sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Keväistä ralleilua

Heippadei rakkaat lueskelijat !

Tänään on ollut tosi kiva päivä ja ulkonakin on ollut jo ihanan keväinen ilma. On ihanaa, kun aurinko paistaa ja lämmittää oikeasti. Jopa vihreää maata on osittain näkyvissä.

Tänään oli estekisat vakkariponini Adan kanssa. Olimme menossa ratsastamaan toisen yhteisen 80cm- luokkamme. Hiukan jännitti, että jos unohdan radan, koska olin jo toisena..

Aamulla huokaisin helpotuksesta, kun kävelin tallille ja mietin, että pesin Adan jalat jo eilen vitivalkoisiksi, mutta kun astuin karsinaan, sielähän minua odotti kaksi takajalan harmaata sukkaa.. Onneksi lika oli vain pinnallista ja lähti parilla eri harjalla. Adan kamat olin myös jo pessyt edellisenä päivänä, niin nyt oli vuorossa enää Adan hännän letitys. 


Adalmina meni aamulla kuudenkympin Vivianin kanssa ja rata meni tosi kivasti ja Ada näytti olevan hyvin kuulolla. Olin itse portinavaajana kahdessa ekassa luokassa, jonka takia en voinut heti ottaa Adaa Vivianin suorituksen jälkeen.


Kohta alkoikin jo kasikympin verkka ja Ada meni paljon paremmin, kuin viimeksi kasikympin verkassa. Vasempaan kierrokseen hypättiin radan ensimmäistä estettä, joka oli normaali pysty. Ada ylitti sen leikiten. Vaihdoimme pian suuntaa ja verryttelyesteeksi vaihtui este numero neljä.. Se oli sateenkaarieste, jossa oli sateenkaarikaaret alla. Ensimmäisellä kerralla Ada jäi kauheasti kattelemaan estettä ja kielsi. Seuraavalla kerralla yritin väkisin punkea ponia esteestä läpi, mikä ei tietenkään käy päinsä. Kolmannella kerralla rauhoituin, otin ohjat käteen ja ohjasin kunnon tien rauhallisessa laukassa.. ja ponihan meni yli. Tämän jälkeen hyppäsin saman esteen vielä puhtaasti. 



Ennen omaa vuoroani kertasin mielessäni radan ja hyppäsin yhden esteen. Rata alkoi mielestäni kivasti ja Ada oli kuulolla. Radalla tuli hiukan ralliteltua, mutta pysyi paljon paremmin hanskassa, kuin viimeksi ja siksi olin ehkä hypyissäkin paremmin mukana. Pari tiukkaa mutkaa tuli tehtyä, mutta Ada hyppäsi kiltisti. Olen ylpeä ponista, kun oli niin nätisti. Viimeisen esteen hypättyämme saatoimme huokaista helpotuksesta: Nyt se oli ohi.. Ja ihan hyvällä ajallakin. Vein ponin talliin ja hoidin, sekä annoin sille pari namia. 
Olin just kehummassa sitä ku se hyppäs hyvi ... :___D


 Kun tulin tallista, oli luokka puolen välin paikkeilla. Kauheasti jännitin, että riittäisikö suorituksemme sijoitukseen, mutta hämmästykseni ratsukko ratsukolta kuulutettiin minun ja Adalminan perään. Kun viimeinenkin ratsukko oli suorittanut ratansa, en voinut uskoa tuloksia. Taaksemme jäi 20 ratsukkoa, olimme siis ensimmäisiä ! 


Olen todella tyytyväinen tähän, koska nämä taisivat olla viimeiset kilpailut Adalla kevään aikana. Poni oli aivan superi ja fiilis on vieläkin katossa ! ( ps. anteeksi hyppykuvien laatu, koska äitini ei osaa kuvata.. )


Tässä ylempänä siis vielä kooste verkasta & radasta...Ärsyttävä ku noi pieni..

Kisojen jälkeen lähdin treeneihin ja oli ihana t-paitakeli. Ensin oli joukkuetreenit, joissa väkersimme küria ja seuraavaksi yv-treenit, joissa teimme periksiä ja tein yv-küriani. Aurinko paistoi, oli lämmin, musiikki pauhasi ja mahtava seura kannusti taas treenaamaan. Tällaisia säitä lisää kiitos. 
 

Huomenna alkaa TET-viikkoni Prismassa Oonan kanssa. Tiistaina olisi ohjelmassa PISA- testiin osallistuminen. Skobani kotiutettiin eilen ja se on supersöpö.. myös ajotuntieni pitäisi alkaa seuraavalla viikolla.
Eipä tässä kauheasti muuta, kun että KESÄÄ ODOTELLESSA !

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Iloista stressiä


 Tervehdys evripaadi !
Tässä tulisi nyt kourallinen sekalaista muminaa, joten yrittäkääs saada selvyyttä.
 Nyt on menossa sellainen viikko, jolla on ollut jo kaksi koetta, huomenna sitten luvassa olisi vielä matematiikka & perjantaina ruotsin sanakoe. Tsiigailen tässä samalla hauskoja videoita tubesta ja pitäisi varmaan kertailla vielä tuota matikkaa, mutta ei nyt oikein kiinnostaisi. 
 Ensinnäkin tuo Ermelon matka lähestyy todella uhkaavasti & mua pelottaa aivan sairaasti. Puku on ihan kohta valmis, enään strassit puuttuvat ! Ensi viikolla varmaan kuvaa puvustani. Lennot, majoitukset & vuokraheppa-asia onneksi hoidettu jo pois alta ja musiikinkin sain nyt toimimaan koneessani. Nyt vaan todella kova treeni päälle ! Toivon, että stressi helpottaa joskus..
Lauantaina saan sitten skobani tänne korpeen ! Olen toosi happy, koska olen odotellut sitä kuin kuuta nousevaa. Se on siis sellainen punainen Piaggio Fly, josta kuvaa luultavasti myöhemmin.
Myös rippimekko on laitettu tilaukseen, ja sen pitäisi saapua kahden viikon kuluessa.. Jännitetään, että onko sopiva & oikeanlainen yms. 

 
Tässä on nyt parinakin päivänä käyty kuvailemassa luontoa, hevosia & koiria. Myös pientä videonpätkää kuvailin, kun kävin Venlan kanssa ratsastelemassa Venlan ponia, Heidiä.

Ja hei, sitä vielä, että haluatteko sen videopostauksen vaan, että voisitte nauraa mun tyhmyydelleni, vai haluatteko te oikeasti sen ? Koska mitään aiheita en nyt videopostaukselle keksi. Ainoa olisi, että tekisin '' päiväni videona'', mutta onko kenties vähän tylsä ?

Kommenttia kehiin ? Hey c'mon teitä on lähes neljäkymmentä, eikä mitään elonmerkkejä. Säälittävää.

lauantai 7. huhtikuuta 2012

Put your hands up in the air

 Nyt tulisi tällainen heppa-aiheinen postaus, joten skippaa, jos ei kiinnosta. (:

Eli tein tossa viime yönä mun vakkari- ja kisaponista Adasta ja minusta videon. Moviemaker näköjään inhoo mua, joten siksi niin paska loppu. Yrittäkäämme elää sen kanssa ja kommenttia videosta voi laittaa ?



Kävin tänään Hööksissä ja mukaan tarttui uudet ihanat saappaat & kisatakki. Postimyynnin kautta kulkeva kisapaitakin tilattiin. Lisäksi tietty saapastuet ja pohjalliset ostettiin. Nuo minun saappaat ovat aivan ihanat ! Semmosta tosi pehmeetä ja ohutta nahkaa, joka muotoutuu tosi hyvin ja saapas on muutenkin muotoiltu kuin just mun jalalle ! Tosin ei ole normaalipituiset varret vaan lyhyet, kuten arvata saattaa. + Sivussa tietty pientä blingblingiä ;)



Kisatakki on perus musta ja kokoa 160. Valkoinen kisapaita on kevyesti edestä röyhelöitetty (< Onko edes sana ?) ja semmoinen tyköistuva, kokona xxs.





Anteeksi tämmöinen tylsä pieni infopostaus vaan ):

+ TUOLLA OIKEASSA REUNASSA ON TAAS UUSI KYSELY -- >

& Siihen liittyen : Minkälaisen videopostauksen te haluatte ? Kommentilla aiheita tähän tai Formiin.
Muuten ei tule postausta, jos ei ole aihetta. 

lauantai 31. maaliskuuta 2012

inspis hukassa ?


Hei peoplee,

 Pahoittelen, että postausinto on tällä hetkellä nollassa, mutta nytkin on pakko jotain yrittää tuhertaa. Viikot kuluvat ja aina kirjoitan blogiini, että olen treenannut ja tehnyt koulujuttuja. Pitäisi joskus kirjoittaa varmaan muutakin. Olen moneen otteeseen meinannut jo julkaista kaveripostauksen, koska olen sen tehnyt, mutta en ihan valmiiksi... Yrittelen tehdä sen valmiiksi joskus. + Paljon videopostauksia on jäänyt julkaisematta erinäisten syiden takia.



Viikolla tosiaan tein noita edellä mainuttuja ja sain äidinkielen portfolion valmiiksi.  Lisäksi kävin suorittamassa mopon teoriakokeen ja LÄPÄISIN ! Olen tosi onnellinen. Nyt vaan pitäisi löytää jostain käytetty Piaggio Fly.

Eilen kävin Sinikan kanssa katsomassa '' The hunger games''-leffan ( Nälkäpeli ). Ja tykkäsin aivan älyttömän paljon ! En tähän nyt kirjoita mitään juonesta, mutta sanon vaan että suosittelen !


 perhosia..
 Huomenna on mun serkun rippijuhlat ohjelmassa ja sen jälkeen Oonalle yöksi. ;) Maanantaina käyn sovittamassa uutta vikellyspukuani, joka tosin on vielä riekaleina. Ja niin : kuvat tänään räpsäistyjä lenkiltä ja akrokurssilta (:



Nyt on kyllä inspis ihan hukassa, mistä postaan ? KOMMENTTIA !

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

Erittäin turhaa












Eli tässä pari photoa, joita tuli otettua kuluneella viikolla. Normaalia elämää oon tälläki viikolla elellyt. Motivaatiota lisätreenaamiseen tuo se, että ostin juoksutakin, käsipainot ja uudet trikoot.
Olen myös leikkinyt leipuria, kun leivoin tänään lakka-rahkatäytekakun ja tiikerikakun. ( Niistä ei tosin kuvia..)
Myös musiikkia on tullut paljon kuunneltua ja ehtoollisviiniä maistettua. HYI YÄK. Se on aivan kamalaa, samoin se ''leipä''. Olisi pitänyt keksiä runoja ja muuta lässynlässyn -juttuja äidinkielen portfolioo, mutta arvatkaas vaan olenko jaksanut : en.
 Netissä olen roikkunut ja yrittänyt tehdä Dumlesta videota.. joka on kohta valmis, kun Movie Maker vaan suostuisi yhteistyöhön.

 Tässä nyt vähän taas pompin asioista kukkaruukkuihin, mutta yrittäkääs saada selvää.

Tässä vielä muutama aforismi..

Elämä on sipuli, kuorit sitä kerros kerrokselta ja välillä itket. - Carl Sandsberg

Joka viimeksi nauraa, kuolee iloisena.



Kukaan ei ole täydellinen ja minä olen täydellinen esimerkki siitä.


On eräs asia, jota en voi sietää, ja se on sietokyvyn puute.

Päivä päivältä näytät kauniimmalta, ja tänään näytät siltä kuin olisi jo huomenna. - Charlie McCarthy

Ystävyys on yhteinen sielu kahdessa ruumiissa. - Aristoteles

Ystävä - joku joka tietää sinusta kaiken, ja rakastaa sinua sittenkin. - Elbert Hubbard

Todellinen ystävä ei koskaan asetu poikkiteloin tiellesi - ellet sitten ole matkalla alaspäin.

Ellei viime hetkiä olisi, mitään ei tulisi tehdyksi.

Tuskin työnteko on koskaan ketään tappanut, mutta miksi ottaa riskiä?

Menestyksen tikapuita ei voi kiivetä kädet taskussa.

Turvallisuus on tunne, joka sinulla on, ennen kuin olet tajunnut tilanteen.

Vahingoittaako ajantappaminen ikuisuutta ?

Kun voileipä putoaa aina voipuoli alaspäin ja kissa putoaa aina jaloilleen, niin mitä tapahtuu, jos voileipä sidotaan kissan selkään voipuoli ylöspäin? 

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Heppailuja ja hyvää fiilistä

Moipsis kaikille taas.

Viikonloppu kului tossa heppailujen parissa, kun lauantaina mentiin Poriin kokeilemaan yhtä mahdollisesti tulevaa vikellysheppaa & sunnuntaina oli koulukilpailut + vikellystreenit hepalla.
 
Lauantaina lähdettiin puoli kymmenen aikoihin ja Porissa mun valmentaja sitten ratsasteli sitä hevosta, jonka jälkeen kokeiltiin vähän vikeltää sillä. Se oli kyllä tosi lungi kaveri, eikä paljoa mitään sanonut kamoista, tai siitä että sielä kieppui tyttöjä eri päin. Tosi komea kaveri ja todella hyvin meni mielestäni, koska sitä ei taidettu oltu juoksutettu ikinä (?) Semmoinen about 175 cm mustanruskea poitsu, joka oli kahdeksanvuotias. Oikein herttainen tapaus, kun yritti kokoajan syödä meidät.
 
Sunnuntaina lähtö tallille oli kahdeksan jälkeen ja sitten alkoi varusteiden pesu. Puunauksen jälkeen lagailin hetken ja sitten hain ponin tarhasta. Pesin Adan jalat ja hännän shampoolla, jonka jälkeen letitin hännän. Harjailin ponin ja menin maksamaan  kisamaksut. Kun kello vihdoin lähestyi luokan alkua, menin talliin ja laitoin Adan kuntoon.
   Verkassa poni oli aluksi tosi virkeä, eikä meinannut pysyä hanskassa, kun haskat liukui.. Kyllä se ponikin siitä rauhoittui ja oli aika hyvin kuulolla loppuverran. Kohta kilpailutilanne lähestyi ja aloin jännittää hiukan ; olihan nämä vasta toiset koulukisani. Itse rata alkoi hyvin, mutta kun tulimme toisen ravilisäyksen loppuun, löytyi H-kirjaimen nurkasta mörköjä. No, ponihan ei siitä halunnut liikkua, vaan lähti peruuttamaan ja itse siinä yritin mahdollisimman rauhallisesti saada ponin siitä ohi. Kyllähän se siinä vähän vänkäsi, mutta kyllähän se siitä sitten meni. Loppu rata meni sitten hiukan jäykissä ja jännittyneissä olosuhteissa ja laukasta tuli yksi rikko. Muuten rata meni suhteellisen hyvin, ja olen ihan tyytyväinen. Lopputuloksissa olimme ensimmäisiä ei-sijoittuneita, eli seitsemänsiä. Prosentteja saimme 58,5 rokotusta tuli siis tuosta mörkökohdasta ja ravirikosta. + muut pikkuvirheet.

Illalla oli hevostreenit vikellyksessä ja tänään oli pukkitreenit. Jotenkin tosi hyvä fiilis, vaikkakin en saanut sitä skobaa minkä tahdoin, kenkäni hajosivat ja huomiseksi pitäisi olla esitelmä kirjoitettuna, jonka kirjoitusta en ole edes alottanut. Ja ainiin : Huomenna on Euroopan joka ikisestä maasta karttakoe, jipii.




Kuvailin..

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Helou & Good bye Horse Fair !


Eli tossa viikonloppuna oli Horse Fair -hevosmessut Helsingin messukeskuksessa ja siellähän meitsi oli vikeltämässä. Lauantai-aamu alkoi viideltä aamulla, jolloin alkoi myös hiustenlaitto. Seitsemän jälkeen lähdettiin Venlan kanssa junalla kohti Pasilaa.  Pitkän junareissun jälkeen saavuimme Pasilaan ja nähtiin Iiris. Etsittiin oikeeta sisäänkäyntiä kymmenen minuuttia ja kierrettiin melkein koko rakennus.. :D No, päästiin sitten sisään, saatiin kulkuluvat ja lähdettiin kokoamaan ständiä. Ständille tuli pukki, vikellysjulisteita, iso tv, josta tuli videota vikellyskisoista, sekä pöytä, jossa myytiin koristelemiamme hevosenkenkiä.
  Kun ständi oli kasattu ja kaikki joukkueesta olivat vihdoin paikalla, etsimme pukkarin ja pian olikin aika mennä jo verkkaamaan. Verkassa oli oikeesti tosi hyvä fiilis, ku pääsi taas vihdoin esiintymään. Vähän tosin jännitti, kun Sony oli vähän ravaillut treeneissä, ja pelotti ettei se suostu laukkaamaan. Sit eiku puvut päälle ja areenalle  ! 
c Jami Kallioväli



  Musat toimi tosi hyvin ja koko näytös meni omalta osalta ainakin kivasti. Muut vähän valitteli omia suorituksia, mutta kokonaisuutena meni kai ihan kivasti, jossei Sonyn paria ravisiirtymistä lasketa...

  Näytöksen jälkeen palattiin ständille esittelemään vikellystä ja opettamaan lapsukaisille ( ja vähän vanhemmillekkin ) vikellyksen perusjuttuja. Huomasin, että toi selittäminen ja näyttäminen otti monen tunnin jälkeen voimille.  :o

  Alkuillasta oli sitten toinen näytös ja olo oli jo vähän nuutunut, mutta piti tsempata loppuun asti ! Olin jo ehtinyt kolhaista kantapäällä betonilattiaa, että oli kyllä iha _____ kipee.. Mutta shown oli aika alkaa.. Ensin Sony ei olisi tykännyt oikein laukata, mutta kyllähän se sitten laukkasi. Kun Petran kanssa päästiin tekemään pariliikkeitä, ravasi taas. Saatiin tehtyä muutama liike kuitenkin kohtuullisen siististi, KUNNES.. Hiekka luiskahti Sonyn jalan alta ja Sony luisteli kovalla ja liukkaalla betonilattialla. Yht'äkkiä huomaan hevosen selän katoavan altani, ja löydän itseni maasta. Kaikkia liikkeitä itse en siis suorittanut loppuun, mutta muut tekivät suorituksensa normaalisti, vaikka Sony siis hieman istuutuikin.
  Suorituksen jälkeen jatkui tuo sama kenkien kaupittelu, sekä lapsosten opastus. Illalla oli todella väsynyt fiilis, ja nukkumaan menin jo yhdeksän jälkeen.

Sunnuntai-aamuna saavuimme Venlan kanssa kymmenen paikkeilla ja muut taisivat jo olla paikan päällä. Katsottiin siinä pukilla sitten nopeasti kaikille yksinliikkeitä, koska pariliikkeitä ei uskaltanut enään tehdä, kun lattia tosiaan luisti niin paljon. Kaikille tehtiin muutama yksinliike ja siinähän se aika vierähti niin, että kohta oltin taas verkkaamassa. Kaikki pariliikkeet oli siis otettu pois, ja nyt oli viimeisen näytöksen aika. Itselläni meni ihan semisti, tosin kun tein takaperin vaakaa lenkissä, lähti Sony kiihdyttämään, ja olin varma, että tulisin sieltä kohta taas alas. No sitten sarjani loppui kuitenkin vähän eritavalla, kuin suunnittelin, mutta se ei haitannut. Loppunäytöksestä Sony taas luisteli niin, että jouduttiin keskeyttämään näytös, mikä oli tosi harmi, koska kaksi vikeltäjää ei päässyt selkään ollenkaan. ):

Näytöksen jälkeen päivä sujui samoissa merkeissä, kuin lauantaina, ja oli hauska, mutta hiukan rankka viikonloppu.

Niiiiiiiii ja viel.... MOI