Viikon 43 sanailut

!Ajastettu postaus!

Mä toivon, että jokainen yrittää ymmärtää tämän. Aina kun teistä tuntuu, että joku on saanut jotain elämässään ''ilmaiseksi'', niin muistakaa tämä. Ette voi koskaan tietää, mitä taustalla tapahtuu.

Syy siihen, miksi lähdin pois

! Ajastettu postaus ! Kirjoitettu 16.10.2016


Moi.

Tää on nyt taas yksi niistä postauksista, jonka julkaiseminen pelottaa ihan törkeesti. Oon miettinyt aihetta jo pidemmän aikaa - en vaan oo saanut ajatuksistani muodostettua mitään järkeenkäyviä lauseita saati sitten kokonaista postausta. Toivottavasti joku pystyy edes jossain määrin ymmärtämään mun tuntemuksia, koska.. noh, vertaistuki olisi ihanaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mulle on jotenkin aina ollut tosi luonnollista pyrkiä tekemään mahdollisimman paljon - mahdollisimman hyvin. Oon pienestä pitäen ehkä tiedostamattomasti ajautunutkin tietyissä asioissa sellaiseen suorittamiseen ja perfektionismin tavoitteluun..., johon jotkut teistäkin ovat saattaneet ehkä törmätä. Perfektionismi ei itsessään ole paha asia, mutta yhdessä suorittamisen kanssa siitä voi tulla kovinkin vaarallinen yhtälö. 

Mitä suorittaminen mun tapauksessani tarkoittaa? Se tarkoittaa sitä, että oon aina jossain. Mistä kertoo se, että joka kerta kun olen kotona vaikka viikonloppuaamuisin mun vanhempani tai veljeni ihmettelee suureen ääneen tätä tapahtunutta ihmettä: Miten voi olla mahdollista, että Hetakin on kotona? Usein mulla siis todellakin on kalenteri niin täynnä. että käyn kotona lähinnä nukkumassa. 

On siis mulle hyvin normaalia, etten kauheesti ehdi viettää aikaa kotona. Uskon, että mun perheeni ja ystäväni ovat jo hyvin tottuneet tähän. Mun elämä kun on jo ala-asteelta lähtien ollut sitä paikasta A juoksemista paikkoihin B,C,D ja Ö - näin vähintäänkin. Miksi näin? Oon tullut siihen tulokseen, että vuorokaudessa on vaan liian vähän tunteja, koska a) jos haluat kehittää itseäsi jossain, tarvitset toistoja ja b) jos haluat kehittää itseäsi monessa eri asiassa, tarvitset vielä lisää niitä toistoja. Ennen sinkoilin eri harrastusten ja koulun välillä, näin vanhemmiten kuvioihin on tupsahdellut myös muita ''juoksevia'' ja hoidettavia asioita.

Mistä kertoo, että vaikka olen kirjoittanut ylös ''kaikki'' hoidettavat asiat, juolahtaa mieleeni usein ajatus lähettämättömästä sähköpostista aivan yht'äkkiä, kun olen suorittamassa jotain aivan muuta. Lisäksi "rentoutuessani" muistan neljä asiaa lisää, jotka on muistettava organisoida tai tehdä. Mistä kertoo, että sekä kalenterini, tietokoneeni kansi sekä radioni on liimailtu täyteen post-it-lappuja? Olen myös muun paperin ja yliviivaustussien suurkuluttaja.

Enkä taida useinkaan pysähtyä tekemään mitään asiaa yksikseensä, vaan termi ''multitasking'' kuvaa elämääni pelottavan hyvin.

Olen saanut sellaisen käsityksen, ettei kukaan perfektionisti halua myöntää oikeasti olevansa perfektionisti, koska epäonnistumisen pelko kasvaa näin ollen entistä suuremmaksi. Täydellisyyden tavoittelijoiden maailma on rakennettu usein kehujen ja onnistumisten päälle, eikä identiteetistä ole helppo luopua. Mikä on mun henkilökohtainen mielipiteeni, olenko perfektionisti? No, enhän mä voi sitä kieltää. En tykkää alisuoriutua, koska koen niin suurta tarvetta muiden miellyttämiseen - ja yleensä alisuoriutuminen jossain tehtävässä - oli se sitten koulutehtävä, urheilusuoritus tai duunijuttu - tuppaa tekemään ''pahaa'' jollekkin toiselle. 

Jos ylipäätään asiat on mahdollista hoitaa hyvin, miksi tekisin ne huonosti? Jos itsestään voi antaa hyvän vaikutelman, miksen tekisi sitä? Jos voin tekemiselläni vaikuttaa toisen mielialaan joko positiivisesti tai negatiivisesti, miksi valitsisin jälkimmäisen?

Ehkä suurin syy, miksi pidän tästä piirteestä, löytyy juurikin äskeisestä lauseesta: koska tekemällä asioita hyvin voin vaikuttaa jonkun muun ihmisen mielialaan. Ja mun mielestä elämässä on oikeesti parasta se, kun saa jonkun toisen voimaan hyvin. 

Suoriutujista ja perfektionismiin taipuvaisista henkilöistä syntyy helposti yli-ihmisen vaikutelma. Mä tiedän, että kovin moni näkee mutkin sellaisena. Oon puhunut ko. asiasta monen ystäväni kanssa ja olen yllättävän monesti kuullut tavallaan kehuja siitä, kuinka tunnun saavan niin hirveästi aina aikaan - samalla, kun joku toinen "ei tee mitään". Totuushan on kuitenkin se, että se juokseminenkin vaatii jossain vaiheessa veronsa.

Mutta miksi ihmeessä otin aiheen nyt esille? Mua pelottaa, etten tiedä missä mun raja menee. Mun verkkokalvoille on ikuisesti jäänyt muistijälkiä muutamasta tilanteesta, joissa lähes poikkeuksetta vanhemmat (suhteessa, eli mun ikään ainakin +15v) ihmiset ovat sanoneet vähän eri sanoilla ikään kuin varoituksia siitä, ettei kaikkea kannata ottaa niin turhan vakavasti - tai ettei sitä rimaa kannata aina asettaa niin ylös. Vielä enemmän oikeestaan kun ne sanat, mulle on mieleen jäänyt se sellainen huolestunut katse, joka niillä kaikilla on ollut sanoessaan tämän... Aivan kuin ne olisi oikeasti halunneet sanoa mulle jotain tosi tärkeää.

Kaikista oudointahan tässä on, että noi kaikki ihmiset, jotka ovat ton mulle sanoneet, ovat olleet ns. puolituttuja - siis ihmisiä, jotka ovat parhaimmillaan seuranneet elämääni sen vajaan 90 minuutin ajan ennen kyseistä kommenttia. 

Miten hyvä ihmistuntemus pitää olla, että voi osua noin oikeaan? Vai onko se vaan niin selvää? 

Oonko mä kävelevä aikapommi? 

...

Mistä se kertoo, että ''tuntemattomat'' yrittää hidastaa mun vauhtia?

Nää on vaikeita kysymyksiä, koska kuten jo postauksen alussa mainitsin, tästä on tullut mun pienen elämäni aikana suuri osa mun persoonaani. On tosi vaikea yrittää hiljentää tahtia, kun auto ei ole vielä jättänyt tielle. Entäs jos se jossain vaiheessa tekeekin niin? 

Varmasti kyse on myös siitä, etten uskalla luopua noista piirteistä, koska ne tekee musta mut. Jos mä en hoida tiettyjä asioita, kuka ne hoitaa? Jos mä en enää joka paikassa, mitä musta jää jäljelle? 

Muutos on kovin vaikeaa, koska vastassa olisi pieni identiteettikriisi.

Te ette edes halua tietää, mitä kaikkea oon jo saanut mun kalenteriini loppuvuodeksi + hamaan tulevaisuuteen...

Viikon 42 sanailut

Viikon sanailut ovat palanneet! Jee!

Olkaa hulluja ja muuttakaa maailmaa. Mä tiiän et te pystytte siihen.

Innostusta ja tsunamipainajaisia

Heips.

Tästä taitaa tulla enemmän sääntö kuin poikkeus kirjoitella näitä tekstejä myöhään iltasaikaan... Toivon kuitenkin kovasti, ettei se nyt nakertaisi tekstini laatua - ja kykenisin pysymään lähestulkoon kaidalla tiellä ajatusteni kanssa. Koulu on multakin nyt tosiaan paketoimista (lakitusta) vaille valmis ja ai että olen onnellinen! On hieno tunne saada asioita päätökseen. 

Asioiden päättäminen ei kuitenkaan tarkoita laakereillaan lepäämistä, sillä mikään ei ole koskaan valmista ja erilaiset asiat vain odottavat tekijäänsä. Oon hoidellut erilaisia urheilu-uraani liittyviä juttuja, duunihommia, suoritellut autokoulun vikaa vaihetta ja toki viettänyt aivan liikaa aikaa koneen ääressä reissuasioita hoitaen. Mä jotenkin ajattelin, että ''vaan lähen'' sinne reissuun, mutta eihän se ihan niin mennytkään... On vaan sellanen pieni pakkomielle ottaa kaikista mahollisista asioista selvää ennen lähtöä - koska haluaa varautua kaikkeen. Sairaan siistiä, mutta oikeesti: ihan sairaan pelottavaa. Nyt on kuitenkin matkasuunnitelma tehty ja parit majoituksetkin jo varattu. Katotaan, että kuinka monet tsunami-, ynnämuupainajaiset ehdin nähä viel ennen trippiä...

Vähän siis ehkä stressi painaa, mutta eiköhän se siitä pikkuhiljaa hälvene! En vaan voi tajuta, että oon oikeesti tekemässä jotain tämmöstä. Ihan hullua.

En kuitenkaan asettanut rimaa hirveen korkealle mun bucket listin kanssa: Aika hyvin noi pitäis olla suoritettavissa kuukauden sisällä!

Veikkauksia - kuinkakohan monta saan suoritettua? Toivottavasti ainakin viimesen...

Innoissani olen toki myös kaikesta, mitä olen järjestänyt pääni menoksi kun palaan... Koska sitten kun on taas akut latailtu, voi täysin sielun ja ruumiin voimin aloittaa taas uuden kauden rakentamisen - uusilla pienillä twisteillä tietty varustettuina! 

 - koska vaihtelu pitää mielen virkeänä ;)

Vapaus

Moikka.

Palailtiin tuossa taas kauden viimeisistä kisoista Tanskasta ja ah, tää tunne on aivan ihana. Kisakausi on aina pitkä ja aiheuttaa tiettyä stressiä (maalis-lokakuu...) ja tunne on kuin kivi olisi vierähtänyt sydämeltä - eritoten kun kisat menivät tosi hyvin! Olin iloisesti yllättynyt, miten hienosti koko Suomen tiimillä sujui kisoissa. Henkilökohtaisesti saan tietysti eniten kiksejä siitä, kun nään mun omien junnujeni tekevän hienoja suokkia... Niitä vaan jännittää aina niin paljon! Ei sitä tunnetta voi kuvailla. Se pitää kokea. 

Mun omista suorituksista tyytyväinen olin kolmeen neljästä, joten omallakin kohdalla sujui ihan kiitettävästi. Varsinkin tekninen oli erittäin positiivinen yllätys - varmaan paras koko kaudella (No siihenhän ei paljoa vaadittu... :D:D).

Kiinnostaisiko teitä lukea jos tekisin jonkunnäköistä summausta tästä kaudesta? Fiiliksistä ja tuloksista?

Fiiliksissä olen myös aivan nurkan takana siintävästä vapaudesta. Mulla on enää YKSI koe huomenna, jonka jälkeen olen vapaa kuin taivaan lintu. Sairaan siistiä.

Vapautta kestää Keravalla sellaisen puolisentoista viikkoa, jonka aikana pitäisi suorittaa kilometrin mittaista todo-listaa, jossa koreilee muun muassa uuden kyyrin suunnittelua ja musiikkien etsimistä (kyyri pitäisi olla valmiina kun palaan, musiikkien kera tietty...), paniikinomaista pakkausta ja tyttöjen treeniohjeistuksen tekoa. Olen luonut neljälle viikolle treenisuunnitelmat valmiiksi, nyt pitäisi vaan vielä hioa pieniä ohjeistuksia sekä koutseille että tytöille, kirjoittaa oheislistoja ja ''kotitehtäviä'' ylös.

Yee! Ja mites hei, haluatteko että kirjoittelen joitakin lyhyitä postauksia myös reissulta mikäli saan koneen käsiini? Laitan varmaan kuitenkin muutaman postauksen ajastuksella tulemaan, mutta mites reissupostausten/-päivittelyn laita?

Nauttikaa ihanuudet tästä auringosta!

Siis miksi ihmeessä juuri vapaaottelu?

Hellurei.

Palailin nopeammin kuin lupasin, sillä esseekoehan on vielä (taas) edessä... Mutta sehän ei haittaa ketään! Nyt on jotenkin todella kova hinku kirjoitella - käytetään se siis hyväksi.

Ajattelin tänään rustailla aiheesta, joka on ehkä jäänyt monelle lukijalle hieman pimentoon tässä viime kuukausien aikana... Aiheesta, josta olen kuitenkin sanasen siellä täällä maininnut. Aiheenani tänään siis vapaaottelun (ja yleisesti ottaen kamppailulajien) treenaaminen - eli mitä ihmettä ja miksi ihmeessä.

MISTÄ KAIKKI ALKOI?

Musta tuntuu, etten ole tainnut täällä blogissa edes mainostaa kummemmin tarinaa, jonka kautta eksyin kamppailulajien kummalliseen maailmaan. Lyhyesti juttu meni niin, että koska rakastan haasteita, ostin kesällä läheiselle kamppailusalillemme kahden viikon ajalle kymppikerran kortin, joka käytännössä pakotti mut sen kahden viikon aikana raahautumaan viisi kertaa viikossa eri kamppailulajien treeneihin. Vaikka tosiaan pyrin yhä enemmän siihen heittäytymiseen elämässä, oli varsinkin se ensimmäinen viikko aika kulttuurishokki: vieras paikka, vieraat lajit ja vieraat ihmiset ympärillä... Olin varmaan aika koominen näky. Osaan treeneistä sain pari kaveriakin onneksi matkaan mukaan - kiitokset myös heille! 

Koska olen aivan tajuttoman kiinnostunut kaikesta uudesta ja erilaisesta, hurahdin tietysti ajatukseen kamppailutreenaamisesta heti kättelyssä. Kävin muun muassa aamutreeneissä seitsemältä ennen duuneja, koska se vaan oli niin tehokasta ja niin siistiä. Kahden viikon pintaraapaisun jälkeen en voinut jättää hommaa sikseen... tai kuten koutsillani on tapana sanoa: ''Heta vaan unohti poistua''. 

Ever since, olen treenaillut kyseisellä salilla muutaman kerran viikossa, sekä tekniikkaa että yleismaallista perustreeniä oheisten muodossa. Tällä hetkellä treenailen kaksi kertaa viikossa pääasiassa vaparikisaajista koostuvan ryhmän kanssa (tekniikka + oheiset) sekä peruskursseilen vapaaottelun ja brassijujutsun (käytännössä mattopainia) muodossa. 

MITÄ SE ON?

Niin juu, pitäisiköhän tässä vaiheessa vähän availla tavallisille tallaajille ko. lajien sisältöä? En tosiaan voi kutsua itseäni missään suhteessa ekspertiksi tällä parin kuukauden treenaamisella, joten lainaan ilomielin Wikipedian artikkelia välttääkseni pahimmat asiavirheet: ''Vapaaottelu eli Mixed Martial Arts (MMA) on yleisnimitys erilaisin säännöin kilpailtavalle täyskontakti-kamppailu-urheilulajille, jossa on yhdistelty tekniikoita monista perinteisistä kamppailulajeista. Vapaaottelussa tavallista on, että säännöt sallivat monipuoliset pysty- ja mattotekniikat, iskut ja lukot.'' Eli lyödään, potkitaan ja painitaan - ja pyritään välttämään toisen osumia.

MIKSI HARRASTAN?

Monipuolisen urheilutaustani siivittämänä en voi kun jatkaa samaa vanhaa mantraani siitä, kuinka kaikki urheilu tukee toista. Vaikka lajit ovat kovin erilaiset, tarvitaan molemmissa esimerkiksi nopeusvoimaa, ketteryyttä, hyvää reaktiokykyä, toisen liikkeen vastustamista sekä tietysti jäätävän hyvää kehonhallintaa. Paitsi että voin kehittää itseäni fyysisesti, on olemassa muitakin hyviä puolia... On tuo porukka kyllä niin superi, ettei mitään rajaa, Oon edelleen todella otettu, että saan mahdollisuuden treenata noin hienojen ihmisten ja taitavien urheilijoiden kanssa. Jos joku teistä lukee tätä, niin kiitos. Kiitos, että ootte tarjonneet mulle mahdollisuuden päästä näkemään tämänkin urheiluympäristön sisään - ja kiitos, että ootte jaksaneet - ja jaksatte edelleen - kädestä pitäen selittää ja opettaa untuvikkoa, joka on useimmiten vieläkin pihalla kuin lumiukko, 

Vielä yksi syy - tai oikeastaan henkilö -, joka on saanut mut tähän pisteeseen on kaiken alulle paneva voima, kisapoppoon luottokoutsi Edla. Yksi piirre, jota mä kaikista eniten valmentajassa arvostan on omistautuminen ja tässä on yksi henkilö, joka todella omistautuu duunilleen ja tekee sitä oikeasti sydämellä. Kaikki ne, jotka yhtään tuntee mua urheilijana tai ihmisenä tietää mahdollisesti, että tää on yksi asioista, joka motivoi mua kaikista eniten. Mikäli mulla on valmentaja, jonka tiedän panostavan muhun, oon valmis myös itse antamaan kaikkeni - koska oikeasti, se on vähintä mitä voin tehdä.

Kiitos. 

Kamppailu-urheilu on opettanut mulle ihan hirveästi uusia asioita. Oon tietysti oppinut, kuinka periaatteessa voisi tai pitäisi lyödä ja potkia. Olen myös oppinut erilaisia painipositioita ja lukkoja. Kamppailulajien treenauksen myötä olen myös oppinut uusia kehonpainoharjoitteita ja oppinut esimerkiksi voimaharjoitteiden tekniikkaa. Tää ympäristö on riepotellut mua ympäriinsä ja ilman tätä ''kokeilua'' en olisi luultavasti koskaan (tai ainakaan vielä) päätynyt kokeilemaan yin-joogaa tai seinäänpotkimista. Tää on myös kevyesti aina välillä muistuttanut siitä, kuinka erilaista tyttöjen ja poikien kanssa treenaaminen on... :D enkä nyt tarkoita, että kumpikaan olisi toista huonompaa. Se vaan on... No, hyvin eri tyylistä.

Lopuksi vielä: kamppailu-urheilun plussat ja miinukset

Aloitetaan huonoista puolista:

-Päälajini kannalta otteluasento epäedullinen (jäykistää yläselän ja hartiat --> hartiat korvissa)

-Osumamahdollisuus molemmilla osapuolilla (en pidä väkivallasta, enkä kykene tahallisesti satuttamaan toista. Lisäksi itsensä rikkominen aina välillä kauhistuttaa)...

Ja päästään plussiin!

+Kovaa ja monipuolista fyysistä treeniä

+Mahtava ilmapiiri, porukka

+Voimistelutausta tekee kaiken oppimisesta luultavasti kovasti helpompaa

+Fiilis tilanteen voittamisen jälkeen

+Tunne, kun voi edes jollain tasolla/joissain asioissa pistää pari kertaa isommalle miehelle kampoihin 

+Avartaa jälleen maailmankatsomusta

Ehdoton plussa on myös se, että ''vapaaottelun treenaaminen'' kuulostaa järjettömän siistiltä.

http://mmaquotes.blogspot.fi/

Miksi mä siis harrastan tätä? Ei oikeasti mitään valtakunnan hajua. Hullujen hommaa, mutta niinhän on moni muukin asia. Ehkä kaikista eniten vaparissakin kiehtoo se, kuinka fiksusti sitä voisi oppia ''pelaamaan''. Mitä paremmin oppisi lukemaan vastustajaa, sitä helpompi kaikki tulevat iskuyritykset olisi kääntää omiksi voitoikseen... Hah, no kai kaikesta saa haaveilla. 

Tässä oli kuitenkin ihan lyhyt selostus kamppailulajijutuista ja niiden kietoutumisesta mun omaan elämääni. Toivottavasti jaksoitte lueskella ja tykkäsitte! Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan ajatuksia (oliko kiinnostavaa/tylsää, miksi?) tai kysymyksiä aiheeseen liittyen, joten käytäthän sanavapauttasi ja täytät kommenttikenttään jotakin!

Ps. tarinan opetus: Astu ulos sieltä mukavuusalueeltasi kuin olisit jo. Sen ulkopuolella odottaa paljon hyviä asioita. 

Mun pää on aivan tyhjä

Työnnän oven kiinni ja kuulen lukon loksahtavan omalle paikallensa. Ilma melkein jo kirpaisee, pakottaa laittamaan huivin tiukemmalle. Silti aurinko hymyilee ja kiitollisuutta on ilmassa. 

Nyt mun mielessäni pyörii vaan erilaiset tekstin analysoinnin muodot... Rakenne, kieli, ulkoasu, tyyli ja tyyppi. Sana- ja lausetaso, äännetaso. Sanavalinnat ja adjektiivit, sanojen päätteet....

Palaillaan kun kirjoitukset on jälleen selätetty!


Siihen asti, muistakaa olla kiitollisia ja nauttia näistä ihanista säistä <3