Vikellyshistoriani

Se oikea laji itselle ei välttämättä löydy sormia napsauttamalla, mutta kun sen on löytänyt, se vie täysin mukanaan. Blogin rustaajana haluan onnessani kertoa, että meikäläisen laji on sellaista sekopäistä kieppumista laukkaavan hevosen selässä. Tässä on vikellyshistoriani: mistä kaikki alkoi, ja missä ollaan nyt.

2010-2011

Aloitin vikellyksen vuonna 2010, ollessani 13-vuotias. Äitini vinkkasi Alavudella järjestettävästä kurssista ja ajattelin, että hitsi, tässähän olisi kahden entisen lajini yhdistelmä; ratsastus & voimistelu. Pian ilmoittauduin jo kurssille ja no, siellähän kaikki oikeasti syttyi. Muistan, että kurssi oli todella mahtava ja halusin aloittaa lajin heti. Oli vaan löydettävä harrastuspaikka hieman lähempää...

Onnekas olin, kun äitini selaillessaan löysi AG-tallin nettisivut ja pääsin heti ryhmään mukaan. Aloitin treenaamisen käyntijoukkueessa ja siellä innoissani taisin treenailla kuukauden päivät ennen ensimmäisiä kilpailujani.

Muistan olleeni alusta asti sellainen 'haluanosatakaikenhetinyt'-ihminen ja syksyllä 2010 pääsinkin mukaan vanhempien ja osaavampien ryhmään. Se oli todella jännittävää aikaa, koska olin vikeltänyt vasta puolisen vuotta... ja nyt olinkin jo laukkajoukkueessa! Kaikki vanhemmat vikeltäjät ottivat pienen hetan tosi hyvin vastaan ja ensimmäiset laukkakilpailuni olivat keväällä 2011. Samana kesänä koin myös ensimmäiset ulkomaan kilpailuni Ruotsin Uppsalassa. Kilpailuista en muista muuta kuin sen, kuinka vietin päiväuneni maneesin laitaa vasten. :D hahhah.

Kun kausi 2011 oli taputeltu, kyselin varovasti valmentajaltani, josko voisin aloittaa yksinvikellyksen - eli helpommin sanottuna yyveen. En todellakaan olisi tuolloin arvannut, mihin tuo pieni kysymys voisi minut viedä...Mites sattuikaan, samana syksynä löysin itseni maajoukkueen B-renkaasta. Olin aivan hämilläni maajoukkuepaikasta, mutta yllätykset eivät loppuneet siihen. 

2012

Keväällä ensimmäiset laukka-yv-kilpailuni olivat Hollannissa. Kisat menivät kokonaisuudessaan todella hyvin huomioonottaen etten tietänyt vieläkään koko lajista oikeastaan mitään, lainasin uutta brittiheppaa ja kilpailut olivat ensimmäiseni kyseisellä tasolla. Sain pisteiksi 6.1, mikä tarkoitti kvaaleja myös junnujen EM-kisoihin. Kisakauteni suurin meriitti oli kuitenkin PM-pronssi Ruotsin Strömsholmissa.

Tuohon vuoteen mahtui paljon. Jatkoin yksilötreenaamista, olin myös joukkueessa ja tuona vuonna päätin aloittaa Paulan kanssa parivikellyksen. Lisäksi nousin maajoukkueessa A-renkaaseen.

2013

Vuosi oli kiireinen ja tähän mennessä oli ehditty kiertämään jo maajoukkuevalmennukset, pienet näytökset, Suomen kilpailut joka lajissa, ulkomaan kansalliset ja kansainväliset kilpailut, Horse Show't ja Horse Fairit. Vuonna 2013 aloin saada tiettyä kisarutiinia ja sainkin sijoituksia kansallisissa kilpailuissa niin Suomessa kuin Ruotsissakin. Päästiin Paulankin kanssa tekemään paria Unkarissa, mistä kotiin lähdettiin hopeaa kaulassa.

Oman kisailun lisäksi aloitin valmentajana.

2014

Viime vuoden loppupuolella tiettyjen ongelmien takia päätin jatkaa vain yksilönä tähän vuoteen. Kauteni alkoi hulppeasti kahdella voitolla Suomen kilpailuista. Lisäksi teimme unohtumattoman matkan omien hevosten kanssa CVI-kilpailuihin Hollantiin! Kesän CVI-kilpailut painoittuivat ihanaan Unkarin Kaposvariin, missä yksi CVI-voittokin liippasi aika läheltä. Kisakausi oli todella pitkä ja jatkui maaliskuusta lokakuuhun, mikä oli todella rankkaa. Pieni burn out söi vikeltäjää ja loppukausi menikin aika penkin alle. PM-kisoista mukaan tarttui kuitenkin nelossija.

Valmentajan roolista katsottuna vuosi 2014 oli huikea! Tytöt kehittyivät vuodessa aivan älyttömän paljon ja kisoistakin saatiin poistua mitalisijojen kera. Valmentajana opin löytämään oman valmennustyylini ja suhde junnuihin on todella hyvä. Oli todella mahtavaa auttaa tyttöjä kehittymään ja nähdä vierestä se innostus ja motivaatio. 

2015:
Yksi hienoimmista kausista kautta historiani. Huolimatta siitä, etten koko talvena päässyt vikeltämään, voitin kauden ensimmäiset kisat, hupsistakeikkaa. Toiset kisani olivat Budapestin CVI-kilpailut, joista poistuin hopeamitalin kera. Unkarin jälkeen seinälleni kertyi ruusuke toisensa jälkeen. Lähes kaikki kilpailusuoritukseni meni nappiin ja kehitystä viime kaudesta tapahtui runsaasti. Erityisellä lämmöllä muistelen Unkarin kisojen lisäksi PM-suorituksia, MM-kisamatkaa ja SM-kultaa. Hienoja reissuja, ei voi muuta sanoa.

Valmentajana vuosi oli yhtä voitokas: junnut pistivät tuulemaan ja voittivat joukkueena kaikki kilpailunsa. Pari pikkuistani nousi myös laukkaluokkia kisailemaan, eivätkä lainkaan jääneet muista kilpailijoista! Kausi huipentui kahteen maajoukkuepaikkaan. On ehkä hieman hassua, että maajoukkueessa on sekä valmentaja, että kaksi valmennettavaa... No, mutta ylpeähän mä olen. Ihan hemmetin ylpeä.

2016:
Ensimmäinen vuoteni sennuna! Vuosi, josta olen edelleen iloinen ja ylpeä. Vuosi, jolloin saavutin ehkä eniten meriittejäni. Voitin muun muassa Belgian cvi2* kilpailut ja tulin toiseksi Tsekin cvi3* kilpailuissa. Sain tehtyä paljon ehjiä suorituksia ja olin kauteen erittäin tyytyväinen.

Tyttöjen kanssa käytiin Ruotsissa siivoamassa palkintopöytiä ja viihdytettiin yleisöä minion-tiimillä.

2017:
Ensimmäinen kauteni, kun en kisannut lähes lainkaan. Välivuosi vikellyksestä, jolloin reissasin, latasin akkuja ja hengailin pääsykoetunnelmissa. Kaudella mukaan valmennuskuvioihin tuli myös hyvä ystäväni Venla, jonka kanssa aloitimme kesällä parikin uutta heppaprojektia. Aloitin myös laukkajoukkueen valmentajana.

Vuoden lopussa päätin lopettaa kilpaurani vikeltäjänä.


Kaikenkaikkiaan paljon on ehtinyt tapahtua. Vikellys on tarjonnut minulle selittämättömän mahtavia kokemuksia, toisen perheen ja sen ansiosta olen löytänyt itseni. Aina välillä on rankkaa, mutta periksi ei anneta. Rakkaudesta lajiin tai jotain sinne päin. Haluan kiittää kaikesta kokemastani valmentajiani, treenikavereitani, idoleitani, vanhempiani sekä muita tukihenkilöitä, jotka ovat tsempanneet minua treenin pyörteissä!

Pst! Tsekkaa myös urheiluhistoriani!