Nainen, tee aloite!

 Moikka jälleen! 

Täällä jälleen, keittiön pöydän äärellä hymisen tyytyväisenä pohtiessani viime viikon tapahtumia. Alkuviikko oli hieman rankka, mutta loppua kohti parani huomattavasti ja muutamia kohokohtia kuluneelta viikolta mainitakseni haluaisin kertoa, että kävin kokeilemassa rugbya, pääsin vihdoin oikeasti pukkeilemaan kotisalillani ja sain sekä ohjelmat, että musiikit ideoitua! Mah-ta-vaa. Lisäksi sain jälleen kerran syvällistä analyysia (=kehuja) tuntemattomilta luonteestani: Yksi kehui aggressiiviseksi (rugbykokeilussa... Jee, tein vaikutuksen!) ja toinen heitti ihan out of the blue kommenttia pienten keskusteluhetkien päätteeksi: ''Sä taidat olla aika filosofinen persoona? Ja aika fiksukin''. Nää saa iloisen naaman vielä suurempaan virneeseen. Kiitos.

Alkujaaritteluiden jälkeen päästäänkin aiheeseen, josta olen halunnut jo pienen tovin kirjoittaa. Aihe koskee miesten ja naisten välisiä rooleja parisuhteessa - ja eritoten sen alkutaipaleilla. Nykyaikana sanotaan, ettei ole välttämättä aina sen miehen jobi ''tehdä aloitetta'' - sitä ensimmäistä siirtoa esimerkiksi keskustelun aloituksessa kiinnostavan tyypin kanssa, treffeille pyytämisessä tai vaikka seurustelusuhteen vakituistamisessa. 

Ja tässä vaiheessa tajusin, että kirjoitan miehen ja naisen välisestä parisuhteesta. Minulla ei ole mitään muunkaanlaisia parisuhteita vastaan, enkä halua kategorisoida tai nostaa mitään seksuaalista suuntausta toista korkeammaksi. Tuttuun ja turvalliseen (ehkä nykymaailmassa vanhanaikaiseenkin?) ajattelumalliin on helppo tukeutua, ja vastakkainasettelu sekä oma pohdinta aiheesta on helpompaa. Koska koen, että itselläni on aiheeseen jotain sanottavaa, päätin tällä kertaa rajata aiheeni näin. Toivottavasti kukaan ei tästä pahastu. :)

 Back in business. 

Koen, että edelleen moni nuori (tai vanhempi) naishenkilö pelkää tehdä aloitetta kasvojen menetyksen/häpeän pelossa. Entä, jos se* ei tykkääkkään musta? Entä, jos se vastaakin kieltävästi? Entä, jos mä en oo sille tarpeeksi?

Nämä ajatukset ovat toki aivan normaaleja, mutta hei vahvat ja ihanat naisolennot - oletteko ajatelleet tätä miesten kannalta? Kyllähän hekin tuntevat ihan samoja tunteita kuin mekin! Yhtä lailla niitä jännittää ja pelottaa, koska se on normaali reaktio. Jokainen kaipaa rakkautta ja hyväksyntää. Jokainen pelkää torjutuksi tulemista ja hylkäystä. Ja näitä molempia puolia jokainen tulee kohtaamaan elämässä - halusi sitä tai ei. Yksi juttu on kuitenkin varmaa: Sitä rakkautta ei voi saada, jos kumpikaan osapuoli ei sitä aloitetta uskalla tehdä. Ja jotta mahdollisuudet onnistua olisivat hieman korkeammat, kannustan naisiakin pohtimaan omaa ''velvollisuuttaan'' asiassa! Sehän on oma häpeä, jos hyvä parisuhde menee sivu suun vain sen takia, että miesosapuoli ei esimerkiksi ehkä usko mahdollisuuksiinsa, eikä siksi tee aloitetta, ja naisotus ei usko mahdollisuuteen, kun mies ei sano mitään. Varmasti turhan monta mahtavaa parisuhteen liekkiä on kuollut jo ennen syntymistään, koska kumpikaan ei uskalla ottaa riskiä. Sääli.

Mä olen tällä hetkellä onnellisesti parisuhteessa, ja mä olin nainen, joka avasi keskustelun. 

Enkä todellakaan niin itsevarmasti, kun te luulette. Kun mä tutustuin tähän kanssani nykyisin asustelevaan herraan, mä odotin sen viestiä varmaan puolitoista viikkoa - ja mietin omaa ''keskustelunavaustani'' seuraavan mokoman. Sydän tykytti, kun mietin, että miten ihmeessä voin lähestyä tätä kiinnostavaa henkilöä (somessa). Mietin, että mitähän se nyt ajattelee musta? En kai kuulosta mitenkään liian kiinnostuneelta? (trust me, tää on ollut aika iso epävarmuustekijä mulla), Ei sitä varmaan kiinnosta, kun ei se laittanut mulle mitään viestiä... 

Mä kuitenkin lopulta päätin lähestyä aihetta huumorin näkökulmasta, ja heitin perinteisen moikkailun jälkeen jotain noloa - ja näin jälkikäteen ajateltuna aika läpinäkyvää - läppää jostain salijutuista. Siitä se kuitenkin lähti, ja tällä hetkellä olen, kuten jo mainitsin, onnellisesti parisuhteessa tämän kyseisen henkilön kanssa.

Muistan ajatelleeni sitä ''the viestiä'' rustaillessani, että hemmetti, täähän voi olla vaan mahdollisuus. Mitä mä voin hävitä? Jos tulee punasta valomerkkiä, niin okei. Kaikesta kuitenkin selvitään, ja kaikella on tarkoituksensa. Koen, että jos sulla on 50/50 uhka vastaan mahdollisuus, niin ajattele sitä mahdollisuuden kautta.

Ehkä parempi asettelu ajatusmallille olisikin

MAHDOLLISUUS vai uhka

Miettikää, miten ajattelette asioista. Älkää olko liikaa yleisten ajattelumallien orjia, vaan päättäkää itse oma mielipiteenne - ja olkaa tarkkoina siitä, missä järjestyksessä ja millä sanoilla asioista puhutte. Eritoten haluan vielä muistuttaa, että NAISET te olette rohkeita, ihania, pystyviä ja kykeneviä tekemään aloitteen. Mä kannustan siihen niin kovin, koska oon saanut itse niin paljon vain sen takia, että uskalsin kerran astua siitä mukavuusalueeltani ulos, ja ottaa riskin. Rakkaus ja rakastuminen on aina riski, mutta entä jos se olisikin mahdollisuus?

Ajatuksia ja mielipiteitä saa heittää aiheesta tänne kommenttiboksiin, Fb'ssä, Snäpissä tai missä vaan muussa somen kanavassa. Onko teillä kokemuksia aiheesta - olitte sitten miehiä tai naisia? Olisi hurjan kiva kuulla erilaisia kokemuksia koskien aihetta! 

Ps. Kiitos vielä kaikista kommenteista erityisesti Snäpin puolella tuosta edellisestä postauksesta! Saatte mut niiiiiin hyvälle mielelle!

*=Pahoittelen ''se''-sanan käyttöä ''hän''-sana sijasta, mutta puhekielisyyden takia 
lyhyempi pronominimme on vaan yksinkertaisesti suomalaiseen suuhun sopivampi. Siksi näin.