urheiluhistoriani: pikkuhaba

Kesä ja kärpäset.

Paitsi ettei ole kesää - tai niitä kärpäsiä.

Koeviikkoa taas eletään ja vielä kolme koetta tulisi kestää, minkä jälkeen olen vapaa... lähtemään kohti Tanskaa. Tanskan jälkeen teen töitä, ajelen autokortin seuraavaa vaihetta, käväisen Lahden kisoissa, esiintymässä Finnderbyssä ja Yle tulee kuvaamaan mun treenaamista jotakin sarjaa varten?(...apua). Heinäkuun taitteessa palaan Tanskaan treenileirille, mistä jatkan PM-kisoihin Ruotsiin... minkä jälkeen pyörähdän kotona ja toivottavasti lähden Saksaan. Siinä mun kesä oikeastaan pähkinänkuoressa.

Postauksen tavoitteena ei kuitenkaan ollut kurkkia tulevaan, vaan kelailla aikaa hieman taakse päin. Moni on varmaan käynyt kurkkaamassa blogini 'vikellyshistorointia'-välilehden, joten se historia on jo tuttua. Olen kuitenkin tehnyt pienen elämäni aikana muitakin urheilujuttuja. Postauksen pääaiheeksi päätyi koko harrastushistoriani; eli kaikki urheilulajit, joita olen harrastanut. Miten mikäkin laji on auttanut minua kehittämään itseäni? Miksi harrastin kyseisiä lajeja - ja toisaalta, mikä sai minut lopettamaan? Vastauksia alempana!

Ratsastus 04-13

-09; kun kaikki ei mennyt aina ihan putkeen :D

2010

2011, Heppahovi

Ratsastus oli ensimmäinen harrastuksistani. Kuten monet lapset, minäkin halusin kokeilla harrastusta, jota kaverinikin harrastivat. Silloisen parhaan ystäväni ansiosta tutustuin hevosiin ja opin hieman ehkä ymmärtämään niiden toimintaa ja ajatusmaailmaa. Tallielämä opetti minulle, ettei mikään tule ilmaiseksi, eikä liian tarkka (se pinttynyt tallin haju kaikissa vaatteissa..) kannata yrittää olla. Hevoset opettivat minulle kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Lisäksi sain tallilta hurjasti ystäviä ja vieläkin lämmöllä muistelen 'Kerran Kauhukersoja', kuten itseämme nimitimme. Hengasimme tallilla, kuvailimme ja teimme jäätävän hauskoja tallivideoita aikana, jolloin kaikki tämä vloggaus/bloggaus oli vielä lapsenkengissä.

2012, Einola

2012

2012, rakkain kisaponi <3

Futis 05-10

Toisella luokalla aloitin jalkapallon isoveljieni innoittamana. Jalkapallo oli hauska joukkuelaji, missä halutessaan pääsi kehittymään nopeasti. Jalkapallon myötä sain kestävyyskuntoa, räjähtyvyyttä ja opin tekemään nopeita päätöksiä. En koskaan pitänyt pallon käsittelystä sinänsä, vaan tykkäsin enemmän veto- ja peliharjoituksista, joissa sain käyttää fyysisiä ominaisuuksiani. Futiksen kautta pääsin myös sisälle kunto- ja taitotesteihin ja ajatukseen itsensä kehittämisestä. Oli hienoa pystyä parantamaan omia suorituksiaan. 

Mitä muuta laji antoi minulle? Unohtamattomia pelejä, treeni- ja turnausreissuja niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Kehityin nopeasti niin fyysisiltä kuin taidollisilta ominaisuuksiltani ja oli hienoa oppia koko ajan enemmän ja enemmän. Oli hienoa oppia taistelemaan.

Olen iloinen, että pelasin futista, koska sen myötä sain myös tietynlaista pelisilmää, jonka avulla kaikenlaiset joukkuepelit voi tavallaan niputtaa yhteen; jos osaat yhtä, osaat tavallaan kaikkia.

Salee voitin ton(kin) tilanteen

Vissiinki oli ohjelmassa venyttelyä... 

Mä olin joskus hyvin pieni ja söpö.

Nii siis mainitsinko jo et olin pieni? ...Toi kokoero :DD

Voimisteluni,  tv 05-09 & 12-14 ja jv 09-11

Telinevoimistelun aloitin samoihin aikoihin jalkapallon kanssa - saman kaverini innoittamana, jonka kautta keksin ratsastuksen. Kaikki ystäväni tekemä akrobatia oli niin hienon näköistä, minäkin halusin oppia!

En todellakaan ollut alussa lahjakas minkään aloittamani lajin kanssa. Minä vain tykkäsin liikkua ja tein kaikki saamani harjoitteet täysillä, koska halusin oppia ja tulla paremmaksi. Telinevoimistelun kautta sain kehonhallintaa ja opin akrobatiaa. Telinevoimistelussa pääsin myös kilparyhmään, jossa kuitenkin lopetin (09), koska en pitänyt siitä että kaikki muut ryhmäläiseni olivat '98... Heh. Telinevoimisteluni loppui ensimmäisen kerran, koska ryhmäni ei tarjonnut janoamaani haastetta, eikä kilparyhmä soveltunut minulle. 

Koska telinevoimistelu uhkasi loppua, halusin tilalle jotain muuta ihmeteltävää. Kun olin viidennellä luokalla, löysi äitini netistä maininnan uudesta joukkuevoimisteluryhmästä. Sinnehän minäkin lopulta päädyin. Löysin uuden innon erilaista voimistelua kohtaan ja jopa tämä rautakanki oppi venymään. Joukkuevoimistelu opetti minulle hurjan paljon erilaisia asioita. Teimme paljon rankkoja treenejä, joten opin mitä treeni voi parhaimmillaan tai pahimmillaan olla. Monipuolisten treenien myötä kehityimme notkeuden lisäksi ponnistusvoimassa, vartalonhallinnassa ja esiintymisessä. (Hieman hymyilyttää vieläkin se, millaiseksi muut jumpparit mua kuvasivat: ''hyvä pomppu'', ''sul on HABAA'', ''pikkuhaba'', ''habakas'', ''HABA'', ''hyvä mies''....jne :D:D)

Domit -08?

Dodot -10

Dodot -11

Joukkuevoimistelu opetti minut hymyilemään tavalla, jolla hymyilen tänäkin päivänä.

Tämän ihanan (välillä kamalan) lajin myötä sain jälleen paljon hyviä ystäviä ja mahtavia kokemuksia - oli kyse sitten kisareissuista tai normaaleista treeneistä. Joukkuevoimistelun lopetin, koska halusin panostaa vikellykseen ja tiesin, etten voi revetä liian moneen paikkaan yhtä aikaa. Koska joukkuevoimistelua ei voi vain 'harrastella'. Huoh. Vieläkin ikävä.

Jv:n lopetuksen jälkeen, v.2012 palasin telinevoimistelun pariin, harrasteryhmään, jossa oli suurinpiirtein samanikäisiä tyttöjä. Oli hauska muistella ja terästää vanhoja muistikuvia liikkeistä, joita oli harjoitellut viimeksi vuosia takaperin. Sain tuolta(kin) pari hyvää ystävää, joihin yhteydenpito pysyy edelleen - vaikkakin hieman harvakseltaan. Toivottavasti kesällä aikataulumme eivät mene päällekkäin ja ehtisimme vaikka uusia viimekesäisen suppausreissun auringonlaskussa!

Vikellys 2010-->

Tästä tiedättekin jo kaiken oleellisen :)

no words needed

Kuntosali/Ryhmäliikuntatunnit 2012-->

Aloitin saliurani spinningistä ja ryhmäliikunnasta, minkä jälkeen jäin tekemään omia venytyksiä pieneen saliin. Myöhemmin kuvioihin tuli kuntosali, ja v. 2013 sain ensimmäisen saliohjelmani. Sali toi elämääni katsauksen siitä, mihin voi päästä omalla treenillä. On paljon mahdollisuuksia kiinteyttää tai lisätä lihasmassaansa, jos vain suunnilleen tietää, mitä tehdä, missä ja mikä tärkeintä - miten. Ryhmäliikuntaa kohtaan minulla on todella ristiriitaisia fiiliksiä, koska olen ollut todella hyvillä ja todella huonoilla tunneilla. Parhaimmillaan se puristaa sinusta enemmän mehuja, kuin itse edes tiedostat ja huonoimmillaan - noh - se ei tunnu oikein miltään.

Viime kesää

Tanssi 2014-->

Tanssiin lasken itse tanssillisen voimistelun, sekä tanssin aamuvalmennuksemme. Viimeiseksi mainittu opetti minulle enemmän kuin olisin voinut toivoa. Kävimme läpi erilaisia tanssilajeja, jazzista bollywoodiin. Monen eri opettajan johdosta sain paljon palautetta ja erilaisia näkökulmia omasta kehonkäytöstä, mikä on kultaakin kalliimpaa!

Tanssillinen voimistelu on hieman kuin joukkuevoimistelua - samat harkkasalit ja samoja liikkeitä, ei vaan ihan niin tosissaan. Kuinka ihana olikaan muistella vanhoja vartalosarjoja... Tanssillinen voimistelu on palauttanut mieleeni hyviä harjoitteita jv-ajoiltani ja antoi minulle kipinän kehittää taas liikkuvuuttani - niin staattista kuin aktiivistakin.

Kaiken tämän lisäksi kokeilin myös ala-asteella luistelua, uintia ja yleisurheilua. Kävin myös koulun liikuntakerhossa. Vanhempana kävin myös tankoilemassa, joka tarjosi taas uuden näkökulman akrobatiaan ja kropankäyttöön.

Summa summarum: Olen harrastanut vaikka mitä. Mikä laji se on ikinä ollutkaan, olen aina panostanut siihen täysillä. Nuorempana ihmeteltiin jalkapallon ja joukkuevoimistelun komboa, mutta minusta ne tukivat täysillä toisiaan. Olen sitä mieltä, että kaikki liikunta ja tekeminen tukee toista. Olen harrastanut monia mahtavia lajeja, enkä kyllä yhtään kokeilua kadu.

Jälkeenpäin voi miettiä, että onneksi uskalsin astua tuntemattomaan. Harrastuksilla on järjettömän suuri voima vaikuttaa. Ne vaikuttavat kehon lisäksi mieleen ja tunteisiin sekä itsetuntoon. Joten kiitos kaikille ihmisille, joilta olen saanut kipinän johonkin lajiin. Kiitos myös valmentajilleni ja treenikavereilleni. Ilman teitä en olisi tässä. 

Mikäli haluat päästä eteenpäin, on sinun uskallettava ottaa se askel. Kaikki se vie eteenpäin, kohti mahtavia kokemuksia, kehitystä ja uusia ystäviä. Mä lupaan sen.

Isot aplodit, mikäli jaksoit lukea koko tekstin! Nyt vielä muutama kysymys sinulle: 1) Onko tämmöinen historointi kiinnostavaa; eli kannattaako tämän tapaisia postauksia tehdä jatkossakin? 2) Mitä itse harrastat & mitä kyseinen harrastus on sinulle antanut? 3) Toiveita seuraavaan 'erikoisempaan' postaukseen? 4) Vielä jotain? Kysy!

Ypäjää ja potentiaalin pohtimista

Muista, että kaukana tai lähellä - siellä on aina joku, joka uskoo sinuun.

Ypäjän reeniweekendi taas repästy läpi mahtavan fiilingin kera. Perjantain kahden tunnin rääkkireeni palautti maan pinnalle - millä tasolla ne omat rajat menevät. Yhä enemmän omaakin treeniä tulee mietittyä näin ajatuksen kanssa... Edistymisen avaimet ja edellytykset: mitä ne ovat?

Todella suurena tekijänä omalla edistyskaarellani olen nähnyt muiden tuen. Treenikaverien ja valmentajien tuki on todella tärkeää. On hienoa huomata, miten jonkun muun usko voi tuoda itseluottamusta. Olen kovasti miettinyt, miten tietyt ihmiset osaavat valita juuri oikeat asiat tsempatakseen toisia. Aina ei tarvita edes sanoja, pelkkä katse voi riittää kertomaan että kaikki menee hyvin. Itse huomaan saavani itsestäni irti eniten treeneissä, joissa en saa aikaa/mahdollisuutta sanoa vastaan. Epäröiminen ja edestakaisin vitkuttelu vaikeuttaa asioita entisestään. Aina ei ole kuitenkaan helppoa hypätä syvään päähän, mutta miksi se on toisten seurassa helpompaa kuin toisten? Sitä voimme kaikki miettiä.

Entä mistä näkee todellisen potentiaalin tiettyyn lajiin? Olen miettinyt myös tätä kysymystä. Onko se intohimoinen palo silmissä, vanhan täydelliseksi hiominen, rohkeasti uuden kokeileminen vai jotain aivan muuta? Vaikea vastata, varmaan osittain kaikkea noita. Entäs itse, koenko omaavani potentiaalia lajiini? Toki. Uskon, että jokaisessa lajiaan rakastavassa on potentiaalia. Elämäni pyörii pitkälti vikellyksen ehdoilla -> monet päätöksistäni päätyvät valintaan, jonka koen tukevan enemmän kehitystäni. En kuitenkaan koe sitä minkänlaisena rajoitteena; teenhän töitä unelmani ja tavoitteideni eteen. Treenaamisen ei koskaan tulisi olla pakkopullaa, mitä se ei ainakaan omalla kohdalla

ole. Haluan kehittyä ja oppia uutta.

Mutta juu mitäs tein siellä Suomen hevosalan tunnetuimmalla seudulla? Lyhyesti mj-viikonloppumme sisälsi luokkamajoituksen, erilaisia

potilaita, tehokasta rääkkitreeniä, pukilla höntsäämistä ja hepoilla viklausta, lenkkeilyä, hyvää sapuskaa ja motivaation nostatusta.

Itselläni on viimeaikoina ollut hieman ongelmia vapaaohjelmani alun järjestyksen kanssa. Koko kyyri on tuntunut olevan aivan sekaisin, eikä mikään oikein tuntunut hyvältä. Ypäjällä sain vihdoin luotua itselleni mielekkään kyyrin, joka on tarpeeksi sulava ja perusrakenteltaan

yksinkertainen mutta sisältää pienen pilkkeen silmäkulmassa. Luojan kiitos, onhan Hollantiin enää mitä -- kolme viikkoa?!

Ja tosiaan: Lauantai-illan viimeisissä treeneissä tein ensimmäistä kertaa flikin laukassa. En olisi itse kyllä uskonut. 

Hyvä että joku muu uskoi.

reeniviikonloppu laukkaavalla pukilla

Hooooooooah, yaaaaaaawn.

Taas yksi iloinen ja hieman uupunut matkalainen on saapunut kotiinsa ja taas on yksi mahtava valmennusviikonloppu Ruotsinmaalla saatu päätökseen. Perjantaina matkamme alkoi viiden aikoihin aamusta, kun lähdimme autoilemaan kohti Turkua, josta laivailimme Tukholmaan. Tukholmasta ajelimme Västeråsiin kamalassa säässä... Majoituksellemme saavuimme siinä kahdeksan aikoihin ja majapaikkamme oli sama kuin viime vuonna (*klick), mikä oli mahtava juttu, koska majapaikassa on monta hyvää treenisalia, majoitus ja ruokailu samassa paikassa. Nyt kun meillä ei ollut edes heppoja mukana, ei autoja viikonlopun aikana tarvittu! 

Perjantaina illalla onnistuimme jotenkin kummallisesti saamaan Venlan kanssa keskustelua aikaan neljän ruotsalaisen tytön kanssa. Se ilta hujahtikin siinä sitten yhdessä korttipelejä agressiivisesti pelaillen... Hah, mahtavaa porukkaa. Lauantai oli todella intensiivinen treenipäivä, joka alkoi ennen seitsemää ja sisälsi voimistelua, treeniä tavallisella pukilla, treeniä ''laukkaavalla'' pukilla sekä zumbaa ja hieman omatoimista höntsäämistä. Tuo laukkaava pukki oli aivan huippujuttu. Toivottavasti sellainen saadaan vielä Suomeen.

Sunnuntai meni hieman kevyemmin reenaillessa ja muita videoidessa. Mutta mitä ihmettä sain itse irti? Sain varmuutta ja ehdotuksia tulevaisuuteen yv-kyyriini ja hieman teemallisia parannuksia pariohjelmaamme. Tein paljon flikkiä itse maassa ja varmistavan avun kanssa liikkuvalla pukilla. Kerran tosin onnistuin siitä laskeutumaan nenälleni (:D)........ Viikonlopun aikana ehdin saada paljon iloa ja aivan liikaa naurukohtauksia. Ja tottakai kotiin vietäväksi sain kipeät lihakseni, väsymyksen ja lisää motivaatiota. Yksi valmentajistamme sanoi, ettei mikään työ ei ole koskaan turhaa. Oheistreeniä pitää vain tehdä fiiliksellä ja ottaa lyhyistäkin heppatreenaushetkistä kaikki irti. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä että meillä on kuitenkin heppoja joilla treenata. Kaikilla asiat eivät ole näin hyvin.

Ihana tunne, kun uskaltaa oppia aina vain lisää ja lisää. Ehkä mä vielä ton flikinkin sinne kyyriini saan... Vai mitä mieltä olette? Ja heei ihmiset siellä ruudun toisella puolella, mitä tykkäätte tälläsistä vikellys/reenipostauksista? Feedback on aina toivottua!

Vuoden eka voltti & harmaa maailma

Jautsi.

Tosiaan tossa eilen tuli muutama otos ja niitä taas täällä jakelen teidän kanssanne. Kaunis ruskeaverikkö kuvissa on ystäväni Natalia. Natalia on vaihtarioppilas Meksikosta ja aivan mahtava persoona. Mitäs muuta? Kouluarkeen taas palailtu ja kerrankin ilman sitä ''ääh, en taaskaan saanut lomalla mitään aikaan'' -fiilistä! Loma oli mahtava. Lomalla lepäilin, reenasin, pelailin perheeni kanssa, näin serkkujani ja monia ystäviäni. Ja tietysti leivoin ja söin ja keräsin motivaatiota Venlan kanssa. Joululahjaksi sain videokameran, mitä tossa treenaillessa jo testailin.. Uskalsin ennen joulua kokeilla ensimmäisen kerran videolla näkyvää sarjaa ja tässä ollaan nyt!

Grä. Ja juu tosiaan sain tänään mun persoonallisen kalenterini ja päivittelin sinne mun tulevaisuuden menoja... Huhhuh. Aikamoista juoksua tää kevät tulee olemaan. Ja pakko vielä mainita, että ne ensimmäiset kisat maaliskuussa siellä Horse Fairilla jännittää jo ihan tajuttomasti! Ehinkö treenata tarpeeksi mun vapaaohjelmaa ja minkälainen mun puvusta tulee ja ja ja. Huomenna pitäisi tosiaan käydä laittamassa se mun puku aluille ja ensi viikon viikonloppuna olisi maajoukkuevalmentautuminen Ypäjän suunnalla. Jännää, kamalaa ja ihanaa.

Hauskaa vuoden alkua kaikille! 

ps. YHEKSÄN PÄIVÄÄ, ETTÄ MUSTA TULEE TAAS VANHUS!

LUUKKU 2

Heipähei, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vuorossa luukku kaksi... Akrobatiaa!

Akrobatiaan sisältyy näitä hauskoja liikkeitä joita suoritellaan sitten kesäisin nurmikolla tai rannalla kavereiden kanssa. Joulukalenterin akro-osuudet ovat kivoja liikkeitä, mutta niissäkin on muistettava turvallisuus! En kiellä kokeilemasta, mutta muistakaa aina pyytää muutamia apulaisia ekojen kertojen turviksi. :)

Siispä ensimmäisenä reisienpäälläseisonta, apumiehenä ihanuus Venla! Kysykää ihmeessä jos ette ymmärrä mitä ihmettä me tuolla sählätään. :D

Tykkäisittekö katsoa enemmän akrovideoita/ jotain muita videoita?