Kuka menestyy ja miksi

Hooooola.

Täällä taas, ihanan kotoisalla sängyllä rentoillen on tämäkin loma aloitettu. Löysin viime viikolla aivan uuden ja mahtavan tavan opiskella lisää itsestäni; kirjat. Lainasin kirjastosta kolme kirjaa, jotka eivät tällä kertaa olleetkaan niitä tavallisimpia rikosdekkareita. Lainaamani kirjojen nimet olivat nuoren urheilija fyysinen harjoittelu, Kuka menestyy ja miksi sekä Voitto. Aloitin lukemalla noita fyysisyyden juttuja.. Ohessa kuitenkin aloitin myös psykologisemman näkökulman pohtimisen tuon Voitto (taito ja tahto) -nimisen teoksen kautta. Tämä teos on ollut aivan järjettömän avartava ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

Saavutamme sisäisen mielenrauhan, kun elämämme on harmoniassa syvimpien periaatteidemme ja arvojemme kanssa.// Todellinen onnellisuus saavutetaan kun itsensä toteuttaminen ja kehittäminen onnistuu kaikilla elämän osa-alueilla tasapainoisesti. (psyykkinen, sosiaalinen, uskopohjainen ja fyysinen)

Voitto kertoo eri urheilijoiden menestystarinoita ja heidän kivisiä polkujaan huipulle. Kirja perustuu kokonaisvaltaiseen ihmis- ja valmennuskäsitykseen. Minkälainen tulisi olla valmentajan ja valmennettavan välinen suhde? Mitä menestys oikeastaan on ja kuka sen määrittelee? Mitä pääseminen huippu-urheilijaksi tarkoittaa elämän muiden osa-alueiden kannalta? 

Tässä mielestäni hyvinkin tärkeitä elämänohjeita ja otteita kirjasta:

-Itseään toteuttavat ennusteet ovat seurausta itseään voimistavasta yläkierteestä.

-Sisäinen menestyjä on sisältäohjeutuva, itseään toteuttava, taipumuksiaan ja voimavarojaan täydesti hyödyntävä ihminen.

-On hyvä lisätä ruokaan suolaa tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen se pilaa ruoan. Rohkeus on järkevää tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen puhutaan uhkarohkeudesta. Peräänantamattomuuskin on viisasta tiettyyn rajaan asti, jonka jälkeen se muuttuu härkäpäisyydeksi.

-Onnikin menettäisi merkityksensä, jos sitä tasapainoittamassa ei olisi muita tunteita, kuten surua ja vihaa.
-Oivalla ainutlaatuisuutesi.

-Elämässä menestyvät optimistit. Negatiivinen ajattelu vie kolminkertaisen energiamäärän positiiviseen ajatteluun verrattuna.
-Älä ajattele ongelmaa vaan ratkaisua.

Huomasin seuraavissa treeneissäni analysoivani itseäni aivan eri näkökulmasta kuin ennen. Opin kuulostelemaan tunnetilojani pienten onnistumisten ja epäonnistumisten kautta. Tajusin myös, että olen juuri sellainen reaktiivinen olosuhteiden syytteelijä.. Hieman nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni! Kisat puskee päälle, eikä treeneissä mikään tunnu oikein siltä kuin pitäisi. Meinasi usko loppua jo jossain vaiheessa, mutta sitten taas mietin lukemiani asioita; eihän ne onnistumiset ole mitään ilman työtä ja tuhansia epäonnistumisia. Kuka se on, keheksi haluan tulla? Haluanko olla se, joka luovuttaa ensimmäisen yrittämän jälkeen? En. Haluan olla se, joka ei anna pienten vastoinkäymisten lannistaa. Viimeinen kierros meni täten jo hieman paremmin! Älkää koskaan lopettako uskomista itseenne, näyttäkää että se on asenteesta kiinni.

Viime perjantaina Wanhojen tanssahdellessa mietin myös sitä, onko kaikki suomalaiset kirottu kantamaan perusilmeenään sellaista elämäänsä kyllästynyttä naamaa? En halua kuulostaa todellakaan ilkeältä, koska rankkoja tai huonoja päiviä jokaisella varmaan on, mutta ei niitä varmaan jokaiselle joka päivä voi sattua! Miksei suomalaisessa kulttuurissa saa näyttää iloa? Testasin tämän kävellessäni koulusta salille.. Väänsin oikein iloisen hymyn kasvoilleni koko matkan ajaksi. Tuntui kyllä todella väärältä ja väkinäiseltä, mutta miksi? Ehkä en ole tottunut moiseen. Ehkeivät ihmiset kanssani tässä maassa ole tottuneet moiseen. Pitäisikö aloittaa hymyn vallankumous? Itse ainakin yritän näyttää vähemmän masentuneelta seuraavan kerran käydessäni ihmisten ilmoilla. Jos ei nyt muuta saada moisella aikaan, niin ainakin saan ehkä muut persoonat nauramaan irvistykselleni.

reeniviikonloppu laukkaavalla pukilla

Hooooooooah, yaaaaaaawn.

Taas yksi iloinen ja hieman uupunut matkalainen on saapunut kotiinsa ja taas on yksi mahtava valmennusviikonloppu Ruotsinmaalla saatu päätökseen. Perjantaina matkamme alkoi viiden aikoihin aamusta, kun lähdimme autoilemaan kohti Turkua, josta laivailimme Tukholmaan. Tukholmasta ajelimme Västeråsiin kamalassa säässä... Majoituksellemme saavuimme siinä kahdeksan aikoihin ja majapaikkamme oli sama kuin viime vuonna (*klick), mikä oli mahtava juttu, koska majapaikassa on monta hyvää treenisalia, majoitus ja ruokailu samassa paikassa. Nyt kun meillä ei ollut edes heppoja mukana, ei autoja viikonlopun aikana tarvittu! 

Perjantaina illalla onnistuimme jotenkin kummallisesti saamaan Venlan kanssa keskustelua aikaan neljän ruotsalaisen tytön kanssa. Se ilta hujahtikin siinä sitten yhdessä korttipelejä agressiivisesti pelaillen... Hah, mahtavaa porukkaa. Lauantai oli todella intensiivinen treenipäivä, joka alkoi ennen seitsemää ja sisälsi voimistelua, treeniä tavallisella pukilla, treeniä ''laukkaavalla'' pukilla sekä zumbaa ja hieman omatoimista höntsäämistä. Tuo laukkaava pukki oli aivan huippujuttu. Toivottavasti sellainen saadaan vielä Suomeen.

Sunnuntai meni hieman kevyemmin reenaillessa ja muita videoidessa. Mutta mitä ihmettä sain itse irti? Sain varmuutta ja ehdotuksia tulevaisuuteen yv-kyyriini ja hieman teemallisia parannuksia pariohjelmaamme. Tein paljon flikkiä itse maassa ja varmistavan avun kanssa liikkuvalla pukilla. Kerran tosin onnistuin siitä laskeutumaan nenälleni (:D)........ Viikonlopun aikana ehdin saada paljon iloa ja aivan liikaa naurukohtauksia. Ja tottakai kotiin vietäväksi sain kipeät lihakseni, väsymyksen ja lisää motivaatiota. Yksi valmentajistamme sanoi, ettei mikään työ ei ole koskaan turhaa. Oheistreeniä pitää vain tehdä fiiliksellä ja ottaa lyhyistäkin heppatreenaushetkistä kaikki irti. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä että meillä on kuitenkin heppoja joilla treenata. Kaikilla asiat eivät ole näin hyvin.

Ihana tunne, kun uskaltaa oppia aina vain lisää ja lisää. Ehkä mä vielä ton flikinkin sinne kyyriini saan... Vai mitä mieltä olette? Ja heei ihmiset siellä ruudun toisella puolella, mitä tykkäätte tälläsistä vikellys/reenipostauksista? Feedback on aina toivottua!

Kimallusta ja kuumotusta

Moipahei,

pahoitteluni pienestä postauslomasta, syyttäkäämme yhdessä siitä konettani, joka ei kertakaikkiaan suostunut toimimaan.... nyt kaikki kuitenkin taas oikein lupaavasti. Tai oikeastaan on paljon asioita, jotka eivät ole lupaavasti, mutta emmehän anna sen häiritä?

Olipas taas sekavaakin sekavampi aloitus. Nyt on kuitenkin koeviikko, joten kai sitä vähän saa olla sekavassa olotilassa. Kokeet on mun osalta menneet ihan kohtalaisesti, en ehkä uskalla nyt lupailla mitään... Jotenkin kuitenkin tuntuu, kuin olisi lomailemassa.. koeviikot on mun mielestä aika ihania. Kun on koko jakson keskittynyt opiskeluun (enemmän ja vähemmän), voi koeviikoilla rentoilla ja nauttia vapaa-ajasta. Nämähän on niitä ainuita aikoja, kun ehdin pitää yllä sosiaalista elämääni muuten kuin treeneissä. Ihanaa vaan tempasta kamera kaulaan ja tallustella ihanassa auringonpaisteessa lumen kimaltaessa. 

Edellisen postauksenkin kriisistä ollaan jo selvitty, mutta uusia stressipesäkkeitä tuppaa tulemaan ovista ja ikkunoista.. Ensimmäiset ´´kisaset´´ käydään heittämässä siellä Horse Fairin messuilla (8.-9.3), eikä kyyri vastaa lainkaan kisakuntoa. Hepalla kun pääsee reenaamaan sen kerran viikossa, niin ei se oikein auta. Koko tunti menee molempien osapuolten tunnustellessa liikkeitä, mitään ei oikein tule tehdyksi. Tai jos tulee, ei se ainakaan siistiltä näytä. Pukua ei ole vielä edes laitettu alulle, tiistaina kuitenkin menen mallipukua sovittelemaan, joten eiköhän se ehdi siellä valmistua. Koska tosiaan noi meidän kilpailut on muille näytöstä, ei mikään saisi oikeastaan kamalasti mennä pieleen. En todellakaan halua pilata lajimme mainetta. Kaikki tämä on kamalaa.. ja kamalan tuttua. Aaaahrgrh. Miksi aina käy näin?

Kuumotusta siis löytyy. Toisaalta, uskon että jonkinlainen lanka tässä kaikessa on oltava. Jos lähtee seuraamaan väärää polkua, voi aina miettiä että miksi ylipäätäänsä on koskaan yrittänyt mitään. Eihän kukaan voi olettaa että kaikki onnistuisi kerralla. Joskus sitä tapahtuu, mutta parempi fiilishän siinä tulee, kun on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. En muista josko olisin tästäkin jo kirjoitellut, mutta olen huomannut itsessäni aivan uudenlaisen piirteen. Hakeudun nykyään enemmän haasteisiin kuin koskaan ennen! Tahdon tehdä vaikeimmista asioista helpoimpia, levittää mukavuusalueeni rajaa vielä hieman laajemmalle. Muistakaa koetella rajojanne, vain niin voitte päästä eteenpäin!

Vaikka kaatuisit, ei se tee sinusta häviäjää. Häviäjä on se, joka ei nouse ylös ja yritä uudelleen.

Aamulenkkeilystäkin alkaa pian syntyä jo rutiini!

Mä oikeesti lupasin olla laittamatta tänne kännykkäkuvia... Ja tässä sitä ollaan.

Lähitulevaisuuteen siis luvassa kisakamashoppailua, pukusovitusta, pari koetta, kahvitteluhetkiä, vikellyksen markkinointisuunnitelmaa, paljon erinäisiä treenejä + treenileiri Västeråsissa (jossa on liikkuva pukki!). Toki varmasti mukaan mahtuu myös paljon sekalaisen seurakunnan tunnusmerkit omaavaa ohjelmaa. Ei mulla oikeestaan muuta ollut tällä kertaa, kuin että muistakaa koetella rajojanne! Lyömättömiä ovat ne, jotka jaksavat yrittää.