perjantai 21. kesäkuuta 2013

Kalenterointia ja banaanilastuja

Hellurei,

kuulumisia aattelin vähän päivitellä ja ekana tuli mieleen kertoa se, että Keravan lukioonha meitsi sitten sisään pääsi.. Ja senhän mä oikeastaan tiesinkin, mutta ei siitä sen kummempia! Viimeaikaset päivät on kuluneet duunissa ja illat treeneissä. Eipä sitä kauheesti muuta tähän kesälomailuun mahdukkaan.. Toisaalta: kyllähän sitä on ennenkin kalenterit selätetty!

Viimeviikolla oli myös viimeinen tuntini Keravan ratsastuskoululla,. Haikeata, mutta joskus on karsittava monesta hyvästä se huonoin vaihtoehto pois, resurssit eivät voi riittää kaikkeen. Nyt loppui siis kokonaan tuo säännöllinen ratsastus, en ole vaihtamassa tallia tai hankkimassa vuokrista. Toivon, että saan kuitenkin mahdollisuuden ratsastamiseen yhden mahtavan ystäväni ponilla tai vikellyshevosillamme. Vakiotunteihin en ole palaamassa, mutta jollain rennolla issikkavaelluksella voisin joskus vielä käydä.

Kamalasti paineita loppukesän suunnittelun kannalta. Haluan todellakin nähdä kaikkia tärkeimpiä kavereitani ja siksi kalenteroin kaiken mahdollisen vapaa-ajan. Tottakai haluaisin mennä myös sukulaisiani moikkaamaan, mutta olen aika tiukasti sidottu treenien ja työn puolesta tänne Etelään. Olen onneksi jo ehtinyt tehdä paljon. Kokkailu, tv-sarjamaraton, shoppailu, skootterimatka Järvenpäähän, terassikahvittelut, Venlan kanssa ulkoilu, satunnainen kuvien räpsiminen, treenipostauksen videointi, rentoutuminen ja syöminen on kuulunut rentoon lomailuuni.

Treenien osalta on sujunut todella vaihtelevasti. Välillä tuntuu, kuin mentäisiin alamäkeen, mutta toivon, ettei se ole niin. Vikellyksen puolesta kisakalenterissa koreilee tälle vuodelle vielä neljät kisat. Seuraavaksi suuntanamme on Ruotsi. Ruotsin jälkeen olisi European championships in Austria, tämän jälkeen Karjaa & syksymmällä sitten ne PM-kisat.


Olen oikeasti innostunut tästä vikellyksen markkinoinnista ja kehittämisestä ja haluaisin todella kasvattaa lajia.. Niimpä ilmoitin meidät Keravan Sirkusmarkkinoille 7.-8.9! Mahtavaa. Onko lukijoilla mitään ehdotuksia, mitä haluaisitte torikojuista ostaa perinteisten lettujen, metrilakujen ja makkaran sijasta? Ehdotuksia otetaan vastaan. (:


Tossa viimeviikolla oli lisäksi näytös Sipoon nikkilässä varsanäyttelyjen avaajana ja olihan meillä siellä mukana myös ständi ja pukki. Tosi kiva päivä, toivottavasti saatiin innostettua paljon uusia tulevaisuuden lupauksia lajin pariin. Jos joku tietää jonkun, joka haluaisi kokeilla vikellystä, niin järjestän toisen vikeltäjän kanssa vikellyksen ''tutustumiskurssin'' 13.-14.7, sekä 20.-21.7, eli kaksi eri kurssia, jonne toivotaan paljon innokkaita ilmoittautuvia! Lisätietoja saa, kun ottaa rohkeasti yhteyttä minuun, en pure.


torstai 13. kesäkuuta 2013

Liiallisesti hiottu maailma



Aiheenihan oli se, miten arkiliikunta on poistumassa hyvää vauhtia yhteiskunnastamme. Jepjep. Aika hyvin osasin kiteyttää aiheeni, mutta nyt siihen vielä hieman kuvakulmia.. Kokoajan kehitettään yhä parempia ja tehokkaampia moottoreja ja kulkuvälineitä. Onhan nuo toki käteviä pitkien matkojen taittamisessa, mutta yhä useampi meistä käyttää niitä myös lyhyillä matkoilla, jotka voisi aivan mahtavasti taittaa kävellen, pyörällä tai vaikka rulliksilla.

No, tähänhän heitetään usein kiero sana, josta kukaan ei pidä, mutta jota jokaikinen on käyttänyt väärin; Kiire. Kiire on tekosyy. Jos haluaa ehtiä, niin luultavimmin ehtii tai näin minä itse haluan ainakin uskoa. Anteeksi mutta miten et ehdi käydä pyörällä keskustan apteekissa, mutta ehdit käydä autolla ja seistä ruuhkassa sen 20 minuuttia. Kröhöm, selityksen makua.

Tiedän, että nykyajan yhteiskunta vaikuttaa alitajuntaamme, mutta voimmehan me taistella sitä vastaan, sanokaa, että se on mahdollista! Sitäpaitsi, jos autoilu vähentyisi, säästäisimme siinä myös rahaa ja luontoa. Tai siis yksityisihmiset säästäisivät rahaa.. Rahaa, joka olisi pienenpieni lovi isojen yrityksien ahneissa kassoissa. Mutta koska isot yritykset hallinnoivat aika vahvasti tätä maailmaa, on mainostuskin sen mukaista, nälkähän kasvaa syödessä.

Isoihin yrityksiinhän me emme oikeastaan voi vaikuttaa, mutta voimme vaikuttaa itseemme. Jos liikunnan harrastaminen joskus loppuu, ei pidä unohtaa arkiliikuntaa, sillä pysymme terveinä. Pyöräile kouluun, rullaluistele kauppaan, käytä kerrostalon portaita ja vältä alituista ruuduntuijotusta, paitsi tietenkin, jos luet esimerkiksi näitä järkeviä postauksia. Älä siis vielä sulje konetta.


Nuorilla tuntuu tätä nykyä olevan todella vähän tekemistä ja olen todella usein tuossa jamassa kaverieni kanssa - Mitähän sitä nyt tekis? Leffat on jo katottu, netissä surffailtu, aurinkoa otettu ja shoppailemassa käyty.. Nääh.

No minulla olisi vihdoin ratkaisu - Asia, jonka takia moni ihminen varmaan naureskelee siellä ruudun takana minulle. Haluasin itse ko'ota suurehkon porukan ja herätettäisiin henkiin lapsuuden leikkipuistohetket! En nyt tarkoita niitä hiekkalaatikkoleikkejä, vaan esimerkiksi klassikkoja, kuten lipunryöstö, persis, kirkonrotta, polttopallo, hyppynarujutut jne. Minusta olisi mahtavaa tehdä jotain liikkuvaista ulkoilua hyvässä seurassa. Sen ei tarvitsisi kerrankaan olla mitään pakolla puurtamista, eikä kamalan tavoitteellista hikispurttaamista, vaan pelailua hyvässä seurassa. Kaikkien tylsyysongelmat olisi ratkaistu, nuoret saisivat taukoa ruuduista, kaikki pääsisivät nauttimaan raikkaasta ulkoilmasta ja nuorillekkin tulisi sitä hyvää arkiliikuntaa. Mutta. Siinä on se mutta. Kukaan nykyajan nuori ei voi enään pelailla mitään tuollaisia. Nykyäänhän pitää nimittäin olla jo 10-vuotiaana aikuinen, jos et jo tiennyt.


Höh. Tämä 16-vuotias olisi tykännyt seurapeleistä, mutta hankala niitä on yksin pelata. Voisiko tämän yhteiskunnan kelkan yrittää kääntää kohti parempia laskuja.. Jos kokoajan yritetään hioa maailmaa paremmaksi vain yhdestä kulmasta, tulee joskus hiottua liikaa, eikä lopputulos ole alkuperäistä versiota parempi.

Miksi ihmeessä ihmisistä halutaan tehdä masentuneita ja syrjäytyneitä, voisiko joku ystävällisesti selventää?! Ja haluaisin tietää, että olenko todella ainut 16-vuotias, joka haluaisi olla vielä nuori, vai olenko vain ainoa, joka uskaltaa sanoa sen ääneen? Oli tilanne kummin hyvänsä, on se aika surullista.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Tiiättekö sen tunteen, kun kaikki menee pieleen?


...Tai sen tunteen, kun kaikki tuntuu onnistuvan. Se on aika iloinen fiilis ja oppii tosissaan arvostamaan niitä asioita, mistä voi nauttia. En halua, että karma ottaa minua niskasta kohta kiinni, mutta haluan oikeasti purkaa nyt tunteitani, niin suruja, kuin ilojakin. Koska tiedän, että noususuhdanteita seuraa aina alamäki, haluan nauttia tästä.

Viimeiset ratsastuskoulun tunnit käsillä; poni tottelee aivan älyttömän ihanasti ja ratsastus ei ole kamalaa tappelua. Tuntuu, että niistä kamalista taisteluista on ollut hyötyä.


Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tolle koirallekkin alkaa takoutua järkeä kalloon. Se on paljon kuuliaisempi, kuin ennen. Yksikin aamu päästin sen takapihalle, jossa oli jäänyt portti auki.. Hetken kuluttua kuulin raapimista etuovelta ja siellähän se herra istui kiltisti odottaen, että päästäisin sen sisään!

Talviturkki heitetty ja aurinkoa otettu hyvässä seurassa; tätä kesä on.


Treeneissä parijutut Paulan kanssa alkavat sujua aina vain paremmin ja paremmin, Toivottavasti Ruotsissa päästäisiin tekemään Pas de deux myös.

Vihdoin pääsen toteuttamaan itseäni.. Pidämme toisen vikeltäjän kanssa vikellyksen tutustumiskurssin heinäkuussa. This is so awesome.

Ja kesäduuni. Rahaa.

Tekisi mieli itkeä, koska elämä on ihanaa. Nauttikaa jokaisesta hetkestä täysin siemauksin, koska hetkeäkään ette voi elää uudestaan.

keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

kesälomastartti CVI Budapestissa




Hi to everyone!


Terveisiä Unkarin maaperältä, Budapestin kisoista. Aloitetaan siis asioista, mistä ei saisi puhua.. saati sitten kirjoittaa; säästä ja fiiliksistä. Lyhyesti voin kertoa, että siellä satoi, tuuli ja oli kylmä. Itse olen suhteellisen hyvällä mielellä, mutta vähän tuo parikisan loppusijoitus ärsyttää, koska jäimmehän kullasta 0.09 pistettä. Hevosillahan on tässäkin lajissa suuri osa, joten minkäs sille voi, jos toisten hevoset saavat parempia pisteitä. Hmph.


Olen kuitenkin iloinen, että päätin lähteä kyseiselle kisareissulle, koska sain kyseisen matkan aikana hankittua kesäduunipaikan! Jesjes, nyt matkaan kauppatorin aurinkoon kolmesta viiteen päivään viikossa ja tehtäviäni tulee olemaan siivoushommat ja yleinen auttaminen. Kiitos vielä Emmalle tästä!



Jos vaikka palaittaisiin vielä siihen kisamatkaan;

Lento sujui ongelmitta, shuttlebussi kurvaili satasta, hotellimme ulkoasu oli pieni huomaamaton rähjä Kebabravintoloiden ympäröimänä.. mutta sisältä se oli siisti ja siellä oli kaikki tarpeellinen. Huoneet olivat tosin hieman pieniä ja ovet eivät toimineet kunnolla, mutta ei viitsitä valittaa. (:


Tallialue oli todella vanha ja hieman kunnostuksen puutteesta kärsivä paikka, (kuten koko lähiympäristömme..) Siellä oli muutama pieni talli, kaksi maneesia ja pari muuta rakennusta. Vessat ja pukkarit olivat jotain aika karua, joten ehkä ei niistä enempää. Talli oli lähellä hotelliamme, sekä ostaria, minkä takia pääsimme helposti kävelemään paikasta a paikkaan b.







Lainahepat olivat oikein mukavia, eivät kuitenkaan ihan vedä vertoja sille ruotsalaiselle.. Mutta olihan hinnassakin toki eroa. Kilpailin kahdessa sarjassa, yksilönä Junioreiden 2* & Parina CVI1*.

Nuo tähdet ovat kilpailutasoja, joilla voi nousta ylöspäin, mikäli kerää tarvittavat pisteet. Kun nousee tasoilla ylöspäin, liikkeet vaikeutuvat ja arvostelu tiukentuu. Parina nämä olivat ensimmäiset kansainväliset kilpailut, minkä vuoksi menimme hakemaan kvaaleja, eli pisteitä 2* tasoa varen.

Kilpailusuoritukset olivat vähän heittelevää tasoa, paremminkin on mennyt. Parisuorituksiin olen kuitenkin oikein tyytyväinen. Yksinvikellyksessä sain periksistä 6.2 ja vapaaohjelmasta 6.7, loppupisteeni olivat siis 6.5, olin siis 18./24. Taso oli todella kova, enkä todellakaan hävinnyt huonoille. 13 ensimmäisellä oli yli 7.0 kokonaispisteet, mikä on jo todella kovatasoista.


Pariperiksistä saimme 6.5 ja kyyristä 6.7. Kyyri sujui paremmin, kuin koskaan. Uskon vankasti, että tähän vaikutti ehkä pieneltä osaltaan myös heppamme, joka oli hieman tasaisempi, kuin treeniheppamme. Toivottavasti tunnistatte lievän sarkasmin tuosta hieman -sanasta.

Toivottavasti paikalla olevat kuvaajat laittaisivat kuviansa joskus tänne internetin syövereihin, koska nyt minulla ei ole ainuttakaan kisakuvaa postattavana! 




Oiken kiva matka, kiva seura, ambulanssin ujellus 24/7, palohälytys hotellissamme, pistaasijäätelö, tutustuminen norjalaiseen, jäätee, liian väsynyt nauraminen, oudot rahat, kinuskipallero, kesäduunipaikka, glitter, koko päkijän kokoinen mustelma, suorituksiin keskittyminen, itsensä voittaminen, kiillottava kynsiviila, väsymys. Kiitos. 





Kotona odottikin sitten päättötodistus, jossa keskiarvona 9.4. Tämän lisäksi hyllyni päältä löytyi kaksi stipendiä; äidinkieli + ilmaisutaito sekä liikunta. Tuliko teille hyviä todistuksia? Ja jos vielä laittaisitte niitä vaihtoehtoja tulemaan (ks. edellinen postaus), niin olisin tosi iloinen! (:

keskiviikko 29. toukokuuta 2013

100 + 3 lukijaa


KIITOS.
Tätä on jo tavoiteltu taas tovi ja olen erittäin kiitollinen kaikille seuraajilleni ja kommentteja laittaneilla, näiden ansiosta jaksan joka viikko kehittää blogiani parempaan suuntaan.




 Nyt ajattelin, että voisin tehdä sen kunniaksi videopostauksen! Videon aiheena tulisi olemaan Would you rather  ''Kumman valitsisit''. Kumman valitsisit -videon tarkoituksena minun on siis vastailtava lukijoiden lähettämiin vaihtoehtoihin. Yksinkertaista.

Esimerkkinä;


Eläisitkö mielummin Suomessa vai ulkomailla? Söisitkö mielummin torakan vai madon? Olisitko mielummin tyttö vai poika? Eläisitkö mielummin koko loppuelämäsi syöden pelkkää maissia, vai niin, että eläisit koko loppuelämäsi maissipuvussa?





...



Joten, miltäs kuulostaisi? Mikäli haluaisitte sen videopostauksen toteutuvan, toivoisin, että aktivoituisitte sen kommentoinnin kanssa ja laittelisitte paljon erilaisia vaihtoehtokysymyksiä tulemaan.. Ei haittaa, vaikka ne olisivat hullunkurisia tai pähkähulluja, vastaan mielelläni.



Mutta sitä ennen pitäisi pakkailla..

Koska huomenna olisi lähtö Budapestin kisoihin, laittakaas siis sormet ja varpaat pystyyn!
Hiuskoristetta vaiheessa.. Kykeneekö joku arvaamaan pariohjelmamme teeman?
Nyt kelpaa edustaa!

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Tekemisiä ja ruokakuvia


Tök. Tök. Siltä varmaan pääni sisällä kuulostaisi, jos joku sinne pääsisi kuuntelemaan. Nyt siis lyö aika tyhjää, mutta aattelin, että olisi kiva kuitenkin jotain postailla. Oon viimeaikoina aikalailla ettinyt uusia blogituttavuuksia ja lueskellut vanhoja. Se on hassua huomata, miten bloggaajatkin kokoajan kehittyvät ja oppivat uutta. Eräskin minua hieman nuorempi bloggaaja on onnistunut avaamaan hieman jo sisintään maailmalle, mikä on musta aina hienoa luettavaa. Kirjoitusasu voisi aina olla parempaa, mutta aihe ja ajatushan on tärkein.

Kulunut viikko on kulkenut todella hitaasti ja treenaaminenkin on ollut aikalailla pelkkää ohjelmien läpikäyntiä. Kotona olen muutamat lihastreenit tehnyt, mutta salikortin ollessa tauolla on jotenkin orpo olo. Inspiraatiota olen nyt keräillyt kunnon treenipostausta varten. Kun hyvät säät taas palailevat, lupaan tehdä videotreenipostauksen! Jos meinaan unohdella, muistuttakaa minua rakkaat lueskelijani!

Mutta tosiaan olen kuluneella viikolla taas vikeltelyn lisäksi ratsastanut Nelsonilla ilman satulaa, kuvaillut Pinjan kanssa, valmistellut yhtä sun toista ruoaksi määriteltyä, kuten grillivartaita, pinaattimuffineita, mysliä ja tuulihattuja. Perjantaina kävin lisäksi ostelemassa uudet farkut edustusta varten. Teimme eilen Sinikan kanssa itse kasvonaamiot hunajasta, banaanista, kauraleseistä ja kanelista... Eikä siitä sen enempää.

Eilen tuli myös suoritettua reissu kohti Espoota, kun menimme Leppävaaran ratsastuskoulun päättäjäisiin pitämään vikellysdemoa Venlan ja valmentajani kanssa. Ensin pidettiin pieni alkuverkka, minkä jälkeen kerrottin yleisesti lajista. Selityksien jälkeen ruvettiin tositoimiin ensin pukilla, jonka jälkeen otettiin kuvioihin mukaan myös AG-tallin käyntijoukkueen hevonen, Mandy. Valmentajamme opasti kokelaita hevosella, Venla oli punttaamassa ja minä näytin ja opetin pukilla erilaisia kyyriliikkeitä. Tosi mahtavaa porukkaa ja sääkin oli huippu! Toivon kovasti, että vielä jonain päivänä saan olla valmentajana.. Nuo demokeikat ovat ihania, pitäisi ehkä enemmän alkaa markkinoimaan tätä ajatusta? Synttäreitä, polttareita ja näytösohjelmaa!

Tuntuu hullulta. Olen aivan peruskoulun loppumetreillä ja maali häämöttää. Itse päätän peruskouluni jo keskiviikkona, koska viikon kuluttua olen jo kaukana koto-Suomesta. Kisamatka Unkarin pääkaupunkii, Budapestiin, on aivan pian ja vielä pitäisi pariohjelmaa päästä mahdollisimman paljon treenailemaan! Hieman harmittaa, etten ole ysien potkijaisissa, juhlalounaalla, päättäjäisissä, enkä todistusten- tai stipendienjaossa mukana.. En myöskään ole isoveljeni ylppärijuhlissa..Mutta tätä elämä on. En ole pettynyt valintaani, rakastan kisamatkoja, ja tämähän oli ainut mahdollisuutemme päästä kilpailemaan pariohjelmamme kanssa, minkä vuoksi päätin kyseiselle kisamatkalle lähteäkin.

Toivotaan, että sää nyt täällä Suomessakin alkaisi näyttää oikealta kesältä ja aurinko paistaisi kunnolla. Mitäs kesälomasuunnitelmia lukijoillani on, ootteko töitä saanut? Jos joku täällä Etelä-Suomessa tarvitsee kesäapulaista mihinkään, niin täällä on yksi vapaaehtoinen auttava käsi. Tai oikeastaan kaksi kättä. Plus jalat. Ja aivot.. Mahdollisesti.

Siivoan, kokkaan, leivon, maalaan, ajan nurtsin, järjestelen autotallin, pesen auton, ulkoilutan lemmikit, vahdin lapsia, teen puutarhatöitä.. Mitä vaan keksitte! Eli jos joku tarvitsee ahkeraa kesäorjaa, niin yhteyttä saa ottaa!

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Pics


Heipähei!

Mua hymyilyttää. Kaikki on okei, muistakaa nauttia pienistä hetkistä. Sillä jaksatte pidemmälle.


Okei, kaikkia masentaa, koska Suomi oli huono jääkiekossa, eikä menestystä kuulunut Euroviisujen suunnaltakaan. Toisaalta, mitä väliä noillakaan oikeasti on? Ei mulle ainakaan yhtään mitään. Anteeksi kaikki tunnolliset kiekkofanit, kaikkia ei vain kiinnosta. Joskus jonkun on oltava huonompi.


Kuluneella viikolla on taas tapahtunut vaikka ja mitä.. Palailtiin sieltä Ruotsista tosiaan aivan tajuttoman koomaisissa olotiloissa.. Säästä on nautittu aurinkomäellä hyvässä seurassa! Koulussa tunnit ovat olleet yhtä ainetta lukuunottamatta pelkkää turhaa oleskelua ja videoiden katselua. Perjantaina tosin kävimme liikanryhmämme kanssa pienellä issikkavaelluksella, mikä oli myös tosi hauska reissu.



Torstaina kävin Helsingissä lastenklinikalla niiden kasvujuttujeni takia.. Jos en nyt liiallisesti punoudu yksityiskohtiin, niin voin kertoa, että pituutta kasvan maksimissaan enää pari senttiä.. Jee, hobittius? Lisäksi kuulema pitäisi alkaa syömään enemmän. Huoh. Taisi taas se terveysintoilu karata vähän käsistä. Älkäähän ihmiset ruvetko liian terveellisiksi. Se ei vissiin kuitenkaan ole niin terveellistä.

Treeneissä ollaan keskitytty pariohjelman tekoon, koska se ei saisi näyttää täydeltä katastrofilta Budapestin kisoissa, jotka on siinä päättäreiden aikaan, eli puolentoista viikon kuluttua. Ihanat säät ovat sallineet myös vuoden ekat kunnon kesätreenit! Takapihalla tuli vähän tehtyä omatoimista treeniä, samoin purtsalla lenkin puolivälissä.

Lisäksi näin hyvää ystävääni Lumia. Aluksi kuvailimme hieman, minkä jälkeen pösöttelimme skoottereillamme Ikeaan, mikä oli kyllä huippuhauskaa! Pari eksymistä, liikenteen ajoittainen vaarannus tai pilvinen sää ei menoa haitannut.


Hei ihmiset, onko kuvat parempia noin kollaaseissa, vai pitäisikö laittaa ihan yksitellen? Mielipiteitänne kaivataan!