torstai 12. joulukuuta 2013

Juttuja joulusta

Heipähei,

Juttuja joulusta, aihepiiri on tähän vuodenaikaan aika monen huulilla. Siis joulu. Itse haluan herättää ihmisiä todellisuuteen. Todellisuuttahan ovat tunteet, eivät loputon materialistisuus. Itse peräänkuulutan sitä, etteivät lahjat oikeasti ole tärkeitä, mikäli niillä ei ole jotain ajatusta pohjalla. Jos kukaan sielä ruudun takana on kärsinyt lahjapulmista, niin sukeltakaa pintaa syvemmälle ja miettikää mikä on tälle ihmiselle oikeasti tärkeää tai mitä hän tarvitsee. Onhan niitä myös tietysti ihmisiä, joille materialistirakkaus on tärkeää, mutta itselleni tärkeimpiä lahjoja olisivat...

1. Ihanat yhteiset muistot, eli valokuvat, kuvalahjat, sekä tunteella ja ajatuksella tehdyt kortit.
2. Käytännölliset tavarat, kuten treenijutut.
(3. Jokin superfoodijuttu!! :D Heh no onhan tämäkin kai vähän materialistista...)
Radiossa puhuttiin viime viikolla siitä, kun monet heittävät joulukortit pois heti joulun jälkeen. Tottahan tuo on, eikö vain? Koska tänä jouluna en osta monia lahjoja, ajattelin panostaa jokaikisen hyväntahdon soluni uuteen pikku projektiini, jossa muistelen ystävieni yksilöllisyyttä ja panostan jokaiseen korttiin yksilönä. Toivon kuvien ja mietittyjen sanojen hidastavan korttien poisheittoa. Onko sellaisella kortilla edes arvoa, jossa lukee vain painettu fraasi & oma nimesi? On kai tavallaan. Silti jotenkin näen hyvänä asiana, että lähimmillemme jaksamme uhrata muutakin kuin rahaamme -aikaamme, vaivaamme ja ajatuksiamme.

Uskon, että monet ihmiset välittävät enemmän kauniista sanoista ja ystävyydestä kuin hädällä ja huolella ostetuista paketeista. En ole lahjoja vastaan, mutta halusin saada teidät nyt miettimään...
Tänä jouluna elän omien arvojeni mukaan. Minkälaisia arvoja teillä on?

tiistai 10. joulukuuta 2013

LUUKKU 10: ERROR

Heh, nyt se loppu. 

Nimittäin luukkuilu. Ei vaan yksinkertaisesti pää kestä sitä, että muiden kiireiden lisäksi pitäisi editoida muutamia videoita tai kirjoittaa pitkiä romaaneja, ei ole kiva postata kiireellä. Tosin, eihän kukaan mua ole pakottanut. Se on totta. Kukaan ei pakottanut, enkä kuitenkaan vaivu nyt talviunille, ajattelin vain pehmentää laskua sitä varten, ettei ihan joka päivä uutta videota tulekaan. Kyllähän mä melkein puoleen väliin pääsin? Parempi lopettaa ennen kuin vajoaa pohjamutien syvyyksiin. Bloggaamisen on tarkoitus olla nautintoa niin lukijoille kuin bloggaajillekkin, nauttikaamme siis postauksista rennolla otteella. Tähän loppuun vielä muutama otos viime viikonlopulta!




Niin ja alottelin urakkaani noiden joulukorttien askartelun kanssa! Osotteita vaan tulemaan, niin saatatte saada kivan söpön todella ihanan maailman kauneimman ja arvokkaimman ja hienoimman -ja niinedelleen- kortin.. eiku mitä?


pps. Mites toi eilisen luukun video, heräskö samanhenkisyyden tunnetiloja?

maanantai 9. joulukuuta 2013

LUUKKU 9: Pienet asiat, jotka tekevät meistä vahvempia

Iltoja taas. Oon muuten miettinyt että miksiköhän ihmeessä mä väsäilen näitä luukkuja? Onhan tää kivaa, mutta samalla aika ressaavaa.. Toivon kuitenkin, ettei näitten postausten taso tässä laske ja että tykkäätte. Ainaki noi pohdintatekstit on saanut noita tykkäyksiä.. Nyt julkasen kuitenkin videon, jonka kuvasin tossa jo kesällä. Yritetään muistaa ottaa asiat välillä huumorilla, vaikka kaikki ne pienemmätki asiat ärsyttää. Ootteko joutunut samojen koettelemusten kohteiksi huonoina päivinä?




sunnuntai 8. joulukuuta 2013

LUUKKU 7 & 8

Heijaa, anteeksi myöhästyminen, mutta olihan minulla selitys! Olin toisella puolella Suomea keskellä metsää ja halusin teidän ajattelevan tuota edellistä postausta vielä tänäänkin.. Eiku wat.

Tänään on jo toki kahdeksa späivä, mutten nää järkeä laittaa kahta luukkua samalle päivälle. Eilen & tänään aiheenamme siis huumorilla höystetty koordinaatio. Hyvän koordinaation avulla pystymme paremmin havainnoimaan kehomme muutoksia ja reagoimaan nopeammin uusiin tilanteisiin.

Kokeilkaas kyseistä hyppelysarjaa, kuinka moni onnistui ekalla yrityksellä? On muuten aika koukuttavaa hokea XYIT, XYIT, XYIT, XYIT... Kokeilkaas vaikka siinä kassajonossa ennen kun pääsette maksamaan niitä leffasnäcksejä! Plus tämähän olisi huippuhaaste toisille bloggaajille -> Laittakaa video omasta hyppelystänne ja linkkailkaa takaisin päin!

perjantai 6. joulukuuta 2013

LUUKKU 6

Katsaus vuoden taaksepäin...
Nyt on taas itsenäisyyspäivä, minkä teemaksi ajattelin ottaa onnellisuuden oravanpyörän, koska henkiseen hyvinvointiimmehan oleellisesti kuuluu onnellisuus. Kaikki ovat varmaan kuulleet sanonnan: ''Laitetaan hyvä kiertämään''. Onko kukaan tullut silti ajatelleeksi kyseisen lauseen merkitystä? Sehän on oikeasti totta, että muukin kuin haukotus tarttuu -nimittäin hyvä mieli. 

Kävelin eilen yksin kadulla kohti kuntosalia ja vastaani tuli kaksi persoonaa, joista toinen hymyili ja tokaisi: ''Kaunis tyttö''. Hämmennyin tietysti ja jatkoin matkaani. Tulin kuitenkin äärettömän iloiseksi kyseisestä lauseesta. Katselin myös vanhoja postauksiani ja vastaan tupsahti videovastauspostaukseni. Videolla kerroin, kuinka yksikin kaunis kommentti blogin puolella voi kirkastaa koko päiväni.
 Kun joku tekee sinut onnelliseksi, tekee mielesi jatkaa onnesi ja ilosi. Toisaalta kun onnistut tekemään mahtavan kuntopiirin, ei endorfiinipiikillesi näy loppua ja haluat jatkaa itsesi hemmottelua. Iloisuus tarttuu ja toivon, että saisimme tänne Suomeenkin hieman lisättyä sitä hymyä ja onnea. 

Mitä jos sinä omalta osaltasi ottaisit missioksesi sanoa tänään vaikka viisi kehua tutuille tai tuntemattomille? En usko karmaan, mutta uskon, että kaikki hyvä palaa aina takaisin. Onni on sitä suurempi, mitä enemmän henkilöitä sen jakaa. En henkilökohtaisesti tiedä kuka näitä mun kirjoituksia  koskaan lukee, mutta rustaan silti tänne muutaman kiitoksen..

1.Kiitos Sara, Emma, Jaana & Oona mahtavista hetkistä ylä-asteella. Toivottavasti voitaisiin vielä edes kerran nähdä porukalla ja uusia ne mahtavat illat ja Frendit-pelihetket. Ja Oona, en vaan voi unohtaa niitä hetkiä kun oltiin parhaita ystäviä. Ehkei siitä enää tule samanlaista, mutta toivon että ystävyys säilyy.
2. Kiitos Venla, tuot arkeeni valtavan piristysruiskeen, Ihanuus.
3. Kiitos Paula, että oot ollut mun idolina siitä asti kun aloitin ja oot jaksanut treenata mun kanssa.
4. Kiitos myös muille vikeltäjille, eritoten Liinalle, kun oot kestänyt mun juttuja ja ollut treeniseurana. 
5. Kiitos Annille & Roylle, että ootte jaksaneet tehdä aivan älyttömästi töitä meidän eteen, vaikka käytöksemme ei ole aina ollut kympin arvoista. Olette korvaamattomia, ilman teitä ei olisi meitä.
6. Kiitos mun vanhemmille, kun ootte jaksaneet sponsoroida mun päättymättömiä harrastuskuluja.
7. Kiitos Sinikka, Pinja ja Lumi,  koska tiedän, että ystävyys säilyy, vaikka näkemisväli venyisikin!
8. Kiitos Liisis, Santsi & Emma, teille on ihana höpötellä jokaikinen keskiviikko, teette lihaskunnosta jotenkin hauskempaa ja motivoitte onnistumaan.
9. Kiitos Janna, Venla, Fanny & Oona, kun en joudu virumaan yksin koulussa. Teitä on niin kiva kuunnella ja toivottavasti en oo ollut nyt ihan kauhee rasite! :D
10. Kiitos vielä kaikille mun ihanille seuraajille, jotka ootte jaksaneet kommenteillanne saaneet positiivisen vireen kiertämään. Kiitän jokaisesta kommentista ja toivon niitä lisää, tietysti myös niitä kriittisempiä, mikäli tarvetta on. :)

torstai 5. joulukuuta 2013

LUUKKU 5

HOLA!

Vihdoin raakaa lihasvoimaa, ensimmäisenä lihaskuntoliikkeenä esittelen ihanan tehokkaat linkkarit. Jos vatsassa ei ala muutaman sarjan jälkeen tuntumaan niin ihmettelen kyllä. 

Itse teen usein...
5x kokonaiset
5x puolikkaat
5x keräkierrot
5x haarat
5x kerät

Tuo sarja on oikein kiva ja sitä voi sitten toistella omantunnon ja tavoitteiden mukaan 2-4 kertaa (sarjojen välissä halutessa pieni tauko) Tähän voi tehdä kaveriksi vielä jotain staattista jos mieli tekee. Itse teen kyseistä sarjaa muiden lihaskuntoliikkeiden ohessa normaalisti sen kolme kertaa, ilman suurempia taukoja.

Nauttikaa poltteesta!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

LUUKKU 4


Nelosaamuna meitsi päättikkin ruveta väsäilemään aamupalaksi maistuvaa terveyspommia -nimittäin marjasmoothieta! Tuli ihan äärettömän hyvää ja tästä taitaakin lähteä uusi tapa, koska ennen en pahemmin noita ''jaksanut väsäillä''... Pyh, helppoa, nopeaa & maistuvaa! Kokeilkaa toki muutkin. :)




ps. Mites, onko ruokapostaukset teijän makuun, eli olisko toivetta löytää niitä vastaisuudessakin luukuista?