lauantai 4. huhtikuuta 2015

Minä olen...

Hei taas!


Mä oon vietellyt tätä minilomaa vaan ottamalla aikaa ittelleni ja rentoutumalla. Onnistuin lisäksi  muistuttamaan itselleni miten tärkeää on elää kuin opettaa. Mä haluan itse oppia ja kehittyä. Mä haluan olla hyvä esikuva. Haluan olla vaikka mitä ja pyrin vaikka mihin, mutta mitä mä olen?
i'm different

i'm into healthy food
i love working out
i'm insecure about my body
Yep
writing is my escape
i don't follow trends
...and that's who I am
...and that's who I am.
 Kuvat täältä

Aattelin loppuun kirjotella kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Hyvinvointi tarkoittaa jokaiselle ihmiselle eri asioita; osalle se tarkoittaa pääasiassa kehon hyvinvointia eli fyysistä terveyttä. On kuitenkin myös ihmisiä, jotka painoittavat mielen hyvinvointia. Kuten monessa muussakin asiassa, uskon että paras ratkaisu on etsiä kultainen keskitie sillä ajatuksella, että kun keho voi hyvin, voi mielikin - ja toisinpäin.

Elämän kaari on pitkä tie, jonka varrelle mahtuu monenlaisia ihmisiä, kokemuksia ja arvoja. Lapsena arvostetaan fyysistä terveyttä, vanhempana tajuaa psykeenkin vaikuttavan, ja vanhana palataan siihen fyysisen kunnon arvostamiseen - kellä se on, olkoon onnellinen. Koska mä nyt taidan olla sellainen pohtivainen sielu, tykkään ottaa esille niitä psyykkisiäkin puolia. Hassua huomata, miten omakin ajattelu on parissa vuodessa laajennut näin paljon. 

Kokonaisvaltainen hyvinvointi tarkoittaa hyvinvointia jokaisella elämän osa-alueella. Kuka sitten käsittääkin sen millä tavalla. Onko hyvinvointi sitä, ettei voida pahoin? Vai pitäisikö olla jotain enemmän? Mikä on riittävää, jotta voi sanoa voivansa hyvin? Minusta ihminen voi voida hyvin, vaikka kaikilla elämän osa-alueilla ei asiat menisikään putkeen. Minusta hyvinvointi on sitä, ettei voida psyykkisesti pahoin, vaan osataan iloita arjen pienistä asioista. On niin paljon ihmisiä, jotka voivat hyvin keskellä kärsimystä ja tuskaa, keskellä pahuutta ja aiheita, joista ei puhuta ääneen. On onnellisuutta ansaita onnea ja tajuta se.

Olisi ihana joskus kuulla jotain teijänkin ajatuksia, niin aiheesta kuin elämästäkin. Mitä mieltä te ootte hyvinvoinnista? Kiinnittääkö yhteiskunta liikaa huomiota vaan fyysiseen puoleen? Entä sinä itse?  Mikäli et saa rakennettua järkevää aasinsiltaa epäjärjestelmällisen postauksen ja kommenttisi välille, poltetaan silta ja hukutetaan aasi. Kenenkään ajatukset eivät ole vääriä, eikä mikään kommentti ole turha. Niillä voi pelastaa pienen bloggaajan päivän.


♥  Ihanaa pääsiäistä kaikille!  




sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

KATSE!

Voi kesä, missä olet?

Haudi ihmiset!

Oon löytänyt mun fiiliksen taas. Viime postauksen jälkeen olo keveni reilusti. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka pidätte musta huolta - se lämmittää mun sydäntä. Tulee semmoinen välitetty olo.

Koeviikkoa on takana kaksi päivää, joka tarkoittaa myös kahta koetta. En oikein uskalla sanoa vielä mitään, mutta ihan hyvä fiilis jäi molemmista. Enkussa sain kirjoittaa esseeni Malcom Gladwellin kirjoista... heh. Ei meinannut sanamäärä riittää, tekstiähän olisi riittänyt. Kokeen lisäksi sain englannin portfoliostani kiitettävän, mistä iloitsin (ja iloitsen) suuresti. Matematiikan kokeessa osasin ainakin yrittää seitsemää tarvittavaa tehtävää, että kyllä sen pitäisi huitaisemalla läpi mennä.

Mutta nyt niihin oikeisiin kuulumisiin...

Tanssin aamutreeneissä koin myös onnistumisen elämyksiä tehdessäni perhosen ilman minkäänlaista koroketta/ponnua. Tuli vaan yht'äkkiä sellainen fiilis, että nyt se menee. :D Ja niinhän se meni. Myös kotitreenauksen kanssa on kunnostauduttu ja pyöräilykausi aloitettu. 

Mitäs muuta? Tein itselleni kuuden viikon treeniohjelman (=Budapestin kisoihin asti), joka sisältää eri painotuksilla kestävyys-, voima- ja lajitreenausta. (Kiinnostaisko teitä kuulla mun treenaamisesta?) 

Ja hypetys jatkuu... Koska pukuanikin kävin sovittamassa! En malta odottaa, että pääsen kiskomaan sen ensimmäisissä kisoissa päälle... ja paljastamaan tietty tänne bloginkin puolelle. Kaikenkaikkiaan on meneillään niin paljon kaikkea mahtavaa. Kohta on Pikkupihlajankin kisojen aika.


Lisäksi sain pari viikkoa sitten kutsun tulla vierailevaksi valmentajaksi Tampereelle, mikä oli musta aivan huippujuttu. Olin todella otettu ja innoissani! Nyt tuo suuren tapahtuman aika koitti, ja lauantaina suuntasin junalla kohti Tamperetta. Treenirupeama aloitettiin Viivin sääntökoulutuksella, minkä jälkeen sain itse puheenvuoron. Pidin lähes 20-henkiselle lapsikatraalle tunnin luennon erinäisten kysymysten pohjalta. Aloitin kertomalla vikellyshistoriani ja näyttämällä pari videoklippiä, joiden väliin kehityskaareni pääosin sulloontuu. Luennon aikana kerroin omasta treenaamisestani, tavoitteistani, sekä siitä mitä pidän treenissä tärkeänä. Puhuin myös motivaatiosta, vapaaohjelman suunnittelusta ja kisoihin valmistautumisesta. Pääpointtini luennossani oli kertoa, kuinka itse olen päässyt tähän pisteeseen, ja mitä nuoren vikeltäjän kannattaisi yrittää tavoitella. Kuinka jokaisen tuli yrittää erottua ja olla mahdollisimman persoonallinen.

Treeneissä painotin todella kovasti ryhtiä ja ilmennystä, mitkä oikeastaan olivat koko viikonlopun kantavat teemat. Tytöt heittäytyivät hienosti mukaan kummallisiin harjoituksiini, eikä edes uudemmilla, maksimissaan puoli vuotta treenanneilla, tytöillä ollut mitään ongelmaa. Lauantaina pidin kahdelle ryhmälle kahden tunnin pukki+heppasessiot, missä treenattiin tason mukaan juuri omia ohjelmajuttuja sekä ilmennystä.

Tänään, sunnuntaina, aloitimme treenipäivämme puolen tunnin lenkillä. Lenkin jälkeen ohjasin kahden tunnin akrotreenit, joissa teimme lähes koko treenin ajan erinäisiä liikkeitä sovitettuna musiikkiin. Perinteisen lämpän ja venyttelyiden jälkeen siirryimme akroon - ensin yksin, lopulta pareittain. Akroilujen jälkeen teimme vielä tanssi-improa erityylisiin musiikkeihin. 

Huhhuh. Olipas viikonloppu. 

Mutta kyllä tykkäsin. Ja luulen, että niin tytötkin. Kaikki saamani palaute oli positiivista ja ainakin mulle jäi aivan järjettömän hyvä fiilis viikonlopusta. Kaiken kaikkiaan viikonloppuun kuului paljon onnistumisia, iloa ja suuria hymyjä. Oikeastaan tuntui kuin olisin oppinut jotain itsekin. Sain valmentajana paljon uskoa itseeni ja siihen mitä teen. Mä oikeasti osaan vissiin tehdä jotain oikein. On aivan järjettömän palkitsevaa kun voi auttaa muita. Se vaan antaa itsellekin niin paljon.

Muistakaa nauttia hyvistä ajoista ja asioista joita teille tapahtuu. Muistakaa myös jakaa osaamistanne eteenpäin, se tuo paljon hyvää mieltä monelle ihmiselle - ennen kaikkea itselle.





perjantai 20. maaliskuuta 2015

Mä toistan itseäni

Hei kaikki! 
Kiitos Eve
Ajattelin pitkästä aikaa kirjotella treenikuulumisia, mutta aihehan taas karkasi ihan raiteiltaan... Mulla on ollut tosi paljon kiireitä aiheuttavia muuttujia (lue: KOULUJUTTUJA) mun elämässäni, mutta eihän treenejäkään sovi unohtaa! Kevään aikana mulla on myös paljon suunnitelmia oman pääni menoksi; sen sitten taas aika näyttää, että miten ne toteutuvat. Ennen tulevia juttuja palaillaan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin, eli niihin kuulumisiin.

Vikellysrintamalla motivaatio sai kisojen lisäksi lisäbuustia Ypäjän maajoukkueleiristä; se oli taas ihan huippu. On vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä. Vuosi takaperin mä tein flikin hevosen selästä ja viime viikonloppuna heitin kärrynpyörää (sivuttain) ja kässärikuperkeikkaa samalla alustalla. Ja tähän väliin voisin toistaa lauseeni viime vuodelta: En olisi kyllä itse uskonut, mutta hyvä että joku muu uskoi.

On olemassa ihmisiä, jotka saavat meidät tekemään asioita, joiden tekemisen mahdollisuudesta emme edes ole tietoisia. Tuo, jos joku, on kummallista. Ja miten tämä voikin tapahtua, kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan? Jaa-a. Siinäpä kysymys.

Leirillä oli myös psykologisen valmennuksen luento, joka availi ajatuksiani aivan järjettömästi. Puhuimme mm. mielikuvaharjoitusten voimasta ja siitä, kuinka suuri merkitys itsetunnolla on kokonaiskuvan kannalta. Koska ''kisoja ei voita paras urheilija, vaan paras kilpailija''. Uskon, että psykologinen puoli on näissäkin asioissa ihan yhtä tärkeä kuin fyysinenkin. 


Mulla on jotenkin outo tunne tällä hetkellä. Tavallaan oon todella onnellinen tän hetkisestä tilanteestani, mutta toisaalta... äh. Mua väsyttää.

Niin kauan kuin jaksan muistaa, on multa kyselty yhtenään, että miten mä jaksan tätä hektisyyttä. Miten mä jaksan olla siellä, täällä ja tuolla? Muistan myös vastanneeni, että ''No, tähän mä oon tottunut, tämä on sitä mun elämääni. On ihana olla aina menossa!'' Mun on pakko myöntää, että joskus paineet tuntuu aika kovilta. Mä tiedän omat velvollisuuteni, mutta joskus mä haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja jäädä sinne viikoksi tai kahdeksi ja vaan unohtaa kaiken. 

 Voi kun saisin lomaviikon. 

...mutta ei. Koeviikkoa sen sijaan olisi tarjolla. Ja flunssan poikasta. 

Mä en vaan jaksaisi enää täyttää mun kalenteria yhdelläkään menolla. Tapaamiset, lääkäriajat, pukusovitukset, autoiluharjottelut, koulutehtävät, sanakokeet, viralliset sähköpostit, kisamatkojen suunnittelu ja heppaselvitykset - ei. kiitos. Osa mut tuntevista varmasti tietää, että mulla on ollut ongelmia kasvujuttujen kanssa viimeiset vuodet; kasvuhormonia ei vaan tunnu löytyvän mistään. Kuulin vähän semmoista juttua, että pitkäaikainen stressi voisi alentaa sitä. Jaaha. Ongelmakohta siis löydetty. Mutta mites tästä eteenpäin? Ei harmainta hajua. Pitäisi kai etsiä stressin aiheuttaja ja minimoida sen vaikutus. Eli mites olisi, omaa lomaa koulusta?

... Musta vähän alkaa tuntua, että en todellakaan suorita lukiota kolmeen vuoteen (vaikka hetken niin ajattelinkin). Äh.


 Mä en vaan tiedä.


Haluan vielä pyytää anteeksi. Muistelen tässä vaiheessa kommenttejanne siitä, kuinka blogini - ja oma persoonani - ovat aina niin iloisia ja inspiroivia. Haluan olla sitä toki jatkossakin. Tällä kyseisellä hetkellä koen kuitenkin tärkeäksi purkaa ajatuksiani, koska en voi muutakaan. 




tiistai 10. maaliskuuta 2015

Extreme-extempore-laji

Moi.

Viime viikonloppuna kisattiin Helsingin Horse Fair -messujen yhteydessä vikellyksessä. Alun perin mun ei pitänyt ottaa osaa koko kisoihin - enhän mä oo päässyt kunnolla treenaamaan koko talvena. Mut eikös se niin ole, että lahjattomat treenaa?

Silja & Sofia

Mä kuitenkin pienen painostuksen jälkeen päätin osallistua kisoihin. Ilmoittauduin kilpailuihin viime hetkellä ja mitenkäs muuten kuin hevosella, jolla olen viimeksi vikeltänyt syyskuussa(?). Vapaaohjelmani kokosin viime keskiviikkona. Küria kootessa keskityin kahteen asiaan; yksinkertaisuuteen ja ilmaisuun. Tiesin, että ei ollut mitään järkeä keksiä vaikeaa kyyriä ja lähteä räpeltämään sen kanssa. Oli aika luoda vapaaohjelma, joka sisältäisi vain ns. varmoja liikkeitä ja voisin panostaa siihen ilmaisupuoleen; olihan se myös näytöstä katsojille. Ilmeisesti tuomaritkin kuitenkin tykkäsivät. Sain (varsinkin) ekalta kierrokselta ihan naurettavan korkeat pisteet ja kotiin lähdin sinivalkoisen ruusukkeen ja pokaalin kera.

 Aika hyvin siis meni.

Team Shupa<3
Veera

Oli todella kummallista kisata; vaikka lajitreenaus on ollut aika rennolla otteella, tuntui se silti hyvin kotoisalta. Tutulta ja turvalliselta. Tuntui, että pystyin nauttimaan jokaisesta hetkestä. Tältä sen vissiin kuuluisi aina tuntua. 

Messut muuten menivät taas aika huumassa, pääosin ständillä hengaillen. Kävimme myös kiertelemässä hieman GoExpon fitness-puolta, missä, kokeiltiin Extremerun-rataa, ilma-akroa ja muita sirkusjuttuja, sekä vedettiin toki myös leukoja. Pidin eritoten trapetsista; sitä haluaisin todellakin päästä kokeilemaan uudemman kerran!

Tämän arkiviikon annan kropan ja mielen hieman levätä treenistä, koska ensi viikonloppuna taas mennään. Hevosautot suunnataan kohti Ypäjää ja vuorossa olisi maajoukkueleiri.

Oliko joku lukija messuilla katselemassa? Haluaisin kuulla yleisesti mielipiteitä messuista tai vikellyksestä messuilla; ständillä tai areenalla. Mitä tykkäsitte? :)


Kaikki kuvat ovat Even.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

My busy life & weird habits

Hei toverit,

pahoittelua mun kuulumattomuudesta, mutta kuten arvata saattaa; kiireitä on ollut. Mun elämä on nyt taas pienen hetken ollut pientä juoksemista koko ajan paikasta toiseen. Lisäksi koulun puolelta mun jakso on aivan täynnä, mikä ei nyt oikein helpota asiaa.

Hiihtoloma oli ja meni, mutta mä tein silloin kaikkea hauskaa - sellaista, mitä en muuten ehtisi. Kävin kahvittelemassa kavereiden kanssa, leffassa, keilaamassa, syömässä, pulkkamäessä, megazonessa ja ties missä. Oli muuten ihan huippua! Suosittelen. On kivaa olla lapsenmielinen.

Eilen meillä oli ensimmäiset kisaset tanssillisen voimistelun parissa, missä me ''varttuneet'' ... saavutimme sijan 4./15! Aivan mahtavaa, kiitos naiset! On kyllä pakko sanoa, että onneksi uskaltauduin mukaan tähänkin juttuun; se on vaan niin sanoinkuvaamattoman hieno tunne - astella lavalle suuren porukan kanssa ja ilmaista itseään sydämensä kyllyydestä. Onhan vikellyksessäkin esiintymistä, mutta se on erilaista. Tanssin kautta se on niin paljon helpompaa. Toivottavasti sen rentouden voi joskus saada tuohon päälajinkin puolelle.

Tässä vielä vidi, jonka olisin postannut jo viikko takaperin... mutta sanotaanko vaikka näin, että minulla ja editointiohjelmalla oli hieman erimielisyyksiä ja jouduin editoimaan koko videon uusiksi tänään. Mutta siinä se nyt on! Nauttikaa tai kärsikää, ihan miten haluatte.


...Voitko samaistua mihinkään tapaani? Entä onko sulla joku outo tapa, josta saat kuulla koko ajan?

keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Tartu hetken mielijohteeseen

Mä en siis kestä enää tota teoriakokeen harjottelua. En muistanutkaan että se on jotain noin kamalaa... Hyi.

Mutta muuten, mikäs tässä lomaillessa? On tullut nähtyä tovereita, leffailtua, kuvailtua, lueskeltua, treenailtua ja kävinhän mä laskiaisena pulkkamäessäkin! Oon myös aloittanut mun ajatusten paikantamisen.
Ootteko koskaan miettineet, onko ajatuksillanne ääntä? Nykymaailmassa on se ongelma, etteivät ihmiset kaikelta kiireeltä ja hälinältä kuule omia ajatuksiansa! Kuulo-ongelmien kanssahan tässä ei kuitenkaan pelailla; kyse on taidosta hiljentää ulkomaailma ja keskittyä kuuntelemaan niitä omia pienen pieniä ajatuksia - niitä sanoja, joita ei koskaan lausuta ääneen.

Päätin viime viikonloppuna aloittaa uudenlaisen ajattelutavan; aina kun kuulisin pienessä mielessäni jonkun ajatuksen tehtävästä asiasta, suorittaisin sen heti ilman erinäistä pohdintaa. Esimerkkinä koiran aamulenkki, suihkuun raahautuminen, eri reitti bussipysäkille tai ruoanlaitto. Mikäli missään vaiheessa huomasin ajattelevani seuraavia lausetyyppejä, tiesin että nyt pitäisi tapahtua jotakin. ''Mähän voisin vaikka...'' ''Mun kyllä pitäisi...'' ... Tiedättekö tunteen, kun mietitte, että hitto kun pitäisi siivota. Taikasanan ''PITÄISI'' pitäisi jo vaikuttaa aivoissanne ja nostaa teidät ylös ilman erinäistä kehotusta.

Sen sekunnin ajan halusin kirota pienen lupaukseni mielelleni, mutta kun sain aikaiseksi lähteä D:n kanssa aamulenkille, huomasin uuden ajattelutavan heti piristävän! Aurinko sädehti ja tapasin lenkillä hauskan koiranulkoiluttajan, jonka kanssa oli mukava vaihtaa pari sanaa. Suupieleni nousivat hymyyn ja päällimmäisenä mieleen jäi hyvä fiilis. Olipa hyvä juttu kuunnella kerrankin itseään!
Tiesittekö muuten, että hetken mielijohteesta tehty päätös voi olla ihan yhtä hyvä kuin tarkkaan ja pitkään harkittukin? Se voi olla jossain tapauksissa jopa parempi vaihtoehto. Kuunnelkaas siis omaa intuitiotanne, se voi viedä teidät uskomattomiin paikkoihin.

...Mistä mieleeni tulikin toinen asia tuohon ajattelutapaan liittyen; avoimmuus. Muistakaa olla avoimia kaikkia ja kaikkea kohtaan. Mitä vain voi tapahtua, mikäli annatte sille mahdollisuuden. Miettikääpä vaikka harjoitusta, jota teimme yläasteen ilmaisutunneilla. Kaksi toisilleen tuntematonta henkilöä alkavat keskustelemaan niin, että tarkoituksena on myötäillä kaikkea mitä toinen sanoo. Mitään ideaa ei siis saa torjua. Vähän sellainen YES MAN-meno. Improsta tulee kaikkien kannalta paljon hauskempaa, kun antaa kaikkien ideoiden kukkia, eikä mikään idea ole liian hullu tai kummallinen.

Mites tätä sitten sovellettaisiin tosielämään? Ainakin voisi aloittaa siitä, että lopettaisi sen kaikkien muiden ihmisten analysoinnin ilman tuntemista. Kaikki stereotypisointi ja kategorisointi on todella tyhmää, eikä kukaan haluaisi sitä tapahtuvan omalle kohdalleen. Miksi ihmeessä sitä kannattaisi siis harrastaa muiden kohdalla? Miksi ihmeessä muita saisi arvioida, jos itseään ei? Nyt kuulkaa ja kuunnelkaa niitä syviä ajatuksianne ja toimikaa sen mukaan. Jokainen ihminen ansaitsee samanlaista kohtelua toisilta, eikä ole syytä pitää ketään vähempiarvoisena.

Avoimmuus pätee myös mahdollisuuksiin. Joskus mahdollisuudet ovat helpommin nähtävillä, joskus niitä pitää etsiä pienimpienkin kivien alta. Totta kuitenkin on, että kaikilla on mahdollisuuksia ja kun ne tarjoutuvat, niihin on syytä tarttua. Menestyjät erottaa muista ihmisistä se, että he tarttuvat jokaiseen mahdollisuuteen, mikä tarjolla on. (Jopa niihin, jota muut eivät välttävättä edes erota.) On tärkeää olla avoin ehdotuksille ja myötäillä sitä mitä toinen kertoo; mitään ideaa ei kannata torjua.

Nyt hyvät ihmiset siis avatkaa ajatuksenne, silmänne ja mielenne. Ja mikä tärkeintä; kuunnelkaa itseänne ja toimikaa sen mukaan. 

Loppuun vielä pieni Sneak peek tulevasta vidistä... aihearvailuja voi tästäkin heitellä ;)

Mutta mitä mieltä itse olette? Tuomitsetteko ihmisiä helposti vain ulkonäön tai jonkun muun epäoleellisen perusteella? Entä omat ajatukset - helposti hukkuvaa mössöä vai selkeitä käskyjä?

lauantai 14. helmikuuta 2015

Päiväni prinsessana: Wanhat 2015



Hyvää ystävänpäivää toverit!

Nyt se on sitten ohi - kaiken sen stressin, hien ja turhautumisen, yhdeksän rakkolaastarin ja 102 pinnin jälkeen - nimittäin wanhojen tanssit. Kuka olisi uskonut, että tämäkin piste saavutetaan jossain vaiheessa? Tai että se tulisi näin nopeasti. Kohtahan meitä aletaan kutsumaan jo abeiksi! Hullua.

Olihan tuo aikamoinen rupeama. Uskon, että liikkumisen ilon lisäksi tanssit kasvattivat opiskelijoita myös henkisellä tasolla kypsemmiksi. Pari kuukautta harjoiteltiin tanssahtelua ja käytöstapoja aika vaihtelevalla menestyksellä. Torstaina tuo prinsessapäivä kuitenkin koitti ja voi että sitä kauneuden ja komeuden määrää. Jokainen oli laittanut parastaan ja ainakin suurimmalla osalla näytti olevan hauskaa.

Ja koska en halua väsyttää teitä enempää, täytän tämän postaustyhjiön kuvilla; kuvathan kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Kiitos vielä teille kaikille wanhoille, ihanille kanssakulkijoilleni.

Kuvissa minun lisäkseni esiintyivät mallikaunottaret Kirsikka, Venla, Sinikka, Janna ja Fanny. Ei mulla oikeestaan sit muuta kuin että pitäkää ihmiset hauska hiihtoloma ja nauttikaa vapaudesta - sillä kohta se riistetään meiltä taas.

...Nyt sitten vaan oottelemaan sitä wanhojen risteilyä!