaisen monta kertaa takkiin vikellyksen saralla; moni lajia tuntematon ihminen on tullut rivien välistä kertomaan, kuinka pilaamme toiminnallamme hevosen/varusteet/pohjan/maneesin/ihmiset/koko maailman ... Enkä mä vaan enää jaksa tommosta. Kertoisiko joku mulle että MIKSI IHMEESSÄ? Mitä tyydytystä joku voi saada toisen pahasta mielestä? Luulin, että eläisimme suvaitsevaisuuden aikaa, mutta ei. Missä vaiheessa tämä ihmeellinen pienlajien sättiminen loppuu, missä vaiheessa annetaan kaikkien kukkien kukkia? En mäkään korkeammasta kouluratsastuksesta mitään tiedä, joten mikä idea mun olisi mennä heille purnaamaan miten mikäkin asia kuuluisi mun mielestä tehdä?

  Muistakaa, että oli kyseessä asia kuin asia, sen voi luultavasti tehdä monella tapaa - ja ne kaikki voivat olla ihan yhtä oikeita.

My busy life & weird habits

Hei toverit,

pahoittelua mun kuulumattomuudesta, mutta kuten arvata saattaa; kiireitä on ollut. Mun elämä on nyt taas pienen hetken ollut pientä juoksemista koko ajan paikasta toiseen. Lisäksi koulun puolelta mun jakso on aivan täynnä, mikä ei nyt oikein helpota asiaa.

Hiihtoloma oli ja meni, mutta mä tein silloin kaikkea hauskaa - sellaista, mitä en muuten ehtisi. Kävin kahvittelemassa kavereiden kanssa, leffassa, keilaamassa, syömässä, pulkkamäessä, megazonessa ja ties missä. Oli muuten ihan huippua! Suosittelen. On kivaa olla lapsenmielinen.

Eilen meillä oli ensimmäiset kisaset tanssillisen voimistelun parissa, missä me ''varttuneet'' ... saavutimme sijan 4./15! Aivan mahtavaa, kiitos naiset! On kyllä pakko sanoa, että onneksi uskaltauduin mukaan tähänkin juttuun; se on vaan niin sanoinkuvaamattoman hieno tunne - astella lavalle suuren porukan kanssa ja ilmaista itseään sydämensä kyllyydestä. Onhan vikellyksessäkin esiintymistä, mutta se on erilaista. Tanssin kautta se on niin paljon helpompaa. Toivottavasti sen rentouden voi joskus saada tuohon päälajinkin puolelle.

Tässä vielä vidi, jonka olisin postannut jo viikko takaperin... mutta sanotaanko vaikka näin, että minulla ja editointiohjelmalla oli hieman erimielisyyksiä ja jouduin editoimaan koko videon uusiksi tänään. Mutta siinä se nyt on! Nauttikaa tai kärsikää, ihan miten haluatte.

...Voitko samaistua mihinkään tapaani? Entä onko sulla joku outo tapa, josta saat kuulla koko ajan?

''Varmaan tosi kivan näköstä''

Haudi!

Tänään on joulupäivä ja kerrankin aikaa postailla. Meidän perheen jouluaatto vieteltiin ihan täällä Keravan kotikulmilla rauhallisissa tunnelmissa. Katseltiin joululeffoja, käytiin joulusaunassa, pelailtiin lautapelejä ja syötiin jouluruokia.

Viimeisenä aattoillan ohjelmana oli vuorossa perinteinen materialismionnellisuuden huipentuma, lahjat. Oli ihanaa, kun ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa; siinä oli koko ajan sellainen pieni jännitys ilmassa kun availi varovaisesti eri muotoisten ja -kokoisten pakettien kääreitä. Tulin todella onnelliseksi. En saanut turhia paketteja. Sain mieluisia lahjoja ja muutamalta ystävältä ihania sanoja. Kiitos pukille lahjoista ja Sara, Pinja ja Venla, kiitos ''korteistanne'' ;).

Tämmösiä DIY-kuorintavoiteita tein parille kaverille joululahjaksi :)

Tätä vuotta on jäljellä enää vajaa viikko! Nauttikaa loppuvuodesta siis täysin siemauksin. Ai joo, loin tuonne laitaan kyselyn mun yhtä koulujuttua varten, joten olisi mahtavaa, mikäli mahdollisimman moni kävisi klikkaamassa jotakin vaihtoehtoa oman mielipiteensä mukaan. Kiitos suuresti!

Mites teillä meni jouluaatto? Mitä perinteitä teillä on ja mitä lahjoja saitte?

joululomailua

Jos tuijotat vain yhtä puuta,

koko metsä voi kadota.

Mut jos sä näet vain metsän,

et ehkä huomaa puuta hienointa. 

[Haloo Helsinki:Vihaan kyllästynyt]

Ala/yläasteen kuvistyö: Rakkaus, toivo & unelma

Moi. Nyt on joululoma. Kummallista... Mitä on ehtinyt tapahtua? Olen käynyt salilla koulutoverini kanssa, siivoillut, treenannut omatoimisesti, juossut jäisellä purtsalla, jubaillut ystävien kanssa, halaillut samaisia ystäviä, liikuttunut korteista ja hei, ennen lomaa sain terveystiedon kokeesta erinomaisen!

Viralliset vikellystreenit ovat nyt joulutauolla, niin minun kuin pikkuistenikin osalta. Keskiviikkona päätimme junnujen kauden lämminhenkisen jutustelun ja videoiden katselun merkeissä - glögiä ja herkkuja unohtamatta. Sydämeni suli kotiin palatessani kun katselin kortteja ja lahjoja, joita olin junnuilta saanut... Olette ihania! Itsekin olen väkerrellyt joulukortteja muutamalle ystävälleni ja tarkoituksena olisi vielä muutamat lahjat kääräistä paketteihin ennen the päivää.

Lauantaina aamusta kävimme lukion joulujuhlassa, jonka jälkee pyörähdin kirjastossa lainaamassa vähän joululukemista. En lue usein, vaikka pidänkin siitä kovasti. Nyt olen syventynyt Jodi Picoultin teokseen Sisareni puolesta... enkä haluaisi kyllä päästää irti! On muuten aika terapeuttista ja helppoa tuo lukeminen; kun kukaan ei päivitä instagramia, facebookia tai snäppäile kanssasi, voit huoletta uppoutua kirjan syövereihin ajaksi x - oli se sitten tunti tai muutaman minuutin pätkä.

Tässä parin viikon lomalla olisi tarkoituksena leipasta vuoden ekat (ja ehkä vikat?) piparit, viettää aikaa ystävien kanssa, treenailla kevyesti, tehdä muutamat koulujutut valmiiksi ja tietty viettää aikaa perheen parissa... mikä tarkoittaa pelimaratonia! Pölyyntyneet lautapelit esiin siis.

Oon jotenkin tosi onnellinen nyt. Moni asia on auttanut mua tajuamaan, että mulla on oikeasti kaikki tosi hyvin ja ihania ihmisiä mun lähellä. On ihana heräillä tämmöseen asiaan nyt joulun alla.

Haluan vielä loppuun sanoa kaikille seuraajille ihanaa joulua. Niin just sulle. Ihan näin henkilökohtaisesti: Pidä rauhallinen joulunaika ja siirrä stressi ensi vuoden puolelle. Kun unohtaa kiireen, on helpompi keskittyä muiden huomioimiseen. Ja eikös se ole joulun tarkoitus?

Historian havinaa: Tästä kaikki alkoi

Moi ihmiset!

Kirjoittelin tossa viime viikolla aikajanaa mun vikellys'uralta' liikuntadiplomia varten ja pysähdyin pohtimaan matkaani alkutaipaleeltani tähän hetkeen. Kaikki tarkempi selostus löytyy vikellyshistorian puolelta, mutta ajattelin julkaista kaikkien iloksi videon toiselta vikellyskerraltani. (Vikelsin ensimmäisen kerran viikonloppukurssilla Alavudella, video on toiselta päivältä). Hah. Virnuilen aina tuolle videolle ja noille kuville kun nään niitä... Tuosta kaikki sitten kuitenkin lähti. Välillä isoin, välillä pienin askelin.

   

Ensimmäiset vikellyskerrat 2010. Pahoittelen pokkarilaatua!

Nyt ollaan tosiaan pisteessä, josta voidaan jo hieman kurkata taaksepäin. Mitä vikellys on minulle antanut?

Olen treenannut ja oppinut vanhemmilta. Olen itsenäistynyt. Olen nähnyt Ypäjän moneen kertaan valmennusviikonloppujen muodossa. Olen saanut korvaamattoman hyvää valmennusta myös ulkomaisilta valmentajilta. Olen esiintynyt pienten näytöksien lisäksi Horse Show'ssa, Horse Fairissa ja 'Hepat stadikalla' -tapahtumassa. Olen oppinut itsekuria. Olen oppinut miksaamaan musiikkia. Olen nauranut enemmäin kuin koskaan ja oppinut, että voittaja ei ole se, joka ei koskaan kaadu - vaan se, joka nousee aina uudestaan ylös. Olen saanut paljon kansainvälisiä ystäviä ja Suomen pienten piirien ansiosta toisen perheen. Olen oppinut jotakin valmentamisesta. Olen saanut tiettyä karismaa persoonaani ja osaan ilmaista itseäni paremmin.

Oikeastaan vikellyksen ansiosta olen se kuka olen nyt. Se on iso osa elämääni.

Ollu vissiin tosi kivaa... 2011

Näytän vähä kauhistuneelta :D 2011

Ja koska nyt suunnilleen tiedostan kuka olen nyt, voin keskittyä siihen, keneksi haluan tulla, eli mitä haluan itsessäni kehittää. Pohdiskelin, mitkä olisivat heikoimpia kohtiani ja ajattelin haastaa itseni parantaakseni juuri heikkouksiani. Top kolmoseen pääsivät...

1. yleiskunto (=aerobinen, kestävyyskunto)

2. liikkuvuus (eritoten selkä ja aktiivinen liikkuvuus)

3. staattinen voima (kestävyysvoima)

Kun vielä sain ristarin (vas.) 2012

Eli mitä ajattelin tehdä näiden eteen? Ajattelin luoda itselleni treeniohjelman, johon lisäilisin vihaamiani elementtejä noista kategorioista.

Yleiskunto

-Lenkkeily ja pyöräily mahdollisuuksien mukaan

-Salilla omat pomppu-/hyppimislämpät ja -harjoitteet (esim. pomput syväkyykystä, yleisliikkeet, steppilautakasojen päälle hyppimiset jne.)

Liikkuvuus

-Lisävenyttelyä myös kotona, ei vaan treenien yhteydessä

-Salilla jalanheittoja ja -nostoja joka suuntiin

-Harppa- ja kaurishypyt

-Huomiota selän venyttelyyn (sillat, siltakaadot, venytykset kohti ristaria)

Staattinen voima

-Voimatreeniin lisää staattisia pitoja (lankku, kuppipito, kaaripito, istuminen seinää vasten, leukapito, jne.)

Jepjep. Kuulostaa kamalalta. Mahtavaa! Voisin joku kaunis päivä ottaa ne 'ennen'-kuvat... Hah.

Mikäli kellään on hyviä ehdotuksia näiden mun heikkouksien parantelemiseksi, otan niitä innolla vastaan!

Harvinaisen julkaisukelvottomia kuvia onnistuin taas löytämään tähän postaukseen... Mut ei se vissii oo niin vakavaa?

Ei mulla kaiketi muuta kun....

Moikka!

Pakkaaminen alkaa olla valmista ja meitsi lähtee huomenna taas Unkariin ottamaan revanssia vikellyskisojen saralla. Peukut ja varpaat pystyyn toverit!

En kyllä kestä tota lopun 'Juhuu'ta.. :'D 

Ypäjää ja potentiaalin pohtimista

Muista, että kaukana tai lähellä - siellä on aina joku, joka uskoo sinuun.

Ypäjän reeniweekendi taas repästy läpi mahtavan fiilingin kera. Perjantain kahden tunnin rääkkireeni palautti maan pinnalle - millä tasolla ne omat rajat menevät. Yhä enemmän omaakin treeniä tulee mietittyä näin ajatuksen kanssa... Edistymisen avaimet ja edellytykset: mitä ne ovat?

Todella suurena tekijänä omalla edistyskaarellani olen nähnyt muiden tuen. Treenikaverien ja valmentajien tuki on todella tärkeää. On hienoa huomata, miten jonkun muun usko voi tuoda itseluottamusta. Olen kovasti miettinyt, miten tietyt ihmiset osaavat valita juuri oikeat asiat tsempatakseen toisia. Aina ei tarvita edes sanoja, pelkkä katse voi riittää kertomaan että kaikki menee hyvin. Itse huomaan saavani itsestäni irti eniten treeneissä, joissa en saa aikaa/mahdollisuutta sanoa vastaan. Epäröiminen ja edestakaisin vitkuttelu vaikeuttaa asioita entisestään. Aina ei ole kuitenkaan helppoa hypätä syvään päähän, mutta miksi se on toisten seurassa helpompaa kuin toisten? Sitä voimme kaikki miettiä.

Entä mistä näkee todellisen potentiaalin tiettyyn lajiin? Olen miettinyt myös tätä kysymystä. Onko se intohimoinen palo silmissä, vanhan täydelliseksi hiominen, rohkeasti uuden kokeileminen vai jotain aivan muuta? Vaikea vastata, varmaan osittain kaikkea noita. Entäs itse, koenko omaavani potentiaalia lajiini? Toki. Uskon, että jokaisessa lajiaan rakastavassa on potentiaalia. Elämäni pyörii pitkälti vikellyksen ehdoilla -> monet päätöksistäni päätyvät valintaan, jonka koen tukevan enemmän kehitystäni. En kuitenkaan koe sitä minkänlaisena rajoitteena; teenhän töitä unelmani ja tavoitteideni eteen. Treenaamisen ei koskaan tulisi olla pakkopullaa, mitä se ei ainakaan omalla kohdalla

ole. Haluan kehittyä ja oppia uutta.

Mutta juu mitäs tein siellä Suomen hevosalan tunnetuimmalla seudulla? Lyhyesti mj-viikonloppumme sisälsi luokkamajoituksen, erilaisia

potilaita, tehokasta rääkkitreeniä, pukilla höntsäämistä ja hepoilla viklausta, lenkkeilyä, hyvää sapuskaa ja motivaation nostatusta.

Itselläni on viimeaikoina ollut hieman ongelmia vapaaohjelmani alun järjestyksen kanssa. Koko kyyri on tuntunut olevan aivan sekaisin, eikä mikään oikein tuntunut hyvältä. Ypäjällä sain vihdoin luotua itselleni mielekkään kyyrin, joka on tarpeeksi sulava ja perusrakenteltaan

yksinkertainen mutta sisältää pienen pilkkeen silmäkulmassa. Luojan kiitos, onhan Hollantiin enää mitä -- kolme viikkoa?!

Ja tosiaan: Lauantai-illan viimeisissä treeneissä tein ensimmäistä kertaa flikin laukassa. En olisi itse kyllä uskonut. 

Hyvä että joku muu uskoi.

Helsinki Horse fair 2014

Viimein on tuo kamala panikoinnin ja stressin aihe suoritettu -nimittäin vuoden & kauden ensimäiset kisat. Huhhuh.

Messukeskuksessa järjestettiin vuosittainen Horse Fair -nimeä kantava hevostapahtuma, joka keräsi lähes 40 000 messuvierasta. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun messuilla järjestettiin kansalliset vikellyskilpailut. Ennenkin on noissakin kinkereissä kierretty, tosin vaan näytöksien muodossa ja tietysti ständeillä pukin kanssa. Tänä vuonna vikellyksen ohjelmanumeroihin kuuluivat seitsemän kilpailijan perusliike- ja vapaaohjelmat sekä kahden joukkueen ja yhden supersöpön lapsukaisen kyyrit. Tässä postauksessa en oikeastaan kerro teille mistään mitään,

joten kurkatkaapas laajempi selostus Liinan kirjoittamana täältä.

Perjantaina kävimme kotiuttamassa hepat ja testailemassa pohjaa.. Kenraalit menivät ihan metsään ja olin perjantain ja lauantain välisenä yönä aivan paniikissa. Lauantaina kello soi kuitenkin puoli kuusi ja oli noustava laittamaan kamoja kasaan ja naamataulua edustuskuntoon.

Venla haki meikän kyytiin ja junailtiin mahtavassa säässä (or not) Messarille. Paikan päällä odotti heppojen letitys sekä omien kultrien taltuttaminen. Onneksi meillä on Paula, hiustaikuri. Kaiken tämän tärkeän valmistelun jälkeen odottivat vuoroaan perikset, mitkä eivät menneet aivan kuten Strömsössä. Olimme viimeiset suorittamassa, joten pohja oli hieman jo antanut periksi ja kasautunut valleiksi. Periksiä siinä suoritellessa Luke siis vähän kaahaili alla, koska pohja meinasi lipsua jokaisella askelmalla yhä enemmän. Tämä puolestaan vaikutti omaan

suorittamiseeni, eivätkä pisteet olleet päätähuimaavia.

Iltapäivällä vuorossa olivat vapaaohjelmat, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä stressaantunut kuin ennen sitä kyyriä. Pelkäsin pohjan puolesta. Pelkäsin Luken ja itseni puolesta.....Pohja kuitenkin oli mahtava ja hevonen vielä parempi. Sain tehtyä onnistuneen suorituksen, johon olin

tyytyväinen.

Sunnuntai-aamu meni samalla kaavalla ja perusliikkeet menivät paljon paremmin kuin lauantaina. Periksistä sain nyt 6.6, eikä pohjan kanssa ollut enää mitään ongelmia. Vapaaohjelma meni hyvin, tosin ei yhtä hyvin kuin lauantaina. Mitään mahtimokia ei tullut, mutta suorittaminen oli

hieman haparoivaa paikoitellen. Tästä on hyvä lähteä vaikeuttamaan ja parantelemaan kyyriä ulkomaiden kisareissuja varten!

Kaikenkaikkiaan käteen jäivät pisteet 6.430, Pandoran sponsoroima käsikoru sekä sinivalkoinen Horse Fairin ruusuke. Sijoitus ei kuitenkaan ole mielestäni tärkeä. Tärkeää on se että on tyytyväinen omiin suorituksiinsa. Olin lisäksi iloinen itse messupäivistä. Tykkään todella hääräillä ständillä tunteja putkeen opettamassa lapsille vikellyksen alkeita ja selittää aikuisille lajin pääpiirteitä. Lisäksi Goexpon puolelta löytyivät

maistiaiset, leuanvedot, ketteryystesti sekä kehonkoostumusmittaus. Hehheh.

Rakastan messuja. Rakastan kisoja. Rakastan tätä lajia. Aina vaan ja edelleen.

Ainiin ja hei käykää oikeasti lukemassa toi mun linkin juttu ja sillain tällain. Ja jos kukaan ikinä oli messuilla katsomassa, niin toivoisin paljon paljon palautetta, niin hyviä kuin huonojakin puolia. Mitä tykkäsitte? 

reeniviikonloppu laukkaavalla pukilla

Hooooooooah, yaaaaaaawn.

Taas yksi iloinen ja hieman uupunut matkalainen on saapunut kotiinsa ja taas on yksi mahtava valmennusviikonloppu Ruotsinmaalla saatu päätökseen. Perjantaina matkamme alkoi viiden aikoihin aamusta, kun lähdimme autoilemaan kohti Turkua, josta laivailimme Tukholmaan. Tukholmasta ajelimme Västeråsiin kamalassa säässä... Majoituksellemme saavuimme siinä kahdeksan aikoihin ja majapaikkamme oli sama kuin viime vuonna (*klick), mikä oli mahtava juttu, koska majapaikassa on monta hyvää treenisalia, majoitus ja ruokailu samassa paikassa. Nyt kun meillä ei ollut edes heppoja mukana, ei autoja viikonlopun aikana tarvittu! 

Perjantaina illalla onnistuimme jotenkin kummallisesti saamaan Venlan kanssa keskustelua aikaan neljän ruotsalaisen tytön kanssa. Se ilta hujahtikin siinä sitten yhdessä korttipelejä agressiivisesti pelaillen... Hah, mahtavaa porukkaa. Lauantai oli todella intensiivinen treenipäivä, joka alkoi ennen seitsemää ja sisälsi voimistelua, treeniä tavallisella pukilla, treeniä ''laukkaavalla'' pukilla sekä zumbaa ja hieman omatoimista höntsäämistä. Tuo laukkaava pukki oli aivan huippujuttu. Toivottavasti sellainen saadaan vielä Suomeen.

Sunnuntai meni hieman kevyemmin reenaillessa ja muita videoidessa. Mutta mitä ihmettä sain itse irti? Sain varmuutta ja ehdotuksia tulevaisuuteen yv-kyyriini ja hieman teemallisia parannuksia pariohjelmaamme. Tein paljon flikkiä itse maassa ja varmistavan avun kanssa liikkuvalla pukilla. Kerran tosin onnistuin siitä laskeutumaan nenälleni (:D)........ Viikonlopun aikana ehdin saada paljon iloa ja aivan liikaa naurukohtauksia. Ja tottakai kotiin vietäväksi sain kipeät lihakseni, väsymyksen ja lisää motivaatiota. Yksi valmentajistamme sanoi, ettei mikään työ ei ole koskaan turhaa. Oheistreeniä pitää vain tehdä fiiliksellä ja ottaa lyhyistäkin heppatreenaushetkistä kaikki irti. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä että meillä on kuitenkin heppoja joilla treenata. Kaikilla asiat eivät ole näin hyvin.

Ihana tunne, kun uskaltaa oppia aina vain lisää ja lisää. Ehkä mä vielä ton flikinkin sinne kyyriini saan... Vai mitä mieltä olette? Ja heei ihmiset siellä ruudun toisella puolella, mitä tykkäätte tälläsistä vikellys/reenipostauksista? Feedback on aina toivottua!

Vuoden eka voltti & harmaa maailma

Jautsi.

Tosiaan tossa eilen tuli muutama otos ja niitä taas täällä jakelen teidän kanssanne. Kaunis ruskeaverikkö kuvissa on ystäväni Natalia. Natalia on vaihtarioppilas Meksikosta ja aivan mahtava persoona. Mitäs muuta? Kouluarkeen taas palailtu ja kerrankin ilman sitä ''ääh, en taaskaan saanut lomalla mitään aikaan'' -fiilistä! Loma oli mahtava. Lomalla lepäilin, reenasin, pelailin perheeni kanssa, näin serkkujani ja monia ystäviäni. Ja tietysti leivoin ja söin ja keräsin motivaatiota Venlan kanssa. Joululahjaksi sain videokameran, mitä tossa treenaillessa jo testailin.. Uskalsin ennen joulua kokeilla ensimmäisen kerran videolla näkyvää sarjaa ja tässä ollaan nyt!

Grä. Ja juu tosiaan sain tänään mun persoonallisen kalenterini ja päivittelin sinne mun tulevaisuuden menoja... Huhhuh. Aikamoista juoksua tää kevät tulee olemaan. Ja pakko vielä mainita, että ne ensimmäiset kisat maaliskuussa siellä Horse Fairilla jännittää jo ihan tajuttomasti! Ehinkö treenata tarpeeksi mun vapaaohjelmaa ja minkälainen mun puvusta tulee ja ja ja. Huomenna pitäisi tosiaan käydä laittamassa se mun puku aluille ja ensi viikon viikonloppuna olisi maajoukkuevalmentautuminen Ypäjän suunnalla. Jännää, kamalaa ja ihanaa.

Hauskaa vuoden alkua kaikille! 

ps. YHEKSÄN PÄIVÄÄ, ETTÄ MUSTA TULEE TAAS VANHUS!

LUUKKU 9: Pienet asiat, jotka tekevät meistä vahvempia

Iltoja taas. Oon muuten miettinyt että miksiköhän ihmeessä mä väsäilen näitä luukkuja? Onhan tää kivaa, mutta samalla aika ressaavaa.. Toivon kuitenkin, ettei näitten postausten taso tässä laske ja että tykkäätte. Ainaki noi pohdintatekstit on saanut noita tykkäyksiä.. Nyt julkasen kuitenkin videon, jonka kuvasin tossa jo kesällä. Yritetään muistaa ottaa asiat välillä huumorilla, vaikka kaikki ne pienemmätki asiat ärsyttää. Ootteko joutunut samojen koettelemusten kohteiksi huonoina päivinä?

LUUKKU 4

Nelosaamuna meitsi päättikkin ruveta väsäilemään aamupalaksi maistuvaa terveyspommia -nimittäin marjasmoothieta! Tuli ihan äärettömän hyvää ja tästä taitaakin lähteä uusi tapa, koska ennen en pahemmin noita ''jaksanut väsäillä''... Pyh, helppoa, nopeaa & maistuvaa! Kokeilkaa toki muutkin. :)

ps. Mites, onko ruokapostaukset teijän makuun, eli olisko toivetta löytää niitä vastaisuudessakin luukuista?

LUUKKU 2

Heipähei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vuorossa luukku kaksi... Akrobatiaa!

Akrobatiaan sisältyy näitä hauskoja liikkeitä joita suoritellaan sitten kesäisin nurmikolla tai rannalla kavereiden kanssa. Joulukalenterin akro-osuudet ovat kivoja liikkeitä, mutta niissäkin on muistettava turvallisuus! En kiellä kokeilemasta, mutta muistakaa aina pyytää muutamia apulaisia ekojen kertojen turviksi. :)

Siispä ensimmäisenä reisienpäälläseisonta, apumiehenä ihanuus Venla! Kysykää ihmeessä jos ette ymmärrä mitä ihmettä me tuolla sählätään. :D

Tykkäisittekö katsoa enemmän akrovideoita/ jotain muita videoita?