Itsekriittisyys

Se mitä tein tai jätin tekemättä/

virheitäni muistetaanko silloin/

kuin olen poissa jo/

I don't think so

Mikko Harju

Moikka.

Mä kirjoitin äsken yhden aika pitkän postauksen, mutta jokin itsesensuurin muoto sai mut kuitenkin painamaan vaan ''tallenna''-nappia ''julkaise''-napin sijasta. Kirjoitin asiaa, mutta en vain ollut tyytyväinen tulokseen... Siinä oli niin paljon erilaisia pieniä virheitä, joita en vaan saanut korjattua.

Olen puhunut aikaisemminkin itsetunnosta ja itsensä kehittämisestä, mutta tuon postauksen innoittamana ajattelin kirjoittaa itsekriittisyydestä - siitä pienestä mollivoittoisesta äänestä sun olkapäälläsi, joka kertoo kuinka huonosti sä taas onnistuit. Itsekriittisyys on sitä, kun teet paljon työtä jonkin eteen, muttet silti nää koko matkassasi muuta kuin virheitä. Tulet sokeaksi niille asioille, jotka työssäsi ovat onnistuneet tai menneet hyvin. Itsekriittisyys on oman työn arvostamisen puutetta, joka voi johtua monesta asiasta - esimerkiksi perinteisestä suomalaisesta arvomaailmasta, jossa ylpeyttä omasta kädenjäljestään ei tule näyttää.

On vaikeaa elää sen faktan kanssa, että niitä ''virheitä'' löytyy kaikista - ja ylipäätään kaikesta mitä teemme. Vaikeita hetkiä on hankala käsitellä niiden ollessa päällä, mutta ajan kulu ja sen tuoma etäisyys tekee niistä mahdollisia käsitellä. Mulla oli itselläni todella hankalia hetkiä syksyllä kun en vaan jaksanut tai ehtinyt elää kuten halusin. Tuntui, että kaikki painoi päälle, eikä motivaatiota oman elämäni kehittämiseen löytynyt mistään. Saattaa ehkä kuulostaa hassulta, mutta kadotin ns. ''urheilijan identiteettini''. Etsiskelin itseäni ja pohdin, että mitä musta jää jäljelle, jos en enää ole urheilija. 

Pidin syksyllä hieman myös treenitaukoa ja tuntui, että kaikki mitä teen menee pieleen. Mikään ei onnistu, eikä varsinkaan urheilu. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi ja tuo otsikossakin korostettu itsekriittisyys kukoisti.

Itsekriittisyys voi ilmetä monissa eri muodoissa riippuen henkilöstä ja kritiikin kohteesta. Se voi olla koulutyö, urheilusuoritus, työkeikka, postaus tai vaikka selfie. Suurin merkitys arjessa ei ole kritiikin kohteen suurudella vain oikeastaan kritisöinnin määrällä - mitä enemmän asioita tuntuu menevän rimanalituksina, sitä huonommin koko persoonan psyyke tulee pidemmän päälle voimaan. 

Mä syksyllä leikittelin oikeasti ajatuksella koko cvi-kisailun lopettamisella. Mitä järkeä on lähteä noihin kilpailuihin, koska enhän mä todellakaan ole tarpeeksi hyvä tuonne... Kun mä en kehity, mitä muut musta ajattelevat? Mitä järkeä on treenata, kun ei siitäkään oikeastaan tule mitään? 

Täytekuva: päiväni muotibloggaajana

On olemassa kahdenlaista kritiikkiä: sitä, joka parantaa suoritustasi & sitä, joka lopulta saa pilattua sen. Suola parantaa ruuan makua tiettyyn pisteeseen asti - sen pisteen jälkeen se vain pahentaa sitä. Kriittinen saa siis olla, mutta kaikkea ei saa kritisoida. Jokaisesta suorituksesta löytyy myös jotain hyvää, jotain arvostettavaa. Ole mielummin ylpeä siitä mitä olet tehnyt, älä pettynyt siitä minkä olet tekemättä jättänyt. Huono itsearvostus tekee elämästäsi liian suolaista.

Olen puhunut tästä aiheesta yllättävän monen opettajani kanssa (viimeksi pari viikkoa sitten...) tässä pienen elämäni aikana: Kuinka perfektionismi ei ole aina vaan hyvä asia. Kaikkea ei tarvitse tehdä aina täydellisesti, koska kukaan ei oikeasti vaadi sitä sinulta. Huonojakin päiviä saa olla & ne ovat hyvin ymmärretävä osa elämää. Superihmisen elämä on aika rankkaa, eikä minkääntasoinen burn out ole tavoiteltava asia.

Kiitos kuvista taas Eve<3

Itsekriittisyydestä ei ehkä koskaan pääse täysin eroon, mutta sen kanssa voi oppia elämään. Kuinka kliseistä. Asia on kuitenkin niin, että ajatusmallien muuttaminen vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä. Takapakkeja tulee koko ajan, eikä niitä kriittisiä ajatuksia tarvitse pelätä. Kannattaa kuitenkin muistaa, ettei niitä tarvitse aina kuunnella. Laita joskus musaa vähän kovemmalle ja valvo pitkään, syö herkkuja ja nauti elämästä. Ota etäisyyttä arkeesi ja palaa kun koet olevasi siihen valmis.

Vieläkin mä koen olevani monella elämän osa-alueella kovinkin riittämätön, mutta keskeneräisiähän tässä ollaan - koko ajan rakentamassa itseään. Ehkä mä vielä joskus.

Mitä täällä tapahtuu? CVI Frenstat 2016

Moikka.

Täällä taas yksi matkalainen rustailee menneen matkan ajatuksia. Tää on vaan jotenkin niiiin absurdia. Mitä täällä tapahtuu?

Ei sillä, etten uskoisi itseeni, mutta ennen tätä reissua olin melko varma, etten tulisi noita mm-kisojen kvaaleja (6.5) saamaan. Tekninen on ollut minulle enemmän kuin murheenkryyni, enkä periksistäkään ollut ikinä kummoisia pisteitä saanut. Mutta mitä tapahtui?

Lähdin siis ensimmäisiin kolmostason kisoihin kauhunsekaisella jännityksellä. Olin lievästi sanottuna myös myöhässä hevoslainauskyselyjeni kanssa, mikä aiheutti pientä paniikkia kisojen alla. Sain kuitenkin kisajärkkääjältä varmistuksen tsekkiläisestä hepasta pari päivää ennen kisojen alkua. Minulle oli siinä vaiheessa aivan se ja sama, että minkälainen heppa sieltä tulisi vastaan... kunhan en vain jäisi ilman.

Saavuimme kisapaikalle Frenstattiin neljän tunnin ajomatkan jälkeen Wienistä ja ensitöikseni etsin käsiini hevoseni Aquariksen ja tsekkiläisten tiimin hyvässä toivossa siitä, etteivät he olisi vielä päivän treeniänsä suorittaneet (minullahan ei ollut kenenkään hevosenomistajan kontaktia, jotta olisin voinut treeniaikoja kysellä aikaisemmin...). Löysin tsekkiläiset ja yksi näistä samalla hepalla kisaavista tytöistä osasikin tosi hyvin englantia ja hänen kanssaan höpöttelinkin tulevan viikonlopun aikana todella paljon. <3 Ekan päivän treenit menivät hyvin ja heppa oli aivan mahtava. Todella tasainen ja helppo vikeltää.

Perikset menivät paremmin kuin missään kisoissa tällä kaudella. Sain tehtyä todella siistit ja rauhalliset perikset, joihin olin itse hyvin tyytyväinen. Pisteet olivat lievä pettymys (6,5), mutta paperit selittivät jo enemmän: oikestaan kaikki heittoliikkeet (sakset x2, lankku x2) laskivat pisteitäni. Niitä siis treenaamaan. Tekninen oli lievää mönkimistä, mutta sain siitä yllätyksekseni todella säädylliset pisteet: 6,4! Teknisen alun vällärissä tapahtui myös pieni äksidentti, kun onnistuin murtamaan peukaloni (!!?). Eipä siinä mitään, loppuohjelma meni adrenaliinin voimalla. Areenalta juoksinkin sitten suoraan kylmäpussille. Puolen tunnin sisällä sitä matkattiinkin sitten sairaalaan ja röntgeniin, jossa murtuma varmistettiin. Nyt sormeen iskettiin muovinen tukilasta, jonka käskettiin tönöttävän siinä seuraavat neljä viikkoa...

Niin juu, mutta entä viimisen päivän kyyri? Kyllähän sekin sitten tehtiin. Tuki meinasi lähteä lentoon kesken ohjelman, mutta muuten peukalo oli ok. Enemmän kipua tuottaa tämä kirjoittaminen... Kyyristä sain seiskan, mikä tarkoitti kvaaleja ja tässä tapauksessa CVI3*'n luokan hopeasijaa.

On huomattu, että heppalajeissa voi tapahtua mitä vaan. Kilpailusuoritukseen vaikuttaa vikeltäjän taidon lisäksi myös vikeltäjän kisahermot, hevosen ja juoksuttajan yhteistyö, sekä ympäristön vaikutus. Kai se on pakko uskoa, että joskus nämä kaikki voivat olla myötätuulessa.

Nyt en voi enää kirjoittaa, koska peukkusärky yltyy... Laittakaa sormet ristiin sen puolesta!

Ps. Miten teillä menee? Ei oo kuulunut kenestäkään vähään aikaan :(

#eikesälläluetablogeja...

Täydellisen elämän tavoittelusta

Moikka.

En kestä sitä kuinka onnellinen oon just nyt. En voi edes sanoin kuvailla, että kuinka iloinen ja kiitollinen mä olen kaikesta. Jotenkin nyt tuntuu vaan tosi hyvältä. Kesä on aluillaan ja kaikki vasta edessä, tää säätila on mahtava, oon saanut pari valmennusvierailujobia kesälle/syksylle ja kaikki ihmiset mun ympärilläni tuntuvat olevan kovin onnellisia. Lisäksi pieniä extrakiksejä tuovia asioita arjessa ovat ystävien kanssa hengailu, todella hyvä palaute parista koulutyöstä sekä ylipäätään urheilupiireissä pyöriminen

Ihanaa. Mahtavaa. Kiitos.

Tuntuu, että olen myös pääsemässä koko ajan lähemmän elämää, josta olen haaveillut jo pidemmän aikaa - elämää, jota olen halunnut elää.

c Eveliina rakas Väkeväinen

Ootko sä koskaan pysähtynyt pohtimaan, että elätkö sä tosiaan sellaista elämää, josta nautit täysin siemauksin - elämää, joka saa sut tekemään asioita sata lasissa ilman suurempaa epäilyksen häivää? 

Vai kuljetko sä kuin sumussa päivästä toiseen ajattelematta liiemmin? Onko arki vain ... arkea? 

Mä annan sulle haasteen. Pohdi, millaista olisi sun täydellinen elämäsi. Miten sä haluaist elää? Kuka sä haluaisit olla, miten sä haluaisit muiden sut näkevän? Älä tässä vaiheessa mieti mitään esteitä haaveillesi (rahaa, aikaa, elämäntilannetta). Ota tähän oikeasti aikaa ja kirjoita asioita ihan konkreettisesti paperille. Just nyt. Tää teksti kyllä odottaa sua. Anna itsellesi aikaa vaikka 10 minuuttia, ja avaa ajatuksiasi joko paperille tai vaikka kännykän muistioon. Yritä kirjoittaa asioita ylös mahdollisimman laajalla skaalalla (ei vain ulkonäköjuttuja...). Palaa takaisin vasta tuon kymmenen minuutin jälkeen.

c Eve

Kiva, sä palasit jo. Jos teit haasteen, olen erittäin ylpeä. Jos et, niin no... omapahan on häpeäsi. Itse kirjoitin muutaman sanasen tietynlaisesta arjesta ja elämäntyylistä, johon haluaisin suuntautua. En sitä tässä avaa enempää, koska on vuoro keskittyä mun sijasta suhun. Mitä sä kirjoitit? Mutustele kirjoittamiasi sanoja, tuntuvatko ne kovin kaukaisilta - jopa mahdottomilta? Luultavasti et ole koskaan edes sanonut niitä ääneen. Jokaisella meistä on haaveita, jotka onnistumme jossain vaiheessa työntämään jonnekkin alitajunnan perukoille pölyyntymään, koska uskomme niiden olevan liian kaukaisia. Typeriä. Saavuttamattomia. 

Mutta hei, mitä jos alettaisiinkin kutsua noita haaveita tavoitteiksi? Äläkä nyt vielä karkaa, sillä en lopettanut vielä. Ennen kuin vedät mukaan laajan luettelon syitä, miksi ''tavoitteesi'' eivät voisi toteutua (raha, aika, elämäntilanne), niin kerron sinulle yhden asian. 

Jokainen ihminen on perusluonteeltaan laiska. Tämä johtaa siihen, että ihmisellä on taipumus keksiä tekosyitä, miksei voisi tehdä (tässä tapauksessa saavuttaa) jotakin. On aika hassua ajatella, että ihminen olisi itsensä este, mutta näin monesti on. Sanotaan, ettei ole rahaa tehdä jotakin. Raha on kuitenkin vain väline saavuttaa jotain iloa tai onnea tuottavaa. Jos ei ihan tähtitieteellisistä summista puhuta, usein on olemassa vaihtoehtoisia keinoja saavuttaa haluamansa. Lisäksi, jos urheilusta puhutaan, niin hard work beats talent if talent doesn't work hard.

Eva Wahlströmin kirjasta Rajoilla

Monesti sanotaan, että odotetaan parempaa aikaa jonkin asian tekemiselle. Odotetaan syksyä treenin tai maanantaita dietin aloittamiselle. Voi herrantähden, ei se maanantai tai uudenvuoden päivä ole mitenkään maaginen. Miksi et aloittaisi heti? Ehkä surullisinta on kun sanotaan, että elämäntilanteen takia ei ehditä toteuttaa itseään - ei ole aikaa itselle. Haluaisin vain kysyä, että haluatko elää itse onnettomana toisten onnellisuuden kustannuksella? Onnellisuus on kuitenkin uusiutuva luonnonvara - miksi ihmeessä jokainen ei voisi siis toteuttaa omia haaveitaan ja tavoitteitaan? Toisen onnen ei tarvitse olla toiselta pois.

Jos sulla on mielessäsi joku haave elämästä, jota haluaisit elää, mikset siis tavoittelisi sitä? Ja sen tavoittelun aika on NYT - ei huomenna tai ensi kesänä. Sulla on todellakin mahdollisuudet saavuttaa kaikki mistä unelmoit, jos vaan pidät mielesi kirkkaana ja tavoitteesi selkeänä. Pienillä valinnoilla arjessa voit joka päivä päästä lähemmäs elämää, jota sä haluaisit elää - sun täydellistä elämääsi.

Taas lähti vähän rönsyilemään tämä aihe, mutta siis tavoitteenani oli sanoa, että on ok tavoitella täydellistä elämää, kunhan se on täydellistä sinulle - ei jollekkin muulle. Tee asioita, joista innostut ja joita rakastat. Kun teet jotain suurella intohimolla, se näkyy kyllä ulospäin. Kun jaksat puurtaa unelmiesi eteen, ne eivät ole kohta enää pelkkiä unelmia.


PS. Muista, että on olemassa monia ihmisiä. jotka arvostavat juuri sua ja sitä, mitä just sä osaat.

Onnea on myös valokuvaus - molemmilla puolella linssiä. Onnea velikulta! 

Haluutko mut valmentamaan just sua?

Nyt se olisi mahdollista! 

Hei Valmentaja! Kaipaatko uusia pirteitä näkökulmia valmentamiseen - tai haluaisitko muuten vaan järjestää vikellysporukallenne tehoviikonlopun vierailevan valmentajan kanssa? 

Hei Vikeltäjä! Kiinnostaisiko Sinua osallistua mun ohjaamalle tehokurssille ja päästä kehittämään itseäsi aivan uudelle levelille? 

Hei Vanhempi! Haluaisitko saada kotiin vieläkin iloisemman ja innostuneemman nuoren? Kesä on aivan nurkan takana, ja mahtavat säät sekä koulujen loppuminen tuntuu tuovan vaan lisää intoa tähän upeaan harrastukseen.

Mitä minä siis tarjoan? Puhun juuri Teille räätälöidystä viikonloppukurssista, jonka aikana matkustaisin teidän vikellysnurkillenne jakamaan laajaa tietotaitoani ja osaamistani. Monet varmaan jo tuntevatkin minut, mutta mikäli et, niin tässä pieni kertaus: Olen Heta Vihro, 19-vuotias kv-tason vikeltäjä. Omaan monilajisen harrastuspohjan ja olen toiminut valmentajana vuodesta 2013 alkaen. Valmentaessa hyödynnän itse vikellyksen lajitekniikan lisäksi myös tanssi- ja voimistelupiireissä opittuja treenimalleja.

Kurssi voisi esimerkkinä sisältää: luennon (aihe vapaavalintainen), vikellystä sekä pukilla että hevosella, oheisliikuntaa (voimistelu, lenkkeily, toiveoheinen?) sekä hauskaa yhdessäoloa. Vikeltäjien taito- tai ikätasolla ei ole merkitystä, kunhan vain intoa riittää!

Mikäli vierailuni kiinnostaa, voimme sopia tarkemmin kurssin sisällöstä ja muista kurssia koskevista asioista. Jos jotain kysyttävää herää, otathan rohkeasti yhteyttä vaikka Facebookissa tai sähköpostilla!

Terkuin Heta Vihro / Vihro Heta Tmi

Juoksuttamassa ulkomailla & yo-tulokset

Heipähei jälleen.

Mä en olisi ehkä vuosi sitten ikinä uskonut, että päätyisin juoksuttamaan ulkomaille - tai enhän mä sitä vieläkään oikein käsitä. Kyseessä olivat onnekseni (& Dooriksen onneksi...) kuitenkin hyvän mielen pikkukilpailut Salassa, eikä paineita liiemmin kerätty.

Doorista kuskattiin siis ensimmäistä kertaa ulkomaille ja jouduttiin ehkä alitajuntaisesti pikkuisen jännäämään matkan monia muuttujia: lastaamista rekkaan, pitkää laivamatkaa ja sen mahdollisia seurauksia, Dooriksen taipumusta juomattomuuteen, Uuden paikan vaikutusta sen käyttäytymiseen jne jne. Onneksi mun täytyi tällä reissulla pitää huoli ''vain'' valmennettavistani & Dooriksesta, kun en itse kilpaillut.

Koko reissu meni tosi kivasti ja Dooris kyllä ylitti odotukseni aivan täysin. Koko matkan ajan tämä pikkuheppa käyttäytyi todella mallikkaasti - niin areenalla kuin sen ulkopuolellakin. Vaikka hevosten kanssa ei voi koskaan olla mistään varma, niin tässä on kyllä hevonen, joka antaa kaikkensa ihmisen eteen. Vaikka oli uusi paikka, niin neiti tiesi heti miten kuuluu käyttäytyä: ei riehumista, säikkymistä tai pelleilyä. Lisäksi suokissa pystyin juoksuttamaan pienemmillä avuilla kuin koskaan ennen - voi mikä ihana tunne! Sunnuntain periksiä muistelen erityisen lämmöllä varmasti vielä pitkään.

Juoksuttamani tytöt ja koko Suomen tiimi teki myös todella hienoja suorituksia. Vaikka välillä piti vähän luokkien erilaisuuksien takia pysähtyä pohtimaan tulevia periksiä tai kyyriä, selvisivät kaikki mahtavasti ja kyllähän sieltä luokkavoittojakin ja sijoituksia muutama kotiin kannettiin. Tärkeimpänä pidän kuitenkin sitä, että kaikki saivat tehdä hyviä suorituksia ja nauttia niistä itsekin. :) 

Jeeshees. Juuri ennen tuota reissua saatiin myös tämä edustustrikoorumba valmiiksi ja oi että kun ne näyttivät kivoilta! Oon niin iloinen, ettei tarvitse enää järjestää tuota! :D Haha, ei ikinä enää. (lue: viimestään parin vuoden päästä uudestaan...) Nyt pitää vain viimeiset paidat ja trikoot jaella omistajilleen ja sitten tämäkin pieni prokkis olisi taputeltu.

Monet '97-syntyneet ovat nyt juhlistaneet tulevia lakkiaisiaan ja kuten hekin, minäkin sain kirjoitusteni tulokset maanantaina. Kaikki tulokseni pysyivät aika muuttumattomina, ja varsinkin kieliin olin kyllä tyytyväinen! Pitkästä matikasta kirjoitin B:n, pitkästä enkusta tuli M, keskipitkästä ruotsista samoin. Äikästä tuli E. Nyt koeviikolla meitsillä on edessä pari koetta, kesällä sitten yksi itsenäinen suoritus (kirkkohistorian kurssi...) ja vähän lukemista vielä syksyn uusintoihin. Syksyllä toki muutama pakollinen kurssi vielä. 

Sanokaa vaikka hulluksi, mutta mä haluan yrittää saada tuosta äikästä sen maagisen Ällän. Lisäksi uusin terveystiedon.

Mitäs muuta? Suunnittelin tuossa vähän kesän arkikalenteriani, johon rustailin töitä, valmennuksia ja erilaisia omia treenejäni. Belgian reissu antoi aivan uudenlaista motivaatiota. Kun tähänastisella ''helpolla'' työllä olen saavuttanut jo näin paljon, mitä voinkaan saavuttaa, jos oikeasti laitan kaikkeni likoon? Nyt pojat, tänä kesänä treenataan todella tavoitteellisesti. 

 Toiveita tulevaisuuden postausten suhteen? Pikkuhiljaa voisi olla aikaa taas pohdiskella asioita, joten jossain vaiheessa tulee varmaan taas sellaista tajunnanvirtaista kirjoitusta. Entä tarvitseeko joku täällä motivaatiopostausta kesätreeniin?

kiire

Hei moi terve, pitkästä aikaa.

Tuntuu, kuin mä en olisi sataan vuoteen puhunut teidän kanssanne.

... Tai kirjoitellut yksikseni tänne jotain satuiluja, joita kaksi satunnaista kanssakulkijaa saattaa vahingossa eksyä puolen vuoden kuluttua mahdollisesti lueskelemaan...

No juu, mutta hei täällä ollaan, tällä kertaa kuulumisia ja ajatuksia taas päivittelemässä. 

Viikonloppuna olin kisoissa, sillä enhän mä muuta enää tunnu tekevänkään. Ypäjällä järkättiin ensimmäistä kertaa vikellyskilpailut & olihan ne hienot! Kiitos vikellyskomitealle, joka ne sai hienosti kasaan - en kyllä löydä mitään moitteen sanaa. Mun viikonlopun sana oli varmasti #kiire, joka kyllä Suomen kisoissa näin kilpailijana ja juoksuttaja/valmentajana on aika ennustettavissakin. Ihan vaan sellainen pieni varoituksen sananen tässä sellaisille kilpailijoille, jotka haluaisitte myös jossain vaiheessa juoksuttaa: älkää tehkö niitä samaan aikaan. Siinä menee pää aivan totaallisen jumiin, kun joutuu koko viikonlopun olemaan lähes yhtäjaksoisessa stressitilassa.

If you chase two rabbits, you will catch neither.

Omapahan on valintani ja elämäni, mutta ehkä mä jossain vaiheessa keksin tähän jonkun ratkaisun. Olisin kamalasti halunnut jutskata teijän kaikkien ihanien vikellysihmisten kanssa, mutta kuten ehkä arvaatte, sitä ylimääräistä aikaa ei liiemmin ollut. :( 

Onneksi lauantai-iltana päästiin edes vähän leikkimään. Kiitos siitä vielä joka ikiselle mukana olleelle! Kaiken kaikkiaan kisat olivat täynnä kelpo suorituksia. Oma tekninen oli ehkä vähän räpellystä ja konttaamista, mutta ehkä se siitä treenillä vielä saadaan nousemaan. Ja ehkä mä vielä joskus opin juoksuttamaan kisoissa samalla tavalla kun treeneissä...

Koulujutuista sain viime ja tällä viikolla vihdoin valmiiksi kaksi isoa projektia, JEE! Kiitos vielä kaikille, jotka vastailitte tuohon etiikan aiheeseeni. Enää jäljellä pari sanakoetta ja normaalia koetta - sit se olisi torin aika taas! Koulujuttujen ohella innostuin myös taas itseni kehittämisestä valmentajana, ja luin paria kirjaa... Joten taas olisi suositusta tulossa. Valmentajat ja urheilijat, mikäli haluatte laajentaa käsitystänne lasten ja nuorten urheilijan poluista, valmentajan polusta, urheilijaksi kehittymisestä, motivaatiosta, valmennuksen pedagogiikasta, fyysisten ominaisuuksien kehittämisestä, psyykkisten taitojen kehittämisestä tai oikeastaan mistään mikä aiheeseen liittyy, lukekaa kirja Lasten ja nuorten hyvä harjoittelu. Tiedän, tylsä nimi. Mutta ei todellakaan mitään tylsää asiaa!

Jeeshees. Tän viikon viikonloppu pitäisi vielä jaksaa, jonka jälkeen onkin tiedossa yksi vapaa viikonloppu. Sitä kohti.

http://ahistaa.sarjakuvablogit.com/

MÄ VOITIN

Peristen jälkeen olin kolmas.

Ensimmäisen kyyrin jälkeen olin toinen.

Ja viimeisen kyyrin jälkeen olin ensimmäinen.

Siis oikeissa CVI-kisoissa!! Kisoissa, joissa on ihan sairaan kovia vastustajia. Kisoissa, joissa voittajalle soitetaan oman maansa hymni!? What is happening here?

#kreisiiiii #snäppikertookaiken

ps. Vastailkaa kiltit kyselyyni oikeassa laidassa aiheesta Onko harrastustoiminnassa lasten kilpailuttaminen oikein. Kilpailuttamisella tarkoitan tiettyä arvomaailmaa, jossa pyritään parhauteen ja korostetaan tätä esimerkiksi erilaisilla testeillä ja tasoryhmillä urheiluharrastuksissa. Mikäli viitsitte, kommentoikaa myös tähän postaukseen mielipidettänne siitä, että miksi nuorten kilpailuttaminen on tai ei ole oikein & miten ehkä haluaisit muuttaa nykyistä tilannetta. (Loppuun voitte laittaa myös ''asemanne'', eli jos koette olevanne harrastajia, kilpaurheilijoita, valmentajia tai jotain aivan muita henkilöitä).

Yritän tehdä pientä galluppia, jonka liitän yhteen isompaan kouluprojektiini. ARVOSTAISIN APUASI AIVAN HURJASTI. Lisäksi, jos aihe herättää enemmän mielipiteitä tai keskustelua, muhun saa ottaa yhteyttä pidemmilläkin viesteillä.