KATSE!

Voi kesä, missä olet?

Haudi ihmiset!

Oon löytänyt mun fiiliksen taas. Viime postauksen jälkeen olo keveni reilusti. Kiitos teille kaikille ihanille, jotka pidätte musta huolta - se lämmittää mun sydäntä. Tulee semmoinen välitetty olo.

Koeviikkoa on takana kaksi päivää, joka tarkoittaa myös kahta koetta. En oikein uskalla sanoa vielä mitään, mutta ihan hyvä fiilis jäi molemmista. Enkussa sain kirjoittaa esseeni Malcom Gladwellin kirjoista... heh. Ei meinannut sanamäärä riittää, tekstiähän olisi riittänyt. Kokeen lisäksi sain englannin portfoliostani kiitettävän, mistä iloitsin (ja iloitsen) suuresti. Matematiikan kokeessa osasin ainakin yrittää seitsemää tarvittavaa tehtävää, että kyllä sen pitäisi huitaisemalla läpi mennä.

Mutta nyt niihin oikeisiin kuulumisiin...

Tanssin aamutreeneissä koin myös onnistumisen elämyksiä tehdessäni perhosen ilman minkäänlaista koroketta/ponnua. Tuli vaan yht'äkkiä sellainen fiilis, että nyt se menee. :D Ja niinhän se meni. Myös kotitreenauksen kanssa on kunnostauduttu ja pyöräilykausi aloitettu. 

Mitäs muuta? Tein itselleni kuuden viikon treeniohjelman (=Budapestin kisoihin asti), joka sisältää eri painotuksilla kestävyys-, voima- ja lajitreenausta. (Kiinnostaisko teitä kuulla mun treenaamisesta?) 

Ja hypetys jatkuu... Koska pukuanikin kävin sovittamassa! En malta odottaa, että pääsen kiskomaan sen ensimmäisissä kisoissa päälle... ja paljastamaan tietty tänne bloginkin puolelle. Kaikenkaikkiaan on meneillään niin paljon kaikkea mahtavaa. Kohta on Pikkupihlajankin kisojen aika.

Lisäksi sain pari viikkoa sitten kutsun tulla vierailevaksi valmentajaksi Tampereelle, mikä oli musta aivan huippujuttu. Olin todella otettu ja innoissani! Nyt tuo suuren tapahtuman aika koitti, ja lauantaina suuntasin junalla kohti Tamperetta. Treenirupeama aloitettiin Viivin sääntökoulutuksella, minkä jälkeen sain itse puheenvuoron. Pidin lähes 20-henkiselle lapsikatraalle tunnin luennon erinäisten kysymysten pohjalta. Aloitin kertomalla vikellyshistoriani ja näyttämällä pari videoklippiä, joiden väliin kehityskaareni pääosin sulloontuu. Luennon aikana kerroin omasta treenaamisestani, tavoitteistani, sekä siitä mitä pidän treenissä tärkeänä. Puhuin myös motivaatiosta, vapaaohjelman suunnittelusta ja kisoihin valmistautumisesta. Pääpointtini luennossani oli kertoa, kuinka itse olen päässyt tähän pisteeseen, ja mitä nuoren vikeltäjän kannattaisi yrittää tavoitella. Kuinka jokaisen tuli yrittää erottua ja olla mahdollisimman persoonallinen.

Treeneissä painotin todella kovasti ryhtiä ja ilmennystä, mitkä oikeastaan olivat koko viikonlopun kantavat teemat. Tytöt heittäytyivät hienosti mukaan kummallisiin harjoituksiini, eikä edes uudemmilla, maksimissaan puoli vuotta treenanneilla, tytöillä ollut mitään ongelmaa. Lauantaina pidin kahdelle ryhmälle kahden tunnin pukki+heppasessiot, missä treenattiin tason mukaan juuri omia ohjelmajuttuja sekä ilmennystä.

Tänään, sunnuntaina, aloitimme treenipäivämme puolen tunnin lenkillä. Lenkin jälkeen ohjasin kahden tunnin akrotreenit, joissa teimme lähes koko treenin ajan erinäisiä liikkeitä sovitettuna musiikkiin. Perinteisen lämpän ja venyttelyiden jälkeen siirryimme akroon - ensin yksin, lopulta pareittain. Akroilujen jälkeen teimme vielä tanssi-improa erityylisiin musiikkeihin. 

Huhhuh. Olipas viikonloppu. 

Mutta kyllä tykkäsin. Ja luulen, että niin tytötkin. Kaikki saamani palaute oli positiivista ja ainakin mulle jäi aivan järjettömän hyvä fiilis viikonlopusta. Kaiken kaikkiaan viikonloppuun kuului paljon onnistumisia, iloa ja suuria hymyjä. Oikeastaan tuntui kuin olisin oppinut jotain itsekin. Sain valmentajana paljon uskoa itseeni ja siihen mitä teen. Mä oikeasti osaan vissiin tehdä jotain oikein. On aivan järjettömän palkitsevaa kun voi auttaa muita. Se vaan antaa itsellekin niin paljon.

Muistakaa nauttia hyvistä ajoista ja asioista joita teille tapahtuu. Muistakaa myös jakaa osaamistanne eteenpäin, se tuo paljon hyvää mieltä monelle ihmiselle - ennen kaikkea itselle.

Mä toistan itseäni

Hei kaikki! 

Kiitos Eve

Ajattelin pitkästä aikaa kirjotella treenikuulumisia, mutta aihehan taas karkasi ihan raiteiltaan... Mulla on ollut tosi paljon kiireitä aiheuttavia muuttujia (lue: KOULUJUTTUJA) mun elämässäni, mutta eihän treenejäkään sovi unohtaa! Kevään aikana mulla on myös paljon suunnitelmia oman pääni menoksi; sen sitten taas aika näyttää, että miten ne toteutuvat. Ennen tulevia juttuja palaillaan kuitenkin ajassa hieman taaksepäin, eli niihin kuulumisiin.

Vikellysrintamalla motivaatio sai kisojen lisäksi lisäbuustia Ypäjän maajoukkueleiristä; se oli taas ihan huippu. On vaikea kuvailla sanoin sitä tunnetta, kun on ylittänyt itsensä. Vuosi takaperin mä tein flikin hevosen selästä ja viime viikonloppuna heitin kärrynpyörää (sivuttain) ja kässärikuperkeikkaa samalla alustalla. Ja tähän väliin voisin toistaa lauseeni viime vuodelta: En olisi kyllä itse uskonut, mutta hyvä että joku muu uskoi.

On olemassa ihmisiä, jotka saavat meidät tekemään asioita, joiden tekemisen mahdollisuudesta emme edes ole tietoisia. Tuo, jos joku, on kummallista. Ja miten tämä voikin tapahtua, kerta toisensa jälkeen, aina uudestaan? Jaa-a. Siinäpä kysymys.

Leirillä oli myös psykologisen valmennuksen luento, joka availi ajatuksiani aivan järjettömästi. Puhuimme mm. mielikuvaharjoitusten voimasta ja siitä, kuinka suuri merkitys itsetunnolla on kokonaiskuvan kannalta. Koska ''kisoja ei voita paras urheilija, vaan paras kilpailija''. Uskon, että psykologinen puoli on näissäkin asioissa ihan yhtä tärkeä kuin fyysinenkin. 

Mulla on jotenkin outo tunne tällä hetkellä. Tavallaan oon todella onnellinen tän hetkisestä tilanteestani, mutta toisaalta... äh. Mua väsyttää.

Niin kauan kuin jaksan muistaa, on multa kyselty yhtenään, että miten mä jaksan tätä hektisyyttä. Miten mä jaksan olla siellä, täällä ja tuolla? Muistan myös vastanneeni, että ''No, tähän mä oon tottunut, tämä on sitä mun elämääni. On ihana olla aina menossa!'' Mun on pakko myöntää, että joskus paineet tuntuu aika kovilta. Mä tiedän omat velvollisuuteni, mutta joskus mä haluaisin vaan käpertyä peiton alle ja jäädä sinne viikoksi tai kahdeksi ja vaan unohtaa kaiken. 

 Voi kun saisin lomaviikon. 

...mutta ei. Koeviikkoa sen sijaan olisi tarjolla. Ja flunssan poikasta. 

Mä en vaan jaksaisi enää täyttää mun kalenteria yhdelläkään menolla. Tapaamiset, lääkäriajat, pukusovitukset, autoiluharjottelut, koulutehtävät, sanakokeet, viralliset sähköpostit, kisamatkojen suunnittelu ja heppaselvitykset - ei. kiitos. Osa mut tuntevista varmasti tietää, että mulla on ollut ongelmia kasvujuttujen kanssa viimeiset vuodet; kasvuhormonia ei vaan tunnu löytyvän mistään. Kuulin vähän semmoista juttua, että pitkäaikainen stressi voisi alentaa sitä. Jaaha. Ongelmakohta siis löydetty. Mutta mites tästä eteenpäin? Ei harmainta hajua. Pitäisi kai etsiä stressin aiheuttaja ja minimoida sen vaikutus. Eli mites olisi, omaa lomaa koulusta?

... Musta vähän alkaa tuntua, että en todellakaan suorita lukiota kolmeen vuoteen (vaikka hetken niin ajattelinkin). Äh.

 Mä en vaan tiedä.

Haluan vielä pyytää anteeksi. Muistelen tässä vaiheessa kommenttejanne siitä, kuinka blogini - ja oma persoonani - ovat aina niin iloisia ja inspiroivia. Haluan olla sitä toki jatkossakin. Tällä kyseisellä hetkellä koen kuitenkin tärkeäksi purkaa ajatuksiani, koska en voi muutakaan. 

Extreme-extempore-laji

Moi.

Viime viikonloppuna kisattiin Helsingin Horse Fair -messujen yhteydessä vikellyksessä. Alun perin mun ei pitänyt ottaa osaa koko kisoihin - enhän mä oo päässyt kunnolla treenaamaan koko talvena. Mut eikös se niin ole, että lahjattomat treenaa?

Silja & Sofia

Mä kuitenkin pienen painostuksen jälkeen päätin osallistua kisoihin. Ilmoittauduin kilpailuihin viime hetkellä ja mitenkäs muuten kuin hevosella, jolla olen viimeksi vikeltänyt syyskuussa(?). Vapaaohjelmani kokosin viime keskiviikkona. Küria kootessa keskityin kahteen asiaan; yksinkertaisuuteen ja ilmaisuun. Tiesin, että ei ollut mitään järkeä keksiä vaikeaa kyyriä ja lähteä räpeltämään sen kanssa. Oli aika luoda vapaaohjelma, joka sisältäisi vain ns. varmoja liikkeitä ja voisin panostaa siihen ilmaisupuoleen; olihan se myös näytöstä katsojille. Ilmeisesti tuomaritkin kuitenkin tykkäsivät. Sain (varsinkin) ekalta kierrokselta ihan naurettavan korkeat pisteet ja kotiin lähdin sinivalkoisen ruusukkeen ja pokaalin kera.

 Aika hyvin siis meni.

Team Shupa<3

Veera

Oli todella kummallista kisata; vaikka lajitreenaus on ollut aika rennolla otteella, tuntui se silti hyvin kotoisalta. Tutulta ja turvalliselta. Tuntui, että pystyin nauttimaan jokaisesta hetkestä. Tältä sen vissiin kuuluisi aina tuntua. 

Messut muuten menivät taas aika huumassa, pääosin ständillä hengaillen. Kävimme myös kiertelemässä hieman GoExpon fitness-puolta, missä, kokeiltiin Extremerun-rataa, ilma-akroa ja muita sirkusjuttuja, sekä vedettiin toki myös leukoja. Pidin eritoten trapetsista; sitä haluaisin todellakin päästä kokeilemaan uudemman kerran!

Tämän arkiviikon annan kropan ja mielen hieman levätä treenistä, koska ensi viikonloppuna taas mennään. Hevosautot suunnataan kohti Ypäjää ja vuorossa olisi maajoukkueleiri.

Oliko joku lukija messuilla katselemassa? Haluaisin kuulla yleisesti mielipiteitä messuista tai vikellyksestä messuilla; ständillä tai areenalla. Mitä tykkäsitte? :)

Kaikki kuvat ovat Even.

My busy life & weird habits

Hei toverit,

pahoittelua mun kuulumattomuudesta, mutta kuten arvata saattaa; kiireitä on ollut. Mun elämä on nyt taas pienen hetken ollut pientä juoksemista koko ajan paikasta toiseen. Lisäksi koulun puolelta mun jakso on aivan täynnä, mikä ei nyt oikein helpota asiaa.

Hiihtoloma oli ja meni, mutta mä tein silloin kaikkea hauskaa - sellaista, mitä en muuten ehtisi. Kävin kahvittelemassa kavereiden kanssa, leffassa, keilaamassa, syömässä, pulkkamäessä, megazonessa ja ties missä. Oli muuten ihan huippua! Suosittelen. On kivaa olla lapsenmielinen.

Eilen meillä oli ensimmäiset kisaset tanssillisen voimistelun parissa, missä me ''varttuneet'' ... saavutimme sijan 4./15! Aivan mahtavaa, kiitos naiset! On kyllä pakko sanoa, että onneksi uskaltauduin mukaan tähänkin juttuun; se on vaan niin sanoinkuvaamattoman hieno tunne - astella lavalle suuren porukan kanssa ja ilmaista itseään sydämensä kyllyydestä. Onhan vikellyksessäkin esiintymistä, mutta se on erilaista. Tanssin kautta se on niin paljon helpompaa. Toivottavasti sen rentouden voi joskus saada tuohon päälajinkin puolelle.

Tässä vielä vidi, jonka olisin postannut jo viikko takaperin... mutta sanotaanko vaikka näin, että minulla ja editointiohjelmalla oli hieman erimielisyyksiä ja jouduin editoimaan koko videon uusiksi tänään. Mutta siinä se nyt on! Nauttikaa tai kärsikää, ihan miten haluatte.

...Voitko samaistua mihinkään tapaani? Entä onko sulla joku outo tapa, josta saat kuulla koko ajan?