lauantai 16. kesäkuuta 2012

PM-kisat, Strömsholm


Lupasin teille postauksen Pm-kisoista, ja tässä se tulee ! Lähdimme ke 6.6. laivalla kohti Tukholmaa, josta jatkoimme Strömsholmaan eräälle tallille. Siellä oli siis tarkoitus pitää vikellyksen pohjoismaiden mestaruuskisat. Talli oli suuri ja kivannäköinen paikka, tallin läheisyydestä tuli mieleeni Suomenlinna.. Aika samantyylisiä taloja ja pihoja minusta. 
 


 Tallilla purimme hepat & rekan, siivosimme rekan ja tutustuimme paikkoihin. Illalla suuntasimme kohti hotelliamme, jonka oli määrä sijaita noin puolen tunnin ajomatkan päässä. Navigaattorimme ei löytänyt hotellimme osotetta, mutta emme huolestuneet. '' Ainahan voi kysyä tietä ? '' Kysyimme kolmesti karttaohjeita. Ensin hotellilta --> ei onnistunut. Sitten paikallisilta --> Ei onnistunut. Viimeiseksi soitimme Suomen edustajalle, joka oli varannut hotellin. Vihdoin saimme koordinaatit ja pääsimme keskelle ei mitään. Eihän tuohon matkaankaan mennyt kuin se kaksi ja puoli tuntia..



Hotelli oli pieni majatalo keskellä pusikkoa. Siinä oli kaksi kerrosta, ja yhteensä n. 10 huonetta. Huoneissa ei ollut vessoja, yläkerrassa oli yksi yhteinen vessa. Koko talossa oli (kai) kaksi suihkua, jotka olivat myös yhteisiä. Onneksi hotellissa ei ollut paljoa muita ihmisiä.


 
Piilovittuilua havaittavissa ? Meidän majoitushuoneen avain.

Perjantaina treenailimme ja söimme. Söimme paljon. Lisäksi otettii muutamia kuvia ja tehtiin vähän akroakin.
hyi hitto


Säätämistä... 

    
Idolit
 Lauantain suorituksista perikset menivät vähän perseelleen, koska Bagira oli verkassa villiintynyt ja tiputtanut yhden vikeltäjän jo alas. Niimpä itseäkin hiukan jännitti ja se varmasti näkyi suorittamisesta. Periksistä sain 5.8, josta hevospisteitä 6.4. Olin tässä vaiheessa sijalla 6.  
 
 Kür meni jo paljon paremmin. Bagira tuntui oikein kivalta ja Kür meni suht hyvin. Itse olen ihan tyytyväinen tähän. Pisteitä tuli 6.3, joista hevospisteitä 6.7. Nyt olin sijalla 4. 
Mulkosilmäbägi 

 Sunnuntaina ei ollut kauhean hyvä fiilis lähteä suorittamaan. Tuntui, kuin olisin jo tehnyt kaikkeni, enkä pystyisi parempaan.. Vaikka sisimmässäni tiesin, että pystyisin saamaan ainakin periksistä korkeammat pisteet ! Bagira ei sunnuntaina saanut yhtä hyvin hevospisteitä, kuin lauantaina, mutta tuntui yhtä hyvältä, jossei paremmaltakin.


Sunnuntain perikset menivät paljon paremmin, kuin lauantaina, niissä on tosin vieläkin petrattavaa. Pisteitä sain nyt 6.0, joista hevospisteitä 5.8. Olin edelleen sijalla 4, tosin kirin eroa kolmannen kanssa pienemmäksi. 

  Kun tajusin, miten pieni ero minulla ja kolmannella vikeltäjällä oli, tajusin, että jos suoritus menisi hyvin, saisin pm-pronssia ! Paineethan kasvoivat, mutta yritin olla ajattelematta sitä. Verkkasin vain lyhyesti ja suoritus meni vielä paremmin kuin lauantaina ! Silti en voinut olla varma, riittäisikö se kolmanteen sijaan. Pisteiksi sain 6.2, joista hevospisteitä VAIN 5.5.. En tajua, B tuntui samanlaiselta, kuin lauantainakin, mutta tuomarien mielestä sen laukka muuttui näin paljon ! 6.7 --> 5.5 

 Noh, nyt nousin sijalle 3... Ärsyttää nuo hevospisteet, koska jäin hopeasta kuusi tuhannesosaa ! Eli 0.006 pistettä.. Ainahan voin syyttää vain itseäni siitä, miten huonot perikset tein lauantaina. Tästä on hyvä jatkaa, leuka alas ja kohti uusia pettymyksiä ! Ei, ei, olen ihan tyytyväinen. Myös toinen suomalainen vikeltäjä sai sennuissa hopeaa.  

 

Voivoi, vielä olisin halunnut kirjoittaa mm. siitä, kun ''hotelliimme'' tuli häävieraita.. mutta tästä tuli nytkin todella pitkistyttävä, joten ajattelin säästää teitä. Toivottavasti joku jaksoi lukea ! Tässä vielä muutama foto kisamatkalta. Kiitän vielä kaikkia vikeltäjiä, juoksuttajia ja teitä muita ihmisiä, jotka olitte mukana, oli huippureissu !


Merriii & yhteisbäckäri


Ensikertaan ! Sanoi trolli ja painoi ''tykkään'' tai ''en tykkää'' -nappulaa

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Uusi ulkoasu

Oon hieman hämmentynyt, mutta samalla iloinen, että blogillani on yli 50 lukijaa. Kiitos kaikille kommenteista ja tykkäyksistä ! Tein sen kunniaksi uuden bannerin ja uudistin taustaa. Mitäs pidätte, onko parempi kuin edellinen ?

tiistai 12. kesäkuuta 2012

Before i die

Hei ruuduntapittajat !

Olin siellä vikellyksen Pm-kisoissa Ruotsissa, josta postaus siis myöhemmin, mutta nyt olisi aika '' Before i die''-postauksen. Idean pöllin mahtavasta blogista, joka kannattaa katsoa. Eli tässä 
Aadan blogi.






























Tykkäsittekö ? Kommenttia !

maanantai 4. kesäkuuta 2012

ärsytystä ja syvällisiä

Terve taas,



Ärsyttää hiukan, kun tein seitsemänminuuttisen videon ihan teitä varten, eikä se suostu nyt edes aukeamaan koneellani. Kiva. Ärsyttää nyt ihan suunnattomasti sen ja parin muun pikkuasian takia, noh, onneksi on loma, eikö ?

Todistukseen olen ihan tyytyväinen, koska sielä ei ollut yhtään kasia. Keskiarvoni oli siis 9.25, jos kiinnosti. 
  Harmittaa myös vähän se, että joka kesä on hirveät määrät suunnitelmia, mutta kesän lopussa tajuat, ettet ole toteuttanut niistä yhtäkään. Se on harmi, sillä tiedän jo, että en saa mitään kesässä aikaiseksi.

 

Nyt olen vietellyt ahkerasti aikaa Oonalla ja tutustuin Miljaan eilen. Tänään olisi tarkoitus mennä Emmalle ja huomenna Miljan kera Pepille. Keskiviikkona se olisi sit lähtö Ruotsiin vikellyksen PM-kisoihin !

 
Viisaan miehen sanoin : '' Kun en saa nyt tähän mitään aasinsiltaa, poltetaan silta ja hukutetaan aasi. ''
  Oletteko koskaan miettineet, miten pienillä asioilla on suuri vaikutus kohtaloomme. Pienet valinnat muokkaavat elämänsuuntaamme todella nopeasti eri suuntiin. Esimerkiksi ajattelin ottaa tapahtuman lähes kymmenen vuoden takaa. Olin alle kouluikäinen tyttö, tulossa talvella kotiin ja viimeisen suojatien kohdalla jäin '' auton alle ''. Tai en oikein muista, mitä siinä tapahtui, mutta kuitenkin auto törmäsi minuun ja oikea sääreni murtui. Entä jos siinä olisikin käynyt pahemmin ?
  Tai kun kakkosella mietin musiikkiluokalle siirtymistä... Entä jos en olisi koskaan uskaltanutkaan kokeilla vikellystä ? Missä olisin.. ja KUKA olisin ?

Kysymys tulvahtaa väkisinkin mieleeni, kun pohdin asiaa kavereideni kanssa. En usko horoskooppeihin tai karman lakiin, mutta uskon, että jokaisen elämällä on tarkoitus. Matkaa voi pidentää, mutta määränpäätä ei voi muuttaa.