Moipahei,
pahoitteluni pienestä postauslomasta, syyttäkäämme yhdessä siitä konettani, joka ei kertakaikkiaan suostunut toimimaan.... nyt kaikki kuitenkin taas oikein lupaavasti. Tai oikeastaan on paljon asioita, jotka eivät ole lupaavasti, mutta emmehän anna sen häiritä?
Olipas taas sekavaakin sekavampi aloitus. Nyt on kuitenkin koeviikko, joten kai sitä vähän saa olla sekavassa olotilassa. Kokeet on mun osalta menneet ihan kohtalaisesti, en ehkä uskalla nyt lupailla mitään... Jotenkin kuitenkin tuntuu, kuin olisi lomailemassa.. koeviikot on mun mielestä aika ihania. Kun on koko jakson keskittynyt opiskeluun (enemmän ja vähemmän), voi koeviikoilla rentoilla ja nauttia vapaa-ajasta. Nämähän on niitä ainuita aikoja, kun ehdin pitää yllä sosiaalista elämääni muuten kuin treeneissä. Ihanaa vaan tempasta kamera kaulaan ja tallustella ihanassa auringonpaisteessa lumen kimaltaessa.
Edellisen postauksenkin kriisistä ollaan jo selvitty, mutta uusia stressipesäkkeitä tuppaa tulemaan ovista ja ikkunoista.. Ensimmäiset ´´kisaset´´ käydään heittämässä siellä Horse Fairin messuilla (8.-9.3), eikä kyyri vastaa lainkaan kisakuntoa. Hepalla kun pääsee reenaamaan sen kerran viikossa, niin ei se oikein auta. Koko tunti menee molempien osapuolten tunnustellessa liikkeitä, mitään ei oikein tule tehdyksi. Tai jos tulee, ei se ainakaan siistiltä näytä. Pukua ei ole vielä edes laitettu alulle, tiistaina kuitenkin menen mallipukua sovittelemaan, joten eiköhän se ehdi siellä valmistua. Koska tosiaan noi meidän kilpailut on muille näytöstä, ei mikään saisi oikeastaan kamalasti mennä pieleen. En todellakaan halua pilata lajimme mainetta. Kaikki tämä on kamalaa.. ja kamalan tuttua. Aaaahrgrh. Miksi aina käy näin?
Kuumotusta siis löytyy. Toisaalta, uskon että jonkinlainen lanka tässä kaikessa on oltava. Jos lähtee seuraamaan väärää polkua, voi aina miettiä että miksi ylipäätäänsä on koskaan yrittänyt mitään. Eihän kukaan voi olettaa että kaikki onnistuisi kerralla. Joskus sitä tapahtuu, mutta parempi fiilishän siinä tulee, kun on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. En muista josko olisin tästäkin jo kirjoitellut, mutta olen huomannut itsessäni aivan uudenlaisen piirteen. Hakeudun nykyään enemmän haasteisiin kuin koskaan ennen! Tahdon tehdä vaikeimmista asioista helpoimpia, levittää mukavuusalueeni rajaa vielä hieman laajemmalle. Muistakaa koetella rajojanne, vain niin voitte päästä eteenpäin!
Vaikka kaatuisit, ei se tee sinusta häviäjää. Häviäjä on se, joka ei nouse ylös ja yritä uudelleen.
Vaikka kaatuisit, ei se tee sinusta häviäjää. Häviäjä on se, joka ei nouse ylös ja yritä uudelleen.
Aamulenkkeilystäkin alkaa pian syntyä jo rutiini!
Mä oikeesti lupasin olla laittamatta tänne kännykkäkuvia... Ja tässä sitä ollaan.
Lähitulevaisuuteen siis luvassa kisakamashoppailua, pukusovitusta, pari koetta, kahvitteluhetkiä, vikellyksen markkinointisuunnitelmaa, paljon erinäisiä treenejä + treenileiri Västeråsissa (jossa on liikkuva pukki!). Toki varmasti mukaan mahtuu myös paljon sekalaisen seurakunnan tunnusmerkit omaavaa ohjelmaa. Ei mulla oikeestaan muuta ollut tällä kertaa, kuin että muistakaa koetella rajojanne! Lyömättömiä ovat ne, jotka jaksavat yrittää.
3 kommenttia:
Ihana postaus : ) sun kirjoituksia oon kiinnostava lukea ja pidän sun ajattelu/kirjoitustyylistä.
Pelastit juuri mun viikon, ainakin väliaikaisesti. Mursin nilkan ja kuukausi sairaslomaa tuli, en kyllä tiiä miten pääsen vikeltämään sen jälkeen, koska unohdin mainita siitä lääkärille : D hups.
Nyt taas rämpimään kuukautta(tai paria) eteenpäin näillä voimilla : ) erityisesti jäi mieleen toi kaatumis häviämis juttu.
Ja vielä se että kyllä ne horse fairit hyvin menee, katsojat ei nää niitä virheitä, mitä valmentajat ja vikeltäjät näkee : ) ne ajattelee vaan että wau, onpas hienoa ( ja muutenkin jos esim tippuu, niin kyllä ne tajuaa että virheitä sattuu, eikä se oo sellasta aina).
Voi ihanuus, kiitos kommentistasi! Kauheeta kuulla tosta nilkasta, itekki onnistuin kämmäilemään polveni kanssa silloin viime syksynä niin, etten niihin karjaan kisoihin päässyt.. hehe. Mutta palatakseni taas nykyhetkeen: ihan kauheesti tsemppiä jalkas kanssa, tiiän kuinka turhauttavaa saattaa olla, kun voi tehdä vain osittaisia oheistreenejä, vaikka haluaisi oikeasti lajin pariin. Omalta osaltani olen todellakin hiukan kauhuissani tosta Fairista, vaikka tiedän, millä silmillä untuvikot tätä lajia hämmästelee :D Tsemppiä vielä jatkoon ja toivottavasti tykkäilet mun postauksista myös jatkossa :)
Sori anona tullut edellinen kommentti, mutta asiaan..
Muistan, heiluit karjaalla kameran kanssa : ) ne oli muuten mun ekat kisat( jos ei lasketa jotain kuuden vuoden takaisia, aloitin uudelleen syksyllä, ja Karjaalle ehdin viikon valmistautumisella). Todellakin turhauttavaa, haluais tehä kaikkea, mutta kumminkin joutuu tyytymään istumiseen ja kotona tehtyyn sovellettuun treeniin. Onneks kaikki ei ole huonosti: voi keskittyä enemmän yläkroppaan ja vahvistaa käsivoimia, en saanut kipsiä, (enkä pyörätuolia :D), viikko mennyt ja pystyn kävelemään suht hyvin, vaikkakin hitaasti keppien kanssa molemmilla jaloilla. Eikä onneks käyny kesällä, nyt vielä aikaa yrittää kuroa ammottava aukko b:stä umpeen. Toisaalta huonoja puolia on paljon..
Tykkäilen varmasti, ei musta kovin helpolla pääse eroon: )
Lähetä kommentti