Olet aloittamassa hyvin sekavaa postausta, josta haluan pahoitella jo etukäteen. Hurraukset, jos pääset loppuun asti!
Somessa on viime päivien aikana levinnyt taudin lailla Essena O'Neillin video some-julkisuuden haittapuolista ja muusta mukavasta. Jos ette ole kyseistä klippiä katsoneet, niin näätte sen esimerkiksi täältä.
Essena puhuu videolla siitä, miten nykyaikana monet sosiaalisessa mediassa pyörivät henkilöt jäävät lukuihin koukkuun - kuinka pitää olla niitä tykkäyksiä, jakoja ja seuraajia - ja paljon. Pian mikään ei riitä, ja huomiota on saatava aina vain lisää ja lisää. Olen täysin samaa mieltä O'Neillin kanssa: nykyään huolestuttavan monen mielestä tykkäysten määrä korreloi suoraan ihmisarvon kanssa. Mutta miten ihmeessä maailmamme on päässyt tähän pisteeseen? En edes halua tietää, kuinka monen ihmisen itsetuntoon some vaikuttaa negatiivisesti.
Muistan aikoinaan ajatelleeni, että olen ihan nobody, jos niitä seuraajia tai kommentteja ei ole. Voin myös häpeissäni myöntää linkanneeni esimerkiksi blogiani Demin sivuille tyylillä ''Teen blogiarvosteluja kommentista''. Noh, eihän se pitkälle kantanut, vaikka sieltä pari seuraajaa saattoi matkaan mukaan liittyäkin. Myöhemmin olen kuitenkin ymmärtänyt, että laatu on määrää tärkeämpää - niin postauksissa, kuin lukijoissakin.
Monet Instagram-tilit muistuttavat yhä enemmän toisiaan, koska ottavat vaikutteita samoilta suosituilta käyttäjiltä. Suoraa matkimistakin esiintyy. Mikäli huomaa jonkun saavan tietyllä tavalla niitä sydämen painalluksia, on helppo varastaa tapa omaan käyttöön ja saada nitä klikkauksia myös itselle.
...Mutta oliko se Instagraminkaan tarkoitus vain kerätä niitä tykkäyksiä? Jos minulta kysytään, niin henkilökohtaisesti kyllä ottaa päähän esimerkiksi henkilöt, jotka lisäävät someen kuvia vain omasta pärstästään/kropastaan/jostain samasta asiasta päivästä toiseen. Hei haloo ihmiset, missä mielikuvitus? Missä yksilöllisyys? Missä aito elämä? Itse koen, että se sosiaalisen median tarkoitus oli omien hetkien tai muistojen jakaminen, ei tykkäysten keräily...
Toinen asia, mitä en aivan ole sisäistänyt, on niiden tuplaklikkausten jakelu kaikille. Jos itse en pidä jostain kuvasta/postauksesta/julkaisusta syystä x, en koe tarpeelliseksi tykätä siitä. Voisiko joku joskus kertoa mullekin, että miksi näin tehdään? Miksi ''tykätä'' jostain, mistä ei oikeasti pidä?

Sujuva siirtymä Instasta blogeihin... Blogimaailmassa suuren suosion ovat saavuttaneet ''lifestyle''- ja fitnessblogit. Molemmat kuvastavat kiiltokuvaelämää suurilla mainosbannereilla varustettuina. Tässäkin kohdassa pitää vain todeta, että en vaan ymmärrä. Mikä ihme noissa blogeissa kiinnostaa? En halua yleistää, mutta noita lifestyle-blogeiksi kutsuttuja toistensa kopioita löytyy nykyisin joka nurkan takaa. Yht'äkkiä blogibuumin iskiessä kaikki halusivat perustaa blogin, minkä seurauksena koko blogimaailma räjähti käsiin. Tuntuu, kuin monilla kirjoittajillakin kysymys olisi vain seuraajista ja rahasta tai ilmaisista vaatteista. Tai, ehkä se onkin näin. Mutta ihan vain vinkkinä, että jos kirjurilla ei ole intohimoa kirjoittaa, eivät ne lukijatkaan pitkään pulkassa pysy mukana.
Itse haluan sosiaalisen median kautta seurata oikeita ihmisiä, en mitään kiiltokuvamaailmaa. Haluan saada inspiraatiota aidoilta ja rohkeilta ihmisiltä. Haluan myös itse olla aito.
| Ei munkaan iho aina ole sileä... |
| Enkä mä aina osaa vikeltää :-) |
![]() |
| Yleensä 9/10 mun kuvista näyttää tältä... :D |
Toivoisin, että jokainen siellä lukemassa tajuaisi, ettei kenenkään elämä ole täydellistä (edes niiden some-julkimoiden), eikä kenenkään meistä tarvitse tavoitella sellaista.
Uskaltakaa olla rohkeita. Erilaisia. Aitoja.
Uskaltakaa olla rohkeita. Erilaisia. Aitoja.











