keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Helsinki Horse fair 2014

Viimein on tuo kamala panikoinnin ja stressin aihe suoritettu -nimittäin vuoden & kauden ensimäiset kisat. Huhhuh.

Messukeskuksessa järjestettiin vuosittainen Horse Fair -nimeä kantava hevostapahtuma, joka keräsi lähes 40 000 messuvierasta. Tämä oli ensimmäinen vuosi, kun messuilla järjestettiin kansalliset vikellyskilpailut. Ennenkin on noissakin kinkereissä kierretty, tosin vaan näytöksien muodossa ja tietysti ständeillä pukin kanssa. Tänä vuonna vikellyksen ohjelmanumeroihin kuuluivat seitsemän kilpailijan perusliike- ja vapaaohjelmat sekä kahden joukkueen ja yhden supersöpön lapsukaisen kyyrit. Tässä postauksessa en oikeastaan kerro teille mistään mitään,
joten kurkatkaapas laajempi selostus Liinan kirjoittamana täältä.

Perjantaina kävimme kotiuttamassa hepat ja testailemassa pohjaa.. Kenraalit menivät ihan metsään ja olin perjantain ja lauantain välisenä yönä aivan paniikissa. Lauantaina kello soi kuitenkin puoli kuusi ja oli noustava laittamaan kamoja kasaan ja naamataulua edustuskuntoon.

Venla haki meikän kyytiin ja junailtiin mahtavassa säässä (or not) Messarille. Paikan päällä odotti heppojen letitys sekä omien kultrien taltuttaminen. Onneksi meillä on Paula, hiustaikuri. Kaiken tämän tärkeän valmistelun jälkeen odottivat vuoroaan perikset, mitkä eivät menneet aivan kuten Strömsössä. Olimme viimeiset suorittamassa, joten pohja oli hieman jo antanut periksi ja kasautunut valleiksi. Periksiä siinä suoritellessa Luke siis vähän kaahaili alla, koska pohja meinasi lipsua jokaisella askelmalla yhä enemmän. Tämä puolestaan vaikutti omaan
suorittamiseeni, eivätkä pisteet olleet päätähuimaavia.

Iltapäivällä vuorossa olivat vapaaohjelmat, enkä ole pitkään aikaan ollut yhtä stressaantunut kuin ennen sitä kyyriä. Pelkäsin pohjan puolesta. Pelkäsin Luken ja itseni puolesta.....Pohja kuitenkin oli mahtava ja hevonen vielä parempi. Sain tehtyä onnistuneen suorituksen, johon olin
tyytyväinen.

Sunnuntai-aamu meni samalla kaavalla ja perusliikkeet menivät paljon paremmin kuin lauantaina. Periksistä sain nyt 6.6, eikä pohjan kanssa ollut enää mitään ongelmia. Vapaaohjelma meni hyvin, tosin ei yhtä hyvin kuin lauantaina. Mitään mahtimokia ei tullut, mutta suorittaminen oli
hieman haparoivaa paikoitellen. Tästä on hyvä lähteä vaikeuttamaan ja parantelemaan kyyriä ulkomaiden kisareissuja varten!

Kaikenkaikkiaan käteen jäivät pisteet 6.430, Pandoran sponsoroima käsikoru sekä sinivalkoinen Horse Fairin ruusuke. Sijoitus ei kuitenkaan ole mielestäni tärkeä. Tärkeää on se että on tyytyväinen omiin suorituksiinsa. Olin lisäksi iloinen itse messupäivistä. Tykkään todella hääräillä ständillä tunteja putkeen opettamassa lapsille vikellyksen alkeita ja selittää aikuisille lajin pääpiirteitä. Lisäksi Goexpon puolelta löytyivät
maistiaiset, leuanvedot, ketteryystesti sekä kehonkoostumusmittaus. Hehheh.

Rakastan messuja. Rakastan kisoja. Rakastan tätä lajia. Aina vaan ja edelleen.

Ainiin ja hei käykää oikeasti lukemassa toi mun linkin juttu ja sillain tällain. Ja jos kukaan ikinä oli messuilla katsomassa, niin toivoisin paljon paljon palautetta, niin hyviä kuin huonojakin puolia. Mitä tykkäsitte? 

5 kommenttia:

Hobitti kirjoitti...

hienolta näytti! 8)
Oli kyllä lauantaina jännä, kun puku näytti tutulta ja tunnistin sinut! (: Harmi vaan, että tulin, niin myöhään, että juuri lopetitte (kerkesin ottaa vaivaiset kaksi kuvaa...) :/ Olenkin lauantaista asti odottanut tätä postausta, että näkisin miten meni! ^^

P.S. Kivan näköisestä kamerasta katsoit kuvia (;

http://ikuinenponiratsastajakata.blogspot.com (^ lisäilen joku pv kuvat blogiini)

Ellinoora kirjoitti...

Vitsi, toi on kyl hienoo katottavaa. Osaiski itekin hallita oman kroppansa noi hyvin. Toivottavasti teidän kisakausi sujuu hyvin, Tsemppiä :)

Hetaito kirjoitti...

Katariina- Kiitos! Hah, oli varmaan hassu fiilis.... Ja se kamera oli mun yhden kaverin & onhan se kyllä aika superi! :)

Elsku- Kiitoskiitos! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hienosti meni toi ohjelma, ja musiikki sopii ihan täydellisesti :)

Mistä oot ostanu noi ihonväriset legginssit/trikoot sun puvun alle? (Jos näin oikein niin et ollu "paljain jaloin"?) Tarvisin ite tanssikisoihin ja en tiiä mitkä ois kestävät. Aattelin et jos noi sun pöksyt kestää hevosen niin ne kestää varmaan myös lattian :D

Hetaito kirjoitti...

Kiitokset anolle! Piruetista olen ostanut noi sukkikset ja hyvin on kyllä kestänyt!:)