torstai 24. syyskuuta 2015

Vähän sitä ja tätä

Kiitos kaikista ihanista kommenteista, joita rustasitte/kerroitte mulle tuon ulkonäköpostauksen jälkeen. Tällä hetkellä kyseinen postaus onkin toiseksi luetuin postaukseni koko blogihistoriani ajalta! En toisaalta ihmettele, onhan tuo valitettavan yleinen tabu. 

Halusin kuitenkin kiittää teitä - on ihana tietää, että siellä ruutujen takana on monia ihmisiä tukemassa mua. Arvostan sitä todella. 

Ja koska aasinsilta on vaikea rakentaa aiheiden välille, poltetaan silta ja hukutetaan aasi. 

Olen muutaman päivän päästä suorittanut syksyn yo-koettelemukset, jiihaa! Näiden jälkeen voikin taas keskittyä johonkin olennaiseen... haha. Ei sillä, olenhan mä yrittänyt noihin opiskellakin. Katsotaan ja toivotaan, että selviydyn molemmista aineista kunnialla. 

Opiskelun ohella olen tehnyt valmennussuunnitelmia ja saanut kisakauteni 2015 päätökseen, edellisestä postauksesta päätellen aika hyvällä tavalla. Kisakauteni oli parempi kuin mikään aikaisempi, pisteeni nousivat viime vuodesta reilulla otteella ja motivaatio pysyi korkealla. Nyt pitkän tähtäimen tavoitteita on asetettu & aion tehdä kaikkeni saavuttaakseni ne. 

Valmentajan näkökulmasta kausi oli myös mahtava. Rakastan valmentamista lähes yhtä paljon kuin itse vikeltämistä, enkä voisi kuvitella lopettavani sitä ainakaan vähään aikaan. Mikä olisi parempaa, kuin nähdä tyttöjen kehittyvän koko ajan nopeammin kuin olisit uskaltanut toivoa? Kun itse antaa valmentajana kaikkensa, on tyttöjen kehitys ja into lievästi sanottuna palkitsevaa.

Myös te tyttäreni, jotka vikeltelette eri puolilla Suomea, tuotte minulle paljon iloa. On aika siistiä tajuta olevansa jollekin esikuva. Tämä titteli tuo itsellenikin motivaatiota ja halua kehittyä yhä paremmaksi (roolimalliksi).

Se niistä, takaisin tähän päivään; tänään kävin seitsemältä aamulenkillä ja treenaamassa. Rauhallisen aamun jälkeen kurvasin ystäväni kanssa shoppailemaan ja alkuillasta tein ihanaa pastaa. Aurinko toi energiaa päivääni ja illalla vuorossa olisi tiimitreenit Viron Horse Show'ta varten. Ehkäpä yöllä vielä paniikkikertaukset terveystietoa varten?
... :'''D Koska tää naurattaa aina


 Ei mulla muuta! Elämä on ihanaa, nauttikaa <3

maanantai 21. syyskuuta 2015

SM-KULTAA

Enpä oo ennen päässyt nimmareita kirjottamaan... Noh, kerta se on ekakin? 

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Ajatuksia ulkonäköpaineista

''Mä en koskaan voisi kuvitellakaan laittavani edestä päin otettua bikinikuvaa tänne blogiin... Tai minnekkään julkisesti! Jokuhan voi nähdä kuinka lihava mä olen...''
2012


Vaikka kuinka se houkuttaisi, tänään mä en aio puhua vikellyksestä, vaan aiheesta, joka ehkä koskettaa muutamaa ihmistä enemmän. 

Aiheenani on ulkonäköpaineet. Ulkonäöstä paasataan ja se on pinnalla vuodesta toiseen. Media aivopesee nuoria ja samaan aikaan internetin syövereissä ihmiset kauhistelevat nuorten vääristyneitä minäkuvia tai kyseisen aiheen aiheuttamia itsetunto-ongelmia. 

En tiedä, voiko nykymaailmassa edes elää ilman ahdistusta omasta ulkonäöstään. Haluaisin kuitenkin tällä tekstillä kertoa jokaiselle siellä ruudun takana, että olette arvokkaita. Älkää antako kenenkään sanella miltä teidän pitäisi näyttää tai ylipäätään mitä tehdä elämällänne. Jokainen meistä voi omalla toiminnallaan vähentää ympäristön luomaa ulkonäköpainetta hyväksymällä erilaisuuden. 

Minusta on surullista, kuinka moni nuori joutuukaan kärsimään psyykkisesti ulkoisen olemuksensa takia. Se ei vaan ole oikein. 

Ai mistä tiedän? Koska yksi noista itsensä kanssa kamppailevista nuorista olin minä.
Mä olen pitkään miettinyt tätä tekstiä ja mun omaa tarinaani. Uskallanko mä avautua? 

Tässä nyt kuitenkin ollaan. Mä toivon, että voin jakamalla oman tarinani auttaa muita nuoria ymmärtämään, ettei ulkonäölliset seikat ole kaikki kaikessa. Susta voi tulla mitä vain jos vain uskot itseesi. 

Jonkun itsetuntoa koetellaan vaikealla iholla, erikoisella ulkonäöllä tai puhevaikeudella. Oma historiani ulkonäköpaineiden kanssa alkoi ehkä jossain nelosluokan kieppeillä, josta lähtien tunsin olevani liian lihava. Kaikki bikinikuvat ulkomailta seison kädet puuskassa: halusinhan peittää vatsani. 
WAIT. WHAT?

Joku kymmenen ylittänyt nuori neitokainen miettii olevansa lihava? 

Jep. Minusta tuo on suuri vääryys. Mihin tämä maailma on menossa?

Palatkaamme kuitenkin asiaan: Enpähän minä tuolloin ala-asteikäisenä mitään asialle oikein voinut tehdä. Liikuin todella paljon (jalkapallo, joukkuevoimistelu, telinevoimistelu, ratsastus, liikuntakerho jne...), mutta tunsin silti, olevani liian suuri. En ehkä muuten, mutta keskivartaloni ei sopinut muuhun kroppaani lainkaan. Ala-asteella itsetuntoni oli kaikesta huolimatta kuitenkin ihan hyvä: ehkä johtuen siitä, että olin niin kova treenaaja lajissa kuin lajissa --> kehityin taidollisesti hurjaa vauhtia. 

Yläasteella ulkonäköpaineet korostuivat: jokainen etsi omaa 'minuuttaan' ja itsekin kokeilin jos minkämoista lookkia... Yhä mielessä kuitenkin kaiversi oma kroppa. Miksi ihmeessä muut olivat niin flättejä? Ysillä päätin, että nyt loppui lusmuilu: teen kaikkeni, jotta ensi kaudella ''näyttäisin urheilijalta'' (=keskivartaloni olisi timmi)...

Terveysintoilua jatkui läpi talven, ja sain monilta kommentteja laihtumisestani. Vaikka kommentit olivat pääosin hieman huolestuneita, ne ilahduttivat kummasti. Tuntui, että tein kerrankin jotakin oikein. 
2013 
2013
... Ainut vain, että kroppani koostumuksen takia se ''rasva'' (...lihas) lähti ensimmäiseksi jaloista, seuraavaksi käsistä ja viimeisenä keskikropasta. Pääsin kuitenkin keväällä shoppailemaan tiukkoja toppeja ja pidin elämästäni. Tunsin olevani urheilija ja melkein näyttävänikin siltä. Olin hyvin iloinen. 

Keväällä 2013 olin laihtunut 7 kg edellisestä syksystä ja muutama taho hieman huolestui. Meikä tapasi ravintoterapeutin kerran (...vasten tahtoani, koska eihän mulla ollut mitään ongelmaa?!). Ravasin myös lastenklinikalla pariin otteeseen kasvujuttujen takia & siellähän ne sitten toden teolla otti asiakseen kehittää mulle jonkin sortin ongelman.

Toukokuussa -13 tapasin taas lääkärin & sehän sanoi, että nyt oikeasti pitäisi lisätä tuota ruokaa. Menin kotiin ja söin. 

Sen päivän jälkeen olen elänyt normaalia elämää, koska eihän mulla koskaan mitään ongelmaa koskaan ollutkaan. Mä vain kokeilin. 
2013

Noista tapahtumista on jo kaksi vuotta, mutta kyllä ne vieläkin laittavat miettimään. On hyvin helppoa ottaa itseensä vaikka jonkun läpästä ja kehittää itsellensä hyvinkin vääristynyt mielikuva siitä, mikä on terveellistä tai hyväksi itselle. Ja useissa tapauksissa poispääsy kyseisestä mielikuvasta ei ole aivan yhtä yksinkertainen tie kuin minulla.

Yhä edelleen inhoan mun kalapuikkokroppaani. Katkeroidun katsellessani kuinka hyviltä muiden kropat näyttävät vikellyspuvuissa, tai ylipäätään. Katson sovituskopin peilistä kuvaani ja välillä tekisi mieli itkeä. Yritän kuitenkin pikkuhiljaa päästä siitä yli miettimällä hyviä asioita: mulla on esimerkiksi tosi kivat pohkeet ja hartiat. Asiat voisivat olla aina huonomminkin.

Tällä hetkellä mä yritän joka päivä kertoa itselleni, ettei mun kroppa määritä mua urheilijana.
 Pitää yrittää muistaa, että on tärkeintä, että sulla on keho joka toimii. Jos sulla on kroppa, joka vain näyttää hyvältä muttei toimi... Mitä ihmettä sä teet sillä? 
2013

Mä toivon, että joku sai tästä jotain irti. Mä toivon, että te nuoret ette rupea pelleilemään terveydellänne ulkonäköpaineiden alla. Älkää antako ympäristön määrätä, kuka on oikean kokoinen/näköinen/muotoinen. Näyttäkää, että olette oikean kokoisia, näköisiä ja muotoisia. Kuten olettekin. Jokaikinen.
2015: Mä jätän tän vaan tähän.

maanantai 7. syyskuuta 2015

Valmentajat ja kilpakumppanit: L U K E K A A

''Voimme oppia paljon seuraamalla muiden menestyksekkäitä tapoja, menetelmiä ja tekniikoita. Kaiken avain on kuitenkin itsetuntemus ja se, että kunnioitamme omia luontaisia mielen ja kehon vahvuuksiamme, energiatarpeitamme ja arvojamme. Tarkoitus ei ole tehdä meistä klooneja, valaa itseämme työkalun muottiin, vaan muokata työkalut omiin käsiimme sopiviksi. Tämä vaatii pysähtymistä, tiedostamista, nöyryyttä ja halua oppia.''

- Huipulle! Henkinen valmentautuminen, Christina Forssel -
Kuten viime postauksessa mainitsin, olen lukenut (taas) hieman urheilupsykologiaa. Taas olisi takataskussa kaksi opusta, jotka kaikkien kilpaurheilijoiden, valmentajien, vanhempien ja tukijoukkojen kannattaisi lukaista. Leena Martikan & Maartina Roos-Salmen Urheilupsykologian perusteet kertoo pääpiirteittäin urheilupsykologiasta ja sen nykytilanteesta Suomessa. Se käsittelee myös syvästi urheilijoiden psyykkistä valmennusta ja antaa koutsihenkilölle paljon vinkkejä. Alaotsikoita mm.: persoonallista kehitystä tukeva valmennus, psyykkisten taitojen opettaminen, valmentajan luoma motivaatioilmasto, tunteiden säätely, mielikuvat ja paljon paljon muuta.

Toinen suosittelemani opus on jo ylempänä lainattu C. Forssellin Huipulle! - Henkinen valmentautuminen urheilussa. Teos puhuu samankaltaisen aihepiirin asioista, kuitenkin enemmän yksilön tasolla. Pidän ja suosittelen. L U K E K A A.
Okei, siinä taas pieni valistuspuhe Hetan lukupiirikirjakerhosta. Olen tosissaan lueskellut noiden lisäksi niihin ylppärikokeisiin. Yritän olla ottamatta siitäkään hirveätä stressiä, koska se ei paranna mitään, nimimerkillä kokemusta on liian monesta tilanteesta. Parina päivänä olen eksynyt kirjastoon lueskelemaan aihepiirejä ja omia muistiinpanoja terveystiedosta. Saksasta kertailen perusfraaseja ja kuuntelen Abitreenien höpötyksiä korvanapeista pyöräillessäni kotiin.


Tuntuu hullulta, että saksan kuuntelukoe on päivän päästä! Jotenkin sellainen tosi epätodellinen olo, kun on aina kuvitellut niiden yo-kokeiden sintävän siellä kaukana horsontissa, Nyt ne ovat kuitenkin täällä... eikä vielä stressaa niin paljon, kuin ehkä voisi. En ehkä sano, että saan edelleenkään kuutta ällää, mutta kyllä mun nyt jotain pitäisi jo tietää. Ehkä aloitetaan näistä kahdesta aineesta ja katsellaan keväällä että pitäisikö jotain tehdä toisin jo valmistautuessa.

Mitäs muuta? Karjaalla oli taas viikonloppuna kisaset. Pakko kyllä sanoa, että kun itse on niin 'vanha & kokenut', niin panostaminen Suomen kilpailuissa hoidetaan ihan muuten kuin oman suorituksen muodossa. Omat suoritukset hipoivat keskitason alareunaa, mutta mitään pahoja asioita ei pohjapaniikista huolimatta syntynyt. Valmennettavani onnistuvat aina yllättämään enemmän kuin positiivisesti... Pitääköhän kohta huolestua tästä menestyksen määrästä? Heh.

(pst. kisakuvia Karjaalta!)
Se ilon määrä, joka kaikkien lasten (ja lastenmielisten) kasvoilta loistaa on aivan käsittämätöntä. Muutenkin se yleinen fiilis kisoissa. Kaikki ovat kuin yhtä suurta perhettä. Jokaista autetaan ja kaikki kannustavat toisiaan. Näin se pitääkin olla... Ja tämä onkin ehkä se syy, miksi tästä lajista on niin vaikea päästä irti. 

Mutta toisaalta, miksi siitä tarvitsisikaan päästä?



- Heta


torstai 27. elokuuta 2015

sydämen asioita


Moi.

Nyt mulla ei löydy tähän alkuun kyllä mitään suurta ja ihmeellistä aforismia, joka valaisisi monen pienen ihmisen polkuja, mutta ehkä me pärjäämme ilmankin. 

Mä olen viime aikoina löytänyt jonkin sortin rauhan, mikä on käsittämätön juttu. Pitkään kesällä pelkäsin alkavaa syksyä, koska tiesin sen tuottavan mulle tuskaa ja stressiä. treenit. kisat. valmennukset. kirjotukset. kaikki muut koulujutut. kun. aika. ei. vain. riitä.

Nyt kuitenkin olen onnistunut yllättämään jopa itseni. Päätin, että seuraavan kuukauden panostan kirjotuksiin. Koska kisakauden tärkeimmät kisat on jo aika lailla taputeltu, ei omista treeneistä tarvitse stressata. Päätin, että nämä pari viikkoa omistan pänttäämiselle & kun kirjoittelut on kirjoitettu, on aika palata kunnolla oman urheilu-urani pariin. 

Vaikka aikaa ei sosiaaliselle elämälle ole yhtään aiempaa enempää, on ihana välillä hengähtää. Kun päälle ei paina stressi läksyistä, kirjoituksista. vikellyksestä, omista treeneistä, koutsaamisesta ja kaikesta turhasta yhtä aikaa, on helpompi hengittää. Pitää muistaa, että levossa se kaikki kehitys loppupeleissä tapahtuu.
Viime aikoina on tapahtunut (& tulee tapahtumaan) pieniä kivoja juttuja, joista en olekaan blogin puolella maininnut. Tässä niistä muutama:


♥ Kävin kirjastossa lainaamassa pari urheilupsykologian opusta... Aaaah, oon taas oppinut niin paljon! Tykkääntykkääntykkään!

♥ Olin koutsina mukana Kangasalan kisoissa, joissa meidän sankarit olivat täyttä KULTAA! #proudcoach

♥ Mun pienet pääsevät myös esiintymään Laaksolle GP-finaaliin (tulevana viikonloppuna!!) ja HIHSiin. #morethanproudcoach

♥ Lähetin maajoukkuehakemuksen, josta huomasin kuinka paljon mun pisteet on nousseet viime vuodesta: ka 6.3--> 6.7 (melkein 6.8!!). Wau. Mitä mä oon oikein tehnyt?

♥ Mua haastateltiin Hevosmaailmaan ja palaute oli tämä: ''Täytyy antaa Sinulle positiivista palautetta, että olet hyvä haastateltava ja hoidit tämän sujuvasti ja ihan ammattimaisesti. Siitä on jatkossakin Sinulle itsellesi apua, kun olet lehdistön kanssa tekemisissä - ja ennen kaikkea lajistanne saa näin erittäin positiivisen ja mukavan kuvan. Kiitos, Heta!''

♥ Arjen pienistä iloista huolehtii oma karvahauva...
♥ Vietän tulevan viikonlopun Kuortaneella, mummoni luona. Oon käsittämättömän onnellinen tästä, koska tiedän kuinka onnelliseksi se tulee, <3. 

♥ Tanssillinen voimistelu tarjoaa haasteita ja vapauttaa. Treeneissä saa tyhjennettyä pään kaikesta. On myös älyttömän hyvää vastapainoa muulle treenille.

♥ Kauniit säät ovat vihdoin suosineet. Vaikka tiedän, ettei se kauan kestä, lämmittää muistot mieltäni vielä pitkään. Loppukesä oli kaunis ja se tekee minut onnelliseksi.

♥ Tajusin, etten ole tehnyt virallista 'kesäpostausta' kesästäni 2015. En kuitenkaan koe tarvetta summata enää mitään. Kesä 2015 oli mahtava & tulkoon kesästä 2016 vielä mahtavampi. Aamen.

♥ Blogi saa ehkä uutta ulkoasua lähitulevaisuudessa.... Jee!

♥ Yle näytti vikellyksen EM-kisoista koostetta viime viikonloppuna, sattuiko kukaan näkemään? Tv:stä puheenollen... innolla ja kauhulla odotan tulevaa Ystäväni hevonen -sarjaa, jonka yksi jakso kertoo meikäläisestä!

Ihania juttuja tapahtuu koko ajan ja on ihana pystyä nauttimaan niistä. Omassa lajitreenissäkin kehitystä tulee 'kuin itsestään', kun ei a) stressaa turhasta ja b) kykenee keskittymään treeneihin ja ottamaan niistä kaiken irti. Arki rullaa paremmin kuin hyvin... Enkä malta odottaa aikaa kirjoitusten jälkeen! Treenisuunnitelmat, maajoukkuevalmennukset, Viron Horse Show, uudet musiikit, teemat ja liikkeet... 



Entä odotatko sä jotain? Onko syksy sulle synonyymi uusille aluille vai kaamosmasennukselle? 

Ihanaa loppuviikkoa teille ja muistakaa rentotua välillä!
Heta

sunnuntai 23. elokuuta 2015

Maajoukkueurheilu - mitä & miten?

Terve taas! 


On taas se aika vuodesta, kun monet monet vikeltäjät pohtivat tulevaisuuttaan: mitä haluan saavuttaa? Muutamat haaveilevat ehkä maajoukkuepaikasta. Noh, kuten otsikossa seisoo, vuorossa on ajatuksia maajoukkueurheilusta. Mitä se käytännössä tarkoittaa, että kuuluu maajoukkueeseen? 

Mitä enemmän laji Suomessa kasvaa, sitä enemmän on yksilön tehtävä töitä menestyäkseen - ja päästäkseen esimerkiksi juurikin sinne maajoukkueen piiriin. Kolme vuotta sitten - aikana, jolloin itse hain maajoukkueeseen ensimmäistä kertaa - oli sisään suhteellisen helppo päästä, koska kilpailua hakijoiden kesken ei sinänsä ollut. Muutamassa vuodessa lajimme on kuitenkin saanut tuulta siipiensä alle, mikä tarkoittaa myös kilpailua maajoukkuepaikoista, lähes ensimmäistä kertaa. Itse pidän sitä hyvinkin positiivisena asiana, koska juurikin tämän kilpailun ansiosta jokainen maajoukkuetason vikeltäjä on motivoitunut, mikä tarkoittaa myös parempia tuloksia... mikä osaltansa motivoi maajoukkueeseen pyrkiviä henkilöitä treenaamaan itseään enemmän ja enemmän. Ja lajin yleinen taso nousee.
Kuka voi hakea maajoukkueseen & mitä se vaatii?

Lainaan SRL:n sivuilta löytyy vähimmäisvaatimuksia maajoukkuetoimintaan kuuluvalle henkilölle:

• Vikeltäjän tulee päästä laukkaavan hevosen selkään ilman apua

• Vikeltäjän tulee pystyä seisomaan laukkaavan hevosen selässä vähintään neljä laukka-askelta
• Vikeltäjällä tulee olla halu kehittyä
• Vikeltäjällä tulee olla halu kilpailla lajissa
• Vikeltäjällä tulee olla käytössään hevonen harjoitteluun ja kisaamiseen

Minusta kyseiset viisi kohtaa ovat hyvinkin oikeutettuja ja fiksuja. Itse henkilökohtaisesti kehottaisin hakemaan maajoukkueeseen, mikäli kaikki puiteet ovat kunnossa (valmentaja, treenimahdollisuudet ja hevonen) & vikeltäjällä on halua kilpailla ulkomailla tulevaisuudessa. Tietysti on myös oltava valmis treenaamaan paljon ja kovaa (myös omalla ajalla, oma-aloitteisesti), jotta voi saavuttaa haluamansa. Maajoukkuevikeltäjän on oltava valmis myös uhraamaan vapaa-aikansa erilaisille treeneille ja kilpailumatkoille. 

Kilpailuilla ja valmennuksilla on tapana osua ikäviin viikonloppuihin - esimerkiksi juurikin siihen koulujen päättäjäisviikonloppuun. Kerrataanpas jotain tapahtumia, mistä olen ollut pois kilpailujen takia...

-Kaksoisveljeni & kaverieni rippijuhlat
-Isoveljeni ylppärit
-Ysien päättärit (ja lukion molempien vuosien päättärit...)
-Muiden lajien kilpailut
-Serkkuni ylppärit
-Monet sukulaisten synttärit
-Omat 18-v synttärit

Ja oman rippileirini suoritin talvella, jottei se (tai konfis) vain osuisi kisojen päälle. Ai joo, ja mä valmistun ensi syksynä... jottei mun ylppärit osu minkään kisojen päälle. Okei, myönnettäköön: siinä oli pari muutakin vaikuttajaa. Mutta anyways:

Maajoukkueurheilu vaatii omistautumista, motivaatiota ja treeniä.
Rankkojen treenien jälkeen saa levätä :D


Mitä maajoukkueleireillä tehdään?

Mj-leirejä järjestetään vähän vuodesta riippuen, yleensä 3-4 krt vuodessa. Maajoukkueleirit järjestetään yleensä Ypäjällä, mutta saatamme leireillä myös esimerkiksi Ruotsissa. Leirien sisältö riippuu hyvinkin paljon siitä, missä vaiheessa kautta eletään. Ihan kauden alussa leireillä saatetaan kokeilla uusia liikkeitä ja siirtymiä, mistä loppupeleissä olisi tarkoitus rakentaa se tulevan kauden vapaaohjelma. Alkukaudesta myös panostetaan voimatasoihin, eli oheisissa painotetaan rankkaa voimatreeniä. Kauden keskivaiheilla seurataan edistymistä ja loppukaudesta keskitytään ohjelmien 'kisakuntoihin'. 

Maajoukkueleireillä saattaa olla myös vierailevia valmentajia, joilta voimme oppia taas jotain uutta ja ihmeellistä. Hevostreenin lisäksi ohjelmaan saattaa kuulua esimerkiksi jokin luento, tanssia/voimistelua, kuntotestausta, lenkkeilyä, pukkeilua ja voimatreeniä. 
... Hiotaan käsiliikkeitä liikkuvalla pukilla
...Akroillaan laivamatkalla
...Roikutaan katossa
Kuinka paljon se kustantaa?

Vikellys ei ole kallis laji harrastaa, (hinta normaalista ratsastustunnista n. 25%). Kun taso kuitenkin nousee, nousevat kustannuksetkin. Perinteinen maajoukkueleiri maksaa henkilölle jotain 100-300€ väliltä. Lisäksi rahaa on helppo upottaa asioihin, jotka ovat vapaaehtoisia, mutta jollain tavalla tärkeitä. 1) Oheiset: esim. tanssi, voimistelu jne. maksavat myös. 2) Puvut: voit ostaa käytettynä tai käyttää samaa parikin kautta peräkkäin, mutta uutena puvut kustantavat yleensä sen 100-500€. 3) Kaiken maailman muut ulkonäköräpellykset: strassit, hiuskoristeet, meikit ym. 


Ja kuten ostos-tv nyt iloisesti mainitsisi: Eikä siinä vielä kaikki! 



Eihän unohdeta niitä kilpailumatkoja ulkomaille. Tämäkin asia riippuu todella monesta pienestä jutusta, kuten minne matkustetaan & otetaanko omia heppoja mukaan, kuinka paljon porukkaa on jakamassa kuluja ym. Ruotsiin kisareissu maksaa kaikenkaikkiaan ehkä muutaman sadan, Euroopan kv-kisoissa rahaa voi kulua muutama sata enemmän. Kansainvälisissä kilpailuissa eniten maksaa yleensä lennot, majoitus sekä vuokraheppa, jonka hinta on yleensä 150-500€ välillä... riippuen hevosen omista kuluista ja sen laadukkuudesta. 

Haluan kuitenkin samaan hengenvetoon puolustaa, että voisi ne rahat huonompiinkin asioihin laittaa. Kannustan ajattelemaan harrastusta 'sijoituksena', koska kisamatkat antavat enemmän kuin ottavat. Ne ovat uniikkeja kokemuksia, jotka pitäisi suoda kaikille sitä oikeasti tahtoville. Mitään en vaihtaisi pois.

ps. Kiitos sponsorini, äiti & isi <3
Mitä hyötyä on kuulua maajoukkueeseen?

Mitä haittaa siitä voisi olla? Kuka ei haluaisi edustaa maatansa ulkomailla? Maajoukkuetoiminta tarjoaa laadukkaita treenileirejä ja valmentajia, jotka ovat auttaneet itseäni huimasti. Yhdessä viikonlopussa voi kokea valaistuksen hetkiä joihinkin vaativiin liikkeisiin, jotka ovat kotona junnanneet paikalla jo pidemmän aikaa. Maajoukkue tarjoaa lisämotivaatiota itsensä kehittämiseen ja antaa mahdollisuuden tutustua paremmin muihin mj-vikeltäjiin. Maajoukkueleireillä on helppo ylittää omat odotuksensa. (Saat perjantaina idean siitä, että haluaisit oppia joskus flikin hevoselta. Lauantaina kerrot siitä mj-koutsille. Illalla kokeilet sitä hevoselta.)

Maajoukkueen kautta on helpompi lähteä maailmalle kisaamaan. On ihana lähteä tuttujen mj-tovereiden kanssa kisailemaan ja hakemaan elämää suurempia kokemuksia.

Voit oppia jopa kolmoisperusistunnan!!
Vinkkejä hakijoille katsastukseen?

Tärkeintä on yrittää kaikkea mahdollista. Vaikka joku asia pelottaisi, kannattaa sitä yrittää. Yrittämällä näytät, että halu oppia on suurempi kuin epäonnistumisen pelko. Oikea motivaatio ja halu on helppo nähdä ulkopuolisena, koska sitä on vaikea feikata. Vaikka tehtäväksi annettaisiin vain yksinkertaisia tehtäviä, kannattaa keskittyä nihin huolella, antaa itsestään 110%. 

Tärkeintä on keskittyä omaan tekemiseensä ja näyttää valmentajille, että kuuntelet ja keskityt kun pitää. Kun on aika treenata, keskityt tekemään liikkeet loppuun asti huolella, etkä lopeta kesken kun tuntuu pahalta. 

Huhhuh. Olipas rupeama. Heräsikö jolle kulle vielä kysymyksiä aiheesta?

Entä saiko kukaan mitään tästä irti?

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Ei mitään järkevää

Moipadi moi.

Mun on hirveesti tehnyt mieli tulla kirjoittelemaan jo jotain järkevää tännekin ton kisapostauksen jälkeen, mutta kuten maailman yleisin tekosyy kuuluu: mulla ei vain ole ollut aikaa. Noh, sinänsä aika yllättävää, että toi kuului just mun suusta.

Mä jotenkin oletin, että tää syksy tulis olemaan koulun kannalta helpompi, koska a) Mulla on vaan aineita, joita kirjoitan... eli aineita joista tykkään... (??) ja b) mulla on vähemmän kursseja kuin missään jaksossa koko mun lukiohistorian aikana.

... Mutta eeeeeeeeeei.

Musta tuntuu, että mun oppiminen on hidastunut aivan älyttömästi. Oikeastaan, oli aihe mikä tahansa, tarvitsen mä nykyään tuplamäärän aikaa 'treenata' uusia juttuja, oli kyse sitten saksan sanoista tai uudesta liikesarjasta urheilun puolella. Keskittyminen on nollan luokkaa ja yleinen vireystaso huitelee miinuksella. Miten ihmeessä kaikesta on yht'äkkiä tullut niin vaikeeta? Tarkemmin kun aattelen, onhan tää jatkumoa keväältä. Kesällä kun ei oikeastaan tarvinnut kauheasti tuota aivokapasiteettia yrittää tuhlata.

Jotenkin vähän väliä semmoinen tosi tyhmä olo. Siis konkreettisesti semmonen hidas. Kun ei vaan tajuu. ymmärrä. käsitä.
Ainut paikka, missä suurin piirtein pysyy pää mukana, on treenit & valmentelu. Tällä hetkellä mun treenikalenterista löytyy tanssillista voimistelua, akroa ja itse lajia (+ omat oheiset). Pakko nyt on hehkuttaa tuota tanvoa, koska tykkään siitä ihan älyttömästi! Meillä on vireillä tosi kiva ohjelma: 2.5 minuuttia täyttä tekemistä! Ohjelma on hyvin nopeatempoinen ja sisältää paljon hyppyjä (& onhan mulla pari 'akro'sooloakin...), mistä olen tosi innoissani! Viime kaudella oli tosi kiva tehdä herkkä ohjelma Anna Puun kappaleeseen, mutta nyt on vähän vahvemman teeman vuoro! ;)

Myös valmentelu nostaa fiilistä. Mä en kestä, kuinka voin aina hypettää mun pikkusista ja tästä koutsaamisesta, mutta oon kyllä niin elementissäni siinä hommassa. En voi ymmärtää, miten kahdessa vuodessa ollaan saatu niin paljon aikaan... ja nälkähän kasvaa syödessä, eikö? Kauhea into olis kehittää lajia vaikka kaikkiin ilmansuuntiin, mutta taas esteeksi muodostuu toi aika. Yritän kuitenkin parhaani. Valmentaminen on juttu, josta olen koko ajan innoissani - Kiitos kaikille HeRoille, sankareille. On ihana tunne, kun voi ylpeänä katsoa joka ikistä vikeltäjäänsä ja sanoa, että hei - sä olet mahtava.
< 3


Huomenna nähdään, mitä tapahtuu kun koutsi pitää treenit kotona... 
Jeps. Mutta siitä lisää myöhemmin. Mites toi sivupalkin kysely? Käykääs ihmeessä klikkailemassa noita vaihtoehtoja, jos ette ole vielä sitä tehneet. Tällä hetkellä kolmen kärkeen kuuluvat maajoukkuepostaus, ulkonäköpaineisiin painottuva postaus, sekä treenipostaukset. Treenipostauksista kyselisin vielä tarkentavia kysymyksiä: Millaisia treenipostauksia tykkäisitte lueskella? Kertokaa ihmeessä tonne kommenttilootaan! 

Ei kai mulla muuta tällä erää. Kyselyn ehdoilla mennään, se määrittänee seuraavan postauksen aiheen!