Määritteleekö mitalimenestys urheilijan?

Moikka. 

Luin tänään aamulla jutun paikallislehdestämme, jossa oli annettu arvosanat osalle Rion suomalaisista urheilijoista (huomisessa lehdessä arvostellaan loput...). Arvosanoja oli pikaisella vilkaisulla välillä 6-9 (haarukka 4-10) ja ne oli annettu ilmeisesti sijamenestyksen perusteella. Oikeastaan heti kun näin jutun, mulle tuli tosi paha mieli. Tiedän, että urheilijoita on aina arvosteltu varsinkin median toimesta, mutta millä eettisellä mittakaavalla se on oikein - ketään kohtaan? Jos joku urheilija on tehnyt töitä unelmansa eteen tuhansia tunteja ja monia vuosia - kenen oikeus on tulla penkkiurheilijana sanomaan hälle yhtään mitään - saati sitten arvostella "kouluarvosanoin" lehtiartikkelissa?

Ajatteleeko kukaan lapsia?

Eihän tuo toki ollut ensimmäinen tai viimeinen kerta kun huippu-urheilijoita lytätään. Onko kukaan kuitenkaan sattunut ottamaan huomioon, että sanoilla ei ole mitään merkitystä, jos teot kertovat muuta. Nuorille opetetaan, että voittaminen ei ole tärkeintä - mutta mitä korkeammalle urheilussa nouset, tuntuu että se on loppujen lopuksi ainoa asia, millä on muille väliä. Sponsorit, medianäkyvyys, Suomen kansa. Jos mitaleita ei tipu, olet roskaa. 

Tämä heijastuu myös nuorisourheiluun, sillä hehän ottavat mallia niistä huippu-urheilijoista. Ja helpoin tapa seurata näitä huippuja on usein se nykyajan nuorison toinen puolisko, some. Vaikka urheilijoiden itsensä tärkein tavoite ei olisi voitto (eikä usein olekaan, koska voittaminen ei toimi  hyvänä pitkän tähtäimen motivaattorina), saattaa media antaa sellaisen kuvan. Mediakritiikistä puhutaan, mutta puhutaanko tarpeeksi?

Mulla on huoneeni seinällä 75 ruusuketta. Myös mitaleita ja pokaaleita löytyy lipastojen päältä keräämässä pölyä. Mä olen Suomen kisojen monien sijoitusten lisäksi voittanut ja sijoittunut sekä Ruotsin kansallisissa, että Euroopan kv-kisoissa (Unkari, Belgia, Tsekki). Mä olen edustanut Suomea niin PM-, EM- kuin MM-kisoissakin. Oon myös esiintynyt niin Suomen kuin Vironkin Horse Show'ssa, Hepat Stadikalla - tapahtmassa ja erinäisissä muissa happeningeissa. Musta myös kuvattiin jakso Ystäväni Hevonen -nettisarjaan. Mä olen siis päässyt tekemään ties mitä ja mun ''urheilu-cv'' näyttääkin aika hyvältä. 

Nää on kuitenkin asioita, jolla ei oo mulle henkilökohtaisesti kauhean isoa merkitystä. Tiedän, että kuulostaa kliseiseltä sanoa tuollaisten ''meriittien'' jälkeen, että voitolla ei ole väliä, mutta teidän täytyy tajuta, että tavoittelemalla vain voittoa ei voi päästä kovin pitkälle. Kaikelle on aikansa.

Mua kuitenkin pienimuotoisesti ärsyttää se ajatusmailli, jonka mukaan urheilijaa pidetään ''hyvänä'' lähinnä saavutettujen meriittien takia. Tuntuu, ettei arvostusta varmaan heruisi, jos ei olisi voittanut sitä ja tätä ja tota. Miksi elämme maailmassa, jossa arvoa annetaan vaan sille että olet parempi kuin muut - ei sille, että voisit vaikka kilpailusuorituksessa ylittää itsesi? Kilpailusuoritus on anyway vain murto-osaakin pienempi hetki urheilijan elämästä - ja maailmassa on niin paljon tärkeämpiäkin asioita.

Palatakseni taas Rioon... ymmärrän toki sen, kuinka moni suomalainen haluaisi Suomen menestyvän maailmalla ja saavuttavan sellaisen korkeamman ja arvostetumman aseman urheilun kentällä... mutta mikäli suoritus ei syystä tai toisesta mene nappiin, miksi ihmeessä koko urheilija pitää lytätä huonona ja arvottomana kuin märkä rätti suorituksen jälkeen? Ketä se auttaa? 

On hienoa, jos omalla menestyksellä voi nostaa jonkun lajin arvostusta Suomessa, tai Suomen arvostusta jossain lajissa ulkomailla, mutta minusta on väärin a) ylipäätään korostaa tätä ainaisen kilpailuvertailun kulttuuria ja b) leimata joku urheilija huonoksi/epäonnistuneeksi yhden suorituksen/kilpailun takia. 

Haha, bongasin tämmösen mun blogista. Jokainen voi harrastaa vähän matikkaa ja laskea, montako ruusuketta on neljässä vuodessa tullut lisää.

Kävin pitämässä kesällä Tampereella luennon, jonka aiheena oli menestys. En tiedä kuinka monen pienen vikeltäjän odotukset petin, kun en kertonutkaan syvällistä analyysia omasta treenistäni minkäkin vuoden aikana. 

En tehnyt niin, koska menestys on muutakin kuin sijoituksia ja mitaleita. Ja kuten aikaisemminkin jo mainitsin, pelkkä kullankiilto silmissä ei välttämättä kovin kauas harppailla. Motivaatio täytyy löytää jostain muualta ja - valitettavaa kyllä - jokaisen on itse raivattava polkunsa. 

Menestys on itsensä kehittämistä, uuden oppimista, kestäviä ystävyyssuhteita, onnellisuutta, hyvää itsetuntoa ja muiden auttamisen iloa. Menestys on sitä, kun saa tehdä mitä rakastaa ja voi hyvin.

Vaikka media tai yhteiskunta tuntuisi vaativan mitä, mä voin syvällä rintaäänellä kertoa, ettei sillä ole loppujen lopuksi mitään väliä. Älkää päästäkö niitä sijoituksia liian syvälle, vaan tehkää sitä, mikä on teistä siistiä. Urheilkaa, koska se on kivaa. Kilpailkaa, koska tykkäätte esiintyä. Ja ennen kaikkea, tavoitelkaa OMAA kehitystä. 

Pyrkikää olemaan parempia kuin olitte eilen - ei parempia kuin kaveri tänään. 

koska vain sillä tavalla te voitte oikeasti menestyä.

Rakkaat ja Belgia <3

Aamen. Löytyykö muilta urheiluhulluilta mielipiteitä asioista?

Reissuvinkkejä Kaakkois-Aasiaan?

Budapestin reissulta 2014

Moikka! 

Koska tiedän, että internetin ihmeellisellä maailmalla on suuri voima, ajattelin kokeilla sitä ihan huvikseni. Kuinka moni teistä on käynyt jossain puolella Kaakkois-Aasiaa matkustelemassa? Tiedätkö sieltä jonkun erityisen paikan, joka oli niiiiin kertakaikkisen upea ja mahtava, ettei sanat edes riitä? 

Mikäli tiedät jonkun kokemisen arvoisen jutun Indonesia/Malesia/Thaimaa -akselilla, pyytäisin kovasti jakamaan sen. Oli se sitten näkemisen arvoinen luonnonpaikka, aivan mahtava majoitus tai kertakaikkisen silmiä avaava aktiviteetti, pyydän kertomaan sen. 

Reissua siis pläänäillään lokakuun puolesta välistä marraskuun puoleen väliin. Tavoitteena löytää aikaa sekä siisteihin kokemuksiin että rentoon chillailuun ja nollaukseen. Kaikki ehdotukset otetaan ilomielin vastaan. Tietysti jos tulee jotain muuta huomioon otettavaa (vinkkejä, ''älä-tee-näin''-asioita, ''muista-ainakin-tämä'', ym.) tällaista reissua varten, voi nekin rustata kommenttiboksiin!

...Koska tiedän, että parhaat paikat löytyvät aina puskaradion kautta. :-) 

Kiitos <3

Bongasitko jo Iltalehdestä?

Moikka.

Koko ajan tapahtuu niin paljon, etten oikeasti meinaa taas perässä pysyä - saati sitten ehdi tänne blogiin mitään päivitellä. Kalenterin sivujen riveiltä loppuu tila ja meitsiltä muisti, mutta ei haittaa ollenkaan, sillä nautin täysin siemauksin. Aina välillä tulee jopa sellainen tunne, että koska kaikki elämä ympärillä on niin sairaan siistiä, niin mistä viitsii jäädä pois? Miten on mahdollista laittaa tärkeysjärjestykseen asioita, jotka kaikki ovat mulle äärimmäisen tärkeitä? 

Kävin eilen Suomenlinnassa piknikillä kahden huippuihmisen kanssa. Istuimme aluksi meren ääressä kalliolla, josta sateen sattuessa siirryimme jonkun vanhan linnoituksen suojaan sellaiseen pieneen koloon, johon juuri sopivasti sai tungettua kolme ihmistä kitaran ja evästysten kanssa. Syömisen ja jutustelun lisäksi harrastelimme ihanien vanhempien suomibiisien laulua... Eikä sitä fiilistä voi sanoin kuvailla. Niin siistiä, upeeta, mahtavaa. Ihanat ihmiset, ihanat biisit, ihanat hetket. Näillä haluan elämäni täyttää. Kiitos Eve ja Venla.

Kävin viikko takaperin elämäni ensimmäisessä Yin-joogassa. Kokemus oli kovin rentouttava ja samalla niin pysäyttävä - oli ihana vaan olla hetki niin, ettei kukaan vaadi sulta mitään. Kuin olisi leijaillut sellaisessa omassa pienessä kuplassaan venytetyn hetken ajan. Yin-jooga on siis sellainen meditatiivisempi joogan muoto, joka ainakin meikäläiselle sopi kuin nenä päähän. Ei tarvinnut vääntäytyä väkisin vaikeisiin asentoihin tai solmia itseään lopulliseen umpisolmuun, vaan reilun tunnin ideana oli vaan saada mieli tyhjäksi ja kroppa rennoksi. Ei kyllä jäänyt vikaksi kerrakseni.

Olen tässä hiljalleen alkanut nauttia myös pysähtymisestä. On ihanaa mennä koko ajan, mutta on kovin tärkeää osata myös himmailla ja pysähtyä kun siltä tuntuu. On tärkeää osata kuunnella omaa kroppaa, koska kukaan muu ei voi kertoa, miltä susta tuntuu - tai pitäisi tuntua. Kukaan ei voi tuntea sua paremmin kuin sä itse. Pysähdy joskus kuuntelemaan, että miltä susta oikeasti tuntuu - niin kehon kuin mielenkin tasolla. 

Mitä enemmän juoksee, sitä enemmän kaipaa myös palautumista & tässä pitkän kisakauden ja hektisen elämän riepottelemana oon vähän suunnitellut mun rakkaan serkkuni kanssa kuukauden irtiottoa syksyllä Aasian suuntaan. Ei vielä tarkempia hajuja, että minnekköhän lähdetään, mutta mun toiveita olisi löytää sekä seikkailuja että rentoutumista. Katsotaan, että minne kaikkialle loppujen lopuksi päädytään!

Olin puhunut viime viikolla yhden ystäväni kanssa mun matkasuunnitelmista ja siitä, kuinka elämässä kannattaa tehdä asioita sillä YES-man-meiningillä. Tänään sain tällaisen viestin:

''Hei Hetu. Sä inspiroit mua.''

...

''Mä lähen lokakuus au pairiks Englantiin näillä näkymin.''

Mä oon jotenkin niin kovin iloinen. Musta tuntuu, että asia, josta tuun kaikista eniten tässä elämässä iloiseksi on se, että voin inspiroida jotakuta toista löytämään elämäänsä iloa, seikkailuja ja kokemuksia. Mä oon aina halunnut olla se ihminen, joka luo ympärilleen sellaisen positiivisen ringin. 

Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

Kiitos kauniista sanoista ystävä. Kiitos kauniista sanoista kaikki Aulangon kisoissa kehuneet.

Kiitos kauniista sanoista Suomenlinnan raksamiehet.

En halua sanoa muuta kuin että...

Uskalla innostaa ja uskalla innostua. Uskalla inspiroida ja uskalla inspiroitua. Mitä enemmän annat, sitä enemmän saat.

Otsikot ovat yliarvostettuja

Moikka ystäväiset! Nyt vaan ihan lyhyt postaus...

Mitä olen puuhastellut lately?

-Lukenut kirjoja

Olen stressin luomuhoidon ja Kaisa Jaakkolan mahtavien opusten lisäksi lukenut pari erittäin lämpimästi suositeltavaa teosta, joista ensimmäinen on Kiinnostavan ihmisen käsikirja ja toinen Urheilijan taivas + helvetti. En nyt ala turhaan näistä paasaamaan..., Mutta kannustan edelleen sihen itsensä kehittämiseen ja kirjaston suurkulutukseen - koska sä voit.

-Tutustunut Helsinkiin

Vietimme eilen rentouttavaa saunailtaa duuniporukan kanssa Rastilassa - ja voi miten ihana paikka se olikaan! Hyvä seura, ruoka ja ympäristö - mitä muuta ihminen voikaan toivoa? Tänään vietin päiväni serkkuni kanssa ympäri Helsingiä sompaillen: hengailimme (ja söimme) mm. keskustassa, Kauppatorilla, Kaivarissa ja Hernesaaressa, mistä viimeiseksi mainittu oli itselleni aivan uusi tuttavuus. Voin kuvitella, että erityisesti ilta-aikaan paikka on varmasti todella kiva paikka vaan sellaiseen yleiseen hengailuun ja illan istumiseen.

-Käynyt Tampereella valmentelemassa

Pidin Tampereella viime viikonloppuna kolmen päivän mittaisen kurssin, joka rakentui pääosin ilmaisun ympärille. Treenejä pidettiin voimistelusta lajitreeniin, vapaasta improsta tiukkoihin teoriasessioihin. Pidin myös luennon, jossa avasin vähän ajatuksiani menestyksestä ja omasta matkastani vikellyksen urapolulla. Itse ainakin tykkäsin kovasti (kuten aina) olla valmentamassa, ja toivon että tytöillä oli vähintään yhtä kivaa. Se ''kivuus'' on kuitenkin se kaikista tärkein asia - oli laji mikä hyvänsä.

-Harrastanut lihashuoltoa

Opin pari viikkoa takaperin availemaan selästäni niitä triggerpisteitä tennispallon avulla. Lisäksi sain aivan korvaamattoman hyvää lihashuoltoa ja neuvoja vieraillessani Tampereella. Kyllä sitä jotenkin vanhetessa oppii arvostamaan sitä kehoa aivan eri tavalla - kun sen saumaton toiminta tilanteessa kuin tilanteessa ei olekaan enää itsestäänselvyys.

Mitä on tulossa?

-Kahdeksan päivän duuniputki

Loppurutistus.

-SM-kisat, joissa en kilpaile

Hevosongelmia, osalla vikaa jaloissa, osalla päässä. En voi siis kilpailla SM-mitaleista tänä vuonna. :(

-Kesälomaviikko

Duuniputken ja opiskelujen alkamisen välissä mulla on yksi viikko lomaa. Jee, kesäloma!! Katotaan nyt, että kuinka täyteen mä saan sen viikon tungettua...

-Koulun alku

Siiiis waaaat? Näin nopeasti?!

-Videoprojekti

Näillä näkymin osallistun yhden keravalaisen tapahtuman mainosvideoon esiintyjän osassa... Pidetään aihe kuitenkin toistaiseksi hämärän peitossa, kunnes kuulen aiheesta lisää.

Niitä ja näitä, hyvin nopeasti kelailtuna. Aika juoksee, eikä edes ajatuksia ehdi saada kiinni. Joskus asioita muistaa, useimmiten ei. Antakaa armoa ja nauttikaa kesästä. Meikä lähtee nyt valmistautumaan henkisesti ja fyysisesti tulevaan kahdeksaan päivään. Tsau!

Kuulumisia: Sekaisin urheilusta

Moikkismoi, pitkästä aikaa täällä taas. Mä oon jotenkin ihan hypenä yhestä oheistreenaamiseen liittyvästä asiasta, mutta otetaan tähän alkuun ensin vähän muita juttuja... Eli mitä mä olen oikeastaan puuhaillut Flyingen jälkeen? 

Enimmäkseen mut on löytänyt joko töistä, treeneistä tai valmentamasta, mutta olen myös pienissä väleissä ehtinyt tapailla kavereita, lukenut muutamia superhyviä kirjoja, ostanut yo-mekon, käynyt Hämeenlinnassa valmentamassa ja aloittanut henkisellä tasolla uskonnon itsenäisen kurssin suorittamisen... Tai noh, oonhan mä siitä jo 30 prosenttia ensimmäisestä tehtävästä (/13) tehnyt. Että tsempit vaan muille kesäopiskelijoille - täällä käydään samaa kamppailua. 

Ai juu, ja olenhan mä fanipostiakin saanut! Jotenkin niin hellyyttävää ja sympaattista, että joku haluaa lähettää _mulle_ fanikirjeen - ja vielä piirrustuksen kera! Sydän sulaa vähemmästäkin. Nyt on muutenkin sellainen hyvä draivi päällä elämässä; tiiättekö, tuntuu että kaikki lähtee tästä rullailemaan, paremmin kuin koskaan ennen. 

Ne, ketkä ovat joutuneet kestämään mun seuraa tässä lähiaikoina ovat ehkä huomanneet mun innostuksen ja hypen eräästä asiasta - aloitin nimittäin oheistreenin eräällä kamppailusalilla. Pohdin pitkään, että uskaltaisinkohan mä mennä tuollaiselle parin viikon bootcampille, jossa olisi joka päivä erilaisia kamppailulajien laji- tai oheistreenejä, joista voisi kuroa itselleen sopivan kombon... Onneksi sain kiinni tästä  ''mä en voi hävitä mitään''-ajatuksesta ja päätin ostaa sellaisen 10 kerran kortin. Noh, nyt on toisen viikon perjantai ja se kortti on finito. Mä olen ihan superonnellinen, että päätin lähteä mukaan. En voi tarpeeksi edes kehua sitä, kuinka hyvää noi treenit ovat tehneet mulle. Oon päässyt tekemään aivan erilaisia treenejä kuin koskaan ennen - ja mikä parasta, tekemään hyvässä seurassa TÄYSILLÄ. Olen muun muassa ryöminyt maassa erilaisten painojen kanssa, hakannut traktorinrengasta lekalla, nyrkkeillyt, potkinut, paininut, kanniskellut nukkea, heitellyt nukkea, juossut vastuskuminauhan kanssa etuperin, takaperin ja sivuttain sekä harjoitellut maastavetojen ja tempauksen tekniikkaa. Ihan oikeastaan se ja sama että mitä ollaan tehty, aina on ollut hauskaa. Se itsensä haastaminen ja lopulta itsensä voittaminen on aivan parasta. 

Tykkään. Ja parastahan tässä on se, että treenit jatkuvat tällä kaavalla myös tulevaisuudessa. Olen myös suurella todennäköisyydellä lähdössä tämän porukan kanssa treenileirille Pajulahteen elokuun puolivälissä. En tietenkään osallistu kisaryhmäläisten ottelutreeneihin, mutta saan osallistua kaikkiin oheistreeneihin ja mattotestiin (iiks!!) sekä luultavasti vetää kanssaurheilijoilleni yhdet kehonpainotreenit. Samaan aikaan kun muut ottelevat, saan toivottavasti pertsin käyttöön omaa treeniäni varten. 

Huippujuttuja. Ja lisää on tulossa. Tuntuu, että saan jokaisesta treenistä lisäenergiaa suunnitella esimerkiksi tulevaa Tampereen valmennusta. Ihanaa, että on mahdollisuuksia urheilla ja valmentaa. Oon todella onnellinen.

Lähitulevaisuudessa kalenteriin on merkitty vähän duunia, treenejä, valmennuksia niin kotopuolessa kuin Tampereellakin, opiskelua ja yhden kaverin yo-kuvat. Kattellaan, että mitä kaikkea muuta sinne ehtiikään kertyä! 

Tää kuva kiteyttää mun tunnetilan hyvin

Muistakaa, että joskus pelottavaltakin tuntuvat asiat voivat paljastua hienoiksi mahdollisuuksiksi - sun vaan pitää uskaltaa ottaa se ensimmäinen askel. Sometimes the smallest step in the right direction ends up being the biggest step of your life.

Olkaa siis rohkeita.

♥

Elämä on varjoa ja valoa/
joskus se kyyneliin tiristää/
silloin kun itkun kaulukset/
kurkkua kiristää.

Elämä on sekoitus onnea/
ja surullisia vaiheita/
meil on täydellinen elämä/
täynnä laulun aiheita.

Täydellinen elämä, Suvi Teräsniska

Muistakaa olla kiitollisia ja elää jokaisessa hetkessä. Muistakaa antaa arvoa myös toisille. 

Mennyt on mennyttä, eikä kenenkään huominen ole varma. Elä nyt.

Ps. Älkää huolestuko, mutta musta ei välttämättä nyt kuulu hetkeen mitään.

Lyhyesti: CVI Flyinge

Heipparallaa ystäväiset.

Tällä kertaa tämä kirjuri postailee Veeärrän kyydistä, matkalla kohti serkuksieni mökkiä. Eilisen juhannusaaton vietin vielä töissä ja kotona/ystävälläni vieraillen, mutta parin vapaapäivän aikana ajattelin karata kohti maaseudun rauhaa. Myös valmennuksista on nyt parin viikon breikki.

Takaisin asiaan: Lupasin kuitenkin taas päivitellä jotain menneistä CVI Flyingen kilpailuista ja tässä sitä nyt ollaan. En millään jaksaisi kirjoittaa tästä ''tavainomaista kisapostausta'', koska kaikki käytännön asiat kulkevat jokaisissa kilpailuissa lähes samalla kaavalla: päivisin hoidetaan heppoja, treenataan/kisataan ja tehdään ruokaa. Yöllä nukkumaan ja aamuvarhaisella taas herätys uuteen aamuun.

Asioita, jotka eivät kuitenkaan menneet aivan suunnitelmien mukaan oli kuitenkin matkassa tälläkin kerralla mukana. Treenipäivänä kisahevoseni tuli epäpuhtaaksi, eikä tästä johtuen läpäissyt vet checkiä. Kilpailin siis toisella treenihepoistamme, jonka kanssa olen ohjelmiani oikeasti treenannut viimeksi ehkä joskus lumen ollessa vielä maassa.

Suorituksissa hyvää ja huonoa: periksissä yllättävän hyvät pisteet tekemiseen nähden ja kyyrin tekeminen todella paljon parempaa itse suokassa kuin verkassa. Jos olisin mennyt kakkostähteä, niin kisat olisivat ehkä sujuneetkin ihan ok. Menin kuitenkin sitä kolmosta, joka tarkoitti myös teknistä ohjelmaa, joka ei sitten mennytkään ihan kuin elokuvissa. Meinasin tippua, improsin ja unohdin tehdä yhden teknisen liikkeen (????!!!). Jep. Ja pisteissähän tuo näkyi aika selvästi.

No mutta, tällaista sattuu ja näistähän vaan oppii. Sanomattakin kuitenkin varmaan selvää, ettei näillä suorituksilla ole asiaa MM-kisoihin tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna päästään sitten EM-karkeloihin mukaan. Olen muillekkin jo puhunut, ettei tämä oikeastaan haittaa, koska muut kisat tällä kaudella ovat menneet todella hyvin, ja onhan tämä kisakausi ollut aika rankkaa aikaa tähän asti. Nyt on hyvä pitää pientä hengähdystaukoa ja kisata seuraavan kerran elokuun SM-kisoissa.

Flyingestä vielä sellainen lisämaininta, että erityisen ylpeä olen kaikkien nuorten Suomityttöjen suorituksista - aivan upeaa! Niin cooleja ja siistejä suorituksia, olivat areenalla kuin kotonansa! Kyllä nämä muutavan vuoden päästä ovat aivan huippuja jos vaan jaksavat treenata ahkerasti... ;)

Ei sit muuta ku entistä kovempi rähinä päälle. / CVI Frenstat/ Nelly M.