Ja kauneutta nähdä voi missä vain tahtoo

..Joten yritän pitää mieleni positiivisena. Kerroinkin tuossa edellisessä postauksessa jo polveni pienestä runnomisesta.. No kyllähän se sitten tuossa perjantai-aamuna oli päättänyt turvota aivan jäätävän kokoiseksi, joten Kouvolan sijasta suunnistinkin sairaalaan. Käveleminen on hankalaa, koska polveni koukistaminen sattuu aivan kamalasti ja seisomaan noustessani polveeni tulee kamala paine.

Peijaksessa minulta poistettiin tikit ja haava avattiin. Minulta otettiin myös verikokeita ja haavaa punktioitiin kahteen kertaan. (Punktiointi=Imetään pitkän neulan avulla ylimääräistä nestettä pois) Tämän lisäksi polveni kuvattiin röntgenissä ja ultrattiin. Tulehdus on luultavasti vain pinnallisesti haavassa, muut tulokset näyttivät aikalailla negatiivista. Nestettä polvessani kuitenkin vielä on. Lisäksi sain 10 päivän antibioottikuurin ja liikuntakiellon. Viimesimmät päivät oon siis vaan laahustellut kotona.

Yääh. Mitäs muuta? Olen nyt virallisesti valmentaja ja eilen olikin ensimmäiset oikeat vikellystreenimme epävirallisen joukkueemme kanssa! Osan silmistä paistaa ihana oppimisen halu ja täysi motivaatio! Olisi kyllä niin unelma päästä kevään lopussa Lahteen kisoihin näiden kanssa.. Kaukainen haave, mutta toiveikkaana pysytään!

Ja tottakai nythän ollaan taas päästy tuosta kamalasta lomasta eroon. Nyt sitä pitäisi taas yrittää sopeutua lukioon ja lukion tapoihin. Hirvittää vaan pikkasen, kuin niin moni on kysellyt, että aionko treenien ohella suorittaa lukion neljässä vuodessa. Hetkinen, itse olin kyllä ajatellut kolmea vuotta.. Saapi nähdä, että miten käy. o:

ps. Huomatkaas tuo toivottu esittelyteksti tuolla ylätunnisteissa! :)

EM-kisat Itävallassa ja polvivammainen otus

Hallo!

Kisapäivittelyä viimeisimmästä koitoksestamme; Euroopanmestaruuskilpailuista Itävallasta. Tosi monelle Em-kilpailut ovat kovat työn takana ja tavoitteet ovat korkealla. Kyllähän minäkin duunia olen tehnyt, mutten oikeastaan omannut minkäänlaisia paineita tuloksista.. Halusin vain päästä tekemään perikset ja vapaaohjelmani siististi läpi. 

Pitkä kisamatkamme alkoi tiistaina, kun lähdimme aamulennolla kohti Wieniä. Matkassa mukana olivat itseni lisäksi äitini, toinen vikeltäjä (Meri) ja hänen valmentajansa. Respect Merille, joka suostui lähtemään mukaan, vaikka olikin tänä vuonna päässyt kilpailemaan vain kerran kiukkuilevan olkapään takia.

Wien oli todella kaunis kaupunki, eikä hotellissamme tai kisapaikassakaan ollut valittamista. Asustelin yöt Merin kanssa ja päiväthän me vietimme suureksi yllätykseksi tallilla. 

Olimme sopineet menevämme yhdellä itävaltalaisella pienellä hevosella, joka ensitapaamisestamme lähtien hieman pelotti minua ponimaisten jalkojensa vuoksi. Olen tottunut vikeltämään oikean kokoisilla hevosilla, eikä tämän taskukokoisen pakkauksen laukka ollut lainkaan mukavuusalueellani. Treeneissä edes perikset eivät tuntuneet onnistuvan, eikä tämä ollut mitään säälinkeräystä.. Se oli oikeasti vaikeaa.

Perikset nyt möngittiin kuitenkin läpi, eikä pisteet arvatenkaan olleet päätähuimaavia. Taisin saada 5.7 ja hevosenkin pisteet taisivat jäädä ainakin toisella tuomarilla alle kutosen. Harmittihan se hieman, ettei sieltä edes ditä kuutosta tullut, mutta en kuitenkaan voinut vaikuttaa mitenkään lainahevoseni laukkaan. Vaikealla hevosella pitäisi vain yksinkertaisesti vikeltää paremmin. Peristen jälkeen olin 29./39.

Seuraavana päivänä oli aamulla vuorossa treenausta ja päivällä oli kürien vuoro. Treenit olivat aivan kamalat. En koskaan itke treeneissä. Tuolloin itkin. Mikään ei onnistunut ja mieleni oli aivan rikki.. En osannut suhtautua uuteen tilanteeseen. Mitä tehdä, jos hevonen on oikeasti noin erilainen, kuin se, mihin olin tottunut? Olen mennyt useilla eri hevosilla, mutta tämä oli aivan eri maata. Päätin jättää yhden liikkeen tekemättä ja yrittää selvitellä ajatussolmujani.

Kun oli taas vuoromme juosta sisään, yritin vain hymyillä ja hengittää. Ei stressiä.. Kunhan vain teet ohjelmasi, niin miten olet sen aina kisoissa tehnyt. Kokonaisvaltaisesti ajatellen ja treeneihin verraten suoritukseni meni hyvin. Ei mikään paras suoritukseni, mutta ihan okei ja siihen oli tyytyminen. Pisteitä kyyristäni sain 6.1, jolloin kokonaispistemääräni oli 5.9. Loppujenlopuksi sijani pysyi ennallaan.

Suoritusten jälkeen oli aikaa vain katsella kisoja ja rentoutua. Perjantaina pidimme kaupunkipäivän, jonka aikana tuhlailtiin rahaa kaupoissa, syötiin kummallista ruokaa ja kävimme ihanalla rannalla. Tämän päivän jälkeen palailimme kisatunnelmiin jännittämään muiden suorituksia. 

Pakko kyllä vielä sanoa, että jotkut vapaaohjelmat olivat niin upeita, etten löydä edes sanoja sille. Wau. Voi kun itsekin pääsisi joskus tuohon pisteeseen.. Respect yksinvikellyksen sennuluokan voittajalle, joka oli yli 30-vuotias kahden lapsen äiti. Tanskasta. Tanskassa vikellys on yhtälailla todella pienen piirin harrastus, joten suorittaminen tuolla tasolla on harvinaista. 

Seura kelpasi kyllä, mutta oli kyllä aika kamala reissu! :D Aina ei voi onnistua, ei edes joka kerta. 

Ja tosiaan.. Shit happens. 

Kävin nimittäin reissun jälkeen vähän tutustumassa Ähtärin terveyskeskukseen ja sain kolme tikkiä polveeni kaaduttuani. En saa vieläkään kunnolla taivutettua polveani, joten jännäksi menee nämä treenaukset ennen Karjaan kisoja, jotka on tämän kuun viimeisenä viikonloppuna. Huihui.. käveleminenkin sattuu. ):

Pahoittelen kisakuvien puutetta, saatte niitä jälkeenpäin.

Pitäkääs mun tolle polvelle peukkui ja toivottakaa paranemisii, tämä tyttö lähtee nauttimaan viimeisistä lomahetkistään.. TSAU!

Julkisuutta ja päiväristeilyjä

Holahola!

Pitkään aikaan en oo oikeen töiden tai treenien ohessa ehtinyt kuvailemaan, mutta eilen kävin isäni ja veljeni kanssa Tallinnassa Eckerön päiväristeilyllä, jossa sitten räpsäsin vihdoin muutaman otoksen. Reissuun kuului pari laivan buffaa, hieronta Tallinnassa, kiertelyä vanhassa kaupungissa, paikallinen pieni suklaakahvila, kuvien räpsimistä ja tuskallista hupparishoppailua... koska järkevänä tyttönä meitsi lähti tuonne kylmyyteen pitsipaidalla ja shortseilla. heh. 

Kuulostaa hyvältä vai? Oikeastaan matka ei mennyt ihan kuin elokuvissa.. Ensinnäkin emme meinanneet saada varattua risteilyä, sain vain puolen tunnin hieronnan tunnin sijasta, sitten se hupparinetsintäepisodi, sää oli viileä ja pilvinen luvatun aurinkoisen helteen sijasta ja loppumatkaan helsingistä saimme kulumaan tunnin suunniteltua pidempään kaiken säätämisen ja väärien arvioiden vuoksi.

Vaikka tuollaisia sattuu, en silti ole tyytymätön; matkassa oli kuitenkin postitiivisiakin puolia.. Sain kivan Conversen hupparin halvalla ja laivan ruoat oli ihania! Paaaljonpaljon parempia, kuin Silja Linen.. Tallinna on jotenkin sympaattinen kaupunki pienine kahviloineen ja mukulakivikatuineen. Huonompiakin reissuja on tultu tehtyä. Suosittelen Tallinnan matkailua lämpimästi, muistakaa vaan katsoa ulos, ennen kuin lähdette reissuun puolialasti.

Ostin myös tommoisia kanelimanteleita ja Appelsiini-chili-pekaanipähkinöitä, namnam!

Julkisuutta on viimeisen viikon aikana tullut kerättyä ihan kiitettävästi; yksi tv-esiintyminen ja kaksi lehtijuttua. Kaikki näistä siis liittyen vikellykseen. Hirveää itseni kannalta, mutta mahtavaa lajini kannalta. Taas yksi askel eteenpäin kahden naisen 'kampanjassa'. Rakkaudesta lajiin. Haluan näyttää lapsille ihanan ja eksoottisen harrastuksen ja antaa heille mahdollisuuden päästä sitä harrastamaan. Vikellyksen kehitysmaana Suomella on vielä paljon kirittävää, mutta ehkä vielä jonakin päivänä tilanne olisi edes yhtä hyvä, kuin Ruotsissa. Vikellyksen tutustumiskurssimme saivat huippuhyvän vastaanoton ja yhteensä 13 kurssilaista taisivat tykätä, koska ilmoittautumisia harrastusryhmään on jo tullut! Suuren kysynnän vuoksi pidämme elokuun aikana vielä yhden tutustumiskurssin. Harrastusryhmiä perustamme yhden tai kaksi, riippuen kiinnostuksesta.

ps. Alle viikko Itävallan EM-kisoihin, hui !

Menee ihan kylmät väreet

..kun ajattelen näitä asiota. Tiedättekö sen jännityksen, kun odotatte jotain mahtavaa asiaa tai tapahtumaa kuin kuuta nousevaa? Entä jos niitä tapahtumia on tulossa monta? Kun ei taas tiedä, että miten päin olisi, vai olisiko ollenkaan.

Sain ystävältäni Oonalta hänen vanhan kännykkänsä ja tein Instagram-tilin.. Eli jos omistatte ig-tilin, niin saa seurata sellaista kummajaista kuin HETARDI, mikäli kiinnostusta on.

Yksi vikellyskurssi pidetty, toinen vielä edessä.
Viikkouutiset haluavat tehdä meistä jutun.
Aivan pian on EM-kisat.
Lähetin miljoona sponsorihakemusta ja yksi vastasi, että olisi kiinnostunut yhteistyöstä.

Aaaah ja niin paljon kaikkea muuta!

Koko kesäni on aikalailla ollut full of vaulting, mikä ei haittaa ollenkaan, sillä tätä minä rakastan. Tämä on mahtavinta ikinä. Ikinä. Koskaan. Ja taas menee kylmät väreet.

Välillä tosin kaipaan ystäviäni, joita ehdin nähdä vain harvoin. Toivon todella, että he eivät unohda minua. En minäkään heitä.. karua totuutta ei halua koskaan sanoa itselleen, edes kirjoituksen muodossa. Mulla ei ole aikaa kavereille. Se ei voi olla totta, koska kaikelle on aina aikaa, se on järjestelykysymys. Ajanpuute on tekosyy. Vai onko aina näin?

Toivottavasti ystäväni lukevat tämän ja muistelevat niitä hetkiä, joina olemme viettäneet aikaa yhdessä: Ne ovat olleet ihania hetkiä. Ja koska se on vain järjestelykysymys, lupaan järjestää teille aikaa. Jos muuten aikaa ei löydy, niin käydään aamukahvilla. Käydään iltakävelyllä. Tai jos se pieni Hetankokoinen tila löytyy keskeltä päivää, niin puhelin on hyvä keksintö. Tajusin tuossa eräs päivä puhelimen varhaisimman merkityksen; Äänen avulla toisen tavoittamisen.. Se on kuitenkin ihan eri asia, kuin kirjoittaminen facebookin chatissa. Puhe on aitoa. Aina.

Ainiin ja kuulumisia vielä sen verran, että tulin juuri Jyväskylän suunnalta kotiin, kun kävin moikkailemassa kummitätiäni ja mummiani.. Sille reissulle mahtuikin paljon; lapsien kanssa leikkiminen, kahvilareissu, putiikkien kiertely, piirakan leipominen, piknik, leffan katselu, yhdessä pelaaminen, jutskailu, Pandan suklaatehtaanmyymälän visiitti, sekä elämäni ensimmäinen kerta thaimaalaisessa ravintolassa. Huomenna olisi tulossa tallitäytteinen päivä.. Aamu alkaa vikellyskurssilla, minkä jälkeen suuntaan AG-tallille pitämään polttarivikellystä, sen jälkeen olisi ohjelmassa kaverin ponin ratsastusta ja omat treenit. Huh! Lisäksi ajattelin kokeilla huomenna aloittaa taas jotain uutta ja erilaista: nimittäin kasvisruokavaliota (lakto-ovo-vegetaarinen). Katsotaan vaikka sitten viikon päästä, että millaiset sielun ja ruumiini voimat mahtavat olla.

Ruotsin SM 2013

Ensinnäkin;

Te lukijat olette ihan kummallisia. 

Ja toiseksi;

We are back in Finland! Ruotsinmestaruuskilpailut pidettiin tänä vuonna Laholmissa Etelä-Ruotsissa, jonne matkamme kesti siis about 24 tuntia.. Heh, pienet aplodit vielä kaikille kuskeille, koska on saattanut olla hieman rankkaa tuo ajaminen keskellä yötä.

Reissuun lähdimme AG-tallilta kahden joukkueen voimin, minkä lisäksi Suomesta tuli mukaan kolme muuta yksinvikeltäjää.  Nyt on koettu sitten ne ensimmäiset ulkomaan kilpailut, jossa osallistuin kaikkiin luokkiin, eli yksin, parina ja joukkueena.. Ja vähemmästäkin olisin hieman poikki. Pakko silti myöntää, että vaikka aina ei voi mennä täydellisesti, hyviäkin pätkiä on.

Yksilösuoritukseni menivät tasaisen hyvin, pieniä turhia virheitä siellä sun täällä.. Loppupisteeni taisivat olla sitä 6.3 luokkaa ja olin luokassani toinen. Parina olimme luokassamme ainoat ja suorituksiimme emme olleet oikeastaan tyytyväisiä, koska virheitä tuli enemmän kuin laki sallii. Lukella on vielä paljon harjoittelemista ja totuttelemista pariohjelmiin, jotka ovat sille tällä hetkellä vielä suhteellisen hankalia. Loppupisteemme olivat Paulan kanssa 6.6. Kyllä se seiska sieltä vielä napsahtaa joku päivä!

Joukkueena treenaamismotivaatio on ollut hieman hukassa jo pidemmän aikaa ja ensimmäiset suorituksemme menivät sen mukaan; perikset olivat kamalia ja kyyrissä meinasi aikakin loppua turhan säätämisen ja häseltämisen seurauksena... Seuraavana päivänä onneksi tsemppasimme ja saimme tehtyä siistin vapaaohjelman, johon olimme kaikki tyytyväisiä! :)

Majoituksemme oli tällä matkalla huippu! Jos ei oteta huomioon sitä, miten ensimmäisenä yönä kasasimme kahden jälkeen isoa telttaa ilman ohjeita auton valojen avulla. Teltassa oli vähintäänkin tiivis tunnelma ottaen huomioon, että meitä oli yhdeksän hengen sijasta 11.

 Seuraava majoituksemme oli pieni rivitaloasunnon tyyppinen kuuden hengen kämppä, jossa oli todella siistit ja tilavat huoneet, takapuha, sekä käytettävissä oleva uima-allas.

Wääääääh, taas jälleen kerran mahtava reissu ja vielä mahtavampi porukka. En voisi kuvitella mitään parempaa kuin kisamatkat.

Palauduttuani Keravalle laahustin suoraan suihkuun ja nukkumaan.. Seuraavana aamuna olikin jo lähtö kohti Tallinnaa! Hieronta, ihana italialainen ravintola, kaupoissa kiertely, täydellinen sää ja Kalev-suklaapuoti tekivät päivästä upean! Kiitän koko työporukkaani ja varsinkin työnantajaani tästä suuresti! Nyt on kalenteriin merkattu alustavasti jo kaksi uutta Tallinnan reissua.. 

Kaikki postauksen kuvat on ottanut huippukuvaaja Eveliina Väkeväinen.

KRITIIKKIKERÄYS

Moipahei kaikelle kansalle!

En ajatellut mitään isompaa postausta ruveta väsäämään enää ennen Ruotsin reissua, koska taas pitäisi -itseasiassa tälläkin hetkellä- olla pakkaamassa laukkuja kuuden päivän kisamatkaa varten. Nyt kuitenkin aiheeseen, eli kritiikkikeräykseen. Toinen otsikkovaihtoehto olisi ollut blogini parannusehdotukset, mutta se oli hieman tylsän kuuloinen, joten päädyin kritiikkikeräykseen.

Toivoisin siis, että kaivelisitte niitä mielenne sopukoita ja keksisitte blogilleni parannusehdotuksia. Olen saanut todella paljon kivoja ja ihania kommentteja, mutta jotta blogini kehittyisi joskus parempaan suuntaan, olisi minun saatava kuulla myös lukijoitteni mielipiteitä. Yhtä asiaa olen kyllä kuullut: bannerini on liian suuri. Well, mitä muuta? Ajatelkaa ulkoasua, postauksia, kuvia, postausaiheita, tahtia, jne.

Tai ärsyttääkö vain jokin asia bloggaamisessani sinua suuresti? Kerro se minulle, vaikka anonyymina. Välillä on hyvä kirjoittaa, mitä oikeasti ajattelee: vaikka ne ajatukset eivät olisi niitä kilteimpiä tai kauneimpia.

Kiitän jokaikisestä kommentistanne. Kritiikkiä on osattava ottaa vastaan ja toivon, että olette kuitenkin asiallisia. (: Nyt palaan laukkujeni pariin & palailen postaamaan sitten luultavasti keskiviikkona 10.7.

Muiden ihmisten toiminta vaikuttaa suhteellisen paljon muiden ihmisten mielialoihin.

Otsikossa ei saisi olla pistettä ja tänään oli mahtava päivä, kiitos vanhan hyvän kaverini.

Yhä useammin tekisi mieli kirjoittaa mielipidepostauksia, koska ne saavat niin paljon positiivista palautetta teiltä lukijoilta ja muilta tänne eksyneiltä kulkijoilta.. Se on hassua, miten hyvä fiilis siitä voi tulla, kun joku muu ilmaisee samoja tuntemuksia tai ajatuksia kuin itse. Se on sellainen lämmin tunne; en ole yksin asiani kanssa.

Tänään ajattelin kirjoitella hieman juurikin kehujen vaikutuksesta ihmisten mielialoihin ja yleiseen elämään..

Ihmiset ovat sellaisia hassuja otuksia, että ne kaipaavat paljon huomiota toisilta yksilöiltä - ja mielellään osa huomioista kehuina. Miksi muuten ihmiset laittautuisivat kuvauksia varten ja lataisivat mielestään parhaimmat kuvat facebookkiin? Ihmiset haluavat tykkäyksiä. Persoonat haluavat kehuvia kommentteja, koska aina kommentin jälkeen kehon lävitse kulkee pieni hyvän mielen olotila.

Kehut ovat kuin  ruoka -ne lisäävät hyvän olon tunnetta heti pikimmiten nauttimisen jälkeen, mutta usein haihtuvat muistoista nopeasti, minkä jälkeen on pakko saada lisää kehuja. Lisää ''Oi oot niin kaunis kulta!!!!!!!!!!!!!<3 rAks#1'' -tyylisiä lauseita. Myönnän kyllä, etten itse ole lainkaan erilainen ihminen, rakastan kehuja. Ja rakastan kehua. Pidän siitä, miten pienelläkin sanalla tai lauseella voi piristää ihmisten päivää. Rakastan sanojen lisäksi myös tekoja, mutta pelkät sanatkin ovat todella voimakas keino saada joku ilahtumaan tai pettymään.

Olen toki välillä miettinyt, että kuinka pitkälle ihmiset voivat mennäkkään kehujen toivossa - tai siis eikö kehujen pitäisi kuulua kaikille? Kaikki maailman ihmiset ansaitsevat kiitosta ja kehuja jostain, sillä se pitää mielen iloisena ja terveenä. Mutta miksemme me suomalaiset kehu? Koska emme edes puhu. Miksi ihmeessä olisi outoa astua metroon aamulla ja sanoa vieraalle leidille, että onpas sinulla kaunis takki. Miksi, oi miksi se on niin hankalaa?

Näihin sanoihin lopetan tämän pohtimistuokion ja ajattelin kertoa vielä, että mikä minua ärsyttää vielä enemmän kuin puhumattomuus; töykeät ihmiset!

Kyllä minä mieleni pahoitin, kun...

1. Kysyin kassalla minut jo ohittaneelta mieheltä, että pääsisinkö hänen eteensä, koska minulla oli ainostaan pullonpalautuskuitti. Tämä vaan tokaisi todella töykeään sävyyn : Miksi ihmeessä!? - eikä siis päästänyt ja melkein myöhästyin junastani.

2. Olin torilla myyjänä ja asiakas valitti annoksen ulkonäöstä, vaikka se oli aivan samanlainen kuin muillakin. Lisäksi annoksessa oli aivan liian vähän kalaa ja kaikki oli liian kallista ja palvelu sanoinkuvaamattoman kamalaa. .

3. Työnsin suuria painavia kärryjä ahtaalla kadulla, joka oli täynnä ihmisiä.. Väistelin minkä kykenin ja yht'äkkiä eteeni pomppasi keski-ikäinen rouva, enkä ehtinyt aivan pysäyttää kärryjäni, vaan ne töytäisivät rouvashenkilön pohkeita. Tämähän siitä tulistui ja kääntyi huutaen: HERRANJESTAS, katsoen minua samalla halveksuvalla katseellaan.

Kaikilla on huonoja päiviä, mutta ei omaa huonoa käytöstään tarvitse muiden syyksi pistää, kiitos vain..

Ainiin, tosiaan haluaisin vielä henkilökohtaisesti kiittää kaikkia 122 lukijaa ja muita ihania ihanista kommenteistanne ja tykkäyksistänne, ne auttavat jaksamaan ja piristävät kovasti!