Ole iso kala pienessä lammikossa

Tsau.

Pitäisköhän mun muuttaa tää mun blogi joksikin lukupiiri -tyyppiseksi bookfangirlhypetysblogiksi? Ehkä.

Oon taas sivistynyt lukemalla, enkä vaan voi sanoin kuvailla tämän(kin) kirjan mahtavuutta. Malcom Gladwellin teokset ne vaan osuu just eikä melkein. Kyseessä tällä kertaa oli teos Daavid & Goljat - Miksi altavastaajat niin usein voittavat? Mun mielestä on upeeta voida lukea jonkun muun tekstiä, joka herättää ajatuksia ja avaa silmiä. Tämä kirja muutti mun ajatuksia ja ajatusmaailmaani.

Better to be big fish in a small pond than small fish in a big pond.

Gladwellin vertaus eri kokoisista kaloista ja lammikoista on muutakin kuin kielellä kikkailua - se on oikeasti totta. Selventääkseni hieman; Jos kuulut paikassa x enemmistöön, olet pieni kala suuressa vedessä. Olet osa yhteisöä, mutta et voi erottua. Mites se toinen ääripää? Kun olet suuri kala pienessä vedessä, saatat tuntea yksinäisyyttä ja kaivata samanhenkisten joukkoon, mutta toisaalta - juuri siellä olet omimmillasi. Juuri siellä olet erikoinen yksilö. (Tässä vaiheessa kannattaa selvennyksenä ottaa suunta tätä videota kohti.)

Esimerkkinä opiskelu: Mietit haetko urheilukouluun, koska siellä kuuluisit joukkoon, saisit paljon samanhenkisiä kavereita ja sinua ymmärrettäisiin siellä.

Noh, kuten moni varmasti tietää, minä en hakenut.

Viime vuonna kaduin valintaani pitkään ja hartaasti, koska koin olevani liian erilainen. Koin, että minua ei ymmärretty. Kaikkien ympärilläni olevien ihmisten ajatusmaailmat näyttivät vaan niin erilaisilta. Nyt kuitenkin tunnen syvää onnellisuutta tämänhetkisestä tilanteestani: Gladwell muistutti minua siitä, että juuri nyt olen nyt suuri kala pienessä lamikossa.

Pieni fisu suuressa lammessa voi nimittäin kokea karua kohtelua. Urheilulukiossa olisin aivan samankaltainen kuin muutkin - tai mikä pahempaa, voisin tuntea itseni huonommaksi kuin oikeastaan olenkaan; vain johtuen seurani korkeasta tasosta. Näitä samaisia tunteita koen oikeastaan jokaisella matematiikan tunnilla. Tiedän olevani perusfiksu, mutta mitään lahjoja en matematiikkaa kohtaan omista. Ja on ehkä sanomattakin selvää, että olen viimeiset kaksi kurssia ollut ihan pihalla. Ei sitä oikeastaan edes yritä, koska on jotenkin vaan hiljaa hyväksynyt osansa. ''Olen tyhmä. En voi tajuta näitä, koska en ole tarpeeksi fiksu.'' Uskon, etten ajattelisi näin lyhyessä matematiikassa. (Toivottavasti.) Koskaan ei saisi ajatella noin, mutta se alitajuntainen paine on valtava!

Mutta pointtihan siinä oli taas, että suuremmassa joukossa on a) vaikeampi menestyä ja b) helpompi tulla tallotuksi. Gladwellin ansiosta tajusin, että isompi ei aina tarkoita parempaa... Jokaisella asiallahan on kääntöpuolensa.

Toinen asia, mitä moni suomalainen urheilija on varmasti pohtinut: Kuinka hyvin asiani voisivat olla jossain maassa, missä puitteet juuri omaa lajiani kohtaan ovat optimaaliset? Vikellyksessä hyvänä esimerkkinä Keski-Eurooppa. Juttuhan on kuitenkin niin, että jos asuisin siellä, olisi ympäristön paine voinut latistaa intoni lajia kohtaan jo varhaisessa vaiheessa, kilpailu on niin kovaa. Minulla ei koskaan ole ollut fysikaalista lahjakkuutta vikellystä tai voimistelua kohtaan. Olen vain treenannut ja tehnyt asioita joista pidän. Toivon todellakin Suomen puitteiden kasvavan, mutta olen onnellinen omasta tilanteestani. Olen kiitollinen asioista, joita olen jo saanut kokea. Olen myös kiitollinen tulevasta. Ja Suomessa olen suuri kala pienessä lammikossa. On kiva saada kuulla olevansa erikoinen.

Kiitos Google<3

Tämäkään teksti ei todellakaan tuo oikeutta Gladwellin teoksille, mutta toivottavasti pieni pintaraapaisu saisi jonkun edes ajattelemaan kirjastovisiittiä. Herättikö video tai fisuajatukset jotain tunteita, joita olisi tarve purkaa? Sana pidetään vapaana. :)

Heta kiittää, Heta kuittaa!

MULLA ON IHANIA YSTÄVIÄ

Moikka. Mun elämä on tapansa mukaan hektistä, ja mun rytmi on nyt ihan hukassa. Koulu vie ihmeen paljon voimia, enkä tiedä mihin kaikki mun aika taas menee. Apua. Mulla on ollut tosi huono omatunto tästä postaamattomuudesta, koska mulla on ollut kuitenkin tosi paljon asioita kerrottavana. Tai, no ehkä enemmän ajatuksia availtavana. 

Tämä vaatimaton ja lyhyt postauksen kakkoskappaleen alkutaipale on omistettu mun ihanille kavereilleni. Mua on mun synttäreitten jälkeen muistettu ihanilla tavoilla, joista pari esimerkkiä esiintyvät kuvissa.

Musta tuntuu, että oon etsimällä etsinyt oikeita ystäviä ysin jälkeen. Yläasteen loputtua mun vanha tuttu kaveripiiri hajosi ja jäin vähän tyhjän päälle. Nyt mut onnistuttiin kyllä kuitenkin pysäyttämään. Mulla on sellasia hyviä kavereita ja ihania ystäviä enemmän kuin koskaan ennen! Jotenkin on hauska tajuta, ettei niitä ystäviä tarvitse mistään etsiä, ne kyllä saapuu siihen viereen aina tarvittaessa. Ne kuitenkin antaa sulle tilaa kulkea omaa polkuasi ja tehdä omat valintasi. Mun mielestä se on tosi hieno piirre.

Toinen postaamisen arvoinen asia on tsemppiviesti eräälle pienelle neitokaiselle ruudun takana. Ja itseasiassa moni muukin (mukaanlukien minä) voisi ottaa tästä ajatuksen mukaansa. On helppo tulla sokeaksi omalle toiminnalleen ja syyttää asioista ympäristöä tai olosuhteita. On helppo ajatella, ettei itse voi muuttaa maailmaa. Asia on kuitenkin niin, että jokainen saa loppujenlopuksi palkkaa vain omasta työstään. Jos nyt vaikka puhutaan taas siitä urheilusta, tuloksista vastuussa on vain henkilö itse. Mikäli tavoitteet ovat korkealla, on itse oikeasti tehtävä duunia niiden eteen; mitään ei valitettavasti saada ilmaiseksi. Ne menestyvät, ketkä jaksavat puurtaa siellä kulissien takanakin; yksin, riippumatta säästä tai olosuhteista. 

Mun treenit ovat jääneet koulujuttujen ja muiden syiden takia viimeviikkoina taka-alalle, mutta ehkä taas pitäisi kuunnella itseään ja tsempata. Se ei ole muiden syy, jos en itse kehity. Asialle on siis tehtävä jotain. Jos mä olen kyennyt ennenkin yhdistämään koulun ja treenit, niin ei sen nytkään mikään ongelma tulisi olla. Vaikka mä en tällä hetkellä voikaan hepalla treenata, mä voin tehdä paljon muita juttuja - ja lopettaa sen olosuhteiden syyttämisen. 

Mites ihmisillä menee sielläpäin? Olenko ainut rytminsä hukannut yksilö, joka tuntee tuntien hupenevan päivistä aivan liian ripeästi?

Valintoja, valintoja

Vastatakseni kysymykseesi ''Miltä nyt tuntuu''; Olo on hyvin raihnainen ja kolotus on kova.

Puenko tänään villatakin vai hupparin?  Teenkö tänään ruokaa? Mikä päivä menen salille? Pitäisiköhän lukea historiaa? Hiukset kiinni vai auki? Kumpaa reittiä kävelen?

Mitä teen mun tulevaisuudellani? Haluanko lähteä ulkomaille? Pitäisikö mun repästä?

Elämä on täynnä valintoja, haluttiin me sitä tai emme. On olemassa pieniä valintoja ja suuria valintoja. Priorisoikoon jokainen ne itse.

Ei sitä oikeastaan edes ajattele, kuinka paljon sitä valitseekaan joka päivä. Mistäs sitten tietää, onko valinnut oikein? On helppo löytää itsensä maasta kompastuneena samaan kantoon jo kolmannen kerran. Milloin  sitä oikein oppii tekemään oikeita valintoja? Miten sitä oppii nostamaan katseensa ja näkemään kokonaiskuvan?

Ihmismieli on siinä mielessä viisas, ettei se halua satuttaa itseään montaa kertaa samasta kohtaa. Uskon, että virheistään oppii. Tiedätkö sen pienen kuiskauksen, jonka kuulet; ''Tää ei ole ehkä niin hyvä idea''. Sen kuulemisen lisäksi pitäisi osata myös kuunnella. Monesti se kuitenkin jää sille kuulemisen tasolle, oli kyse sitten rakkaudesta, hulluudesta tai mistä vain.

Mä olen pikkuhiljaa oppinut nostamaan mun katsettani ylöspäin, mikä on aika hieno juttu. Siinä samalla voi nauttia matkasta ja katsella maisemia - kyllä kaikki sujuu hyin, kunhan vain pysyt uskollisena itsellesi. Näin et voi valita koskaan väärin.

Saavuin maanantai-aamuna Ruotsista hyvin - siis todellakin HYVIN - väsyneenä. Viikonloppumme ohjelmaan kuului treenejä treenien perään; lenkkeilyä aamukuudelta maihareilla, akroilua, voimistelua, lihastreeniä ja pukkeilua. Kyyrejä hajoteltiin ja kasailtiin uudelleen. Puhuimme ringissä pigdeutschea ja nauroimme paljon. Muut yllättivät minut synttärilaululla ja kortilla tunnelmallisessa tilassa kynttilöiden ympäröimänä. Kiitos. 

Perjantai-iltana puhuin mj-valmentajallemme haaveestani, jota olen miettinyt jo pidemmän aikaa. Haluaisin päästä kesällä keski-Eurooppaan vikeltämään (...ja puhumaan saksaa...). Parasta olisi, jos pääsisin asumaan johonkin vikellyssorttiseen host-perheeseen ja treenaamaan tavoitteellisesti heidän kanssaan. Ajattelin vaihtoajaksi n. 3-4 vk, jonka aikana pääsisin vähän sisälle  kieleen ja ''kunnolliseen'' vikellyskulttuuriin. Mä niin toivon tän onnistuvan. Mä toivon, että voin sanoa valinneeni tämän.

Mä toivon, että joku päivä mä voin oikeasti sanoa, että oon tehnyt niin paljon töitä tän eteen, etten olisi voinut tehdä mitään toisin. Ja että valitsemani polku oli ja on se oikea. Tee säkin niin.

On olemassa haaveita, joita olet pohtinut pitkään. Olisiko aika toteuttaa jokin niistä? Olisiko aika valita se vaikeampi polku taivaltaa, jos siellä on kuitenkin enemmän nähtävää? Kerro sinä se. 

Viimeinen postaus alaikäisenä

Moi.

Aika hauska otsikko, eikö? Huomenna se sitten tapahtuu: täytän 18 vuotta. 

Viime postauksen jälkeen on tapahtunut jo paljon: Viikonloppuna piipahdimme Ypäjällä, maanantaina kävin ajelemassa liukasradalla - mikä olikin turha paniikin aihe, sehän oli hauskaa! Myöhään illasta kävin tekemässä vielä rennon iltasalin. 

Leksu näytti hienolta!

Tiistaina kävin ompelijallani mekkosovituksessa ja jakamassa pukusuunnitelmani tulevaa kautta varten. Tiistai-iltana oli normaalisti tanssillisen voimistelun treenit ja jotenkin on hauska huomata, miten niinkin eri ikäisistä ja -taustaisista ihmisistä on muovautunut yhtenäinen porukka. Ikäeroa taitaa parhaimmillaan olla yli 20 vuotta? 

Eilen, siis keskiviikkona, kävin koulun jälkeen Oonan kanssa taas saleilemassa, minkä jälkeen riensin valmentamaan. Valmentajana kausi 2015 on lähtenyt todella hyvin rullailemaan ja into ja halu kehittyä näkyy niin tytöistä kuin hevosestakin (... ja toivottavasti valmentajistakin. haha). Taitaa olla koutseillakin taas narut paremmin käsissä kuin viime vuoden loppupuolella; olemme taas palanneet viime kevään teemajärjestelmään, eli jokaisissa heppatreeneissä on oma teemansa, (esim. ketteryys, voima, notkeus, tiimityö ym.) jonka pohjalta suunnittelen treenin runkoa ja liikkeitä niin hepalla kuin maassakin suoritettaviksi. 

Tänään aloitin aamuni pakkaamisella ja kouluunkin olisi tarkoitus jossain vaiheessa selviytyä. 

Mutta summa summarum; palatakseni otsikkooni... Ei kai siinä sitten mitään. Sitä on vaan hypetetty niin kauan ja hartaasti. Ja nyt se oikeasti tapahtuu. Kummallista kerrassaan. Ootteko te yksilöt siellä ruudun toisella puolella miettineet tuota maagista ikävuotta paljon? Tavallaan mikään ei ole erilaista, mutta kaikki muuttuu tavalla tai toisella. Vapautta ja vastuuta, niinhän siitä sanotaan.  

Ei mulla taas ihmeempiä. Postausta taas Västerosin pukkileirin jälkeen!

Ps. löydättekö mut ylläolevista kuvista? Tosta on vissiin tullut joku yleinen läppä meidän vikellyspiireissä... :D

Kevään pläänejä

Moikkamoi ihmiset! 

Nyt ollaan reippaasti jo ylitetty tämä häilyvä kuilu kahden vuoden välillä. Miltä nyt tuntuu? Jännittävältä. Oikeastaan olen todella innoissani tulevasta. Keväälle on rustailtu paljon - siis todella paljon - suunnitelmia ja odotukset ovat korkealla. Listasin tähän näitä isoimpia menoja alkukevään menoksi:

Tammikuu: Ensimmäisenä vastaan tulee Ypäjän juoksutuskurssi, ts. vikeltäjien omatoiminen treeniviikonloppu lämmitetyn maneesin kera. Seuraavana kiikarissa siintää alkuvuoden kohokohta, se päivä, jota on tässä odotettu kuin kuuta nousevaa; mä täytän 18. Ja tosissaan tolloin 16. päivä oon juurikin matkalla Ruotsiin treenileirille... Jee kivaa. Våsterosista palattuani juhlistan ehkä tovereiden kanssa tuota ikääntymistä ja loppukuukaudesta olisi tarkoitus vielä koutsata uudella uusien tyttöjen vikellyskurssilla! (jos kiinnostaa, niin multa vaan kalastelemaan lisäinffoa!) Ai joo, ja se koeviikkoki on jossain välissä.

Helmikuu: Helmikuun alku on varmasti yhtä suurta valmistautumista wanhoihin - ja lopulta sen koko prinsessamaterialismin kokeminen. Tanssahtelujen jälkeen suuntaus tietysti kohti jatkoja! Helmikuussa pidämme myös toisen vikellyksen ''alkeiskurssin'' ja tanssillisen voimistelun kautta pääsen pitkästä aikaa kisamatolle.

Maaliskuu: Kauden ekat vikellyskisat Helsinki Horse Fairilla. Kisojen lisäksi odotettavissa tiettyä 'messuhuumaa' ja lasten opastusta. Kolmannessa kalenterikuukaudessa seisoo myös vanhojen ristely sekä Ypäjän valmennus. Voidaan elätellä toiveita tähän mennessä myös autokortista. 

Siinä hieman tulevaa. Siis vikellystä ja lukiolaisen ''arkea''. Palatkaamme kuitenkin vielä hieman taaksepäin; mitä olen viime päivinä toimittanut? Vuosi vaihtui mahtavissa tunnelmissa serkkujeni ja Ellin kanssa, (joka kuvasi muuten kaikki nämä postauksen kuvat!) Iltaamme kuului mm. ruokaa, tinan sulattelua, kuvia, sädetikkuja, Aliasta ja paljon naurua. Kiitos tytöt <3.

Arkeen on palailtu ja koulussakin on käyty. Olen nähnyt monia tovereitani ja jutelut kaikkien kanssa syntyjä syviä. Olen koutsannut. Olen suunnitellut treenejäni. Olen treenannut. Olen fiilistellyt himassa villasukat jalassa ja teekuppi kätösissä. Tästähän se sitten lähtee; uusi vuosi ja uusi arki ...samoilla vanhoilla rutiineilla. 

Jotain kuitenkin yritän muuttaa itsessäni. Vuonna 2015 lupaan...

1) Juoda enemmän vettä (no vähän laimea aloitus, mutta mun on pakko ryhdistäytyä tossa!)

2) Kuunnella enemmän itseäni

3) Uskaltaa heittäytyä ja ottaa isojakin askelia

On myös pari pientä toivetta joiden soisin tapahtuvan vuonna 2015, mutta aika näyttää miten käy. Mites teidän vuotenne on lähtenyt rullaamaan? Entäs lupaukset - teittekö niitä?

Tilkkutäkkiä vuodelta 2014

''tosiaan sain tänään mun persoonallisen kalenterini ja päivittelin sinne mun tulevaisuuden menoja... Huhhuh. Aikamoista juoksua tää kevät tulee olemaan.'' Ja niinhän se tulikin. koko vuosi.

Olen pohtinut monia asioita vuonna 2014. Tässä muutamia otteita menneistä teksteistäni kuluneen vuoden varrelta:

''Aukion reunalla, tyttö lohkaisee palasen tästä hetkestä ja kääntää uuden sivun kirjastaan. Aurinko saa hiukset kimaltamaan ja hetki maistuu makealta.''

''--Sydän symboloi usein rakkautta, mutta myös elämää. Entä jos sydäntä - tuota yksilöllistä ja niin herkkää symbolia - haavoitetaan ja rakkaus loppuu, onko se edes enää elämää? Rakkaus on kaunis asia, mutta joskus se kestää vain sen pienen hetken, jonka aikana se luo muistoja tietynlaisesta arjesta - arjesta, missä puut seisoivat kauniissa rivissä ja asiat ovat järjestyksessä. Kaipuu arjen yksityiskohtiin voi saada tajuamaan pienten asioiden ja järjestyksen suuren merkityksen elämässä. Kun omalta elämältä putoaa pohja, voi uusien rutiinien rakentaminen tuntua ylitsepääsemättömän vaikealta--''

''Voit katsoa kuvaa ja kokeilla sen pintaa. Voit melkein tuntea sen. Sisin on kuitenkin niin syvällä, ettei sinne pääse kuin korkeintaan halkeaman kautta.''

''Olen myös aina halunnut olla hyvänä esikuvana muille. Ajan harppoessa sitä tajuaa, kuinka vähemmän treenanneet oikeasti katsovat ylöspäin niitä enemmän treenanneita. Yritän parhaani mukaan itsekin tarpoa tuulta päin ja näyttää oikeaa suuntaa heille, jotka minua katsovat ylöspäin. Olen todella otettu kaikista kehuista, joita ihmiset minulle ikinä sanovat. Se on aivan älyttömän tärkeä palkinto niistä vaikeammista hetkistä. Välillä elämä on fyysisesti tai henkisesti todella rankkaa. Noina hetkinä haluan muistuttaa itseäni ja muita siitä kuka olen ja millaiseksi haluan tulla... Mistä haluan minut muistettavan.''

''On olemassa monia persoonia ja luonteenpiirteitä joita itse ihailen. Arvostan periksiantamattomuuta, rohkeutta ja erilaisuutta. Mutta miksi ihailen juuri niitä ihmisiä tai niitä piirteitä? Annan arvoa asioille, joista voin ottaa oppia, jotta voin joskus hyödyntää oppimaani ja olla kuten omat idolini.''

''Se on jännä, miten ajan kuluessa ihminen turtuu asioihin ja keksii mitä typerämpiä luonteenpiirteitä itselleen. Kuten se, ettei osaa vain olla - tekemättä mitään.Tuntuu, että maailmassa jossa elämme, jokaisella on kokoajan kiire. Pakko olla siellä, täällä ja tuolla, pakko suorittaa kokoajan. Oma elämäni on oikeastaan aina ollut yhtä suorittamista. Se on kivaa tiettyyn pisteeseen asti, johon nyt on kuitenkin törmätty.''

''Mikä on kolmas arvo, jonka nostaisin esille? Rohkeus uusia asioita kohtaan. Tämä on asia, jota haluan itsekin toteuttaa mahdollisuuksien mukaan. Haluan olla avoin uusia asioita kohtaan ja olla oikeana esimerkkinä heittäytymisestä. Helpoin esimerkki on varmasti esimerkiksi uuteen ihmiseen tutustuminen tai uuden harrastuksen aloittaminen. Vaikeaa aloittaa, vaikeaa lopettaa.  Avoimmuus on tuonut elämääni niin paljon ihmissuhteita ja hyviä asioita, että todellakin kannustan kaikkia voittamaan pelkonsa. Sen jälkeen ei kyllä kaduta.''

''Miettikääs, että sun synnyinvuotesi ja -kuukautesi voi määrittää suuren osan sun tulevaisuudestasi. Aika pelottavaa. On se hassua, kuinka pienenpienikin kallistus eri suuntaan voi aiheuttaa kaatumisen toisaalla; niinhän se tasapaino horjuu.''

''Monet sanovat, että uskaltakaa olla itseänne, mutta sitä ennen teidän on löydettävä itsenne ja omat arvonne. Minkälaisia arvoja puollat? Mikä on sinulle tärkeää? Tiedän, ettei yhdellä blogikirjoituksella vuoria siirretä, mutta jos edes yksi kivi vierähtäisi suuntaan tai toiseen. ''

''Olen kuitenkin oppinut, että liiallinen itsensä muokkaaminen toisten mieliksi voi kostautua. Kannattaa aina pohtia, minkälaisen kuvan haluaisi itsestään antaa.''

''Vaikka ottaisit askeleen silmät kiinni, ei se tarkoita että astuisit harhaan.''

 ''Jos lähtee seuraamaan vahingossa väärää polkua, voi aina miettiä että miksi ylipäätäänsä on koskaan yrittänyt mitään. Eihän kukaan voi olettaa että kaikki onnistuisi kerralla. Joskus sitä tapahtuu, mutta parempi fiilishän siinä tulee, kun on tehnyt töitä haluamansa asian eteen. En muista josko olisin tästäkin jo kirjoitellut, mutta olen huomannut itsessäni aivan uudenlaisen piirteen. Hakeudun nykyään enemmän haasteisiin kuin koskaan ennen! Tahdon tehdä vaikeimmista asioista helpoimpia, levittää mukavuusalueeni rajaa vielä hieman laajemmalle.''

''Olen huomannut välillä pakostakin, että pelottavat askeleet ovat ainoita, jotka vievät eteenpäin.''

''Monet sanovat etteivät osaa taiteita... vaan koska eivät osaa piirtää. Pötyä. Kaikki ovat taiteilijoita, omalla uniikilla tavallaan. Pitää vaan osata löytää polku, jonka kautta itseään voi parhaiten ilmaista, sitähän  se taide ainakin musta on: itsensä ilmaisua.

''Älkää koskaan lopettako uskomista itseenne, näyttäkää että se on asenteesta kiinni.''

''Tiedättekö miten useat lauseet unohtuvat heti kuulemisen jälkeen? Ja toisaalta jotkut sanat syöpyvät mieleen ilman erikoista syytä.''

''Itsekeskeisimmänkin materialismi-ihmisen sisällä asuu kuitenkin pieni taiteilija: käyttäkää luovuutta muiden muistamisessa. Älkää tyytykö vain ostamaan lahjaa, vaan käyttäkää mieluummin vaivaa johonkin tärkeämpään - kauniisiin sanoihin ja kauniisiin tekoihin. Itse rakastan pieniä asioita, joihin on oikeasti uhrattu aikaa ja ajatuksia. Miettikää siis hetki ennen kuin panikoitte joululahjashoppailunne kanssa; voisinko tehdä tänä jouluna jotain toisin? Voisinko oikeasti luoda tietyillä sanoilla paljon painavamman merkityksen kuin jollain Anttilan-paniikkiostos-suihkugeelipaketilla?''

''Lauantai-illan viimeisissä treeneissä tein ensimmäistä kertaa flikin laukassa. En olisi itse kyllä uskonut. Hyvä että joku muu uskoi. ''

''Myöhemmin muut kilpailijat ja juoksuttajani hämmensivät minua tosissaan; olin vapaaohjelman jälkeen siirtynyt kärkeen kutospaikalta! Se hämmennys oli valtava. Suomalainen kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäisenä? Hullua.''

''Pohdin kesääni - kuinka se on taas vierähtänyt liian nopeasti. Kuinka en taaskaan saanut THE KESÄÄ, kuinka en taaskaan saanut mitään aikaan. Tietysti haluaisin lomani vielä jatkuvan, mutta nyt kun tosissani mietin kesääni, se oli mahtava. Minulla oli mahtava työpaikka, hyvin menneitä kisamatkoja, aikaa nähdä kavereitani ja kesällä olen ollut koko ajan menossa; koskaan ei ole ollut tekemisen puutetta. Ja mikä parasta, kesäni on ollut vikellystäytteinen.''

''Mahdoin olla illalla aika näky Karjaan abc:llä... Yritin epätoivoisesti päästä eteenpäin kepeilläni, joilla en osannut kävellä, nenässäni verinen servettituppo. Sain aika monta säälivää katsetta, johon kyllä vastasin suurella virneellä.''

''Päällimmäisenä muistan, kuinka kaaduin kolme neljästä flikistäni. Raajani kestivät hyvin, ego ehkä koki suurimman kolauksen.''

''Ai joo, ja saan Keravan kaupungilta urheilustipendin!''

''Syksy on täällä. Kesä ei todellakaan lipunut häilyvästi ohi, vaan hyppäsi alppikauriin lailla monimetrisen etumatkan... Toivottavasti comeback on yhtä salakavalan vikkelä.Yksi juttu mun on aivan pakko kertoa tuolta Ruotsin reissulta! Näin areenalla pariin otteeseen aivan älyttömän ihanasti hymyilevän vikeltäjän, minkä jälkeen tokaisin Venlalle: ''Mun on pakko mennä kehumaan tuon hymyä, oikeesti.'' Meinasin jättää asian kuitenkin vain puheeksi, mutta mä oikeasti menin ja tein sen. Se tyttö näytti vaan niin ihanan hämmentyneen onnelliselta! Luulen, että tuollaiset asiat jäävät mieleen pitkäksi aikaa; olenhan itsekin kokenut saman.''

''Sijoitus ei kuitenkaan ole mielestäni tärkeä. Tärkeää on se että on tyytyväinen omiin suorituksiinsa.''

''Mulla on motivaatiota ja haluan päästä eteenpäin, haluisko joku vaan kertoa että minne päin pitää taivaltaa?''
''Muista, että kaukana tai lähellä - siellä on aina joku, joka uskoo sinuun. ''

''Todella suurena tekijänä omalla edistyskaarellani olen nähnyt muiden tuen. Treenikaverien ja valmentajien tuki on todella tärkeää. On hienoa huomata, miten jonkun muun usko voi tuoda itseluottamusta. Olen kovasti miettinyt, miten tietyt ihmiset osaavat valita juuri oikeat asiat tsempatakseen toisia. Aina ei tarvita edes sanoja, pelkkä katse voi riittää kertomaan että kaikki menee hyvin. ''

''Itse huomaan saavani itsestäni irti eniten treeneissä, joissa en saa aikaa/mahdollisuutta sanoa vastaan. Epäröiminen ja edestakaisin vitkuttelu vaikeuttaa asioita entisestään. Aina ei ole kuitenkaan helppoa hypätä syvään päähän, mutta miksi se on toisten seurassa helpompaa kuin toisten? Sitä voimme kaikki miettiä.''

''Entä mistä näkee todellisen potentiaalin tiettyyn lajiin? Olen miettinyt myös tätä kysymystä. Onko se intohimoinen palo silmissä, vanhan täydelliseksi hiominen, rohkeasti uuden kokeileminen vai jotain aivan muuta? Vaikea vastata, varmaan osittain kaikkea noita. Entäs itse, koenko omaavani potentiaalia lajiini? Toki. Uskon, että jokaisessa lajiaan rakastavassa on potentiaalia. Elämäni pyörii pitkälti vikellyksen ehdoilla -> monet päätöksistäni päätyvät valintaan, jonka koen tukevan enemmän kehitystäni. En kuitenkaan koe sitä minkänlaisena rajoitteena; teenhän töitä unelmani ja tavoitteideni eteen. Treenaamisen ei koskaan tulisi olla pakkopullaa, mitä se ei ainakaan omalla kohdalla ole. Haluan kehittyä ja oppia uutta.''

''Ehkä mä vielä joku päivä tuon mitalin Suomelle kansainvälisistä kisoista. Ehkä nyt ei vaan vielä ollut mun vuoro.''

''Ei koskaan pitäisi asettaa sijoitustavoitteita. Pitäisi asettaa omia tavoitteita. Pitäisi asettaa suoritustavoitteita, liiketavoitteita,(pistetavoitteita). Ei koskaan sijoitustavoitteita. Sillä vaikka kuinka haluaisit olla parempi kuin muut, et voi vaikuttaa muihin kuin itseesi ja omaan suoritukseesi.''

''On ihana saada näytöksissä taputuksia. On ollut mahtavaa saada pienissä kisoissa kehuja. Hienointa oli saada Unkarissa joku huutamaan mun ekan päivän kyyrin jälkeen. On tavallaan aika pelottavaakin tajuta mihin kaikkeen on kyennyt vain tahdolla ja ra'alla duunilla. Oon henkilökohtaisesti aina rakastanut haasteita ja itseni voittamista, oli asia mikä hyvänsä. Nyt haluan voittaa itseni myös muiden puolesta, koska tiedän että tuolla jossain on ihmisiä, jotka luottavat ja uskovat minuun.''
''Rakastan messuja. Rakastan kisoja. Rakastan tätä lajia. Aina vaan ja edelleen.''

''Sitä oppii näkemään lähellä olevat asiat vain katsomalla kaukaa.''

 ''Mikäli haluaa saada muutoksen aikaan, on pakko muuttaa jotain''

''Toisaalta, jos ihminen ei koskaan muutu,

miten olisi mahdollista tietää kuinka olla paras mahdollinen minä?''

''Vaikka kaatuisit, ei se tee sinusta häviäjää. Häviäjä on se, joka ei nouse ylös ja yritä uudelleen.''

''Yksi valmentajistamme sanoi, ettei mikään työ ei ole koskaan turhaa. Oheistreeniä pitää vain tehdä fiiliksellä ja ottaa lyhyistäkin heppatreenaushetkistä kaikki irti. Olen kuitenkin todella onnellinen siitä että meillä on kuitenkin heppoja joilla treenata. Kaikilla asiat eivät ole näin hyvin.''

''Jotenkin vaan rakastan kaikkea siinä, varsinkin sitä hymyä junnujen huulilla onnistumisen jälkeen. Valmentajan roolissa oppii tuntemaan itsensä todella tärkeäksi ja haluaa todella edistää nuorten kehitystä parhaansa mukaan. Kiitos tietysti tuhannesti Roosalle, valmentajaparilleni, joka on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi.''
''Oon jotenkin tosi onnellinen nyt. Moni asia on auttanut mua tajuamaan, että mulla on oikeasti kaikki tosi hyvin ja ihania ihmisiä mun lähellä.''

''Loppuun vielä haluan muistuttaa kaikkia hetkien tärkeydestä: nauttikaa hyvistä hetkistä, ne antavat voimia. Ottakaa kaikki irti kuitenkin myös huonoista hetkistä, ne opettavat paljon ja näyttävät usein uuden valoisan polun kohti uusia unelmia.''

Ja viimeinen fraasi sopii tähän kuin nenä päähän....

''ihan ekaksi haluan taas kiittää Eveä kuvista. Ilman Eveä tänne blogiinkaan ei eksyisi pahemmin minkäänlaista (vikellys)kuvamateriaalia. Haluan myös kiittää muita kameramiehiä. Haluan kiittää myös kanssavikeltäjiäni, sekä tietysti valmentajia, juoksuttajia ja kaikkia kisajärkkääjiä. Ja jos unohdin mainita sinut siellä ruudun toisella puolella, kiitos sinullekkin.''
Kolahtiko mikään sanomani sinuun? Itse tajusin tätä tilkkutäkkiä kootessani, että voisin useammin yrittää kuunnella itseäni, joskus kun on ihan järkeviäkin juttuja tullut kirjoitettua. Iso kiitos vielä kaikille teille, jotka olette olleet osana minun vuottani 2014 ja mahtavaa alkua vuodelle 2015!

''Varmaan tosi kivan näköstä''

Haudi!

Tänään on joulupäivä ja kerrankin aikaa postailla. Meidän perheen jouluaatto vieteltiin ihan täällä Keravan kotikulmilla rauhallisissa tunnelmissa. Katseltiin joululeffoja, käytiin joulusaunassa, pelailtiin lautapelejä ja syötiin jouluruokia.

Viimeisenä aattoillan ohjelmana oli vuorossa perinteinen materialismionnellisuuden huipentuma, lahjat. Oli ihanaa, kun ei oikeastaan tiennyt mitä odottaa; siinä oli koko ajan sellainen pieni jännitys ilmassa kun availi varovaisesti eri muotoisten ja -kokoisten pakettien kääreitä. Tulin todella onnelliseksi. En saanut turhia paketteja. Sain mieluisia lahjoja ja muutamalta ystävältä ihania sanoja. Kiitos pukille lahjoista ja Sara, Pinja ja Venla, kiitos ''korteistanne'' ;).

Tämmösiä DIY-kuorintavoiteita tein parille kaverille joululahjaksi :)

Tätä vuotta on jäljellä enää vajaa viikko! Nauttikaa loppuvuodesta siis täysin siemauksin. Ai joo, loin tuonne laitaan kyselyn mun yhtä koulujuttua varten, joten olisi mahtavaa, mikäli mahdollisimman moni kävisi klikkaamassa jotakin vaihtoehtoa oman mielipiteensä mukaan. Kiitos suuresti!

Mites teillä meni jouluaatto? Mitä perinteitä teillä on ja mitä lahjoja saitte?