sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Landeilua

Sitä oppii näkemään lähellä olevat asiat vain katsomalla kaukaa. -Hetskuhetulahetuhetardi
Hassu tilanne; olen keskellä ei mitään ja nyt mulla on tosi paljon kuvia ja postausideoita. Mistähän sitä sitten aloittaisi?

Viimeisen viikon olen viettänyt Pohjanmaalla serkkujeni ja mummoni luona - paikalla lisäkseni vain hiljaisuus ja täydellinen maalaisidylli. En monesti pode koti-ikävää, mutta pakko myöntää että on vähän jo ikävä treenejä ja Dumlea. Ahdistavaa, kun ulkona taloa ympäröivät vain pellot ja ... pellot.
Serkkujeni kanssa harrastelin mm. mökkeilyä, pelejä, leffoja ja kuvailua. Parina aamuna olen jaksanut seisemän aikaan lähtenyt lenkkiäkin heittämään! ja eksynyt melkeen yksin metsään... Sitten olen aikalailla ollut tekemättä mitään, toisin sanoin makaillut.... sängyllä..sohvalla..lattialla..nurmikolla..portaissa. Auts.

Kun pääsen tien päältä kotiin, odottaa siellä vielä puolen viikon lomani,.. ei vaan hetkinen, lähdenkin Lahteen vikellysleiriä katselemaan pariksi päiväksi. Keskiviikkona matkani käy myös kohti ratsastainliittoa ja uusia edustusvaatteita  ...tämän jälkeen alkaa taas valmentelu, viklaustreenit ja duuni. Huhheijaa. Onneksi EM-kisojen sähläysrumba varausten osalta alkaa olla paketissa, samoin sirkusmarkkinoiden sähköpostisota.
Löysin myös toisen urheilijan blogista mahtavan uuden somekanavan! TeamUp on sosiaalisen median yhteisö, joka tuo yhteen talentit, fanit ja yritykset uudenlaisella tavalla. Sivustomme keskipisteenä ovat talentit (urheilijat, urheilujoukkueet, muusikot, taiteilijat...), ja palvelumme ytimenä on auttaa heitä saamaan tarvitsemaansa näkyvyyttä, tukea ja yhteistyökumppaneita, jotta he voivat edetä kohti tavoitteitaan ja unelmiaan.  Mikäli ketään kiinnostaa, niin fanittamaan vaan! Olisi mahtavaa joku päivä löytää tuota kautta joku yhteistyökumppani!


Herättelen suuria toiveita vikellyksen suhteen tulevaisuudessa; mahdollisesti pari lisää vikellysharrastuspaikkaa tulossa! Lisäksi odottelen sitä omaa pukkiani ja suunnittelen pikkuhiljaa ensi vuoden treenisuunnitelmaa maajoukkuehaun liitteeksi.

Vieläkö jotain? Paljonkin. Ehkä jätän jotain kuitenkin myös ensi kertaan. ;)




torstai 3. heinäkuuta 2014

CVI Kaposvar



Mä en tiedä mitä tai miten mun pitäisi kirjoittaa. Hirvein olo on jo takana päin, mutta kyllä se vieläkin kirpaisee.


Kirjoitukseni koskekoon tällä erää viimeisintä matkaani, kv-kilpailuja Unkarissa. Olin matkaamassa kahden vikeltäjätoverini kanssa ensimmäistä kertaa ilman valmentajia tai vanhempia. Lennot ja kuljetukset majoitukselle toimivat, saimme kaiken tarvittavan infon kilpailujärjestäjiltä ja kaikki tuntui toimivan. Lainaamaan päädyin Brandyä, samaa hevosta siis kuin viime vuonna Budapestissa.

Ensimmäisenä kilpailupäivänä olivat perikset ja toisena vapaaohjelma. Molemmat sujuivat ihan hyvin, eivät kuitenkaan ehkä yhtä hyvin kuin Lahdessa. Olin kuitenkin hyvillä mielin ja tyytyväinen... Myöhemmin muut kilpailijat ja juoksuttajani hämmensivät minua tosissaan; olin vapaaohjelman jälkeen siirtynyt kärkeen kutospaikalta! Se hämmennys oli valtava. Suomalainen kansainvälisissä kilpailuissa ensimmäisenä? Hullua.
Pääsin siis heittämällä jatkamaan finaalikierrokselle. Perusliikkeissä Brandy oli hieman jo tahmea ja seisonnassa hieman päätin hypellä edestakaisin... Päädyin nelossijalle ja olin varma, että vapaaohjelmani nostaisi minut sijoitukselle. En epäillyt sitä lainkaan.
Ennen vapaaohjelmaani olin verkannut hyvin ja kaikki oli kunnossa: olin valmis tekemään todella hyvän suorituksen. Areenalla Meri teki ensin hyvän kyyrin ja Brandy näytti hyvältä. Kellon kilahdettua juoksin keskelle ja hengitin... sisään ja ulos, sisään ja ulos. Nostin käteni ja pyysin musiikin. Kun musiikkini alkoi, hymyilin ja hengitin vielä kerran ennen kuin hyppäsin selkään. Selkäänhypyssä tajusin, ettei kaikki ollut kunnossa. Brandy säikähti jotain (joku keittiöihminen oli vissiin työnnellyt jotain kärryjä katsomossa?) ja päätti  siinä rallitella sen minuutin. En kyennyt tekemään lähes mitään. Pääni tyhjeni täysin, enkä tiennyt lainkaan, mitä olisin voinut tehdä, niimpä improsin.

Suorituksen jälkeen fiilikset olivat aivan kamalat. Ei sitä tunnetta voi edes kuvailla, vieläkään. Vaikea pitää mieliala korkealla tuon jälkeen. Paras kuitenkin yrittää muistaa, että hevostenhan kanssa tässä ollaan tekemisissä ja näitä tapahtuu, kaikille. Ehkä seuraavissa kisoissa menisi paremmin.


 Ehkä mä vielä joku päivä tuon mitalin Suomelle kansainvälisistä kisoista.
Ehkä nyt ei vaan vielä ollut mun vuoro.


tiistai 17. kesäkuuta 2014

Menestystä Lahden kisoissa

Moikkamoi,

ihan ekaksi haluan taas kiittää Eveä kuvista. Ilman Eveä tänne blogiinkaan ei eksyisi pahemmin minkäänlaista kuvamateriaalia. Haluan myös kiittää muita kameramiehiä. Haluan kiittää myös kanssavikeltäjiäni, sekä tietysti valmentajia, juoksuttajia ja kaikkia kisajärkkääjiä. Ja jos unohdin mainita sinut siellä ruudun toisella puolella, kiitos sinullekkin.

Osa lukijoista on varmaan jostain sosiaalisen median tuutista kuullut mun kisoista, mutta kirjotellaan tännekin muutama sananen ihan muodon vuoksi. Tuntuu kyllä jotenkin hassulta miettiä sitä, kuinka moni ihminen tämänkin tekstin tulee lukemaan.. Olen aina pyrkinyt kirjoittamaan pääasiassa itselleni, joten pakko kyllä kuitenkin myöntää, että hämmennyn suuresti kun tajuan jonkun puolitutun aikuisen selailevan blogiani, oli postauksien aihe kyseisellä hetkellä mikä hyvänsä.

Hämmennyksestä viikonlopun kisoihin Lahdessa; ensimmäiset kaksipäiväiset Suomen kisat, joihin olen ottanut osaa! Osallistuin kilpailuihin yksilönä ja osana AG-tallin sennujoukkuetta, sekä tietty valmentajan roolissa. Lauantai-aamuna pienen epäonnekkaan sattumuksen takia sain tehtäväkseni miettiä uuden kisahepan. Hevosvaihdos kuulosti lievästi sanottuna hieman pelottavalta ajatukselta ja olin aikalailla kauhuissani tulevista kisasuorituksista. Olin kahden vaiheilla, loppujen lopuksi päädyin kuitenkin lainaamaan Taavia, pikkuista suokkimöhkälettä.

Kisasuorituksista ensimmäisenä olivat loogisesti perikset, niin yksilönä kuin joukkueessa. Verkat pidettiin lyhyinä heppojen jaksamisen takia, mikä oli vain hyvä juttu. Tykkään kisaverkassa kokeilla vain muutamaa helppoa ja varmaa kohtaa tai liikettä, joista tulee hyvä fiilis. Näiden jälkeen on helppo juosta virne naamalla areenalle tuomareita tapaamaan. Perikset menivät molemmilla kerroilla ilman kummempia kommelluksia, pisteitä yv:nä taisin saada 6.2.

Illan yv-vapaaohjelman verkka nostatti pieniä hikikarpaloita otsalle, varsinkin tuo flikki. En ollut koskaan tehnyt sitä kellään muulla hepalla Luken sijasta.. Toinen pelote eli kässärissä hieman erilaisten kahvojen seurauksena. Kaikki pelkotilat olivat kuitenkin turhia, sillä kyllähän järjelläkin ajateltuna vikeltäjän pitää voida mukautua erilaisiin hevosiin ja varusteisiin esim. kilpaillessaan ulkomaiden kilpailuissa. Joten, no problems? Näinpä. Taavi kulki oikein nätisti ja sain tehtyä todella ehjän vapaaohjelman, mistä olin todella onnellinen. Pisteitä vapaaohjelmasta keräsin kiitettävästi: 7.0.


Hieman ennen kahdeksaa oli Kadi-Teamin vuoro juosta areenalle hieman Hollannista muuttuneella kokoonpanolla; Vikeltäjistä kaksi vaihtuivat loukkaantumisten seurauksena, Liina oli henkisenä tukena ja Paula pääsi juoksuttamaan... Ja minä pääsin tuuraamaan. Joukkuekyyrissä nähtiin pientä jännitystä kun Eve päätti tutkailla maaperän koostumusta hieman lähenpää. Mitään pahaa ei onneksi tapahtunut ja ohjelma jatkettiin loppuun ilman ylitsepääsemättömiä ongelmia. Tästäkin vapaaohjelmasta jäi mahtava fiilis pienistä epäkohdista huolimatta ja kokonaisuutena päivä oli ollut mahtava.

Illan ja yön vietin Venlan mökillä parin muutaman junnutiimiläisen kera. Auringonlaskun, selfieiden, saunomisen ja talviturkin heiton jälkeen oli hyvä suunnata aittaan höpöttelemään mm. bloggaamisesta ja blogistani.. Hämmennyn aina kovasti kun joku haluaa kuulla jotain elämästäni. Se vaan on niin kummallinen ajatus.

Sunnuntaina tallille suunnattiin ysin pintaan ja ekana vuorossa olivat perikset, minkä jälkeen lähes heti kur. Molemmista ohjelmista sain korkeammat pisteet kuin edellispäivänä, mikä hieman ihmetyttää varsinkin vapaaohjelman osalta, mikä tuntui kamalalta räpiköinniltä... Periksistä sain 6.6 ja kuristä 7.3.  Loppupisteeni olivat siis 6.8, mihin olin ja olen todella tyytyväinen; viime vuonna kyseisissä kisoissa sain 6.0. Nämä pisteet soivat minulle luokkavoiton ja sinivalkoisen ruusukkeen.

Joukkuevapaaohjelma meni sunnuntaina paremmin kuin edellisenä päivänä, ja oli todellakin ilo juosta areenalta pois. Sunnuntaina kilpailivat myös omat valmennettavani käyntiluokissa ja voin sanoa olevani ylpeä kaikista. Vielä pientä epävarmuutta oli ilmassa, mutta sehän kuuluu ekoihin kisoihin! Nyt pikkuiset pääsevät lomailemaan ja varmaan heinäkuun puolen välin tienoilla palataan treenien makuun kohti Karjaan kisoja (16.-17.8).
Lentävä matto!

Kiitos tiimi <3
Ihanat pienet...
Ne on niiiiiiin ihania!




Kolmet kisat jo takana tänä vuonna ja huomenna lähtö tapahtuu kohti Unkaria Meri ja Silja seuranani. #taasmennään ... heh. Kisoja voi halukkaat seurata live-tv:stä > http://www.tv.lovasdiadal.hu/news.php ja hei, laittakaa peukut ja varpaat pystyyn meidän puolesta, tehdään parhaamme!

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Leikkitovereita etsimässä

Moi ihmiset. Ja ihmeelliset. On ollut pitkiä duunipäiviä, treenejä, Husin reissua ja muuta meneillään, joten aika kiireistä naista olen esittänyt koulujen loppumisen jälkeen. Oikeastaan kirjoittelin puolet tästä postauksesta jo aikapäivät sitten, mutta en vaan ole saanut aikaiseksi julkaista mitään... Mistä lie johtuu.

Osa seuraajista varmaan muistaa mun joskus postanneen harmillisena siitä kuinka tänä aikana on hankala olla nuori; kuinka kirjoittamattomien sääntöjen mukaan pelit ja leikit ovat kiellettyjä. Palaan aiheeseen ehdotteen muodossa. Mitä jos me kaikki innokkaat lähimaaston populaation jäsenet kokoaisimme pienen porukan, jolla voisimme miittailla kesän aikana säännöllisen epäsäännöllisesti ja oikeasti saisimme aikaan jotain mahtavaa yhdessä? Joka viikko voisimme pelailla tai opetella jotain uutta urheilulajia keskenämme, ainahan joku osaa jotain. Ja ainahan jollain on välineitä. Miettikääs nyt; a) ei yksin turhaa kotona löhöilyä b) aurinkoisista ilmoista nauttimista hyvässä seurassa c) saattaisimme jopa oppia toisiltamme jotain d) myös uudet tuttavuudet voisivat olla aika huippujuttu.

Tykkään ideasta ja tykkäisin myös toteuttaa sitä. Olisihan se aika mahtijuttu, jos voisi kesän jälkeen ylpeästi sanoa, että on tehnyt jotain muiden ja itsensä eteen - ja saanut siinä samassa uusia kavereita. Mikäli seuraajien joukosta löytyy uusimaalaisia about 10-30 ikähaarukkaan mahtuvia henkilöitä, toivon että mietitte tosissanne tätä ilmoa, yhteyttä saa ottaa.
Monissa blogeissa on myös vilkkunut ämpärilistoja kesälle, ja haluaisinkin nyt kuulla kaikenlaisia ehdotuksia seuraajiltani: Mitä minun pitäisi kesälläni tehdä tai mitä omiin kesäplääneihinne kuuluu? Kesätyön, treenien, valmentamisen ja kisojen lisäksi tavoitteenani on ainakin nähdä kavereita (niin lähellä kuin kaukana), käydä Suomenlinnassa, telttailla, hypätä benjihyppy, valvoa yö läpeensä ja vaihtaa hiuskuontalo lyhyempään malliin! Siistiä olisi myös kokeilla suppausta ja koskenlaskua... ;) Siinähän yritän mahduttaa noita yhteen kesään.

Ps. Enää viikko Lahden kisoihin! Kaikki halukkaat varatkaa kalenterista tilaa ensi lauantaina tai sunnuntaina Lahden reissua varten... Mikäli kiinnostaisi nähdä vikellystä livenä, lisäinfoa voi kysellä multa. :)

Pps. Älkää huoliko kesäkunnosta, tää biisi pelastakoon kaikkien päivän...
  

sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Kun ei ymmärrys riitä


Pyydän jo anteeksi ennen kuin kukaan edes ehtii tajuta: Olenhan nyt sisällä koneeni kanssa, vaikka ulkona aurinko viettää parhaita päiviään ja takapihan nurmikko on vihreämpää kuin koskaan ennen. Taisi kuitenkin kiintiöni jo täyttyä, makailinhan siellä jo nelisen tuntia... Lisäksi oli pakko päästä purkamaan päätäni, sillä joitakin ylemmän tason päätöksiä en aivan allekirjoita...

Hmm. Useat lukijatkin varmaan tietävät, että olen lehtiaddikti ja luen joka aamu vähintään sen Keski-Uusimaan, millä yritän epätoivoisesti sivistää itseäni ja pitää tietoisuutta ympäristöstäni yllä. Tänäänhän siellä oli juttu, joka koski tulevaisuuden lukiolaisia: Kaikkien pitäisi suorittaa lukio kolmessa vuodessa tai se on moikkamoi. Siis mitä ______, anteeksi MITÄ!? Hieman pisti vihaksi tuommoinen uutinen... Uudistushan tarkoittaisi tulevaisuuden lukiolaisille kolmen vuoden joustamatonta pakkopullaa ja poistaisi mahdollisuudet vaihtoon, sekä pidentämiseen oppimisvaikeuksien tai kilpaurheilun takia. Saanko kysyä, että mitähän hittoa tällä saavutetaan? Ymmärrän, että lukioista halutaan lusmut pois, mutta miksi tuollainen joustamaton järjestelmä on vireillä? Hei mitä jos aloitettaisiin adressi: Lukio omassa tahdissa! Ärsyttää vaan niin saakelisti ajatuskin siitä, ettei nuorilla olisi pian lainkaan liikumavaraa... ''Pidennetään työuria''... Mitä järkeä on heivata nuoret opiskelemasta työelämään, jossa ei ole tarpeeksi työpaikkoja. Opiskellaan lyhyemmän aikaa ja jäädään väliinputoajiksi, mahtava suunnitelma! Aargh. 
Joo, no tommoisia mietteitä nyt ekana tuli mieleen. Sitten vaan hengitellään ja lasketaan kymmeneen ja siirrytään asioissa etiäppäin. Tuntuu ihan mahtavalta, kun kouluhommat alkavat olla jo loppusuoralla, vietin kuluneella viikolla jo yhden vapaapäiväni kesätamineita shoppaillen. Koska en ikinä ehdi kauppoja kiertämään, on tuollaiset kultaiset tilaisuudet pakko hyödyntää viimeistä nyöriä myöten.... Eli ostelin about koko kesän edestä! Tämä shopaholic kantoi kotiin kolmet shortsit, hameen + siihen yläosan, sifonkipaitulin sekä ton ylimakeen olkihatun. Jee!
Ensi viikolla vastaan koulujutuista tulee vielä vektorikoe & äikän kirja-elokuva-vertailuessee, sekä kevätjuhla. Muuten ohjelmassa on reenejä, valmennusta sekä serkun ja kavereiden miittailua. Ai joo, alkaahan mun kesäduunailutkin sunnuntaina...., hii oon aika innoissani siitäkin! 

Vikellyksen osalta seuraava goali on Lahden kisat 14.-15.6 Takkulassa, jonne on nyt ilmottauduttu sekä yksilönä, että osana Kadi-joukkuetta. Lahden jälkeen suuntana on CVI Kaposvar (Unkari), jonne lähdetään pelkästään neljän vikeltäjän voimin: ilman valmentajia siis... Hehheh, mitäköhän siitäkin tulee! Noh, mutta niistä varmaan vielä jossain vaiheessa lisää selostusta.  Naattikaa naattikaa kesäilystä ja kertokaa omia pohdintoja tosta lukiouudistuksesta sekä kesäsuunnitelmistanne!

maanantai 19. toukokuuta 2014

kesäilyä kohti

The things you are passionate about are not random. They are your calling.
PM 2013

Täällä taas, ruudun äärellä postailemassa ja muita elektroniikka-addikteja viihdyttämässä. Ja miksiköhän moinen ajankohta? Koska huomenna alkaa koeviikko ja koko ajan on pakko keksiä tekosyitä karata kirjojen luota. Heh, en taida olla ainut kesälomasta kiinnostunut?

Tossa eilispäivän viettelin suurimmaksi osaksi Tampereella Niihaman ratsastuskoulun pukkipäivässä, koutsin osassa tälläkertaa. Meidän pikkujunnut (hmm.. tai, no onhan ne kaikki kohta mua pidempiä) on edistynyt ihan tajuttomasti lyhyessä ajassa ja Tampereella kaikki tekivät mahtavat suoritukset: tästä on hyvä lähteä Lahden kisoja kohti. Joka kerta valmentaminen antaa mulle enemmän ja enemmän. Jotenkin vaan rakastan kaikkea siinä, varsinkin sitä hymyä junnujen huulilla onnistumisen jälkeen. Valmentajan roolissa oppii tuntemaan itsensä todella tärkeäksi ja haluaa todella edistää nuorten kehitystä parhaansa mukaan. Kiitos tietysti tuhannesti Roosalle, valmentajaparilleni, joka on tehnyt kaiken tämän mahdolliseksi.

Omat treenit menneet myös ihan kiitettävästi, paljon on periksiä tullut hinkattua lähiaikoina; niin hepalla kuin pukillakin... Mistä saisin ehkä aasin kokoisen sillan rakennettua yhteen mahtavaan asiaan: Mitä luultavammin tulen saamaan oman pukin! Kukaan ei ehkä haluaisi tietää tätä, mutta olen innoissani kuin pikkutyttö karkkikaupassa. Tekisi mieli hyppiä seinillä ja huutaa JIPIIIIIIIIIIIIIIIIIII. Okei, no.. ainakin melkein. Aikataulusta ei mitään tietoa, mutta eiköhän se jossain kesän aikana tuonne takapihalle ilmesty. Huippua, vihdoin pääsen treenaamaan kunnolla myös kotona.

Pilvilinnojen parista voidaan palata vielä maan tasalle ja todeta, että mun pitäisi olla oikeasti kertaamassa saksan akkusatiivi- ja datiiviperopositioita ja muita kummallisuuksia... Hui. Jos mäkin tsemppaan koeviikon kunnialla läpi, niin yrittäkää tekin jaksaa vielä viimeiset kokeet, kohta olemme vapaita! Koittakaa vaikka piristyä välillä katselemalla vanhoja kuvianne, naurutakuulla.

Heta 12-vee leirikoulussa...

lauantai 10. toukokuuta 2014

Unelmat ja tavoitteet käyvät käsi kädessä


Ihan ensimmäiseksi kaikkien huomio varmaan kiinnittyi uuteen banneriini, joka on ainakin mun mielestä ihan tajuttoman pähee, tykkään paljon. Kiitos tästä Ellinooralle. 

Mielessä on aikalailla pyörinyt taas vaihteeksi oma treenaaminen ja valmentaminen. Mä tiedän ettei monikaan siellä ruudun toisella puolella varmastikaan ymmärrä mua ollenkaan ja oon itsekin välillä vähän hämmentynyt mun elämäni kulusta. Sitä on vaikea yrittää selittää ihmisille, jotka ovat aivan erihenkisiä... Niille mun maailma tuntuu ihan utopialta. Toisaalta, tartteeko sitä edes yrittää selittää? Ehkä ei.

Myös tulin pohtineeksi, että miten haaveet eroavat tavoitteista? Haaveethan ovat asioita, joista unelmoidaan. Asioita, joiden toteutumiseksi pitäisi tehdä töitä. Ihmiset tekevät asioita, jotta saavuttaisivat unelmiaan. Entäs ne tavoitteet? Eikö tavoitteet olekin juuri määränpäitä, joita saavuttaakseen pitäisi tehdä duunia. Ovatko unelmat siis tavoitteita? Kai ne tavallaan ovat. Mielivaltaisesti jokaisen alitajunta ohjaa tekemisiämme kohti haaveitamme, halusimme sitä tai emme. Haaveilu ja unelmat ovat hyvä juttu, ne antavat elämälle mielekkyyttä ja antavat tulevaisuudelle uusia tuulia joita seurata.

Jayssss, suunnitelmat lukiota varten, check! Kurssivalinnat ensi vuodelle tehty, samoin valinnat kirjoitettavista aineista. Moni varmaan pohdiskelee saman aihepiirin kanssa: mitä kirjoittaa ja milloin? Ahdistaa varmaan, kun pitäisi nyt jo tietää mitä elämältään haluaa. Itse olen kuitenkin hieman saanut selvyyttä tulevaisuuden suunnitelmiini: Aion suorittaa lukion 3.5 vuodessa, kuitenkin kirjoittaen kolmosvuotisten tahdilla. (=Jään lukiolle sitten suorittamaan niitä turhia pakollisia kursseja kirjoitusten jälkeen. Mun kirjoitustahti tulee olemaan jotakin tämän kaltaista:

2.kevät = terveystieto
3.syksy = lyhyt saksa + äikkä
3.kevät = pitkä matikka, ruotsi + enkku

Jes. Millasia suunnitelmia muilla lukiolaisilla on tai minne aiotte hakea lukion jälkeen? Toki muitakin tulevaisuuden suunnitelmia ja haaveita saa esittää. Loppuun vielä haluan muistuttaa kaikkia hetkien tärkeydestä: nauttikaa hyvistä hetkistä, ne antavat voimia. Ottakaa kaikki irti kuitenkin myös huonoista hetkistä, ne opettavat paljon ja näyttävät usein uuden valoisan polun kohti uusia unelmia.