Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenausta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste treenausta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 22. toukokuuta 2017

Miks mä en toimi niin kuin toi? Ominaisuudet urheilussa

Heissan, moissan.

Tänään puhutaan urheilusta, tarkemmin sanottuna ominaisuuksista ja vahvuuksista, jotka tekevät meistä erilaisia urheilijoita - ja mahdollistavat sen, että usein on tiettyjä harjoitteita/lajeja, jotka ovat ''luonnostaan'' helpompia kuin toiset. Pidemmän päälle se on raaka harjoittelu, joka ratkaisee kehityksen ja menestyksen, mutta alkuvaiheessa myös kehon fyysisillä ominaisuuksilla on pärjäämisessä tai pärjäämättömyydessä suuri jalansija - eritoten lapsilla ja nuorilla, kun kroppa muuttuu ja kehittyy nopeaan tahtiin. Lisäksi jokaisella meistä on taipumus käyttää kroppaamme eri tavalla, jonka oikeastaan nuo ominaisuudet meille määräävät.

Laitetaan esimerkiksi lauma sekalaista sakkia (eri urheilulajien edustajia, harrastetasolta eteenpäin) tekemään kyykkyhyppyjä, sprinttejä, kärrynpyöriä ja tasapainoa vaativia harjoitteita. Tulos olisi varmasti aika monenkirjavaa, eikö vain? Tämä sama efekti tapahtuu kuitenkin myös saman lajin edustajien joukossa, mutta pienemmässä mittakaavassa. Jokaisella meistä on oma ominainen tapa liikkua ja käyttää lihaksistoamme, vaikka tekisimme käytännössä samoja liikkeitä.
Kuten näkyy: sama liike ja viisi eri variaatiota.. Seuraus: kaaos
Olen törmännyt aiheeseen moneen kertaan, kun olen itse pohtinut, miksi oma kehoni toimii kuten se toimii. Perusominaisuuksieni järjestys on varmasti muokkautunut sekä fyysisten ominaisuuksieni että sekalaisen harrastuspohjani puolesta - niin hyvässä kuin pahassa. Fyysisesti olen lyhyt, mutta suhteessa jalkani ovat pidemmät kuin torsoni. Lihasmassaa minun on suhteellisen helppo kerätä, tosin myös sitä rasvaa. Oletan, että minulla on enemmän nopeita lihasssoluja(?), koska osaan olla räjähtävä urheilija - joka ei toisaalta kestä kauaa. Urheilutaustani on muovannut mieltymyksiäni erityisesti taitolajien pariin, koska voimistelu on jo pienestä pitäen kuulunut lajirepertuaariini. Kaikki edellä luetellut ominaisuuteni voivat olla sekä hyötyjä, että haittoja: Lyhyenä on helpompi olla ketterä, mutta kaikki näyttää vähän hölmöltä. Pitkät jalat ovat toisaalta kauniit, mutta niitä on paljon rankempi nostaa. Lihasmassan keräys on kiva juttu, mutta voi hidastaa liikettä ja laittaa kropan totaalliseen kestojumiin. Räjähtävyysharjoittelu syö tilaa kestävyystreeniltä - ja kun tankki on tyhjä, se on sitä totaallisesti.

Puhun seuraavassa kappaleessa hieman suoritusominaisuuksista, jotka näkyvät taitoharjoittelussa. Suoritusominaisuudella viittaan siihen, kuinka monella eri tavalla sama liike on käytännössä mahdollista suorittaa. Jaoin suoritusominaisuudet neljään kategoriaan (näitäkin jakoja voisi tehdä varmaan miljoona!), joita ovat nopeus/energian käyttö, elastisuus, tekniikka ja voima.

Kaikki liikkeet vaativat sekoitusta yllä näkyvistä ominaisuuksista, mutta usein yksi niistä on dominoiva, eli reilusti ylitse muiden. Jokainen näistä perusominaisuuksista auttaa osaltaan tiettyjen tekniikoiden oppimisessa, mutta jokaisella treenarilla ei välttämättä ole pakko olla sama dominoiva ominaisuus - sen vaikuttamatta liikkeen suorittamiseen lainkaan.
Jollain dominoi notkeus, toisella vauhti ja kolmannella jokin aivan muu. Ps. Joskus kaaos näyttää ihan kivalta!

1. Nopeus, tai energian käyttö - kuten itse tykkään kutsua - on auttanut itseäni hurjasti erinäisissä liikkeissä, ja se on varmasti yksi tekijä, jonka avulla saan muiden ominaisuuksien puutteita anteeksi paljon. Otetaan esimerkiksi takaperin voltti vauhdista: Saan kieritettyä kerän ympäri niin nopeasti, ettei oikeastaan ole kamalasti väliä kuinka paljon tai vähän alleni jää ilmaa. Jos olisin hitaampi, olisi minun pakko kehittää muita ominaisuuksia saadakseni voltin pystyyn alas.

Monissa liikkeissä on mahdollista käyttää vauhdin luomaa energiaa hyväkseen, mutta siihenkin täytyy lihakset erikseen opettaa. Mikäli energian käyttöön oppii, oppii myös taloudellisemman tavan liikkua. 


2. Elastisuus ei tule minulle luonnostaan, mutta joukkuevoimistelutaustani ansiosta olen saanut pidettyä jalkani tarpeellisen notkeina. Tämä auttaa esimerkiksi jalkojen erillisissä nosteluissa, kun voimaa ei joudu käyttämään niin aikaisessa vaiheessa takareiden kirraamisen takia. Elastisuutta on mielestäni tärkeää ylläpitää, jotta kaikki suoritustekniikat ovat ylipäätään mahdollisia, eikä loukkaantumisia satu virheellisten liikeratojen takia. Täytyy kuitenkin muistaa, että myös yliliikkuvuus voi olla riski, ellei keskivartalon tukilihakset ole kunnossa.

3. Tekniikka eli oikeat liikeradat ja kehon tietoinen käyttö paranee toistojen ja harjoittelun myötä. Toistot parantavat liikettä kuin liikettä ja usein oikea suoritustekniikka tekee harjoittelusta hyvän energiankäytön lailla taloudellista. Usein helppoja liikkeitä ovat sellaiset, joita on toistettu ja toistettu kyllästymiseen asti - liikkeet, jotka ''tulevat selkärangasta'' ja ovat siis teknisesti hallussa.

4. Voima on ominaisuus, joka tulee kehiin, elleivät muut ominaisuudet ota dominoivaa roolia haltuunsa. Monesti voimaa käytetään turhan paljon silloin, kun tekniikka on uusi, eikä oikeita lihaksia osata käyttää oikeaan aikaan - kun hermotus ei vielä ole tottunut uusiin liikeratoihin. Voima on kuitenkin myös ominaisuus, joka nopeuttaa oppimisprosessia. Hyvä kehonhallinta tarkoittaa käytännössä kehon hyvää koordinointikykyä, joka vähentää epäonnistuneiden toistoratojen määrää huomattavasti liikkeen harjoitteluvaiheessa. Suomeksi sanottuna siis hyvän kehonhallinnan omaava urheilija oppii nopeammin. 
Esimerkiksi käsilläseisonnan opettelu muuttuu huomattavasti helpommaksi, mikäli core on kunnossa!

Kaiken kaikkiaan haluasin summata, että muistakaa pitää treeninne monipuolisina ja uskaltakaa kehittää heikkouksianne - mutta älkää turhaan taistelko luontoanne vastaan. Mikäli kehonne toimii tietyllä tavalla, ei sitä ole pakko väkisin vääntää toiseen muottiin. Urheilkaa ja oppikaa sillä tyylillä, mikä teille sopii.

Muistakaa kuitenkin, että voima on myös peruste muille ominaisuuksille: nopeuteenkin tarvitaan työvoimaa ja elastisuuttakin on pakko tukea. :)

perjantai 17. helmikuuta 2017

Peukalomurtuman hyvät puolet

Moikka.

Viime postauksesta on vierähtänyt taas aikaa ja pahoittelen oikeasti siitä, sillä oon kauheesti halunnut teille (ja itselleni) jotain kirjoitella. Aika on mennyt ihan tajuttoman nopeasti. Viime postauksen jälkeen oon leireillyt vikellyksen saralla parikin kertaa, yllättäen opiskellut - ja jäänyt jälkeen JO NYT lukusuunnitelmastani ja tehnyt jonkun verran töitä. Ja kuten otsikkokin kertoi, mursin peukaloni tuossa parisen päivää sitten ihan vaan kepeässä painisparrissa. Jeejee. Miksi uskon, että tää ikävä sattumus olikin ''ihan kiva'' juttu? Palataan siihen postauksen loppupäässä.

Kuten kerroin, olen jo tän vuoden puolella käynyt leireilemässä vikellyksen puolelta pariinkin kertaan. Leiritykset ovat aina ihania ja niistä saa superpaljon irti! On niin siistiä tavata lajiporukkaa ja saada motivaatiota ja vinkkejä tulevaan...

...Jotenkin nää leirit jättivät mulle kuitenkin tosi ristiriitaisen olon. Ensimmäistä kertaa mun vikellysurani aikana mun oli vaikeaa luottaa omaan tekemiseen, koska lajitreenimäärät ovat olleet kuluneen talven aikana naurettavan vähäisiä... Eikä mun kroppani ehkä oikeasti ollut ihan perillä siitä, että mitä nyt taas tapahtuu. On myös vaikeaa olla itsevarma, kun tiedostaa, ettei todellakaan ole antanut kaikkeaan urheilulle viimeiseen puoleen vuoteen - vaikka tämä olisi kuinka ollut tarkoituksellista. 

Tuntui ekaa kertaa, etten mä kuulunut sinne. 

Tuli se tunne, mitä olen aina urheilu-urani aikana pelännyt: takapakki - tilanne, jossa huomaan kehityskäyräni ottaneen takapakkia. Toki tiedostan hyvin tämän johtuvan tekemättömyydestä ja olevan sellainen asia, jonka voi ''helposti'' vielä kääntää. Lajitaidothan tulevat nopeasti kuitenkin takaisin, eikö?

Ei se silti kivalta tuntunut. 
2013


Leirittelyiden jälkeen päätin taas alkaa panostamaan vikellysuraani täysillä (sitä 247/365-elämää, koska vain kaikki tai ei mitään kelpaa...) huolimatta siitä, että mulla on tälläkin hetkellä kädet täynnä töitä ja tunnit loppuvat päivistä. Ehdin jatkaa sitä vajaan viikon, kunnes joku ylempi voima antoi jo merkkiä, että hitto  nyt pysähdy ennen kun ees aloitat. Vaikka ei ollut kivaa tuskistella ihan saakelinmoisen kivun kanssa neljää tuntia odotellen hoitoa, oon silti ihan onnellinen tietyllä tavalla tilanteesta. 

Ehdin vikellyspanostuspäätökseni johdosta viettää turhan pitkiä ahdistuksen hetkiä (alle viikon sisällä?!) miettiessäni ajankäyttöäni. Nyt on ihan kiva saikutella, kun voi hyvällä omalla tunnolla opiskella ja nukkua kunnolla stressaamatta treenistä ja duunista.


Niin ja hei, miksi ihmeessä mun sitten pitäisi panostaa siihen vikellykseen just nyt, vaikka tarkoituksena oli palailla oikeasti täysillä vasta kesällä? 

Yksinkertaista. Vihaan olla huono jossain, missä voin olla tosi hyvä.

Mä oon tehnyt tän eteen niin paljon, Mä oon saavuttanut tässäkin vaiheessa jo näin paljon. 

Mulla on vielä niin paljon annettavaa. Mä en todellakaan lopeta tässä pisteessä.




Kiitos jokaiselle lukasijalle ja hei pitäkää langat käsissänne ja motivaatio korkealla, pystytte siihen kyllä! 

tiistai 20. syyskuuta 2016

Siis miksi ihmeessä juuri vapaaottelu?

Hellurei.

Palailin nopeammin kuin lupasin, sillä esseekoehan on vielä (taas) edessä... Mutta sehän ei haittaa ketään! Nyt on jotenkin todella kova hinku kirjoitella - käytetään se siis hyväksi.

Ajattelin tänään rustailla aiheesta, joka on ehkä jäänyt monelle lukijalle hieman pimentoon tässä viime kuukausien aikana... Aiheesta, josta olen kuitenkin sanasen siellä täällä maininnut. Aiheenani tänään siis vapaaottelun (ja yleisesti ottaen kamppailulajien) treenaaminen - eli mitä ihmettä ja miksi ihmeessä.


MISTÄ KAIKKI ALKOI?


Musta tuntuu, etten ole tainnut täällä blogissa edes mainostaa kummemmin tarinaa, jonka kautta eksyin kamppailulajien kummalliseen maailmaan. Lyhyesti juttu meni niin, että koska rakastan haasteita, ostin kesällä läheiselle kamppailusalillemme kahden viikon ajalle kymppikerran kortin, joka käytännössä pakotti mut sen kahden viikon aikana raahautumaan viisi kertaa viikossa eri kamppailulajien treeneihin. Vaikka tosiaan pyrin yhä enemmän siihen heittäytymiseen elämässä, oli varsinkin se ensimmäinen viikko aika kulttuurishokki: vieras paikka, vieraat lajit ja vieraat ihmiset ympärillä... Olin varmaan aika koominen näky. Osaan treeneistä sain pari kaveriakin onneksi matkaan mukaan - kiitokset myös heille! 

Koska olen aivan tajuttoman kiinnostunut kaikesta uudesta ja erilaisesta, hurahdin tietysti ajatukseen kamppailutreenaamisesta heti kättelyssä. Kävin muun muassa aamutreeneissä seitsemältä ennen duuneja, koska se vaan oli niin tehokasta ja niin siistiä. Kahden viikon pintaraapaisun jälkeen en voinut jättää hommaa sikseen... tai kuten koutsillani on tapana sanoa: ''Heta vaan unohti poistua''. 

Ever since, olen treenaillut kyseisellä salilla muutaman kerran viikossa, sekä tekniikkaa että yleismaallista perustreeniä oheisten muodossa. Tällä hetkellä treenailen kaksi kertaa viikossa pääasiassa vaparikisaajista koostuvan ryhmän kanssa (tekniikka + oheiset) sekä peruskursseilen vapaaottelun ja brassijujutsun (käytännössä mattopainia) muodossa. 

MITÄ SE ON?
Niin juu, pitäisiköhän tässä vaiheessa vähän availla tavallisille tallaajille ko. lajien sisältöä? En tosiaan voi kutsua itseäni missään suhteessa ekspertiksi tällä parin kuukauden treenaamisella, joten lainaan ilomielin Wikipedian artikkelia välttääkseni pahimmat asiavirheet: ''Vapaaottelu eli Mixed Martial Arts (MMA) on yleisnimitys erilaisin säännöin kilpailtavalle täyskontakti-kamppailu-urheilulajille, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista. Vapaaottelussa tavallista on, että säännöt sallivat monipuoliset pysty- ja mattotekniikat, iskut ja lukot.'' Eli lyödään, potkitaan ja painitaan - ja pyritään välttämään toisen osumia.


MIKSI HARRASTAN?
Monipuolisen urheilutaustani siivittämänä en voi kun jatkaa samaa vanhaa mantraani siitä, kuinka kaikki urheilu tukee toista. Vaikka lajit ovat kovin erilaiset, tarvitaan molemmissa esimerkiksi nopeusvoimaa, ketteryyttä, hyvää reaktiokykyä, toisen liikkeen vastustamista sekä tietysti jäätävän hyvää kehonhallintaa. Paitsi että voin kehittää itseäni fyysisesti, on olemassa muitakin hyviä puolia... On tuo porukka kyllä niin superi, ettei mitään rajaa, Oon edelleen todella otettu, että saan mahdollisuuden treenata noin hienojen ihmisten ja taitavien urheilijoiden kanssa. Jos joku teistä lukee tätä, niin kiitos. Kiitos, että ootte tarjonneet mulle mahdollisuuden päästä näkemään tämänkin urheiluympäristön sisään - ja kiitos, että ootte jaksaneet - ja jaksatte edelleen - kädestä pitäen selittää ja opettaa untuvikkoa, joka on useimmiten vieläkin pihalla kuin lumiukko, 

Vielä yksi syy - tai oikeastaan henkilö -, joka on saanut mut tähän pisteeseen on kaiken alulle paneva voima, kisapoppoon luottokoutsi Edla. Yksi piirre, jota mä kaikista eniten valmentajassa arvostan on omistautuminen ja tässä on yksi henkilö, joka todella omistautuu duunilleen ja tekee sitä oikeasti sydämellä. Kaikki ne, jotka yhtään tuntee mua urheilijana tai ihmisenä tietää mahdollisesti, että tää on yksi asioista, joka motivoi mua kaikista eniten. Mikäli mulla on valmentaja, jonka tiedän panostavan muhun, oon valmis myös itse antamaan kaikkeni - koska oikeasti, se on vähintä mitä voin tehdä.

Kiitos. 

Kamppailu-urheilu on opettanut mulle ihan hirveästi uusia asioita. Oon tietysti oppinut, kuinka periaatteessa voisi tai pitäisi lyödä ja potkia. Olen myös oppinut erilaisia painipositioita ja lukkoja. Kamppailulajien treenauksen myötä olen myös oppinut uusia kehonpainoharjoitteita ja oppinut esimerkiksi voimaharjoitteiden tekniikkaa. Tää ympäristö on riepotellut mua ympäriinsä ja ilman tätä ''kokeilua'' en olisi luultavasti koskaan (tai ainakaan vielä) päätynyt kokeilemaan yin-joogaa tai seinäänpotkimista. Tää on myös kevyesti aina välillä muistuttanut siitä, kuinka erilaista tyttöjen ja poikien kanssa treenaaminen on... :D enkä nyt tarkoita, että kumpikaan olisi toista huonompaa. Se vaan on... No, hyvin eri tyylistä.


Lopuksi vielä: kamppailu-urheilun plussat ja miinukset

Aloitetaan huonoista puolista:

-Päälajini kannalta otteluasento epäedullinen (jäykistää yläselän ja hartiat --> hartiat korvissa)
-Osumamahdollisuus molemmilla osapuolilla (en pidä väkivallasta, enkä kykene tahallisesti satuttamaan toista. Lisäksi itsensä rikkominen aina välillä kauhistuttaa)...

Ja päästään plussiin!

+Kovaa ja monipuolista fyysistä treeniä
+Mahtava ilmapiiri, porukka
+Voimistelutausta tekee kaiken oppimisesta luultavasti kovasti helpompaa
+Fiilis tilanteen voittamisen jälkeen
+Tunne, kun voi edes jollain tasolla/joissain asioissa pistää pari kertaa isommalle miehelle kampoihin 
+Avartaa jälleen maailmankatsomusta

Ehdoton plussa on myös se, että ''vapaaottelun treenaaminen'' kuulostaa järjettömän siistiltä.

http://mmaquotes.blogspot.fi/

Miksi mä siis harrastan tätä? Ei oikeasti mitään valtakunnan hajua. Hullujen hommaa, mutta niinhän on moni muukin asia. Ehkä kaikista eniten vaparissakin kiehtoo se, kuinka fiksusti sitä voisi oppia ''pelaamaan''. Mitä paremmin oppisi lukemaan vastustajaa, sitä helpompi kaikki tulevat iskuyritykset olisi kääntää omiksi voitoikseen... Hah, no kai kaikesta saa haaveilla. 

Tässä oli kuitenkin ihan lyhyt selostus kamppailulajijutuista ja niiden kietoutumisesta mun omaan elämääni. Toivottavasti jaksoitte lueskella ja tykkäsitte! Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan ajatuksia (oliko kiinnostavaa/tylsää, miksi?) tai kysymyksiä aiheeseen liittyen, joten käytäthän sanavapauttasi ja täytät kommenttikenttään jotakin!

Ps. tarinan opetus: 
Astu ulos sieltä mukavuusalueeltasi kuin olisit jo. Sen ulkopuolella odottaa paljon hyviä asioita. 






perjantai 15. heinäkuuta 2016

Kuulumisia: Sekaisin urheilusta


Moikkismoi, pitkästä aikaa täällä taas. Mä oon jotenkin ihan hypenä yhestä oheistreenaamiseen liittyvästä asiasta, mutta otetaan tähän alkuun ensin vähän muita juttuja... Eli mitä mä olen oikeastaan puuhaillut Flyingen jälkeen? 

Enimmäkseen mut on löytänyt joko töistä, treeneistä tai valmentamasta, mutta olen myös pienissä väleissä ehtinyt tapailla kavereita, lukenut muutamia superhyviä kirjoja, ostanut yo-mekon, käynyt Hämeenlinnassa valmentamassa ja aloittanut henkisellä tasolla uskonnon itsenäisen kurssin suorittamisen... Tai noh, oonhan mä siitä jo 30 prosenttia ensimmäisestä tehtävästä (/13) tehnyt. Että tsempit vaan muille kesäopiskelijoille - täällä käydään samaa kamppailua. 

Ai juu, ja olenhan mä fanipostiakin saanut! Jotenkin niin hellyyttävää ja sympaattista, että joku haluaa lähettää _mulle_ fanikirjeen - ja vielä piirrustuksen kera! Sydän sulaa vähemmästäkin. Nyt on muutenkin sellainen hyvä draivi päällä elämässä; tiiättekö, tuntuu että kaikki lähtee tästä rullailemaan, paremmin kuin koskaan ennen. 
Ne, ketkä ovat joutuneet kestämään mun seuraa tässä lähiaikoina ovat ehkä huomanneet mun innostuksen ja hypen eräästä asiasta - aloitin nimittäin oheistreenin eräällä kamppailusalilla. Pohdin pitkään, että uskaltaisinkohan mä mennä tuollaiselle parin viikon bootcampille, jossa olisi joka päivä erilaisia kamppailulajien laji- tai oheistreenejä, joista voisi kuroa itselleen sopivan kombon... Onneksi sain kiinni tästä  ''mä en voi hävitä mitään''-ajatuksesta ja päätin ostaa sellaisen 10 kerran kortin. Noh, nyt on toisen viikon perjantai ja se kortti on finito. Mä olen ihan superonnellinen, että päätin lähteä mukaan. En voi tarpeeksi edes kehua sitä, kuinka hyvää noi treenit ovat tehneet mulle. Oon päässyt tekemään aivan erilaisia treenejä kuin koskaan ennen - ja mikä parasta, tekemään hyvässä seurassa TÄYSILLÄ. Olen muun muassa ryöminyt maassa erilaisten painojen kanssa, hakannut traktorinrengasta lekalla, nyrkkeillyt, potkinut, paininut, kanniskellut nukkea, heitellyt nukkea, juossut vastuskuminauhan kanssa etuperin, takaperin ja sivuttain sekä harjoitellut maastavetojen ja tempauksen tekniikkaa. Ihan oikeastaan se ja sama että mitä ollaan tehty, aina on ollut hauskaa. Se itsensä haastaminen ja lopulta itsensä voittaminen on aivan parasta. 

Tykkään. Ja parastahan tässä on se, että treenit jatkuvat tällä kaavalla myös tulevaisuudessa. Olen myös suurella todennäköisyydellä lähdössä tämän porukan kanssa treenileirille Pajulahteen elokuun puolivälissä. En tietenkään osallistu kisaryhmäläisten ottelutreeneihin, mutta saan osallistua kaikkiin oheistreeneihin ja mattotestiin (iiks!!) sekä luultavasti vetää kanssaurheilijoilleni yhdet kehonpainotreenit. Samaan aikaan kun muut ottelevat, saan toivottavasti pertsin käyttöön omaa treeniäni varten. 

Huippujuttuja. Ja lisää on tulossa. Tuntuu, että saan jokaisesta treenistä lisäenergiaa suunnitella esimerkiksi tulevaa Tampereen valmennusta. Ihanaa, että on mahdollisuuksia urheilla ja valmentaa. Oon todella onnellinen.

Lähitulevaisuudessa kalenteriin on merkitty vähän duunia, treenejä, valmennuksia niin kotopuolessa kuin Tampereellakin, opiskelua ja yhden kaverin yo-kuvat. Kattellaan, että mitä kaikkea muuta sinne ehtiikään kertyä! 

Tää kuva kiteyttää mun tunnetilan hyvin

Muistakaa, että joskus pelottavaltakin tuntuvat asiat voivat paljastua hienoiksi mahdollisuuksiksi - sun vaan pitää uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel. Sometimes the smallest step in the right direction ends up being the biggest step of your life.

Olkaa siis rohkeita.

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Urheilijat, tarvitsen apuanne.


Hei ystäväiset.

Tai, no jos siellä ei ole ketään, niin ehkä morjenstelen itsekseni. 

Yritetään kuitenkin. Urheilupuolella mua on jo pienen tovin vaivannut pieni suuri pulma, johon ajattelin kysellä neuvoja täältä internetin ihmeellisestä maailmasta. (Etu)reidet ovat aina olleet heikoin lenkki mun voimatasoissani, mutta nykyään en oikeasti tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Jalat menevät hapoille aivan naurettavan nopeasti ja helposti (tyyliin arkipyöräilystä), eivätkä palaudu normaaliin tahtiin. Saattaa mennä helposti viikko, että kävellessä voi jo joustaa. Enkä tässä nyt puhu hullusta jalkatreenistä, vaan tosiaan jostain aivan arkisesta liikunnasta... Tuntuu myös, että onnistun jännittämään näitä nimenomaisia etureisiä myös liikkeissä, joiden pääasiallinen lihastyö pitäisi tapahtua jossain aivan muualla. 

Onko kellään ollut vastaavia ongelmia - tai osaisiko joku kertoa, mistä moinen mahtaa johtua? Ärsyttää, kun kuitenkin aktiivisesti on jalkojakin yrittänyt kehittää & nyt tuntuu, kuin ei olisi ikänä urheillut... 

Vikellykseen tuo ei ole suoranaisesti vaikuttanut, mutta kaikennäköiseen muuhun urheilun harrastamiseen kyllä (-> mikä pitkällä tähtäimellä vaikuttaa vikellykseen). Toisaalta, enpähän ole vikeltänytkään niin useasti tässä vähään aikaan. 
Kuvituskuva. Ypäjä 2014(?)
Mua on vähän itse asiassa ahdistanut koko ajatus omista vikellystreeneistäni. Mulla on sellainen tunne, ettei sillä ole oikeastaan väliä, mitä siellä treeneissä teen. Mulla on ollut sellainen tunne, ettei ketään kiinnosta. Mulla on ollut sellainen tunne, etten tee tarpeeksi - etten ole tarpeeksi. 

Mä olen urheilijana tosi riippuvainen auktoriteeteista, joilla on uskoa muhun. Oikeastaan, kaikki mun treeni on aina perustunut jonkun muun tyytyväisyydelle. Mä olen tyytyväinen, jos voin tehdä valmentajani tyytyväiseksi. Koko mun treenihistoriani ja -menestykseni perustuu siis pääasiassa vaan ajatukselle muiden miellyttämisestä. Tuo ajatus ei kuitenkaan häiritse mua yhtään, sillä mun persoonaan kuuluu kiinteästi sellainen muiden miellyttämisen tarve. Jos voin tehdä jonkun iloiseksi, olen sitä itsekin. 

Olen tässä suhteessa aika herkkä, sillä jos tunnen ettei muhun uskota, en osaa uskoa niin itsekään. Jos tunnen, ettei treenilläni ole kellekkään muulle väliä (= en voi tehdä ketään täysin tyytyväiseksi), niin koko treenaaminen on oikeastaan mulle turhaa. 

Mä en ole koskaan tosissani treenannut vain itseäni varten.

Ajatus itsensä kehittämisestä ''vain itseäni varten'' on mulle yhtä tyhjän kanssa. Jos en voi urheilla jollekkin, en koe sitä mielekkääksi. Satunnaisin väliajoin leikittelenkin ajatuksella, että ehkäpä mun pitäisi vain valmennella. Siinä koen itseni aina tärkeäksi ja tarpeelliseksi.

... Onneksi ajatus uusista puvuista antaa vähän jaksamista tulevaan neljän viikonlopun kisaputkeen. 

Pahoittelen vuodatusta. Mutta hei toverit, mikäli osaatte auttaa ongelmassani, niin please auttakaa. 

tiistai 23. helmikuuta 2016

Maajoukkueleiri Woikoskella

Heippaditei.

Viime viikonloppuna leireilimme Ypäjän sijasta Woikoskella, Wh Gårdissa. Treenejä vetämässä oli maajoukkuevalmentajamme lisäksi kaksi muuta valmentajaa, joista toinen painotti vikeltäjille ilmaisua,  toinen seurasi juoksuttajien tekemisiä.

Puitteet olivat mahtavat, eikä tiloista voi millään tasolla valittaa. Oli lähes ylellinen olo, kun huoneesta mahtavan sängyn lisäksi löytyi kunnollinen suihku kaikkine saippuoineen, kylpytakki ja jääkaappi. Talli oli älyttömän siisti ja hieno, samoin maneesi. Ravintolan vieressä oli myös ranta ja sauna. Ja kaikki tämä oli parin minuutin kävelymatkan sisällä!

Kaikki työntekijät olivat supermukavia ja palvelu pelasi. Kyseltiin milloin lämpötilan sopivuutta ja milloin sitä, että oltiinhan muistettu mennä syömään. Aika ihanaa!
Kaikki pääsivät itse treenaamaan haluamiaan osia vapaaohjelmistaan/teknisistään, joita sitten hiottiin läpi viikonlopun. Omat ongelmani keskittyivät lähinnä siihen tekniseen ja noh - niitä ongelmia riitti sitten sen vapaaohjelmankin edestä. Nyt kuitenkin ollaan paremmassa jamassa kuin ennen leiriä, joten kaikki hyvin.

Edelleen yksi suurimmista ongelmistani on kiire - se hektisyys siellä hevosen selässä. Maajoukkuekoutsimme aina sanoo, että saan hänet stressaantumaan liikkuessani niin kamalan nopeasti. Se on asia, josta olen kuullut oikeastaan niin kauan, kun olen tavoitteellisesti treenannut: että pitäisi rauhottua. Se vaan tuntuu olevan aika vaikeata, varsinkin, jos siitä ei kukaan muistuta joka ikisessä treenissä. Ehkä mä vielä joskus voin oppia vikeltämään rauhallisesti ja smoothisti?

Opin kuitenkin taas paljon muita juttuja leirin aikana. Nyt pitäisi vaan muistaa nämä vinkit ja työstää niitä. Opin hyviä tekniikoita omassa treenissä. Opin omista valmennettavistani heidän treenejään seuraamalla. Opin juoksutustekniikkaa juoksutusvalmentajamme opissa.
Olen iloinen siitä, että sain taas vähän uusia näkökulmia ohjelmiini ja sain taas pienen tönäisyn oikeaa treeniä kohti. Töitä on nimittäin tehtävä aika sikana, että kolmessa viikossa ollaan kisakunnossa. Onnistuin muutamissa liikkeissä kuitenkin leirillä paremmin kuin olin itse ajatellut, eikä tilanne välttämättä ole niin paha *koputtaa puuta*. Parit siirtymiset ovat vähän enemmän kuin hakusessa vielä, mutta eiköhän nekin toistoilla kuntoon saada.

Olin myös iloinen juoksutusvalmennuksestani, koska Dooris kulki ajoittain tosi kivasti. Myös omat tyttöni menivät jälleen todella hienosti.

Konkreettisia muistutuksia itselleni:


1. Käyttäydy kiitos. Tiedät kyllä mitä tämä koskee.
2. Muista hidastaa. Mitä ikinä oletkaan tekemässä, tee se hitaammin. Sitkeämmin.
3. Teknisen needlessä kädet lähemmäs, kuperkeikassa sormet ja jalat yhteen, katse alas, niska patjaan ja jalat nopeasti alas (oikeasti siis kiinni vyöhön). Ei käsiä kahvoihin käynnissä. Takanojassa hartioita vyön yli, hypyssä kädet paikoillaan. Opettele seisomaan. Tai joustamaan.
4. Kyyrissä painotus sujuvuuteen, aksentit pitää näkyä ilmaisussa.
5. Juoksuttaessa koko ajan hevonen ''hereillä'' erilaisten harjotteiden avulla (temmon vaihtelut joka askellajissa, 10 + 10 askelta, ympyrän koon vaihtelu jne.)
6. Voisit ehkä opetella käsittelemään sitä juoksutusliinaa.

7) Kaikki kyllä onnistuu, kunhan itse uskot niin. 

Mites teillä menee? Löytyykö sieltä vielä uskoa itseensä? :)

maanantai 12. lokakuuta 2015

Urheilukuulumisia & motivaatiota itsenäiseen treeniin


Heei jälleen!


Mun elämään kuuluu kaikkea hyvää. Loma on alotettu huoneen perusteellisella suursiivouksella, kaikki nuo laatikot ja kaapit mukaanlukien. Vielä olisi edessä pari pientä jobia, kuten tän vuoden pisteiden arkistointi ja vaatekaapin siivous... Mutta ne nyt oottelee kiltisti siellä vuoroaan.

Urheilurintamalla sujuu hienosti! Viime torstaina olimme Kisakalliossa kuntotestauksessa, eikä tulokset mitenkään huonoja olleet. Aina voi toki parantaa, mutta olin tuloksiini hyvin tyytyväinen. Nyt huomattiin, että räjähtävää voimaa puuttuu, mutta kestävyyskauttahan tässä vasta treenaillaan, joten ei hätää. Keväällä olisi kiinnostavaa käydä katselemassa, että onko kaikki tämä syksyllä rakennettu voima osattu muuttaa talven aikana nopeudeksi, kuten tarkoitus olisi. Noh, niitä ehtii pohtia ja katsella kun aika on, mutta pysytään nyt kuitenkin vielä tämän vuoden puolella.

Treenejä on lähiaikoina tosiaan saatu lisäiltyä ja varsinkin itsenäisiin treeneihin on saatu järkevyyttä ja tehoa lisää! Mitä enemmän tätä ikää tulee, sitä enemmän tajuaa olevansa itse vastuussa omista tavoitteistaan ja kehityksestään. Koska haluan kehittyä, haluan myös tehdä töitä sen eteen. Treenaan tällä hetkellä itsenäisesti kolmella tavalla: voimaa salilla. tekniikkaa pukilla & kestävyyttä lenkeillä ja rappuja ravaten. Kaikkia itsenäisiä treenejäni yhdistää sekalaisuus: se, että muutan jokaista treeniä joka kerta. Pidän monipuolista harjoittelua hyvin tärkeänä ja tykkään käyttää mielikuvitustani keksiessäni mitä kummallisempia treeniliikkeitä... Joskus saan kummaksuvia katseita lenkkipoluilla tai salilla, mutta niin kauan kun treeni tehoaa, ei se minua haittaa.
 

Pukilla tekniikkatreenini koostuu pääosin teknisten ja peristen harjoittelusta/hionnasta. Välillä turhautuminen meinaa iskeä jonkun tietyn liikkeen kohdalla, mutta lisämotivaatiota toistojen tekemiseen on helppo saada! Muistelin huippuvikeltäjien oppeja ja sovelsin niitä hieman omaan käyttööni: tein taulukon, jossa on 100 ruutua. Ruutuja saa raksitella sen mukaan, kun on tehnyt jonkun tietyn liikkeen huolella ja keskittyneesti. Tavoitteelle voi asettaa myös aikarajan, esim. Teen 100 välläriä vuoden loppuun mennessä. Tämä voisi tarkoittaa sitä, että teet vaikka 20 päivänä viisi (ajatuksella tehtyä) välihyppyä. Vuotta on jäljellä vielä 80 päivää, joten olisiko tuo tavoite loppujen lopuksi niin paha? Ja pointtihan tässä olisi tuo toistomäärä: mitä enemmän jotain liikettä toistaa, sitä helpommaksi se loppupeleissä käy. Yksinkertaista.

Sama pätee treenimäärissä: kuuluistan 10 000 tunnin säännön mukaan 10 000 treenitunnin jälkeen olet enemmän tai vähemmän lajisi huipulla. En tiedä lainkaan, missä kohdassa nyt mennään, mutta suunta on ylöspäin ja kovaa! Keskimäärin tuo maaginen tuntimäärä taidetaan saavuttaa siinä kymmenen vuoden kieppeillä, joten lajitreenausta olisi meikäläisellä jäljellä vielä viisi vuotta ennen huippukohtaani. Aika jännä nähdä, että mihin tää laji meikäläisen vielä kuljettaa! Jos se musta on kiinni, niin aivan taatusti vielä viiden vuoden päästä olen messissä mukana.
Sääkään ei oo lenkkeilijää ärsyttänyt!
Pari pientä vammaa on yrittänyt hidastaa treenitahtiani ilmoittelemalla itsestään, mutta en osaa vielä oikein huolestua niistä. Varasin kuitenkin ajan fyssarille, ja torstaina sitten tiedetään miten jatketaan. Eniten treenejä on rajoittanut vasemman ranteen jäätävä kipuilu & siinä olenkin käyttänyt erinäisiä tukivirityksiä treenatessani. Urheillessahan näitä sattuu, mutta eihän ne treeniä estä: pitää vaan vähän soveltaa.

Toivottavasti teillä muillakin urheilijatovereilla puksuttaa yhtä hyvin. Muistakaa, että se kehitys on hyvin paljon asenteesta kiinni. ;-)



Kohti sitä 10 000 tuntia,
Heta




sunnuntai 23. elokuuta 2015

Maajoukkueurheilu - mitä & miten?

Terve taas! 


On taas se aika vuodesta, kun monet monet vikeltäjät pohtivat tulevaisuuttaan: mitä haluan saavuttaa? Muutamat haaveilevat ehkä maajoukkuepaikasta. Noh, kuten otsikossa seisoo, vuorossa on ajatuksia maajoukkueurheilusta. Mitä se käytännössä tarkoittaa, että kuuluu maajoukkueeseen? 

Mitä enemmän laji Suomessa kasvaa, sitä enemmän on yksilön tehtävä töitä menestyäkseen - ja päästäkseen esimerkiksi juurikin sinne maajoukkueen piiriin. Kolme vuotta sitten - aikana, jolloin itse hain maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa - oli sisään suhteellisen helppo päästä, koska kilpailua hakijoiden kesken ei sinänsä ollut. Muutamassa vuodessa lajimme on kuitenkin saanut tuulta siipiensä alle, mikä tarkoittaa myös kilpailua maajoukkuepaikoista, lähes ensimmäistä kertaa. Itse pidän sitä hyvinkin positiivisena asiana, koska juurikin tämän kilpailun ansiosta jokainen maajoukkuetason vikeltäjä on motivoitunut, mikä tarkoittaa myös parempia tuloksia... mikä osaltansa motivoi maajoukkueeseen pyrkiviä henkilöitä treenaamaan itseään enemmän ja enemmän. Ja lajin yleinen taso nousee.
Kuka voi hakea maajoukkueseen & mitä se vaatii?

Lainaan SRL:n sivuilta löytyy vähimmäisvaatimuksia maajoukkuetoimintaan kuuluvalle henkilölle:

• Vikeltäjän tulee päästä laukkaavan hevosen selkään ilman apua

• Vikeltäjän tulee pystyä seisomaan laukkaavan hevosen selässä vähintään neljä laukka-askelta
• Vikeltäjällä tulee olla halu kehittyä
• Vikeltäjällä tulee olla halu kilpailla lajissa
• Vikeltäjällä tulee olla käytössään hevonen harjoitteluun ja kisaamiseen

Minusta kyseiset viisi kohtaa ovat hyvinkin oikeutettuja ja fiksuja. Itse henkilökohtaisesti kehottaisin hakemaan maajoukkueeseen, mikäli kaikki puiteet ovat kunnossa (valmentaja, treenimahdollisuudet ja hevonen) & vikeltäjällä on halua kilpailla ulkomailla tulevaisuudessa. Tietysti on myös oltava valmis treenaamaan paljon ja kovaa (myös omalla ajalla, oma-aloitteisesti), jotta voi saavuttaa haluamansa. Maajoukkuevikeltäjän on oltava valmis myös uhraamaan vapaa-aikansa erilaisille treeneille ja kilpailumatkoille. 

Kilpailuilla ja valmennuksilla on tapana osua ikäviin viikonloppuihin - esimerkiksi juurikin siihen koulujen päättäjäisviikonloppuun. Kerrataanpas jotain tapahtumia, mistä olen ollut pois kilpailujen takia...

-Kaksoisveljeni & kaverieni rippijuhlat
-Isoveljeni ylppärit
-Ysien päättärit (ja lukion molempien vuosien päättärit...)
-Muiden lajien kilpailut
-Serkkuni ylppärit
-Monet sukulaisten synttärit
-Omat 18-v synttärit

Ja oman rippileirini suoritin talvella, jottei se (tai konfis) vain osuisi kisojen päälle. Ai joo, ja mä valmistun ensi syksynä... jottei mun ylppärit osu minkään kisojen päälle. Okei, myönnettäköön: siinä oli pari muutakin vaikuttajaa. Mutta anyways:

Maajoukkueurheilu vaatii omistautumista, motivaatiota ja treeniä.
Rankkojen treenien jälkeen saa levätä :D


Mitä maajoukkueleireillä tehdään?

Mj-leirejä järjestetään vähän vuodesta riippuen, yleensä 3-4 krt vuodessa. Maajoukkueleirit järjestetään yleensä Ypäjällä, mutta saatamme leireillä myös esimerkiksi Ruotsissa. Leirien sisältö riippuu hyvinkin paljon siitä, missä vaiheessa kautta eletään. Ihan kauden alussa leireillä saatetaan kokeilla uusia liikkeitä ja siirtymiä, mistä loppupeleissä olisi tarkoitus rakentaa se tulevan kauden vapaaohjelma. Alkukaudesta myös panostetaan voimatasoihin, eli oheisissa painotetaan rankkaa voimatreeniä. Kauden keskivaiheilla seurataan edistymistä ja loppukaudesta keskitytään ohjelmien 'kisakuntoihin'. 

Maajoukkueleireillä saattaa olla myös vierailevia valmentajia, joilta voimme oppia taas jotain uutta ja ihmeellistä. Hevostreenin lisäksi ohjelmaan saattaa kuulua esimerkiksi jokin luento, tanssia/voimistelua, kuntotestausta, lenkkeilyä, pukkeilua ja voimatreeniä. 
... Hiotaan käsiliikkeitä liikkuvalla pukilla
...Akroillaan laivamatkalla
...Roikutaan katossa
Kuinka paljon se kustantaa?

Vikellys ei ole kallis laji harrastaa, (hinta normaalista ratsastustunnista n. 25%). Kun taso kuitenkin nousee, nousevat kustannuksetkin. Perinteinen maajoukkueleiri maksaa henkilölle jotain 100-300€ väliltä. Lisäksi rahaa on helppo upottaa asioihin, jotka ovat vapaaehtoisia, mutta jollain tavalla tärkeitä. 1) Oheiset: esim. tanssi, voimistelu jne. maksavat myös. 2) Puvut: voit ostaa käytettynä tai käyttää samaa parikin kautta peräkkäin, mutta uutena puvut kustantavat yleensä sen 100-500€. 3) Kaiken maailman muut ulkonäköräpellykset: strassit, hiuskoristeet, meikit ym. 


Ja kuten ostos-tv nyt iloisesti mainitsisi: Eikä siinä vielä kaikki! 



Eihän unohdeta niitä kilpailumatkoja ulkomaille. Tämäkin asia riippuu todella monesta pienestä jutusta, kuten minne matkustetaan & otetaanko omia heppoja mukaan, kuinka paljon porukkaa on jakamassa kuluja ym. Ruotsiin kisareissu maksaa kaikenkaikkiaan ehkä muutaman sadan, Euroopan kv-kisoissa rahaa voi kulua muutama sata enemmän. Kansainvälisissä kilpailuissa eniten maksaa yleensä lennot, majoitus sekä vuokraheppa, jonka hinta on yleensä 150-500€ välillä... riippuen hevosen omista kuluista ja sen laadukkuudesta. 

Haluan kuitenkin samaan hengenvetoon puolustaa, että voisi ne rahat huonompiinkin asioihin laittaa. Kannustan ajattelemaan harrastusta 'sijoituksena', koska kisamatkat antavat enemmän kuin ottavat. Ne ovat uniikkeja kokemuksia, jotka pitäisi suoda kaikille sitä oikeasti tahtoville. Mitään en vaihtaisi pois.

ps. Kiitos sponsorini, äiti & isi <3
Mitä hyötyä on kuulua maajoukkueeseen?

Mitä haittaa siitä voisi olla? Kuka ei haluaisi edustaa maatansa ulkomailla? Maajoukkuetoiminta tarjoaa laadukkaita treenileirejä ja valmentajia, jotka ovat auttaneet itseäni huimasti. Yhdessä viikonlopussa voi kokea valaistuksen hetkiä joihinkin vaativiin liikkeisiin, jotka ovat kotona junnanneet paikalla jo pidemmän aikaa. Maajoukkue tarjoaa lisämotivaatiota itsensä kehittämiseen ja antaa mahdollisuuden tutustua paremmin muihin mj-vikeltäjiin. Maajoukkueleireillä on helppo ylittää omat odotuksensa. (Saat perjantaina idean siitä, että haluaisit oppia joskus flikin hevoselta. Lauantaina kerrot siitä mj-koutsille. Illalla kokeilet sitä hevoselta.)

Maajoukkueen kautta on helpompi lähteä maailmalle kisaamaan. On ihana lähteä tuttujen mj-tovereiden kanssa kisailemaan ja hakemaan elämää suurempia kokemuksia.

Voit oppia jopa kolmoisperusistunnan!!
Vinkkejä hakijoille katsastukseen?

Tärkeintä on yrittää kaikkea mahdollista. Vaikka joku asia pelottaisi, kannattaa sitä yrittää. Yrittämällä näytät, että halu oppia on suurempi kuin epäonnistumisen pelko. Oikea motivaatio ja halu on helppo nähdä ulkopuolisena, koska sitä on vaikea feikata. Vaikka tehtäväksi annettaisiin vain yksinkertaisia tehtäviä, kannattaa keskittyä nihin huolella, antaa itsestään 110%. 

Tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseensä ja näyttää valmentajille, että kuuntelet ja keskityt kun pitää. Kun on aika treenata, keskityt tekemään liikkeet loppuun asti huolella, etkä lopeta kesken kun tuntuu pahalta. 

Huhhuh. Olipas rupeama. Heräsikö jolle kulle vielä kysymyksiä aiheesta?

Entä saiko kukaan mitään tästä irti?

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Miten saada treeneistä kaikki irti?


Wau. Yksinäinen ainokainen päivä mun lähtööni. Ihan absurdia.

Mun kulunut viikko on ollut ihan mahtava! Edeltävä viikko meni oikeastaan aika lailla palautuessa sängyn pohjalla, mutta tosiaan tällä viikolla oon ollut taas energiaa täynnä. Ihme kumipallo.

Oon nähnyt paaaljon kavereita, kierrellyt kaupoissa, lenkkeillyt, treenannut lajia, käynyt piknikillä. opiskellut (!!), suunnitellut tulevaa, nauttinut auringosta, valmennellut, tehnyt edustusvidin MM-kisoihin otsikolla 'Vaulting in Finland' (Halua nähdä tuotos?) ja pakkaillut tuota reissua varten.

Viime viikolla saatiin yhdeltä koutsilta vähän mietittävää treeneissä. Meiltä kysyttiin (lievästi sanottuna vaikeiden) treenien jälkeen, että miksi kukaan meistä käy treeneissä? Mitä meidän tavoitteemme on saavuttaa tällä? Ja kaikilla meillä oli jokin asia, josta joudutaan huomauttamaan jokaisissa treeneissä, miksi? 

Lusmutreenien jälkeen tuo särähti korvaani ja lujaa. Jäin pohtimaan asioita ja päätin parantaa asennettani. Käyn treeneissä, koska haluan kehittyä. Ja asenteenhan on oltava sen mukainen. Eiliset treenithän olivat sitten todella hyvät - oli sitä tekemisen meininkiä! Välillä oli toki rankkaa, mutta oikeasti superhauskaa!. Jos nyt tässä ajatuksia lähdetään availemaan, niin mietin vain pienessä mielessäni sitä, kuinka en halua tulla korjatuksi enää samalla tavalla kuin viimeksi. Haluan parantaa, haluan kehittää itseäni. 

Keskittyminen säilyi koko treenien ajan, eikä oikeastaan tehnyt edes mieli jättää leikkiä kesken. Jos mä pystyn saamaan jokaisiin treeneihin tommoisen draivin, mitä ihmettä voikaan tulevaisuudessa tapahtua! 
... Ja kerroin tämän teille, koska oma elämäni on hyvä esimerkki toivotusta postauksesta ''Miten saada treeneistä kaikki irti''. Urheilijana treeneistä saa eniten irti, kun päättää tehdä jokaisen harjoituksen täysillä - riippumatta siitä, miten muut sen ehkä suorittavat (tai jättävät suorittamatta). Mikäli haluat kehittyä, mieti sitä. Sinä treenaat vain itseäsi varten ja olet itse vastuussa omasta kehityksestäsi. Loppujen lopuksi saat myös kiittää itseäsi ja olla ylpeä, koska olet tehnyt paljon töitä itsesi eteen. 

Kannattaa kuitenkin muistaa kohtuus kaikessa. Kiinnostus lempilajiinkin saattaa loppua kuin seinään, mikäli jaksaminen ei yksinkertaisesti riitä. Jos treenimäärä on suhteessa muihin elämän osa-alueisiin liian kuormittavaa, syntyy liikunnasta vain lisää stressiä, eikä tuloksia tule vaikka kuinka pumppaisi. ...Mikä osaltaan taas lisää stressiä, koska tuloksia ei vaan kuulu. Tästä päästäänkin kivaan oravanpyörään, jota usein myös ylikunnoksi kutsutaan.

Asenteen ja tavoitteiden lisäksi huomioon otettava asia on siis riittävä lepo ja palautuminen treenien välillä. Viime viikolla treeneissä ainoat mielessä pyörivät asiat olivat unenpuute ja jäätävä jaksamattomuus. Kun kyseiset asiat saatiin viikon aikana tasapainotettua, jäi pääkopassa tilaa sille keskittymiselle ja tsemppaamiselle. 

Olen onnellinen kun saan mutustaa pullaa sängyssä ja lukea taulua pöydälläni. Se kertoo sydämmellisiä sanoja: pieni & pippurinen, ajattelevainen, inspiroiva, positiivinen, omalaatuinen, huumorintajuinen, vahva & rohkea, hyvä ystävä

Sydämeni sulaa <3

lauantai 27. kesäkuuta 2015

Kilpailuihin valmistautuminen OSA 2: Treenaaminen ja kehonhuolto


Tervehdys toverit, kisoihin valmistautumisen toinen osa on täällä! Treenaaminen on ympärivuotista hommaa, joka kuitenkin ainakin itsellä muuttuu hieman vuoden aikana, mitä lähemmäs kisakautta ja kisoja päästään. Treenaaminen ei sinänsä lisäänny tai vähene, se vaan muuttaa muotoaan. Moni tätäkin tekstiä lukeva on varmasti lukenut harrastushistoriani ja sitä kautta päässyt hieman sisälle menneisyyteeni treenin saralla. 

Yritän itse jaotella treenini erilaisiin painosykleihin sen mukaan missä vaiheessa kautta eletään. Painosykleillä tarkoitan sitä, että minkälaista treeniä tietyllä aikavälillä teen eniten. Monipuolinen treenipohja on kuitenkin kaiken a ja o, eli painotus ei voi tarkoittaa samaa asiaa kuin 'vain tämän ja tämän' treenaus. 

Ihan kauden alussa on ns. kaiken erinäisten kokeilujen vaihe, jossa heitellään ideoita esille tulevasta kaudesta - mitä kaikkia uusia liikkeitä voitaisiin opetella, mitkä voisivat olla kauden tavoitteet (piste-, liike- ja suoritustasolla) ja miten näitä voitaisiin lähteä toteuttamaan. Talvella treenaillaan enemmän oheista kuin heppaa (osittain johtuen myös Suomen sääolosuhteista) ja kakkosvaiheessa alkaakin se rankin osuus, nimittän kestävyyden ja kestovoiman treenaus. Kolmosvaiheessa lähestytään jo kisoja, jolloin tärkeää olisi saada kaivettua se tehty työ esille - eli oppia hyödyntämään rakennettuja lihaksia nopeusvoimana. Samassa vaiheessa painotus on jo teknisessä treenissä, mikä sisältää lajitreenin niin hepalla kuin pukillakin.

Suomen kesä... Vikeltäjät kiittää.

Oma treenini muuttuu lähes viikottain, mutta jotakuinkin treeniviikkoni näyttää juuri nyt  tältä:

1.pv
Kotitreeni: (~45 min) rento lenkki ja venyttelyt
Akro- ja voimatreeniä (2h)

2.pv 
Kotitreeni: (~2h): (nopeus)voimatreeniä + akrotekniikkaa + pukkitreeniä

3.pv
Yv heppatreenit, kaksi heppaa (2-2.5h)
Joukkuepukki- ja heppatreenit (1.5h)

4.pv
LEPOPÄIVÄ

5.pv
Kotitreeni: (1-1.5h) lämppäilyt ja pukkitekniikkaa

Yv heppatreenit, kaksi heppaa (2-2.5h) 

6.pv
Kotitreeni: (1h) rento lenkki + venyttelyt

7.pv
Joukkueheppatreenit (1h) + venyttelyt kotona 
Kotitreenivälineitä/ Näin eräs päivä kauniin valoilmiön!

Kisojen juuressa on tärkeä huolehtia myös kehonhuollosta. Minulle kehonhuoltoa on riittävä ja puhdas ravinto, riittävä veden juonti (näillä kuumilla kesäkeleillä... eiku) ja kevyemmät, palauttavat harjoitukset sekä lepopäivät. Kroppaa ei kannata yrittää ylikuormittaa liiallisella treenillä, koska siitä kärsii niin keho kuin mielikin. Kesä(kisa)kaudella itse pidän tärkeänä ylläpitää hyvää peruskuntoa (hyötyliikunta, rennot lenkit) ja kehon elastisuutta (venytykset: aktiiviset ja passiiviset, valmistavat ja palauttavat). Miten voisikaan edes kuvitella yltävänsä parhaisiin suorituksiinsa, jos koko kroppa junnaa vastaan? On tärkeä muistaa, että kehon ja mielen tulisi tehdä yhteistyötä, jotta optimaalisia suorituksia saataisiin aikaan. Ei riitä, jos vain jompi kumpi toimii. Huolehtikaamme siis kehoistamme antamalla niille fyysisen treenin lisäksi aikaa palautua. 

Kisojen lähestyessä treeniä kohdistetaan yhä enemmän ja enemmän yksityiskohtiin - mikä suomeksi tarkoittaa tekniikkaharjoittelua. Lyhyellä aikavälillä on vaikea vaikuttaa enää fyysisiin voimatasoihin, mutta tekniikassa parannukset ovat hyvinkin mahdollisia. Siksi kesällä hiotaan pukkien ja heppojen kanssa niitä ohjelmia. Ja säärien linjoja, Ja katseita. Ja sormien viimeisten jänteiden ojennuksia. Mitä lähemmäksi täydellisyyttä päästään maassa, sitä paremmaksi kaikki muuttuu myös hepalla. 

Lyhyen aikavälin tekniikkaharjoituksissa kannattaa erityisesti keskittyä asioihin ja liikkeisiin, jotka ovat jo hyvällä mallilla. 

Täh, eikö pitäisi yrittää treenata niitä kaikkein vaikeimpia asioita? 

Kuulostaa ehkä hassulta, mutta lyhyellä aikavälillä on helpompi parantaa niitä parhaimpia periksiä, kuin niitä alimpien pisteiden korkanneita - usein kun juuri niissä on joku pinttynyt vanha tapa, joka pisteitä laskee. Mitä kauemmin seisontaa on tehnyt könöttäen tai heittoja polvet koukussa, sitä vaikeampi niitä on muuttaa - sitä kauemmin liikkeiden korjaus vie aikaa. 
Joukkuetreenausta, Even kuvaamia tietty
Mitä yritin tässä postauksessa kertoa? Tärkeää treenissä ennen kisoja on...

1) Ylläpitää kehon kokonaisvaltaista hyvinvointia
2) Keskittyä tekniikkaan 
3) Hioa omia parhaita puoliaan vieläkin paremmiksi

Mites sä valmistaudut kisoihin? Pidätkö kehonhuoltoa tärkeänä? Heitelkää omia mielipiteitä treenaamisesta ja toiveita tulevia postauksia varten!


torstai 23. huhtikuuta 2015

#Ylpeä

Päivien hiekka liukenee tiimalasissa valoakin nopeammin, tuntuu kuin ei ehtisi edes kissaa sanoa.

Hei vaan ystäväiset, täällä taas.

Musta tuntuu, että en oo ehtinyt edes katsahtamaan tänne koneen suuntaan viimeiseen viikkoon - tai puoleentoista. Pieniin hetkiin mahtuu yllättävän monia aikavarkaita, joista yksi on ehdottomasti viikkokohtaiset menot x. Viikko-/päiväkohtaisia menoja voivat olla esimerkiksi lisätreenit, kavereiden tapaaminen tai pukusovitus Pasilan suunnalla. Kaikki niin kivoja juttuja, mutta taas palataksemme aiheeseemme, sitä aikaa on vain sen 24h/vuorokausi.

Myös viikonloput on tungettu täyteen tavaraa. Onnekseni jakso on vasta alussa, eikä deadlinet vielä paina kamalasti päälle. Viime viikonloppu meni aika lailla juoksuttaessa - siis hyvin sekalaisilla fiiliksillä. (Järjestimme siis sunnuntaina pienimuotoiset kilpailuharjoitukset vikellyksessä treenitallillamme Kellokoskella.) Yllättävän moni asia toimi yllättävän hyvin, ottaen huomioon järjestäjien nuoren kokemuksen kilpailujen järkkäilyistä. Aina on parannettavaa, mutta saimme paljon positiivista palautetta.

Itse kilpailusuoritukset menivät omilta tytöiltä aivan järjettömän hyvin. Erityismaininta annettakoon Team Shupalle, joista olen todella iloinen ja ylpeä. Oli, ja on, kyllä mahtavaa juoksuttaa noin hienoa ja taitavaa porukkaa, en voi muuta sanoa. Jotenkin se kaikki työ ja tuska valmentamisen eteen tuntuu niin pieneltä työmäärältä, kun voi nähdä kehitystä tapahtuvan. Se palkitsee todella. Tästä on mahtava jatkaa nälkäisenä kohti vaativampia liikkeitä ja varmempaa suorittamista! ... Mitä mä tässä selitän... Katsokaa itse!
On tainnut mennä hymyoppi perille.. :)
Niin söpöjä ja niiiin hyviä <3
Mä en vaan voi ymmärtää miten kohta on jo toukokuu. Mitä enemmän sivuja kalenterista tulee käänneltyä, sitä lähemmäs omaakin kisakautta kurvaillaan. Vapaaohjelmaa on pariin otteeseen rämmitty ... ja se nyt menee ja ei mene. Parit muutokset tulivat tänään kuvioihin ja luultavasti tuskailen niiden kanssa nämä seuraavat pari viikkoa ennen Budapestia. Musa ollut kunnossa jo pidemmän aikaa, puvunkin käyn hakemassa ensi viikon alusta. Treeneissä kaikki osa-alueet rullailevat nätisti omissa uomissaan - pääkoppa ehkä tarttisi hieman rauhoittelua.


Ps. Nyt lähiaikoina on taas tullut harvinaisen monta kertaa takkiin vikellyksen saralla; moni lajia tuntematon ihminen on tullut rivien välistä kertomaan, kuinka pilaamme toiminnallamme hevosen/varusteet/pohjan/maneesin/ihmiset/koko maailman ... Enkä mä vaan enää jaksa tommosta. Kertoisiko joku mulle että MIKSI IHMEESSÄ? Mitä tyydytystä joku voi saada toisen pahasta mielestä? Luulin, että eläisimme suvaitsevaisuuden aikaa, mutta ei. Missä vaiheessa tämä ihmeellinen pienlajien sättiminen loppuu, missä vaiheessa annetaan kaikkien kukkien kukkia? En mäkään korkeammasta kouluratsastuksesta mitään tiedä, joten mikä idea mun olisi mennä heille purnaamaan miten mikäkin asia kuuluisi mun mielestä tehdä?

  Muistakaa, että oli kyseessä asia kuin asia, sen voi luultavasti tehdä monella tapaa - ja ne kaikki voivat olla ihan yhtä oikeita.

sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

KATSE!

Voi kesä, missä olet?

Haudi ihmiset!

Oon löytänyt mun fiiliksen taas. Viime postauksen jälkeen olo keveni reilusti. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka pidätte musta huolta - se lämmittää mun sydäntä. Tulee semmoinen välitetty olo.

Koeviikkoa on takana kaksi päivää, joka tarkoittaa myös kahta koetta. En oikein uskalla sanoa vielä mitään, mutta ihan hyvä fiilis jäi molemmista. Enkussa sain kirjoittaa esseeni Malcom Gladwellin kirjoista... heh. Ei meinannut sanamäärä riittää, tekstiähän olisi riittänyt. Kokeen lisäksi sain englannin portfoliostani kiitettävän, mistä iloitsin (ja iloitsen) suuresti. Matematiikan kokeessa osasin ainakin yrittää seitsemää tarvittavaa tehtävää, että kyllä sen pitäisi huitaisemalla läpi mennä.

Mutta nyt niihin oikeisiin kuulumisiin...

Tanssin aamutreeneissä koin myös onnistumisen elämyksiä tehdessäni perhosen ilman minkäänlaista koroketta/ponnua. Tuli vaan yht'äkkiä sellainen fiilis, että nyt se menee. :D Ja niinhän se meni. Myös kotitreenauksen kanssa on kunnostauduttu ja pyöräilykausi aloitettu. 

Mitäs muuta? Tein itselleni kuuden viikon treeniohjelman (=Budapestin kisoihin asti), joka sisältää eri painotuksilla kestävyys-, voima- ja lajitreenausta. (Kiinnostaisko teitä kuulla mun treenaamisesta?) 

Ja hypetys jatkuu... Koska pukuanikin kävin sovittamassa! En malta odottaa, että pääsen kiskomaan sen ensimmäisissä kisoissa päälle... ja paljastamaan tietty tänne bloginkin puolelle. Kaikenkaikkiaan on meneillään niin paljon kaikkea mahtavaa. Kohta on Pikkupihlajankin kisojen aika.


Lisäksi sain pari viikkoa sitten kutsun tulla vierailevaksi valmentajaksi Tampereelle, mikä oli musta aivan huippujuttu. Olin todella otettu ja innoissani! Nyt tuo suuren tapahtuman aika koitti, ja lauantaina suuntasin junalla kohti Tamperetta. Treenirupeama aloitettiin Viivin sääntökoulutuksella, minkä jälkeen sain itse puheenvuoron. Pidin lähes 20-henkiselle lapsikatraalle tunnin luennon erinäisten kysymysten pohjalta. Aloitin kertomalla vikellyshistoriani ja näyttämällä pari videoklippiä, joiden väliin kehityskaareni pääosin sulloontuu. Luennon aikana kerroin omasta treenaamisestani, tavoitteistani, sekä siitä mitä pidän treenissä tärkeänä. Puhuin myös motivaatiosta, vapaaohjelman suunnittelusta ja kisoihin valmistautumisesta. Pääpointtini luennossani oli kertoa, kuinka itse olen päässyt tähän pisteeseen, ja mitä nuoren vikeltäjän kannattaisi yrittää tavoitella. Kuinka jokaisen tuli yrittää erottua ja olla mahdollisimman persoonallinen.

Treeneissä painotin todella kovasti ryhtiä ja ilmennystä, mitkä oikeastaan olivat koko viikonlopun kantavat teemat. Tytöt heittäytyivät hienosti mukaan kummallisiin harjoituksiini, eikä edes uudemmilla, maksimissaan puoli vuotta treenanneilla, tytöillä ollut mitään ongelmaa. Lauantaina pidin kahdelle ryhmälle kahden tunnin pukki+heppasessiot, missä treenattiin tason mukaan juuri omia ohjelmajuttuja sekä ilmennystä.

Tänään, sunnuntaina, aloitimme treenipäivämme puolen tunnin lenkillä. Lenkin jälkeen ohjasin kahden tunnin akrotreenit, joissa teimme lähes koko treenin ajan erinäisiä liikkeitä sovitettuna musiikkiin. Perinteisen lämpän ja venyttelyiden jälkeen siirryimme akroon - ensin yksin, lopulta pareittain. Akroilujen jälkeen teimme vielä tanssi-improa erityylisiin musiikkeihin. 

Huhhuh. Olipas viikonloppu. 

Mutta kyllä tykkäsin. Ja luulen, että niin tytötkin. Kaikki saamani palaute oli positiivista ja ainakin mulle jäi aivan järjettömän hyvä fiilis viikonlopusta. Kaiken kaikkiaan viikonloppuun kuului paljon onnistumisia, iloa ja suuria hymyjä. Oikeastaan tuntui kuin olisin oppinut jotain itsekin. Sain valmentajana paljon uskoa itseeni ja siihen mitä teen. Mä oikeasti osaan vissiin tehdä jotain oikein. On aivan järjettömän palkitsevaa kun voi auttaa muita. Se vaan antaa itsellekin niin paljon.

Muistakaa nauttia hyvistä ajoista ja asioista joita teille tapahtuu. Muistakaa myös jakaa osaamistanne eteenpäin, se tuo paljon hyvää mieltä monelle ihmiselle - ennen kaikkea itselle.