sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Milloin persoonallisuus on in?

Heippadei,
kuunnelkaas ihan ekana toi alla oleva kappale... Aivan käsittämättömän upea. Sen jälkeen voitte palailla näihin maisemiin ja mun tarinointeihin.


Eilen, lauantaina, meillä oli koulussa urapäivä. Urapäivänä lähes 40 työssä käyvää aikuista tuli kertomaan työstään ja koulutuksestaan. Me opiskelijat saimme valita neljä persoonaa, joiden luennointia halusimme seuraamaan. Aika kivasti onnistuin valitsemaan omat luentoni, kolme neljästä oli oikeasti kiinnostavia tulevaisuuttani ajatellen. Nyt olen aika varma, mihin suuntaan lähden opiskelemaan lukion jälkeen; viestintää ja markkinointia. Tuollekkin haarukalle löytyy vaikka minkämoista työtä sitten kuin sen aika on, eikä ala aivan heti häviä nyky-yhteiskunnassa. Oma kirjoitusinto, kiinnostus ihmisiin, intohimo asioiden järjestelyyn ja alan kansainvälisyys kiinnostavat. Mahtavaa.

Toinen aiheeni nosteli taas päätään mm. urapäivänä. Todella monet, siis oikeasti todella monet ikätovereistani eivät ehkä käyttäneet urapäivää hyödyksi oman tulevaisuutensa kannalta. Monet valitsivat vain samat pajat kuin kaveriporukalla. Okei, saattoihan kaikkia kiinnostaa sama ala! ... Tai sitten ei. Ihanaa, että jaksatte pitää yhtä ystävienne kanssa, mutta kannustan myös pieneen itsenäistymiseen. Olen huomannut välillä pakostakin, että välillä pelottavat askeleet ovat ainoita, jotka vievät eteenpäin. Täytän ensi viikolla 17 ja olen pohtinut, kuka minä olen ja millaiseksi haluaisin tulla? Tavallaan olen huomannut itsenäistymisen piirteitä ja persoonani korostumista yhä enemmän. Monet sanovat, että uskaltakaa olla itseänne, mutta sitä ennen teidän on löydettävä itsenne ja omat arvonne. Minkälaisia arvoja puollat? Mikä on sinulle tärkeää? Tiedän, ettei yhdellä blogikirjoituksella vuoria siirretä, mutta jos edes yksi kivi vierähtäisi suuntaan tai toiseen. Uskaltakaa ottaa itse omat askeleenne, If it scares you, it might be good thing to try. Miksi ihmeessä ihmiset välttelevät persoonallisuutta? Toisaalta, nuorempana en itsekään kyllä uskonut itseeni.  Tulevaisuuteni oli joku muu taho määrännyt. Nyt kuitenkin tiedän että toisin on. Älkää antako kenenkään tappaa unelmianne tai itsetuntoanne. Ja mikä tärkeintä, pysykää rehellisinä itsellenne.


Vaikka ottaisit askeleen silmät kiinni, ei se tarkoita että astuisit harhaan. -Heta Vihro

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuoden eka voltti & harmaa maailma


Jautsi.
Tosiaan tossa eilen tuli muutama otos ja niitä taas täällä jakelen teidän kanssanne. Kaunis ruskeaverikkö kuvissa on ystäväni Natalia. Natalia on vaihtarioppilas Meksikosta ja aivan mahtava persoona. Mitäs muuta? Kouluarkeen taas palailtu ja kerrankin ilman sitä ''ääh, en taaskaan saanut lomalla mitään aikaan'' -fiilistä! Loma oli mahtava. Lomalla lepäilin, reenasin, pelailin perheeni kanssa, näin serkkujani ja monia ystäviäni. Ja tietysti leivoin ja söin ja keräsin motivaatiota Venlan kanssa. Joululahjaksi sain videokameran, mitä tossa treenaillessa jo testailin.. Uskalsin ennen joulua kokeilla ensimmäisen kerran videolla näkyvää sarjaa ja tässä ollaan nyt!

Grä. Ja juu tosiaan sain tänään mun persoonallisen kalenterini ja päivittelin sinne mun tulevaisuuden menoja... Huhhuh. Aikamoista juoksua tää kevät tulee olemaan. Ja pakko vielä mainita, että ne ensimmäiset kisat maaliskuussa siellä Horse Fairilla jännittää jo ihan tajuttomasti! Ehinkö treenata tarpeeksi mun vapaaohjelmaa ja minkälainen mun puvusta tulee ja ja ja. Huomenna pitäisi tosiaan käydä laittamassa se mun puku aluille ja ensi viikon viikonloppuna olisi maajoukkuevalmentautuminen Ypäjän suunnalla. Jännää, kamalaa ja ihanaa.

Hauskaa vuoden alkua kaikille! 

ps. YHEKSÄN PÄIVÄÄ, ETTÄ MUSTA TULEE TAAS VANHUS!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Minun vuoteni 2000 & 13

Hellou kaikille ja tervemenoa vuosi 2013!
Kulunut vuosi oli hyvä vuosi, jälleen kerran & kaikesta huolimatta. Laittelin tähän nyt kuvan itsestäni jokaiselta kuukaudelta ja vähän kaikennäköisiä juttuja, mitkä jäivät mieleen vuodelta 2013. Hauskaa vuoden 2013 loppua & 2014 alkua to all you warriors. You have to fight for your happiness. DREAM BIG! Joten kulkekaa rohkeasti kohti unelmianne & tavoitteitanne.

Entä mitä jäi mieleen?

 Toivottavasti vuodesta 2014 tulee parempi kuin mistään aiemmasta.Pitäkää hauska uv-yö hyvässä seurassa! Ja ainii, tässä Venlan tekemä tiivistelmä mun uudenvuoden lupauksesta... 

 Mitäs tykkäsitte mun vuodesta kuvina & aiotteko te lupailla mitään ensi vuodeksi? 

maanantai 23. joulukuuta 2013

Nostalgiaa


Hymyä, pipareita ja suklaata. Tunnelmaa & yhdessäoloa. Huomenna se pieni vaalea tyttö nousee aamun sarastaessa ja juoksee olohuoneeseen. Olohuoneessa televisiosta tulee Joulupukin kuuma linja ja suuren koristelaatikon sininen kansi odottaa avaajaansa. Tuo tyttö etsii laatikosta ensin nauhat ja ripustaa ne oksille. Tämän jälkeen esiin etsitään kauneimmat joulupallot ja kimaltavimmat tähtöset. Parasta paikkaa mietitään hartaasti, lopulta kuusesta tulee kuitenkin hienompi kuin edellisenä vuonna, missio suoritettu!

Tyttö istahtaa sohvalle katselemaan televisiota ja uppoutuu täysin jouluisiin ohjelmiin. Tunnelmaansa tuomassa ovat pian myös joulupuuro sekä joulusauna. Aika tuntuu matelevan, mutta se ei haittaa... pieneen hetkeen. Tuon kauniin rauhallisen hetken jälkeen on kaivettava pelilauta esille ja haastettava veljet otteluun! Pelit ovat aina tuoneet kivan säväyksen yhdessäoloon. Pelien jälkeen oli aika syödä jouluateria. Niimpäniin, muut syövät jouluruokia, tuo pikkuneiti kinkkua & herneitä. Nirsona elämässä ei tarvitse tehdä vaikeita valintoja - on vain vahva ei. Tämän syömättömän aterian jälkeen kaikki kerääntyvät pieneen lahjarinkiin, jossa lahjoja vuorotellen availlaan, yksi kerrallaan. Lahjoista paljastuu mitä kummallisempia asioita ja myöhemmin niitä vielä ihmetellään ja testaillaan. Olipas taas päivä! Ja tämänkin kaavan seuraavaan toistoon menee taas vuosi. Aika kummallista. Enää ei ole tuokaan tyttö noin pieni, kohta se on vielä isompi. ..- Tai ainakin vanhempi.

Pitäkää hauska joulu & nauttikaa yhdessäolosta ja stressittömästä ajasta. Kiittäkää läheisiänne, muistakaa ystäviänne, nyt teillä on siihenkin tekosyy.

torstai 19. joulukuuta 2013

Leikkaa muistos talteen ja liimaa ne elämäs leikekirjaan

Oho instagram

HAUDI.
Uudet juoksukengät.
Joululauluja.
Naurua.
Töitä torimyyjänä.
Omatoimisia treenejä.
Suunnittelua.
Joulukortteja.
Viimeinen koutsikerta tältä vuodelta.
Muistoja.
Itsensä ylittämistä, arabivolttia vihdoin yksin.
Shoppailua Natalian kanssa.

..Niiiiiiin paljon on tapahtunut. 

Ja hahhah, kokeidenpalautus.. englannista 6 ½ & matematiikasta jotain kutosen pintaan.. Noh onneks ne tärkeämmät aineet meni hyvin, kuten uskonto... Eiku wat.

Todistukseen sain kuitenkin kivan rivin & taas todistan elävänä esimerkkinä sitä, kuinka kannattaa ottaa osaa oppitunneilla. Yritys on tärkeintä, kyllä ne onnistumisetkin vielä sieltä sitten kumpuavat.

Tossa niinku ykkös- & kakkosjakson arvosanat. (keskiarvot)


JAY. Aivan nurkan takana odottaakin jo joululoma! ... Ja äikän essee, kemian työ, maantiedon karttakokeen opettelu, yms muut läksyt... Oon kuitenkin positiivisella mielellä! Mites muilla ihmisillä menee nykyisin, odotatteko jo joulua ... Vai joulusafkaa? :) 

torstai 12. joulukuuta 2013

Juttuja joulusta

Heipähei,

Juttuja joulusta, aihepiiri on tähän vuodenaikaan aika monen huulilla. Siis joulu. Itse haluan herättää ihmisiä todellisuuteen. Todellisuuttahan ovat tunteet, eivät loputon materialistisuus. Itse peräänkuulutan sitä, etteivät lahjat oikeasti ole tärkeitä, mikäli niillä ei ole jotain ajatusta pohjalla. Jos kukaan sielä ruudun takana on kärsinyt lahjapulmista, niin sukeltakaa pintaa syvemmälle ja miettikää mikä on tälle ihmiselle oikeasti tärkeää tai mitä hän tarvitsee. Onhan niitä myös tietysti ihmisiä, joille materialistirakkaus on tärkeää, mutta itselleni tärkeimpiä lahjoja olisivat...

1. Ihanat yhteiset muistot, eli valokuvat, kuvalahjat, sekä tunteella ja ajatuksella tehdyt kortit.
2. Käytännölliset tavarat, kuten treenijutut.
(3. Jokin superfoodijuttu!! :D Heh no onhan tämäkin kai vähän materialistista...)
Radiossa puhuttiin viime viikolla siitä, kun monet heittävät joulukortit pois heti joulun jälkeen. Tottahan tuo on, eikö vain? Koska tänä jouluna en osta monia lahjoja, ajattelin panostaa jokaikisen hyväntahdon soluni uuteen pikku projektiini, jossa muistelen ystävieni yksilöllisyyttä ja panostan jokaiseen korttiin yksilönä. Toivon kuvien ja mietittyjen sanojen hidastavan korttien poisheittoa. Onko sellaisella kortilla edes arvoa, jossa lukee vain painettu fraasi & oma nimesi? On kai tavallaan. Silti jotenkin näen hyvänä asiana, että lähimmillemme jaksamme uhrata muutakin kuin rahaamme -aikaamme, vaivaamme ja ajatuksiamme.

Uskon, että monet ihmiset välittävät enemmän kauniista sanoista ja ystävyydestä kuin hädällä ja huolella ostetuista paketeista. En ole lahjoja vastaan, mutta halusin saada teidät nyt miettimään...
Tänä jouluna elän omien arvojeni mukaan. Minkälaisia arvoja teillä on?

tiistai 10. joulukuuta 2013

LUUKKU 10: ERROR

Heh, nyt se loppu. 

Nimittäin luukkuilu. Ei vaan yksinkertaisesti pää kestä sitä, että muiden kiireiden lisäksi pitäisi editoida muutamia videoita tai kirjoittaa pitkiä romaaneja, ei ole kiva postata kiireellä. Tosin, eihän kukaan mua ole pakottanut. Se on totta. Kukaan ei pakottanut, enkä kuitenkaan vaivu nyt talviunille, ajattelin vain pehmentää laskua sitä varten, ettei ihan joka päivä uutta videota tulekaan. Kyllähän mä melkein puoleen väliin pääsin? Parempi lopettaa ennen kuin vajoaa pohjamutien syvyyksiin. Bloggaamisen on tarkoitus olla nautintoa niin lukijoille kuin bloggaajillekkin, nauttikaamme siis postauksista rennolla otteella. Tähän loppuun vielä muutama otos viime viikonlopulta!




Niin ja alottelin urakkaani noiden joulukorttien askartelun kanssa! Osotteita vaan tulemaan, niin saatatte saada kivan söpön todella ihanan maailman kauneimman ja arvokkaimman ja hienoimman -ja niinedelleen- kortin.. eiku mitä?


pps. Mites toi eilisen luukun video, heräskö samanhenkisyyden tunnetiloja?