Vapaus

Moikka.

Palailtiin tuossa taas kauden viimeisistä kisoista Tanskasta ja ah, tää tunne on aivan ihana. Kisakausi on aina pitkä ja aiheuttaa tiettyä stressiä (maalis-lokakuu...) ja tunne on kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä - eritoten kun kisat menivät tosi hyvin! Olin iloisesti yllättynyt, miten hienosti koko Suomen tiimillä sujui kisoissa. Henkilökohtaisesti saan tietysti eniten kiksejä siitä, kun nään mun omien junnujeni tekevän hienoja suokkia... Niitä vaan jännittää aina niin paljon! Ei sitä tunnetta voi kuvailla. Se pitää kokea. 

Mun omista suorituksista tyytyväinen olin kolmeen neljästä, joten omallakin kohdalla sujui ihan kiitettävästi. Varsinkin tekninen oli erittäin positiivinen yllätys - varmaan paras koko kaudella (No siihenhän ei paljoa vaadittu... :D:D).

Kiinnostaisiko teitä lukea jos tekisin jonkunnäköistä summausta tästä kaudesta? Fiiliksistä ja tuloksista?

Fiiliksissä olen myös aivan nurkan takana siintävästä vapaudesta. Mulla on enää YKSI koe huomenna, jonka jälkeen olen vapaa kuin taivaan lintu. Sairaan siistiä.

Vapautta kestää Keravalla sellaisen puolisentoista viikkoa, jonka aikana pitäisi suorittaa kilometrin mittaista todo-listaa, jossa koreilee muun muassa uuden kyyrin suunnittelua ja musiikkien etsimistä (kyyri pitäisi olla valmiina kun palaan, musiikkien kera tietty...), paniikinomaista pakkausta ja tyttöjen treeniohjeistuksen tekoa. Olen luonut neljälle viikolle treenisuunnitelmat valmiiksi, nyt pitäisi vaan vielä hioa pieniä ohjeistuksia sekä koutseille että tytöille, kirjoittaa oheislistoja ja ''kotitehtäviä'' ylös.

Yee! Ja mites hei, haluatteko että kirjoittelen joitakin lyhyitä postauksia myös reissulta mikäli saan koneen käsiini? Laitan varmaan kuitenkin muutaman postauksen ajastuksella tulemaan, mutta mites reissupostausten/-päivittelyn laita?

Nauttikaa ihanuudet tästä auringosta!

Lyhyesti: CVI Flyinge

Heipparallaa ystäväiset.

Tällä kertaa tämä kirjuri postailee Veeärrän kyydistä, matkalla kohti serkuksieni mökkiä. Eilisen juhannusaaton vietin vielä töissä ja kotona/ystävälläni vieraillen, mutta parin vapaapäivän aikana ajattelin karata kohti maaseudun rauhaa. Myös valmennuksista on nyt parin viikon breikki.

Takaisin asiaan: Lupasin kuitenkin taas päivitellä jotain menneistä CVI Flyingen kilpailuista ja tässä sitä nyt ollaan. En millään jaksaisi kirjoittaa tästä ''tavainomaista kisapostausta'', koska kaikki käytännön asiat kulkevat jokaisissa kilpailuissa lähes samalla kaavalla: päivisin hoidetaan heppoja, treenataan/kisataan ja tehdään ruokaa. Yöllä nukkumaan ja aamuvarhaisella taas herätys uuteen aamuun.

Asioita, jotka eivät kuitenkaan menneet aivan suunnitelmien mukaan oli kuitenkin matkassa tälläkin kerralla mukana. Treenipäivänä kisahevoseni tuli epäpuhtaaksi, eikä tästä johtuen läpäissyt vet checkiä. Kilpailin siis toisella treenihepoistamme, jonka kanssa olen ohjelmiani oikeasti treenannut viimeksi ehkä joskus lumen ollessa vielä maassa.

Suorituksissa hyvää ja huonoa: periksissä yllättävän hyvät pisteet tekemiseen nähden ja kyyrin tekeminen todella paljon parempaa itse suokassa kuin verkassa. Jos olisin mennyt kakkostähteä, niin kisat olisivat ehkä sujuneetkin ihan ok. Menin kuitenkin sitä kolmosta, joka tarkoitti myös teknistä ohjelmaa, joka ei sitten mennytkään ihan kuin elokuvissa. Meinasin tippua, improsin ja unohdin tehdä yhden teknisen liikkeen (????!!!). Jep. Ja pisteissähän tuo näkyi aika selvästi.

No mutta, tällaista sattuu ja näistähän vaan oppii. Sanomattakin kuitenkin varmaan selvää, ettei näillä suorituksilla ole asiaa MM-kisoihin tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna päästään sitten EM-karkeloihin mukaan. Olen muillekkin jo puhunut, ettei tämä oikeastaan haittaa, koska muut kisat tällä kaudella ovat menneet todella hyvin, ja onhan tämä kisakausi ollut aika rankkaa aikaa tähän asti. Nyt on hyvä pitää pientä hengähdystaukoa ja kisata seuraavan kerran elokuun SM-kisoissa.

Flyingestä vielä sellainen lisämaininta, että erityisen ylpeä olen kaikkien nuorten Suomityttöjen suorituksista - aivan upeaa! Niin cooleja ja siistejä suorituksia, olivat areenalla kuin kotonansa! Kyllä nämä muutavan vuoden päästä ovat aivan huippuja jos vaan jaksavat treenata ahkerasti... ;)

Ei sit muuta ku entistä kovempi rähinä päälle. / CVI Frenstat/ Nelly M.

Mitä täällä tapahtuu? CVI Frenstat 2016

Moikka.

Täällä taas yksi matkalainen rustailee menneen matkan ajatuksia. Tää on vaan jotenkin niiiin absurdia. Mitä täällä tapahtuu?

Ei sillä, etten uskoisi itseeni, mutta ennen tätä reissua olin melko varma, etten tulisi noita mm-kisojen kvaaleja (6.5) saamaan. Tekninen on ollut minulle enemmän kuin murheenkryyni, enkä periksistäkään ollut ikinä kummoisia pisteitä saanut. Mutta mitä tapahtui?

Lähdin siis ensimmäisiin kolmostason kisoihin kauhunsekaisella jännityksellä. Olin lievästi sanottuna myös myöhässä hevoslainauskyselyjeni kanssa, mikä aiheutti pientä paniikkia kisojen alla. Sain kuitenkin kisajärkkääjältä varmistuksen tsekkiläisestä hepasta pari päivää ennen kisojen alkua. Minulle oli siinä vaiheessa aivan se ja sama, että minkälainen heppa sieltä tulisi vastaan... kunhan en vain jäisi ilman.

Saavuimme kisapaikalle Frenstattiin neljän tunnin ajomatkan jälkeen Wienistä ja ensitöikseni etsin käsiini hevoseni Aquariksen ja tsekkiläisten tiimin hyvässä toivossa siitä, etteivät he olisi vielä päivän treeniänsä suorittaneet (minullahan ei ollut kenenkään hevosenomistajan kontaktia, jotta olisin voinut treeniaikoja kysellä aikaisemmin...). Löysin tsekkiläiset ja yksi näistä samalla hepalla kisaavista tytöistä osasikin tosi hyvin englantia ja hänen kanssaan höpöttelinkin tulevan viikonlopun aikana todella paljon. <3 Ekan päivän treenit menivät hyvin ja heppa oli aivan mahtava. Todella tasainen ja helppo vikeltää.

Perikset menivät paremmin kuin missään kisoissa tällä kaudella. Sain tehtyä todella siistit ja rauhalliset perikset, joihin olin itse hyvin tyytyväinen. Pisteet olivat lievä pettymys (6,5), mutta paperit selittivät jo enemmän: oikestaan kaikki heittoliikkeet (sakset x2, lankku x2) laskivat pisteitäni. Niitä siis treenaamaan. Tekninen oli lievää mönkimistä, mutta sain siitä yllätyksekseni todella säädylliset pisteet: 6,4! Teknisen alun vällärissä tapahtui myös pieni äksidentti, kun onnistuin murtamaan peukaloni (!!?). Eipä siinä mitään, loppuohjelma meni adrenaliinin voimalla. Areenalta juoksinkin sitten suoraan kylmäpussille. Puolen tunnin sisällä sitä matkattiinkin sitten sairaalaan ja röntgeniin, jossa murtuma varmistettiin. Nyt sormeen iskettiin muovinen tukilasta, jonka käskettiin tönöttävän siinä seuraavat neljä viikkoa...

Niin juu, mutta entä viimisen päivän kyyri? Kyllähän sekin sitten tehtiin. Tuki meinasi lähteä lentoon kesken ohjelman, mutta muuten peukalo oli ok. Enemmän kipua tuottaa tämä kirjoittaminen... Kyyristä sain seiskan, mikä tarkoitti kvaaleja ja tässä tapauksessa CVI3*'n luokan hopeasijaa.

On huomattu, että heppalajeissa voi tapahtua mitä vaan. Kilpailusuoritukseen vaikuttaa vikeltäjän taidon lisäksi myös vikeltäjän kisahermot, hevosen ja juoksuttajan yhteistyö, sekä ympäristön vaikutus. Kai se on pakko uskoa, että joskus nämä kaikki voivat olla myötätuulessa.

Nyt en voi enää kirjoittaa, koska peukkusärky yltyy... Laittakaa sormet ristiin sen puolesta!

Ps. Miten teillä menee? Ei oo kuulunut kenestäkään vähään aikaan :(

#eikesälläluetablogeja...

MÄ VOITIN

Peristen jälkeen olin kolmas.

Ensimmäisen kyyrin jälkeen olin toinen.

Ja viimeisen kyyrin jälkeen olin ensimmäinen.

Siis oikeissa CVI-kisoissa!! Kisoissa, joissa on ihan sairaan kovia vastustajia. Kisoissa, joissa voittajalle soitetaan oman maansa hymni!? What is happening here?

#kreisiiiii #snäppikertookaiken

ps. Vastailkaa kiltit kyselyyni oikeassa laidassa aiheesta Onko harrastustoiminnassa lasten kilpailuttaminen oikein. Kilpailuttamisella tarkoitan tiettyä arvomaailmaa, jossa pyritään parhauteen ja korostetaan tätä esimerkiksi erilaisilla testeillä ja tasoryhmillä urheiluharrastuksissa. Mikäli viitsitte, kommentoikaa myös tähän postaukseen mielipidettänne siitä, että miksi nuorten kilpailuttaminen on tai ei ole oikein & miten ehkä haluaisit muuttaa nykyistä tilannetta. (Loppuun voitte laittaa myös ''asemanne'', eli jos koette olevanne harrastajia, kilpaurheilijoita, valmentajia tai jotain aivan muita henkilöitä).

Yritän tehdä pientä galluppia, jonka liitän yhteen isompaan kouluprojektiini. ARVOSTAISIN APUASI AIVAN HURJASTI. Lisäksi, jos aihe herättää enemmän mielipiteitä tai keskustelua, muhun saa ottaa yhteyttä pidemmilläkin viesteillä. 

CVI Budapest 2016 & ekat ulkomaankisat sennuna

*Niisk*

Hei kanssakulkijat!

*köh* *niisk*

Meitsi täällä pienen flunssan kourissa teikäläisille rustailee. Toivottavasti ootte pysyneet itse vähän terveempinä, ja pystyneet nauttimaan noista upeista säistä, joita luontoäiti on meille suonut. Kerron tässä tulevassa postauksessa lyhykäisen tarinan tämän vuoden Budapestin reissusta, joka alkoi viime keskiviikkona ja päättyi seuraavana, eli tämän viikon, maanantaina.

Lähdin reissuun sekalaisessa mielentilassa. Toisaalta oli mahtava fiilis, koska edellisen viikon kisat olivat menneet hyvin. Toisaalta taas olisi vain halunnut jäädä vielä treenailemaan, koska ''ei ollut valmis''... Mutta täytynee muistaa, ettei kukaan ole. Siis valmis. Koskaan.

Päätimme viettää matalan budjetin reissua asumalla seitsemän euron päivämaksun hostellissa, tekemällä itse ruokamme ja venyttämällä muutenkin penniä erinäisissä tilanteissa... Mikä loppupeleissä sujui ihan kiitettävästi! Tarkoitus yrittää pitää sama linja myös tulevissa kilpailuissa, koska niitä on tässä nyt tosiaan tulossa...

Palataanpas kuitenkin taas oleelliseen, eli vikellykseen. Saapumispäivänämme ei tallilla vielä ollut oikeastaan elämää, joten oikean kertomuksen aloitankin vasta torstaista.

Torstai:

Päivä, jolloin piti etsiä käsiinsä hevonen - ja mielellään sen juoksuttaja, jännittää vet check, letittää hevonen (tai yrittää pitää se paikoillaan kun neljä ihmistä roikkuu sen harjassa...), moikkailla tuttuja, katsella muiden treenejä ja illalla vihdoin treenata itsekin. Treeneistä jäi tosi hyvä fiilis ja hevosenahan tuolla kisoissa toimi jo viime vuodesta tuttu - ja ihana - Cosmos. Samalla hevosella kanssamme kilpaili myös yksi unkarilainen junnutyttö, Julia, joka oli kyllä niiiiiiin symppis persoona! Se on jotenkin hauskaa, kuinka ystävällisiä muutenkin kaikki unkarilaiset vikeltäjäihmiset ovat suomalaisia vikeltäjäihmisiä kohtaan... Mutta ehkä se juontaa juurensa sieltä sukukielisyydestä? :D

Perjantai:

Päivä, jolloin aamulla laittauduttiin periksiä varten ja kiidettiin kisapaikalle heiluttamaan suomenlippua muiden suomalaisten suoritusten ajaksi. Itse olin ennen omaa suoritustani aivan turhan ajoissa, minkä takia koko verkka vähän lässähti käsiin. Itse periksissä paljon tyhmiä virheitä (perusistunnassa jalat vaahtiksessa, polvivaaka lysyssä, myllyn istunta heiluu, saksissa jalkojen tiputus ja seisonnassa notkoselkä) + saksien toisen osan romahdus toi paljon vähennyksiä. Fiilis oli kaikesta huolimatta kuitenkin ihan hyvä, sillä koko kisapaikan yleinen fiilis on Budapestissa usein kovin kannustava. Pisteitä periksistä taisi tulla 6.3, mikä oli aikamoinen shokki. En kuitenkaan koe, että ne aivan noin huonot olivat...

Lauantai:

Päivä, jolloin piti jännittää aivan sairaasti. Aamulla hengailimme hostellilla ja väkersimme taas vuorottain toistemme hiuksia ja naamoja valmiiksi. Tämän jälkeen lähdimme tummien pilvien saattelemana kisapaikalle jännittämään muiden kyyrejä. Vaikka luokkani alkoi suhteellisen aikaisin, olin taas verkassa liian ajoissa. On todella ärsyttävää vain odotella - melkein helpompi olisi juosta suoraan sängystä areenalle. Kyyrini verkassa olin aivan paniikissa, eikä mikään oikestaan onnistunut. En tiennyt miksi kaikki meni mönkään, mutta tipuin verkassa ehkä kolmesti, minkä jälkeen oli hankalaa saada rauhallista otetta enää tekemiseen. Ensimmäinen kyyrini muistutti yhdellä sanalla kuvailtuna lähinnä selviytymistaistelua... Ei niinkään hevosen, vaan itseni kanssa. Noh, ei kuitenkaan kannattanut toisestakaan suorituksesta masentua, sillä muilla suomalaisilla näytti ainakin osittain sujuvan vähän paremmin. On aivan sairaan siistiä nähdä, kun joku toverivikeltäjä onnistuu suorituksessaan hyvin. On kiva voida iloita myös toisten puolesta.

Lauantai-iltana kävimme myös aivan kummallisessa ravintolassa! Kävelimme Budapestin reunamilta lähemmäs keskustaa ja päädyimme syömään ravintolaan nimeltä Kajahu. Sisään astuttuamme näimme paljon pöytiä, joihin oli ikäänkuin upotettu tabletti sisään... Pöydän alta löytyi myös hiiri, jolla näytön kursoria ohjailtiin. Tällä koneella valitsimme ruokamme ja juomamme, jotka myöhemmin vedimme ''ostoskoriin''. Vajaan vartin päästä ruuat tarjoiltiin pöytiin. Huhhuh, tämäkö on tulevaisuus? Huisia.

Sunnuntai:

Finaalipäivä. Päivä, jolloin oli tehtävä hyvä kyyri. Taas jännättiin ja kannustettiin muiden viklaajien suorituksia. Oman verkkani tajusin vihdoin ajoittaa hieman myöhempään, minkä uskon vaikuttaneen koko tekemisen laatuun positiivisesti. Budapestissa on kuitenkin aina se hyvä puoli. että lyhytkin verkka riittää korkeiden (''korkeiden''...) lämpötilojen ansiosta lämpäämään lihakset hyvin. Edellisen päivän pakokauhusta ei verkan jälkeen ollut tietoakaan. Kävin selässä vain kaksi kertaa, mikä riitti mainiosti. Kaikki oli mennyt hyvin ja mieli oli kovin levollinen, Kun juoksin sisälle, olin aidosti iloinen, mikä ehkä näkyi myös ulospäin. Sain myös tuolla sisäänjuoksulla tehtyä ihan kelvollisen kyyrin, mihin saatoin olla tyytyväinen. Pieni parannus oli tapahtunut myös tuomareiden silmissä, kun pisteet nousivat 6,4 --> 7,1. Kokonaispisteet olivat näin ollen 6,6 & olin sijalla 5./7.

Ensimmäisen kierroksen keskinkertaisten suoritusten takia en saanut kvaaleja kolmostasolle, mikä tarkoittaa ainakin Belgiassa vielä kakkostason kisoja (=ei teknistä!!). Katsotaan, josko sieltä saisin ne sitten metsästettyä.

Viikonlopun tägit: #ruokavammaiset #Hetannaamakarvat #sponsorihakemukset #terapiaryhmä

Ja tosiaan, huomenna mennään taas, Belgiaan. Toivottakaa onnea ja pitäkää peukut pystyssä!


*niisk*

MM-kisat #2

No. We don't always get what we want. But consider this: There are people who will never have what you have right now.

Jatkoa tästä postauksesta:

Torstai-aamuna fiilikseni oli yllättävän rento - ottaen huomioon sen, että tuo päivämäärä tarkoitti oikeasti niiden kisojen alkamista. Oli hassua ajatella, että edessä olisi tänäkin päivänä vain se yksi suoritus - ei kahta tai kolmea, mikä on yleisesti ottaen aika vakio. Hotellilla hoidin naamarin ja hiukset kuosiin, minkä jälkeen lähdimme ruhtinaallisen aamupalan kautta tallille. Tallilla hevosestamme piti huolta sen omistaja & me vikeltäjät hoidimme kamat kisakuntoon. Kaiken järjestelyn ja säätämisen jälkeen oli vihdoin aika vaihtaa verkkavaatteet ylle ja siirtyä kentälle lämppäämään. 

Verkka sujui kohtalaisesti, ei siis mitään maata mullistavaa, hyvä fiilis kuitenkin säilyi koko ajan. Lopuksi tein muutavat mielikuvaperikset, räjähtävät pomput & pian löysinkin jo itseni areenalta. ''Hullua. Tältäkö se nyt tuntuu?'' Sain päähäni flashbackin, jossa Heta 14 v ihailee internetin ihmeellisestä maailmasta Youtuben välityksellä huippuvikeltäjiä ja miettii kuinka haluaisi joskus olla kuin he. Olin melkein pettynyt, kun se ei tuntunutkaan niin ihmeelliseltä - kisoissahan tässä vain oltiin. Suorituksessa yritin keskittää ajatukseni rauhallisuuteen ja ryhtiin, mikä osittain onnistui todella hyvin. Saksien tokassa osassa kuitenkin sattui romahdus (suomennos: Tämä oli siis aika iso virhe, ei lainkaan hyvä asia), joka verotti pisteitäni. Juostuamme areenalta kaijuttimista kuulutettiin: 6.4. 

Yritin kovasti olla asettamatta mitään pistetavoitteita, mutta olin kyllä pettynyt etten saanut edes kuutta ja puolta. Vaikka kuinka yritin olla ylpeä ja iloinen hyvästä suorituksestani (lukuunottamatta sitä yhtä romahdusta...), laskivat pisteet väkisinkin mielialaani. Olenko oikeasti noin huono?

Fiilikset nousivat illan mittaan, kiitos hyvän seuran <3. Myös kannustuskommentit kotoa saivat hyvälle tuulelle. Ajatus siitä, kuinka kyyrilläni on aina tapana nostaa pisteitäni, ei kuulostanut tähän väliin yhtään hullummalta. 

.

.

Koitti perjantai, ja aamutoimet sujuivat edellispäivän tapaan. Verkassa kuumuus sai kropan ehkä liiankin rennoksi, mikä ei vapaaohjelman kannalta ole ehkä se paras mahdollinen vaihtoehto. Oman lämpän jälkeen tein kyyriäni parit kerrat pukilla, minkä jälkeen vielä muutamat liikkeet hepalla - todella hyvin, todella siististi. Jäi hyvä fiilis.  Viitisen minuuttia ennen suoritusta kiskottiin puku hikisen pienen possun päälle ja pyöräytin maassa pari flikkiä. 

Juoksimme areenalle ja yritin olla heiluttamatta käsiäni niin kovasti. Se oli edellispäivän videossa näyttänyt hieman hassulta. Rivissä sydän hakkasi kuin viimeistä päivää, eikä jännitystä auttanut se odottelu (olin vasta 3. vikeltäjä). Katsoin Jasminen rauhallista ja rentoa kyyriä ja yritin itsekin saavuttaa rauhan. Vikeltäjä vaihtui, enkä tiennyt olisiko minun pitänyt katsoa suoritusta vai ei. Kävin kyyrini vielä läpi mielessäni, minkä jälkeen loin vielä silmäyksen toiseen vikeltäjään. Tällä oli suuria vaikeuksia ja heppa näytti menevän hieman lujaa - ei mitenkään rallia, mutta hieman nopeammin kuin yleensä.

Tuomari kilisti. Puhalsin ilmaa rauhassa ulos ja kuulin Jasminen kuiskaavan onnea. Keskellä hevoseni näytti rauhoittuneen ja päätin olla miettimättä sitä. Nostin käteni musiikin merkiksi ja lähestyin hevosta. 

Kyyrini ei kuitenkaan mennyt ihan kuin elokuvissa. Tai kuten kisoissa yleensä. Me molemmat osapuolet - hevonen sekä minä - olimme hieman jännittyneitä, minkä takia yhteistyö ei sujunut lainkaan. Olin voimistelija hevosen päällä, en yhtä hevosen kanssa (=vikeltäjä). Ensimmäisessä seisonnassa jo horjahdin, mutta sain sen heti balanssiin, joten mitään pahoja asioita ei vielä tapahtunut. Tein pari nättiä liikettä, mutta kuperkeikassa kaikki levähti. Menin vinoon ja olin aivan tippumaisillani. Jollain kumman ilveellä sain kuitenkin kivuttua itseni ylös ja jatkettua kyyriä entistä paremmalla ilmennyksellä. Seuraava kässäri ei kuitenkaan pysynyt ja menin lievästi sanottuna paniikkiin, minkä jälkeen koko loppukyyri olikin sitten aivan jotain järkyttävää.

Että silleen. 

Kun juoksin areenalta pois, olin todella surullinen ja pettynyt. Miten ihmeessä näin voi käydä? En ymmärtänyt. Minulla oli hieno hevonen ja mahdollisuus tehdä elämäni kyyri. Minulla oli mahdollisuus kumota ennakkoluuloja. Minulla oli mahdollisuuksia vaikka mihin. Sain aikaiseksi kuitenkin vain kauteni huonoimman kyyrin & paljon virheitä.

Siinä alkushokin (ja vuolaiden kyynelvirtojen) jälkeen juttelin parinkin valmentajani kanssa fiiliksistäni ja tajusin, etten tuntenut enää mitään. En tuntenut surua, pettymystä tai vihaa. En kerrassaan mitään. Olo oli miltein tyhjä.

Mielessäni pyöri vain yksi kysymys: Miten näin voi käydä? 

Illan mittaan unohdin jo tapahtuneen, olihan vuorossa taas jotain yhteisöllistä ja hauskaa; National evening, jossa katselimme maiden tuottamia videoita otsikolla 'Vaulting in *your country*'. Videot olivat hauskoja ja omaperäisiä & minua jopa pelotti esittää Suomen versio siitä. Minua pelotti ottaa vastuu niinkin suuresta asiasta... 

Kuten moni tietää, en todellakaan ole mukavuusalueellani tilanteissa, joissa joudun ''luokan eteen'' muiden töllisteltäväksi ja arvioitavaksi. Jännitti todella paljon.

(Pahoittelen nopeata tempoa... Ja suosittelen pysäyttelemään kuvia, jos ette pysy mukana!)

Videon aikana yleisö kuitenkin nauroi ja tuntui nauttivan videosta, mikä oli minulle suuri helpotus. Videon jälkeiset suuret suosionosoitukset saivat tajuamaan, ettei se nyt ollut ihan huono video. Sehän oli ihan hauska. Tulen vieläkin kovin hyvälle tuulelle miettiessäni sitä tilannetta.

Viikonlopun aikana näin huippusuorituksia ja kuvailin monia erilaisia vapaaohjelmia. Oli mahtavaa nähdä, miten hyvän kyyrin Aussitoverini saivat aikaan sunnuntain finaalissa (neljänneksi paras vapaaohjelma!!), olen niin ylpeä! Kuinka moni olisi valmis lähtemään Eurooppaan treenaamaan kuudeksi kuukaudeksi (Australiasta asti) joukkueella, jonka kanssa ovat treenanneet satunnaisesti viime talvesta? Aikamoista panostamista, sanon minä.

Jälkeen päin jäin valmentajani kehotuksesta pohtimaan omia suorituksiani. Pohdin myös koko reissuani ja sitä, mikä sen tarkoitus nyt taas olikaan. Vaikka vapaaohjelmani jälkeen maailmani tuntui murtuneen, ei se ollut huono suoritus. En sano, että se olisi ollut hyvä, mutta siitä löytyi myös paljon hyvää. Ei se yksi huono suoritus tee sinusta huonoa vikeltäjää.

Totesin myös valmentajalleni, että ehkä tärkein asia, mitä olen koko reissulla oppinut, on itsensä arvostaminen. Maailman huipulla on hyviä vikeltäjiä, mutta niin olen muuten minäkin. Vaikka en ollut iloinen vapaaohjelmani kanssa, olen iloinen että lähdin mukaan. (Taustaa: koko viime vuoden vannoin lähtemättömyyden nimeen, koska koin olevani aivan liian huono MM-kisoihin.) 

Muista että sä olet aivan yhtä huono tai hyvä kuin vain haluat olla. Ja jos et itse usko itseesi, kannattaa etsiä siihen vierelle joku muu, joka uskoo. Se auttaa.

Mulla on vielä paljon opittavaa, mutta tästä reissusta oli hyvä aloittaa. Mulla on kamera täynnä huippukyyrejä (ja -teknisiä), sekä vihko täynnä treeni-ideoita. Nyt vaan toteuttamaan niitä!

Mikä tarinan opetus oli? Koko reissu oli todellakin kokemisen arvoinen. Tajusin, että pärjään maailmalla jopa yksikseni. Ymmärsin, miten tärkeätä tämä laji minulle on. Näin erilaisen tyylin elää ja treenata. Muistin, kuinka ihanaa on nähdä kavereita ympäri maailmaa. Ihailin taitavia eläytyjiä. Ideoin myös ensi vuoden juttuja ja päätin, että tulen treenaamaan järkevämmin kuin vuosi sitten. 

Oivalsin, että musta voi tulla mitä vaan, jos jaksan tehdä töitä sen eteen. 

Ja suosittelen sitä lämpimästi myös sulle. 

♥: Heta

pst. HUOMATKAA  MYÖS TUO VASURISSA SIJAITSEVA KYSELY POSTAUKSIA AJATELLEN!

MM-kisat #1

Mä tiedän, että tosi moni siellä näyttöpäätteiden ja mobiililaitteiden toisella puolella odottaa tätä postausta kuin kuuta nousevaa - tai ainakin vikellysihmiset. Ai mistä tiedän? Kyllähän säkin tänne eksyit. 

Otsikkona ''MM-kisat'' on hyvin vetovoimainen. Maailmanmestaruus on jo sanana niin käsittämättömän suuri, ettei sitä meinaa pieni ihminen ymmärtää. Harva on niin onnekas, että pääsee omassa lajissaan kokemaan arvokisoja... Oli ne sitten PM-, EM, tai MM-kilpailut. Uskon, että monia kiinnostaa lukea, millaista meno tuolla maailmalla on: millainen maailma Suomen ulkopuolella odottaa? Ihminen on utelias ja hypoteesini on, että tämä postaus saa vielä monia klikkauksia. 

Siksi toivon, että voin kertoa jotain opettavaista & että jokainen klikkaaja saisi näistä postauksista jotain irti. 

Reissuni oli jatkoa edellisestä postauksesta, jossa kerroin olevani Ruotsissa treenaamassa. Suunnitelmanani oli postata mobiililaitteellani vielä ennen kisoja, mutta sen hankaluuden takia päätin keskittää voimani asiaan, jonka takia olin reissuun ylipäätään lähtenyt: vikellykseen. (Ja sen seurauksena tulossa on vielä monen monta kymmentä riviä tekstiä... kahtena postauksena, anteeksi!)

Loppuaika Ruotsissa

Loppuaika Ruotsissa sujui yhtä kivasti kuin aiempikin puolisko ja ehdimme suorittaa vaikka minkämoisia toimenpiteitä! Treenasimme lajin lisäksi salilla, yhtenä päivänä mukana oli myös host-siskoni pt, joka antoi kyllä kivasti lisäbuustia toimintaan! Ja seuraavana kahtena päivänä lihakseni muistuttelivat siitä, kuinka kävin viimeksi salilla siinä toukokuussa. auts. Näiden 'oikeiden' treenien lisäksi pääsin ratsastamaan vikellyshevostamme, mikä oli aika mahtavaa (ottaen huomioon, että olen v. 2013 jälkeen ratsastanut n. kaksi kertaa.). Loppuviikosta kävimme myös kokeilemassa Zip-linea sekä sellasta 'kesäkelkkailua'... mikä oli kanssa äärettömän huippu kokemus, suosittelen! 

Kaiken edellämainitun lisäksi vieteltiin leffailtaa, lakkailtiin kynsiä ja laiteltiin kasvonaamioita. Käytiin myös satamassa jätskeillä ja rantsussa akroilemassa... eikä unohdeta pienimuotoista shoppailua tai kuvailusessioita! Viikon aikana oli paljon myös sellaista luppoaikaa, mitä ei ehkä heti uskoisi lueskellessa näitä kaikkia kivoja pieniä juttuja, mitä saimme aikaiseksi. Näin kuitenkin oli, ja sain myös opiskeltua siinä sivussa hieman terveystietoa.

oma huone Ruotsissa<3

Matka Hollantiin

Matka Hollantiin kulki Saksan kautta. Maanantai-aamuna lähdimme seitsemän aikaan tallille, pakkasimme edellispäivänä putsatut kamat & kävimme pakkauslistan läpi moneen kertaan. Muutaman tunnin valmisteluiden jälkeen olimme vihdoin valmiita lähtöön. Ajelimme Winnie perässämme ensin Tanskaan, josta ajelehdimme lautalla Saksaan. Välietappimme oli Saksassa sijaitseva pieni kylä, jonne  matka taisi kaiken kaikkiansa kestää kahdeksisen tuntia(?). Saksan päässä purimme Winnien, taluttelimme sitä ja siivosimme traikun. Heppailuhommien jälkeen kävimme syömässä paikallisessa ravintolassa, otin parit photot auringonlaskua vasten ja kävin nukkumaan kuunnellen talliympäristön soundeja, kuten kavioiden rauhallista kopsetta asfalttia vasten.

Seuraavana aamuna herätys oli ennen aamun sarastusta... Ja siinä sitten silmät ristissä yritin vielä kerran painaa mieleeni pienen saksalaisen kylän kauniit maisemat. Pakkasimme nelijalkaisen ystävämme mukaan ja jatkoimme matkaamme kohti Ermeloa. Köröttelimme ehkä kuusi-seitsemän tuntia pysähdyksien kanssa ennen kisapaikalle päätymistä. Saksan kaunis aurinkoinen sää tosiaan jäi rajan sille puolelle, sillä Hollannissa oli harmaata - ja mikä yllätys, siellä satoi. 

Kisapaikalla olimme siis tiistaina puolen päivän aikoihin. Ensimmäisenä hoidimme Winnien, minkä jälkeen purimme kaikki kamat talliin ja hoidimme muita käytännön asioita.

Kisoihin valmistautuminen

Kilpailuihin valmistautuminen sujui samalla kaavalla kuin missä tahansa kisoissa: ti kisapaikan tsekkaus, heppatarkastus, ke viralliset treenit, musiikkien varmistus, avajaiset & tietysti vanhojen ja uusien kisakavereiden löytäminen! Treenien ulkopuolella kisapaikalla ja hotellillamme (jossa kaikki vikeltäjät yöpyivät) oli tosi rento ja avoin tunnelma, mikä on aina ihana juttu! Pelasin parina iltana mm. lentopalloa yhdessä monien erimaalaisten vikeltäjien kanssa (mukana ainakin Ausseista, Tanskasta, Hollannista ja joistakin pienimmistä maista... (lol en edes tiedä mistä osa oli :D) 

Valmistautumisvaiheessa kaikki tuntui olevan hyvin. 

Hieman liiankin hyvin. 

Mulla oli mahtava heppa, kroppa tuntui toimivan, olin treenannut hyvin ja fiilis oli korkealla. Missä kaikki ongelmat olivat?

Uuh, jännittävää. Mikäli haluat tietää, miten kisoissa todella kävi, pysy kuulolla! Pian tulossa postausta, jossa kerron suorituksistani (pisteet, omat fiilikset), kisojen teemailloista ja summaan ajatuksiani reissusta. Ja niin. Tuliko niitä ongelmia vai ei? Se jää nähtäväksi. ;)

PM 2015

Viime vuonna lähes lupasin itselleni, että tänä vuonna saan mitalin PM-kilpailuista. Noh, mites kävi?

Postauksen aiheena siis PM-kisat Flyingessä, Ruotsissa. Kisat olivat trippijatkumoa edellisestä postauksesta ja Tanskan leiriltä. Postauksen kuvituksesta on tällä kertaa huolehtinut vesileimoissa kimaltelevan Schanner Artsin lisäksi Iiris Varhe.

Leirin jälkeen oli pari päivää aikaa siirtyä Tanskasta Ruotsiin ja yrittää saada kroppa ja mieli taas kisakuoseihin. Kisapaikkana toimi suuri ja hyvin suomenlinnamainen miljöö eteläisessä Ruotsissa. Majailimme tosiaan alueen omissa opiskelija-asuntoloissa, mitkä olivat hyvinkin samankaltaisia kuin mitä esimerkiksi Ypäjältä löytyy.

Kilpailujen alkupäivät kuluivat tavanomaiseen tapaansa: oli treeniä (kauhunsekaisia ajatuksia), vet checkiä ja heppailujen hoitoa. Perjantaina aloitettiin periksillä: niin yksilönä kuin joukkueenakin. Joukkueheppamme Kadi tuntui yllättävän hyvältä ja ensimmäiset perikset menivät snadisti paremmin sillä kuin Taavilla. Ensimmäinen kunnollinen kisapäivä oli nopeasti pulkassa ja odotin innolla seuraavia suorituksia. Nyt tuntui, että olin kisavireessä!!

Hirveä kuva, mutta pointtihan oli noi jalkalihakset! :'''D

Lauantaina heräsin auringonpaisteen tulviessa ikkunastani siinä puoli seitsemän aikaan. Olin tuossa hetkessä hyvin onnekas: tajusin, että suoritukseeni olisi vielä monen monta tuntia. Niimpä päätin lähteä katselemaan kaunista pihapiiriä lenkin muodossa. Spotifyt korville ja tossua toisen eteen... oli muuten aika mahtava lenkki!

Päivän kuluessa sain juosta areenalle kolmesti: yv-kyyrini, joukkuekyyrini ja yv-peristen muodossa. Ensimmäisen kyyrin jälkeen tunsin ristiriitaisia tunteita: oliko se nyt hyvä vai huono? Mitään isoja virheitä ei ollut, mutta sellaista ihme heilumista koko ajan. Olin tuloksissa viidentenä, enkä tiennyt pitäisikö minun olettaa kyyrini nostavan minua vai en.

Joukkueverkkamme oli lievästi sanottuna kuumottavaa kamaa. Kaksi tyttöä tippui, eikä Kadi tuntunut pitävän mistään. Tai kestään. Ennen areenaa koutsimme tokaisi: ''Oikeastaan ehkä ihan hyvä että tipuitte. Nyt voitte kunnolla keskittyä siellä areenalla siihen tekemiseen. Näyttäkää, mistä Suomi on tehty!''. Pienen joukkuetsemppipiirin ja kumarrustsekkausten jälkeen kello soi ja juoksimme areenalle... Sydän takoi tuhatta ja sataa, mutta hyvällä tavalla. Katsellessani jo kyyrin alkua, tiesin että tästä tulisi hyvä kyyri. Mitä idemmälle ohjelma eteni, sitä enemmän taistelutahtoa kertyi: Kun on tähänkin asti pärjätty näin hyvin, niin nyt ei voi mokata. Pahoja asioita ei tapahtunut. 

Teimme parhaan kyyrimme.

Areenalta juoksi ulos kuusi korvasta korvaan hymyilevää tyttöä, nyt sai olla iloinen ja ylpeä! Tuo tunne oli aivan mahtava, enkä voi tarpeeksi korostaa sitä helpotusta, joka kaikkien kasvoilta huokui. Vihdoin tuntui. että kaikki se treenaus ja kaikki ne uhraukset tämän tiimin eteen eivät ole olleet turhia. On ihana tietää, että saimme nostettua Suomen arvostusta ulkomailla. Emme ehkä ole vielä mitalitaistelussa, mutta ei Suomi enää siellä hännillä roiku. Ennen tuota suoritusta emme olleet tehneet yhtään puhdasta suoritusta - puhuttiin sitten treeneistä tai kisoista. Ja mikä kummallisinta, emme olleet treenanneet kahteen viikkoon yhdessä.

Hieno tunne. Ei voi muuta sanoa.

Sunnuntai-aamuna fiilis oli aivan kamala. Jalkapöytäni tuntui lähes murtuneelta ja kroppa painoi ainakin kaksi tonnia. Oli aika järkyttävää löytää itsensä ajattelemassa, että tällä fiiliksellä ei voi tehdä hyviä suorituksia. Siinä hetkessä halusin vain jonkun lyövän mua vähän herätykseksi. Verkatessa mj-koutsi kyseli tältä Miss-Finlandilta, että miten menee. Vastasin totuuden mukaisesti, että olen täysin kadottanut sen voittajafiiliksen - enkä edes tiedä miksi. Nyt ei ollut kyse vain fyysisestä taistelusta.

Pienen keskustelun ja maailman lyhyimmän verkan jälkeen menin pihalle ja hengittelin pariin otteeseen ihan kunnolla. Ajatukset kasaan ja muutama terävä ja pidempi spurtti. Tämän jälkeen painuin kisamaneesiin ja tein tavalliseen tapaani parit mielikuvakyyrit ja flikit ennen areenalle juoksua. Ja kunnon läppäsy vielä poskelle ennen sisäänjuoksua - nyt pitää pysyä kasassa, FOCUS!

Areenalla löysin jollain ihmeen kaupalla sen kadotetun focuksen ja tein näin jälkeenpäin ajateltuna ihan kelvollisen kyyrin. (areenalta juostuani en ollut lainkaan tyytyväinen)... Mitään eläämää suurempia virheitä ei kuitenkaan tullut, Taavin pienen kompastumisen johdosta muutama raviaskel vain. 

Joukkuekyyriin lähdimme taas paniikinomaisissa tunnelmissa - emme millään voisi onnistua uusimaan eilistä. Yritimme kuitenkin tsempata ja mikä tärkeintä; keskittyä olennaiseen. Verkkailut sujuivat samaiseen tapaan edellisen päivän kanssa (ilman tippumista kuitenkin). Ja areenalle juostiin taas - ylpeinä ja varmoina itsestämme. Tunnetila säilyi onneksemme läpi kyyrin, eikä pahoja asioita tapahtunut - vieläkään! Olimme hyvin iloisia.

Pisteeni viikonlopulta (suluissa heppapisteet):

1.perikset - 6.831 (hp 6.25)

1.kür - 7.196 (hp 6.33)

2. perikset - 7.029 (hp 7.525) < terkut vaan Mimmille :D

2. kür 7.410 (hp 6.16)

Tiimiperikset 5,924 (hp 6,550)

1. Joukkuekür 6,666 (hp 5,865)

2. Joukkuekür 7,177 (hp 7,125) < Moi Mimmi....

Eli semmosia! Joukkueena loppupisteet 6,589, sija 7./13. Yksilönä 7.127 ja viides sija (/21), eli ei mitalia tälläkään kertaa. Oikeastaan se ei kuitenkaan haittaa. Sydäntä lämmittää tieto siitä, että jos mun heppa olisi saanut yhtä korkeita pisteitä kuin muut hepat, olisin saanut mitalin. Sydäntä lämmittää tieto siitä, etten mä todellakaan ollut yhtään niitä sijoittuneita huonompi. Oikeastaan mun kyyri sai toiseksi korkeimmat pisteet, eli hopea ei teknisesti ollut lainkaan kaukana. 

Kirjoitin TeamUppiin:

But after all, I am not disappointed that I didn't got a medal. I still know that I did really good job with my compulsories & freestyles. I got my best scores. 

It's not always about the placement. It's about feeling great and being satisfied with yourself. 

Maailman söpöin vikellysponny <3

Tästä on hyvä jatkaa kohti MM-matkaa! Itse asiassa saan kilpailla siellä samalla hevosella kuin ruotsalaiset (PM 1. ja 4. sijoittuneet). Lähden Ruotsiin 27.pv treenaamaan näiden huipputyttöjen kanssa, eli ehdinkin juuri sopivasti purkaa laukkuni, pestä pyykkini ja pakata uudestaan. :) Heh... Nojoo. Vielä yli viikko aikaa ottaa vähän rennommin. Aikeissa levätä, treenata kevyesti, nähdä kavereita ja lukea terveystietoa.

Kävin tossa eilen katselemassa Gymnaestradaa Iiriksen kanssa ja tapahtui aika hauska sattuma: juttelin junassa yhden Sveitsiläisen voimistelijan kanssa ja kävi ilmi, että hänen kaverinsa harrastaa vikellystä ja on ilmeisesti tulossa Ermelon kisoihin. Täytyypä bongata tämä Ilona ja kertoa terkkuja Marisalta.

Pieni maailma, haha. 

Mites meni Budapestin kisat 2015?

''Puhalla siihen pulloon'' ...

Hei kauniit! Palailin - ikävä kyllä - maanantaina Unkarista vuoden ekoista kunnon kisoista, enkä voi muuta kuin toistaa itseäni. Ihanat ihmiset, kaunis kesäinen Budapest ja kaikin puolin mahtava reissu saa hymyilemään vielä pitkään. 

Keskiviikko

Lähdimme iltakoneella kohti Budapestia, farkut jaloissa ja takit päällä tietenkin. Kentällä kaikki sujui ilman suurempia kommelluksia, samoin lentomme Unkariin. Unkarin päässä lämpötila oli kuitenkin hieman totuttua korkeampi ja saimme vaihtaa ylle shortsit ja kesäiset topit - ah, kuinka ihana tunne se olikaan. Taksi kuskaili meidät lähelle majoitustamme, mikä näytti ulkoa päin ... hylätyltä kololta - näin lievästi sanottuna. Kadulla oven vieressä makasi mm. kerjäläinen pahvilaatikkokotinsa kanssa... Sisään päästyämme saimme kuitenkin huokaista helpotuksesta. Vaikka kämppämme oli sellainen yksiön kokoinen pieni huusholli, oli se todella siisti - ja varustettu jopa wifillä! Eli kisamatkojen luksusta siis.

Torstai

Torstaina oli vuorossa eläinlääkärin tarkastus ja heppojen metsästys. Olin lievästi sanottuna paniikissa, enhän vielä tuossa vaiheessa tiennyt lainkaan hepastani. Katsoin aamulla yhden hepan treenit, iltapäivällä menin kokeilemaan toista. Kumpikaan ei kuitenkaan aivan vastannut odotuksiani - tai oikeastaan ongelmana oli erilaiset kamat, oli sitten kyse liian liukkaasta patjasta tai jäätävän mallisista kahvoista... Ne tuovat peliin kuitenkin aika paljon. 

Illalla pääsin kokeilemaan vielä yhtä unkarilaista heppaa, Cosmosta. Cosmos on - ja oli - iso, mutta ajattelin, etten ainakaan kokeilemalla häviä mitään. Onnekseni heppa oli ihana, todella tasainen ja helppo mennä. Seisomassa tuli sellainen flow-tunne, kuin olisi voinut leijua.

Perjantai

Kisat alkoivat. Ensimmäiset perikset menivät hieman jännittyneissä tunnelmissa, pikainen verkkamme kesti kymmenisen minuuttia, eikä juoksuttajani vaikuttanut lainkaan kiireiseltä. Vaikka verkka oli mitä oli, olisin voinut jättää kaiken turhan sähläämisen pois, olihan allani todella upea otus. 

Kävimme päivän mittaan syömässä viereisessä kauppakeskuksessa, (hassuahan tuossa kisapaikassa on sen sijainti: se on todella keskustassa), makasimme nurmikolla auringossa ja katselimme muiden suorituksia. Illemmalla jännitimme pisteitä ja todella leuka lattiassa katselin tuloksia: Pisteiksi sain 6.6 ja olin sijalla 5./18. 

Lauantai

Kyyripäivä. Suoritin oman vapaaohjelmani jo heti aamusta, mikä oli ehkä ihan hyvä. Budapestissa saattoi päivällä olla se +25 astetta, mikä on pienessä maneesissa täynnä juoksevia vikeltäjiä aika paljon... Ja suomalaiset hikoilivat paikallisessa saunassa kuin pienet possut. Mutta takaisin kyyriin; osa liikkeistä meni todella hyvin, osa ei niinkään. Ihmetystä aiheutti mm. seisonnat. Kuinka h'tin vaikeata on tehdä seisontasarjaa parin kymmenen metrin päässä verkasta? Ilmeisen vaikeaa. :D Flikki ja kässäri menivät kuitenkin hyvin, ottaen huomioon sen, etten ole flikkiäkään tehnyt sitten Oulun SM-kisojen. Viimeisenä mainittakoon, että toinen sennuikäinen ykkösluokan osallistuja voitti luokkansa ja saimme iloisena kuunnella Suomen kansallishymniä. 

Liinan palkintojenjaon jälkeen suuntasimme Gellert Hillille, joka on korkea nähtävyys (vuori) Pestin puolella. Yritimme epätoivoisesti saada otettua hienoa tiimiakrokuvaa, joka osoittautui yllättävän vaikeaksi. Loppujen lopuksi pääsimme kuitenkin vuoren huipulle asti, ja olihan siellä yhtä mahtavat näkymät kuin vuosi takaperinkin. Suosittelen!

Sunnuntai

Olin edellispäivän suoritusten jälkeen sijalla 3,, olinhan saanut kyyristä 7.1... Heh. Perikset tein taas aamulla, keskittyen ja paljon rauhallisemmin mielin kuin perjantaina. Suoritusten välissä taas hengailimme kesäsäässä ulkona ja nautimme olostamme, mikä kisamatka! Oli aivan käsittämätöntä miten paljon meillä oli vapaa-aikaa. Miten helppoa kaikki oli. Shoppincenteristä sai ruokaa ympäri päivän, asunto oli vajaan viiden minuutin matkan päässä, eikä lainaheppa tuottanut mitään ihmeellistä työtä tai tuskaa. Puolen päivän jälkeen oli vapaaohjelmien vuoro ja tiesin, että jos suoritan nyt hyvin, on minulla mahdollisuus saavuttaa mitalisija kansainvälisissä kisoissa! Pienet paineet ehkä auttoivat pitämään vireystilaa yllä, koska itse suoritus meni hyvin! Ei täydellisesti, mutta eihän sitä voi alkukaudesta odottaakkaan. Sain mielenrauhan ja hyvän mielen lisäksi hieman tyhjän olon. Taasko oli yhdet kisat kisattu?

Alkuillasta marssimme palkintojenjakoon odottavaisin mielin, ja HOPEAAHAN SIELTÄ TULI! (Loppupisteeni 6.8) Oi sitä ilon määrää, mikä varmasti loisti kasvoiltani. Oli hieno tunne seistä rivissä seitsemäntoista muun hyvän vikeltäjän kanssa leuka pystyssä, ylpeänä pisteistään. 

Kaikenkaikkiaan kisat olivat jälleen kerran hieno kokemus, kiitokset kaikille, jotka teette tästä mahdollista. Kiitos että saan elää unelmaa. Minun unelmaani.

Tarinaa PM-kisoista

Ei koskaan pitäisi asettaa sijoitustavoitteita. Pitäisi asettaa omia tavoitteita. Pitäisi asettaa suoritustavoitteita, liiketavoitteita, (pistetavoitteita). Ei koskaan sijoitustavoitteita. Sillä vaikka kuinka haluaisit olla parempi kuin muut, et voi vaikuttaa muihin kuin itseesi ja omaan suoritukseesi.

Olin neljäs.

Palailin taas viikon PM-kisamatkalta rakkaan naapurimaamme Ruotsin puolelta. Reissuun lähdettiin hieman sekaisin tuntein - olihan matkaan lähtemässä vain kaksi hevostamme neljän sijaan loukkaantumisten takia.

Laivamatkamme Ruotsiin oli poikkeuksellinen verrattuna keskiarvoon; laivamatkamme alkoi Helsingistä Turun sijaan, näimme mm. ilma-akrobatiaa (hieman koomisilla asuilla varustettuna) sekä saimme nauttia rauhassa aamupalabuffetista, kuinka luksusta!

Pieni kisapaikka sijaitsi Västeråsin Hamressa ja oli ennestään tuttu paikka puolentoista vuoden takaiselta training campilta (Enkä ymmärrä kuinka olin silti ihan hukassa!?) Hevosemme asustelivat kesätallissa ja itse majoituimme kivassa pikku hotlassa kymmenen minuutin ajomatkan päässä tallilta.

Päivämme koostuivat samoista aineksista kuten normaalistikin; herätys viimeistään siinä viiden-kuuden aikaan, hiusten ja meikkien laittoa, väsynyttä höpinää, selfieitä, pakkailua kisoja varten. Kisapaikalla hevosten tsekkauksien jälkeen oli vuoro joko itse lämpätä ja suorittaa tai katsoa ja tsempata muita. Päivän puolenvälin jälkeen saatoimme saada kummallista makkarastroganoffia, jännittää pisteitä ja jutskailla muiden kisailijoiden ja vanhojen tuttujen kanssa. Juuri kun penikkani olivat toipuneet linimenttihoidon ansiosta ensimmäisistä suorituksista, oli toisten vuoro. Kaikkien suoritusten jälkeen kello alkoi näyttää jo suhteellisen suuria lukuja ja heppojen hoitelun jälkeen suuntasimme nälkäisinä kaupan kautta hotellille.

Omat suoritukseni paranivat huomattavasti loppua kohden. Vaikka mitalien ulkopuolelle jääminen ärsyttää, ei mitään supermokia tullut, eikä Luke seonnut, mitkä olivat jo voittoja sinänsä! Olin myös hyvin iloinen saadessani toisista periksisäni kahdelta tuomarilta seiskan! Taitaa olla paras tulokseni tähän mennessä. Hienoja fiiliksiä tuo myös areenalle juostessaan monelta eri porukalta kuuluvat tsemppihuudot - niin suomalaisilta, ruotsalaisilta kuin tanskalaisiltakin. :)

Nyt tsempataan vielä kohti Oulun SM-kisoja ja toivotaan, että Luke jaksaisi käyttäytyä ja kulkea hyvin, niin mulla kuin muillakin. Lisäksi toivon, ettei siellä nyt ihan lunta tulisi!

Tässä aikalailla kiteytettynä meijän matka.

Ps. kaikille kiinnostuneille nyt muistutan, että mikäli on halukkuutta ihka oikealle vikellyskalenterille, niin nyt niitä voi multa kysellä!

Just feel the rhythm

Nyt kaikki Yle Areenaan itseään sivistämään, sieltä tulee vikellystä!

Postauksen voitte lukea vaikka huomenna.

Hej och hälsningar från Sverige!

Viikko takaperin olimme taas reissaamassa Ruotsissa. Ennen matkaa mulla oli vähän skeptiset odotukset koko reissusta, koska olin tosiaan aika hajalla - kaikin puolin. Reissuun kuitenkin lähdettiin kuten tavallista; rekan pakkauksella ja ajomatkalla Turkuun. Laivailun jälkeen autoilimme kohti Salaa ja jo tutuksi tullutta talliympäristöä.

Kaikin puolin mukava paikka mukavine ihmisineen piti iloista fiilistä yllä. Koko Suomen poppoo teki hyviä suorituksia, toiset vain pienellä haastelisällä maustettuna.. Omalta osaltani meni hyvin ja huonosti, sitähän tämä laji oikeastaan on. Todella ärsyttävää, kuinka moni onnistuminen jää huomaamatta parin pienen virheen takia. Päällimmäisenä muistan, kuinka kaaduin kolme neljästä flikistäni. Raajani kestivät hyvin, ego ehkä koki suurimman kolauksen.

On kuitenkin hienoa huomata, kuinka voi vuodessakin kehittyä; periksissä on tapahtunut muutoksia hyvään suuntaan! Kisat eivät olleet mitkään suuret, mutta sitäkin symppiksemmät! Ja taas kisoista lähdettiin kotia kohti ykkösruusukkeiden kera, motivaatiota ja intoa puhkuen.

Tämä viikko alkoi väsyneissä merkeissä, maanantai-aamuna jokainen vikeltäjä silmät ristissä kömpi ylös unilinnoistaan. Kahdelta. Aamulla. Huoneet siivottiin, yöpalaa nakerrettiin ja karsinat tallilla tyhjättiin. Päivän matkustuksen jälkeen tyhjäsimme rekan kaikesta mahdollisesta ja viimeisillä voimillamme kömmimme petejämme kohti. Tiistaina hieman väsytti. Loppujen lopuksi tiistaikin oli kuitenkin hyvä päivä. Päivän parhaiksi paloiksi noisivat Australialainen vaihtarin pitämä englannin tunti sekä tanssillisen voimistelun treenit. Ah, en muistanutkaan, kuinka ihanaa joukkuevoimistelu on! 

Mitäs muuta? Urheilujuttuja. Uusi saliohjelma veti lihakset aika jumiin. Juoksu on ''vähän'' jäänyt. Oon pukkeillut paljon nyt kun sain sen mun vyön! Sen lisäksi oon aika lailla järkkäillyt markkinajuttuja huomista varten...

Viikonloppuna olisi ohjelmassa vielä Keravalla sirkusmarkkinat, jonne kaikki ovat tervetulleita viklausta kokeilemaan ja meitä moikkailemaan!

Meinasin taas julkaista postauksen, kunnes tajusin jotain puuttuvan... Matkan parhaat puolet! Suoritusten lisäksi oli ihana nähdä vanhoja vikellystovereita aikaisemmilta reissuilta. Mahtavin yhteisöllisyyden tunne tuli kuitenkin vasta palkintojenjakoa odotellessa. Sain loistavan ajatuksen; Pyydetään kaikki vikeläjät yhteiseen piiriin ja istutaan toistemme syliin. (Uknow?) Olin ihan varma, että a), joko kaikki vaan katsoisivat meitä oudosti tai b) löytäisimme itsemme kohta maasta puolituttujen syleistä nauramassa hysteerisesti. Dominoefektiä ei syntynyt, mutta hymyjä syntyi. Mikään ei riko jäätä kuten lapsuuden leikit. Tai Macarena.

Suosittelen kokeilemaan uuden sukupolven jäänmurtajaa... Älä puhu säästä. Laita macarena soimaan and then just feel the rhythm!

Kiitos ihanat matkasta (ja eve kuvista), kahden viikon päästä uudestaan!