Julkisuutta ja päiväristeilyjä

Holahola!

Pitkään aikaan en oo oikeen töiden tai treenien ohessa ehtinyt kuvailemaan, mutta eilen kävin isäni ja veljeni kanssa Tallinnassa Eckerön päiväristeilyllä, jossa sitten räpsäsin vihdoin muutaman otoksen. Reissuun kuului pari laivan buffaa, hieronta Tallinnassa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, paikallinen pieni suklaakahvila, kuvien räpsimistä ja tuskallista hupparishoppailua... koska järkevänä tyttönä meitsi lähti tuonne kylmyyteen pitsipaidalla ja shortseilla. heh. 

Kuulostaa hyvältä vai? Oikeastaan matka ei mennyt ihan kuin elokuvissa.. Ensinnäkin emme meinanneet saada varattua risteilyä, sain vain puolen tunnin hieronnan tunnin sijasta, sitten se hupparinetsintäepisodi, sää oli viileä ja pilvinen luvatun aurinkoisen helteen sijasta ja loppumatkaan helsingistä saimme kulumaan tunnin suunniteltua pidempään kaiken säätämisen ja väärien arvioiden vuoksi.

Vaikka tuollaisia sattuu, en silti ole tyytymätön; matkassa oli kuitenkin postitiivisiakin puolia.. Sain kivan Conversen hupparin halvalla ja laivan ruoat oli ihania! Paaaljonpaljon parempia, kuin Silja Linen.. Tallinna on jotenkin sympaattinen kaupunki pienine kahviloineen ja mukulakivikatuineen. Huonompiakin reissuja on tultu tehtyä. Suosittelen Tallinnan matkailua lämpimästi, muistakaa vaan katsoa ulos, ennen kuin lähdette reissuun puolialasti.

Ostin myös tommoisia kanelimanteleita ja Appelsiini-chili-pekaanipähkinöitä, namnam!

Julkisuutta on viimeisen viikon aikana tullut kerättyä ihan kiitettävästi; yksi tv-esiintyminen ja kaksi lehtijuttua. Kaikki näistä siis liittyen vikellykseen. Hirveää itseni kannalta, mutta mahtavaa lajini kannalta. Taas yksi askel eteenpäin kahden naisen 'kampanjassa'. Rakkaudesta lajiin. Haluan näyttää lapsille ihanan ja eksoottisen harrastuksen ja antaa heille mahdollisuuden päästä sitä harrastamaan. Vikellyksen kehitysmaana Suomella on vielä paljon kirittävää, mutta ehkä vielä jonakin päivänä tilanne olisi edes yhtä hyvä, kuin Ruotsissa. Vikellyksen tutustumiskurssimme saivat huippuhyvän vastaanoton ja yhteensä 13 kurssilaista taisivat tykätä, koska ilmoittautumisia harrastusryhmään on jo tullut! Suuren kysynnän vuoksi pidämme elokuun aikana vielä yhden tutustumiskurssin. Harrastusryhmiä perustamme yhden tai kaksi, riippuen kiinnostuksesta.

ps. Alle viikko Itävallan EM-kisoihin, hui !

Menee ihan kylmät väreet

..kun ajattelen näitä asiota. Tiedättekö sen jännityksen, kun odotatte jotain mahtavaa asiaa tai tapahtumaa kuin kuuta nousevaa? Entä jos niitä tapahtumia on tulossa monta? Kun ei taas tiedä, että miten päin olisi, vai olisiko ollenkaan.

Sain ystävältäni Oonalta hänen vanhan kännykkänsä ja tein Instagram-tilin.. Eli jos omistatte ig-tilin, niin saa seurata sellaista kummajaista kuin HETARDI, mikäli kiinnostusta on.

Yksi vikellyskurssi pidetty, toinen vielä edessä.
Viikkouutiset haluavat tehdä meistä jutun.
Aivan pian on EM-kisat.
Lähetin miljoona sponsorihakemusta ja yksi vastasi, että olisi kiinnostunut yhteistyöstä.

Aaaah ja niin paljon kaikkea muuta!

Koko kesäni on aikalailla ollut full of vaulting, mikä ei haittaa ollenkaan, sillä tätä minä rakastan. Tämä on mahtavinta ikinä. Ikinä. Koskaan. Ja taas menee kylmät väreet.

Välillä tosin kaipaan ystäviäni, joita ehdin nähdä vain harvoin. Toivon todella, että he eivät unohda minua. En minäkään heitä.. karua totuutta ei halua koskaan sanoa itselleen, edes kirjoituksen muodossa. Mulla ei ole aikaa kavereille. Se ei voi olla totta, koska kaikelle on aina aikaa, se on järjestelykysymys. Ajanpuute on tekosyy. Vai onko aina näin?

Toivottavasti ystäväni lukevat tämän ja muistelevat niitä hetkiä, joina olemme viettäneet aikaa yhdessä: Ne ovat olleet ihania hetkiä. Ja koska se on vain järjestelykysymys, lupaan järjestää teille aikaa. Jos muuten aikaa ei löydy, niin käydään aamukahvilla. Käydään iltakävelyllä. Tai jos se pieni Hetankokoinen tila löytyy keskeltä päivää, niin puhelin on hyvä keksintö. Tajusin tuossa eräs päivä puhelimen varhaisimman merkityksen; Äänen avulla toisen tavoittamisen.. Se on kuitenkin ihan eri asia, kuin kirjoittaminen facebookin chatissa. Puhe on aitoa. Aina.

Ainiin ja kuulumisia vielä sen verran, että tulin juuri Jyväskylän suunnalta kotiin, kun kävin moikkailemassa kummitätiäni ja mummiani.. Sille reissulle mahtuikin paljon; lapsien kanssa leikkiminen, kahvilareissu, putiikkien kiertely, piirakan leipominen, piknik, leffan katselu, yhdessä pelaaminen, jutskailu, Pandan suklaatehtaanmyymälän visiitti, sekä elämäni ensimmäinen kerta thaimaalaisessa ravintolassa. Huomenna olisi tulossa tallitäytteinen päivä.. Aamu alkaa vikellyskurssilla, minkä jälkeen suuntaan AG-tallille pitämään polttarivikellystä, sen jälkeen olisi ohjelmassa kaverin ponin ratsastusta ja omat treenit. Huh! Lisäksi ajattelin kokeilla huomenna aloittaa taas jotain uutta ja erilaista: nimittäin kasvisruokavaliota (lakto-ovo-vegetaarinen). Katsotaan vaikka sitten viikon päästä, että millaiset sielun ja ruumiini voimat mahtavat olla.

Ruotsin SM 2013

Ensinnäkin;

Te lukijat olette ihan kummallisia. 

Ja toiseksi;

We are back in Finland! Ruotsinmestaruuskilpailut pidettiin tänä vuonna Laholmissa Etelä-Ruotsissa, jonne matkamme kesti siis about 24 tuntia.. Heh, pienet aplodit vielä kaikille kuskeille, koska on saattanut olla hieman rankkaa tuo ajaminen keskellä yötä.

Reissuun lähdimme AG-tallilta kahden joukkueen voimin, minkä lisäksi Suomesta tuli mukaan kolme muuta yksinvikeltäjää.  Nyt on koettu sitten ne ensimmäiset ulkomaan kilpailut, jossa osallistuin kaikkiin luokkiin, eli yksin, parina ja joukkueena.. Ja vähemmästäkin olisin hieman poikki. Pakko silti myöntää, että vaikka aina ei voi mennä täydellisesti, hyviäkin pätkiä on.

Yksilösuoritukseni menivät tasaisen hyvin, pieniä turhia virheitä siellä sun täällä.. Loppupisteeni taisivat olla sitä 6.3 luokkaa ja olin luokassani toinen. Parina olimme luokassamme ainoat ja suorituksiimme emme olleet oikeastaan tyytyväisiä, koska virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Lukella on vielä paljon harjoittelemista ja totuttelemista pariohjelmiin, jotka ovat sille tällä hetkellä vielä suhteellisen hankalia. Loppupisteemme olivat Paulan kanssa 6.6. Kyllä se seiska sieltä vielä napsahtaa joku päivä!

Joukkueena treenaamismotivaatio on ollut hieman hukassa jo pidemmän aikaa ja ensimmäiset suorituksemme menivät sen mukaan; perikset olivat kamalia ja kyyrissä meinasi aikakin loppua turhan säätämisen ja häseltämisen seurauksena... Seuraavana päivänä onneksi tsemppasimme ja saimme tehtyä siistin vapaaohjelman, johon olimme kaikki tyytyväisiä! :)

Majoituksemme oli tällä matkalla huippu! Jos ei oteta huomioon sitä, miten ensimmäisenä yönä kasasimme kahden jälkeen isoa telttaa ilman ohjeita auton valojen avulla. Teltassa oli vähintäänkin tiivis tunnelma ottaen huomioon, että meitä oli yhdeksän hengen sijasta 11.

 Seuraava majoituksemme oli pieni rivitaloasunnon tyyppinen kuuden hengen kämppä, jossa oli todella siistit ja tilavat huoneet, takapuha, sekä käytettävissä oleva uima-allas.

Wääääääh, taas jälleen kerran mahtava reissu ja vielä mahtavampi porukka. En voisi kuvitella mitään parempaa kuin kisamatkat.

Palauduttuani Keravalle laahustin suoraan suihkuun ja nukkumaan.. Seuraavana aamuna olikin jo lähtö kohti Tallinnaa! Hieronta, ihana italialainen ravintola, kaupoissa kiertely, täydellinen sää ja Kalev-suklaapuoti tekivät päivästä upean! Kiitän koko työporukkaani ja varsinkin työnantajaani tästä suuresti! Nyt on kalenteriin merkattu alustavasti jo kaksi uutta Tallinnan reissua.. 

Kaikki postauksen kuvat on ottanut huippukuvaaja Eveliina Väkeväinen.

KRITIIKKIKERÄYS

Moipahei kaikelle kansalle!

En ajatellut mitään isompaa postausta ruveta väsäämään enää ennen Ruotsin reissua, koska taas pitäisi -itseasiassa tälläkin hetkellä- olla pakkaamassa laukkuja kuuden päivän kisamatkaa varten. Nyt kuitenkin aiheeseen, eli kritiikkikeräykseen. Toinen otsikkovaihtoehto olisi ollut blogini parannusehdotukset, mutta se oli hieman tylsän kuuloinen, joten päädyin kritiikkikeräykseen.

Toivoisin siis, että kaivelisitte niitä mielenne sopukoita ja keksisitte blogilleni parannusehdotuksia. Olen saanut todella paljon kivoja ja ihania kommentteja, mutta jotta blogini kehittyisi joskus parempaan suuntaan, olisi minun saatava kuulla myös lukijoitteni mielipiteitä. Yhtä asiaa olen kyllä kuullut: bannerini on liian suuri. Well, mitä muuta? Ajatelkaa ulkoasua, postauksia, kuvia, postausaiheita, tahtia, jne.

Tai ärsyttääkö vain jokin asia bloggaamisessani sinua suuresti? Kerro se minulle, vaikka anonyymina. Välillä on hyvä kirjoittaa, mitä oikeasti ajattelee: vaikka ne ajatukset eivät olisi niitä kilteimpiä tai kauneimpia.

Kiitän jokaikisestä kommentistanne. Kritiikkiä on osattava ottaa vastaan ja toivon, että olette kuitenkin asiallisia. (: Nyt palaan laukkujeni pariin & palailen postaamaan sitten luultavasti keskiviikkona 10.7.

Muiden ihmisten toiminta vaikuttaa suhteellisen paljon muiden ihmisten mielialoihin.

Otsikossa ei saisi olla pistettä ja tänään oli mahtava päivä, kiitos vanhan hyvän kaverini.

Yhä useammin tekisi mieli kirjoittaa mielipidepostauksia, koska ne saavat niin paljon positiivista palautetta teiltä lukijoilta ja muilta tänne eksyneiltä kulkijoilta.. Se on hassua, miten hyvä fiilis siitä voi tulla, kun joku muu ilmaisee samoja tuntemuksia tai ajatuksia kuin itse. Se on sellainen lämmin tunne; en ole yksin asiani kanssa.

Tänään ajattelin kirjoitella hieman juurikin kehujen vaikutuksesta ihmisten mielialoihin ja yleiseen elämään..

Ihmiset ovat sellaisia hassuja otuksia, että ne kaipaavat paljon huomiota toisilta yksilöiltä - ja mielellään osa huomioista kehuina. Miksi muuten ihmiset laittautuisivat kuvauksia varten ja lataisivat mielestään parhaimmat kuvat facebookkiin? Ihmiset haluavat tykkäyksiä. Persoonat haluavat kehuvia kommentteja, koska aina kommentin jälkeen kehon lävitse kulkee pieni hyvän mielen olotila.

Kehut ovat kuin  ruoka -ne lisäävät hyvän olon tunnetta heti pikimmiten nauttimisen jälkeen, mutta usein haihtuvat muistoista nopeasti, minkä jälkeen on pakko saada lisää kehuja. Lisää ''Oi oot niin kaunis kulta!!!!!!!!!!!!!<3 rAks#1'' -tyylisiä lauseita. Myönnän kyllä, etten itse ole lainkaan erilainen ihminen, rakastan kehuja. Ja rakastan kehua. Pidän siitä, miten pienelläkin sanalla tai lauseella voi piristää ihmisten päivää. Rakastan sanojen lisäksi myös tekoja, mutta pelkät sanatkin ovat todella voimakas keino saada joku ilahtumaan tai pettymään.

Olen toki välillä miettinyt, että kuinka pitkälle ihmiset voivat mennäkkään kehujen toivossa - tai siis eikö kehujen pitäisi kuulua kaikille? Kaikki maailman ihmiset ansaitsevat kiitosta ja kehuja jostain, sillä se pitää mielen iloisena ja terveenä. Mutta miksemme me suomalaiset kehu? Koska emme edes puhu. Miksi ihmeessä olisi outoa astua metroon aamulla ja sanoa vieraalle leidille, että onpas sinulla kaunis takki. Miksi, oi miksi se on niin hankalaa?

Näihin sanoihin lopetan tämän pohtimistuokion ja ajattelin kertoa vielä, että mikä minua ärsyttää vielä enemmän kuin puhumattomuus; töykeät ihmiset!

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun...

1. Kysyin kassalla minut jo ohittaneelta mieheltä, että pääsisinkö hänen eteensä, koska minulla oli ainostaan pullonpalautuskuitti. Tämä vaan tokaisi todella töykeään sävyyn : Miksi ihmeessä!? - eikä siis päästänyt ja melkein myöhästyin junastani.

2. Olin torilla myyjänä ja asiakas valitti annoksen ulkonäöstä, vaikka se oli aivan samanlainen kuin muillakin. Lisäksi annoksessa oli aivan liian vähän kalaa ja kaikki oli liian kallista ja palvelu sanoinkuvaamattoman kamalaa. .

3. Työnsin suuria painavia kärryjä ahtaalla kadulla, joka oli täynnä ihmisiä.. Väistelin minkä kykenin ja yht'äkkiä eteeni pomppasi keski-ikäinen rouva, enkä ehtinyt aivan pysäyttää kärryjäni, vaan ne töytäisivät rouvashenkilön pohkeita. Tämähän siitä tulistui ja kääntyi huutaen: HERRANJESTAS, katsoen minua samalla halveksuvalla katseellaan.

Kaikilla on huonoja päiviä, mutta ei omaa huonoa käytöstään tarvitse muiden syyksi pistää, kiitos vain..

Ainiin, tosiaan haluaisin vielä henkilökohtaisesti kiittää kaikkia 122 lukijaa ja muita ihania ihanista kommenteistanne ja tykkäyksistänne, ne auttavat jaksamaan ja piristävät kovasti!

Kalenterointia ja banaanilastuja

Hellurei,

kuulumisia aattelin vähän päivitellä ja ekana tuli mieleen kertoa se, että Keravan lukioonha meitsi sitten sisään pääsi.. Ja senhän mä oikeastaan tiesinkin, mutta ei siitä sen kummempia! Viimeaikaset päivät on kuluneet duunissa ja illat treeneissä. Eipä sitä kauheesti muuta tähän kesälomailuun mahdukkaan.. Toisaalta: kyllähän sitä on ennenkin kalenterit selätetty!

Viimeviikolla oli myös viimeinen tuntini Keravan ratsastuskoululla,. Haikeata, mutta joskus on karsittava monesta hyvästä se huonoin vaihtoehto pois, resurssit eivät voi riittää kaikkeen. Nyt loppui siis kokonaan tuo säännöllinen ratsastus, en ole vaihtamassa tallia tai hankkimassa vuokrista. Toivon, että saan kuitenkin mahdollisuuden ratsastamiseen yhden mahtavan ystäväni ponilla tai vikellyshevosillamme. Vakiotunteihin en ole palaamassa, mutta jollain rennolla issikkavaelluksella voisin joskus vielä käydä.

Kamalasti paineita loppukesän suunnittelun kannalta. Haluan todellakin nähdä kaikkia tärkeimpiä kavereitani ja siksi kalenteroin kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Tottakai haluaisin mennä myös sukulaisiani moikkaamaan, mutta olen aika tiukasti sidottu treenien ja työn puolesta tänne Etelään. Olen onneksi jo ehtinyt tehdä paljon. Kokkailu, tv-sarjamaraton, shoppailu, skootterimatka Järvenpäähän, terassikahvittelut, Venlan kanssa ulkoilu, satunnainen kuvien räpsiminen, treenipostauksen videointi, rentoutuminen ja syöminen on kuulunut rentoon lomailuuni.

Treenien osalta on sujunut todella vaihtelevasti. Välillä tuntuu, kuin mentäisiin alamäkeen, mutta toivon, ettei se ole niin. Vikellyksen puolesta kisakalenterissa koreilee tälle vuodelle vielä neljät kisat. Seuraavaksi suuntanamme on Ruotsi. Ruotsin jälkeen olisi European championships in Austria, tämän jälkeen Karjaa & syksymmällä sitten ne PM-kisat.

Olen oikeasti innostunut tästä vikellyksen markkinoinnista ja kehittämisestä ja haluaisin todella kasvattaa lajia.. Niimpä ilmoitin meidät Keravan Sirkusmarkkinoille 7.-8.9! Mahtavaa. Onko lukijoilla mitään ehdotuksia, mitä haluaisitte torikojuista ostaa perinteisten lettujen, metrilakujen ja makkaran sijasta? Ehdotuksia otetaan vastaan. (:

Tossa viimeviikolla oli lisäksi näytös Sipoon nikkilässä varsanäyttelyjen avaajana ja olihan meillä siellä mukana myös ständi ja pukki. Tosi kiva päivä, toivottavasti saatiin innostettua paljon uusia tulevaisuuden lupauksia lajin pariin. Jos joku tietää jonkun, joka haluaisi kokeilla vikellystä, niin järjestän toisen vikeltäjän kanssa vikellyksen ''tutustumiskurssin'' 13.-14.7, sekä 20.-21.7, eli kaksi eri kurssia, jonne toivotaan paljon innokkaita ilmoittautuvia! Lisätietoja saa, kun ottaa rohkeasti yhteyttä minuun, en pure.

Liiallisesti hiottu maailma

Aiheenihan oli se, miten arkiliikunta on poistumassa hyvää vauhtia yhteiskunnastamme. Jepjep. Aika hyvin osasin kiteyttää aiheeni, mutta nyt siihen vielä hieman kuvakulmia.. Kokoajan kehitettään yhä parempia ja tehokkaampia moottoreja ja kulkuvälineitä. Onhan nuo toki käteviä pitkien matkojen taittamisessa, mutta yhä useampi meistä käyttää niitä myös lyhyillä matkoilla, jotka voisi aivan mahtavasti taittaa kävellen, pyörällä tai vaikka rulliksilla.

No, tähänhän heitetään usein kiero sana, josta kukaan ei pidä, mutta jota jokaikinen on käyttänyt väärin; Kiire. Kiire on tekosyy. Jos haluaa ehtiä, niin luultavimmin ehtii tai näin minä itse haluan ainakin uskoa. Anteeksi mutta miten et ehdi käydä pyörällä keskustan apteekissa, mutta ehdit käydä autolla ja seistä ruuhkassa sen 20 minuuttia. Kröhöm, selityksen makua.

Tiedän, että nykyajan yhteiskunta vaikuttaa alitajuntaamme, mutta voimmehan me taistella sitä vastaan, sanokaa, että se on mahdollista! Sitäpaitsi, jos autoilu vähentyisi, säästäisimme siinä myös rahaa ja luontoa. Tai siis yksityisihmiset säästäisivät rahaa.. Rahaa, joka olisi pienenpieni lovi isojen yrityksien ahneissa kassoissa. Mutta koska isot yritykset hallinnoivat aika vahvasti tätä maailmaa, on mainostuskin sen mukaista, nälkähän kasvaa syödessä.

Isoihin yrityksiinhän me emme oikeastaan voi vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa itseemme. Jos liikunnan harrastaminen joskus loppuu, ei pidä unohtaa arkiliikuntaa, sillä pysymme terveinä. Pyöräile kouluun, rullaluistele kauppaan, käytä kerrostalon portaita ja vältä alituista ruuduntuijotusta, paitsi tietenkin, jos luet esimerkiksi näitä järkeviä postauksia. Älä siis vielä sulje konetta.

Nuorilla tuntuu tätä nykyä olevan todella vähän tekemistä ja olen todella usein tuossa jamassa kaverieni kanssa - Mitähän sitä nyt tekis? Leffat on jo katottu, netissä surffailtu, aurinkoa otettu ja shoppailemassa käyty.. Nääh.

No minulla olisi vihdoin ratkaisu - Asia, jonka takia moni ihminen varmaan naureskelee siellä ruudun takana minulle. Haluasin itse ko'ota suurehkon porukan ja herätettäisiin henkiin lapsuuden leikkipuistohetket! En nyt tarkoita niitä hiekkalaatikkoleikkejä, vaan esimerkiksi klassikkoja, kuten lipunryöstö, persis, kirkonrotta, polttopallo, hyppynarujutut jne. Minusta olisi mahtavaa tehdä jotain liikkuvaista ulkoilua hyvässä seurassa. Sen ei tarvitsisi kerrankaan olla mitään pakolla puurtamista, eikä kamalan tavoitteellista hikispurttaamista, vaan pelailua hyvässä seurassa. Kaikkien tylsyysongelmat olisi ratkaistu, nuoret saisivat taukoa ruuduista, kaikki pääsisivät nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja nuorillekkin tulisi sitä hyvää arkiliikuntaa. Mutta. Siinä on se mutta. Kukaan nykyajan nuori ei voi enään pelailla mitään tuollaisia. Nykyäänhän pitää nimittäin olla jo 10-vuotiaana aikuinen, jos et jo tiennyt.

Höh. Tämä 16-vuotias olisi tykännyt seurapeleistä, mutta hankala niitä on yksin pelata. Voisiko tämän yhteiskunnan kelkan yrittää kääntää kohti parempia laskuja.. Jos kokoajan yritetään hioa maailmaa paremmaksi vain yhdestä kulmasta, tulee joskus hiottua liikaa, eikä lopputulos ole alkuperäistä versiota parempi.

Miksi ihmeessä ihmisistä halutaan tehdä masentuneita ja syrjäytyneitä, voisiko joku ystävällisesti selventää?! Ja haluaisin tietää, että olenko todella ainut 16-vuotias, joka haluaisi olla vielä nuori, vai olenko vain ainoa, joka uskaltaa sanoa sen ääneen? Oli tilanne kummin hyvänsä, on se aika surullista.